LOKAKUISET 2007

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Niiskulainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hei vaan pitkästä aikaa!

Onnea kaikille, joilla mukavat ultranäkymät takana!

Minulle paukahti Berliinissä 10 viikkoa täyteen! Neuvolassa sanottiin, että nykyään kehottavat kertomaan raskaudesta, kun 10 viikkoa täynnä, sitten ollaan jo varmemmilla vesillä. Että se perinteinen 12 vk alkaa olla vanhanaikaista.
No, reissussa kohtu tuntui kasvavan kovasti, niin kova nippailu oli käynnissä. Selällään ollessa maha ei ole enää litteä! Minulla on hyvin kapea lantio, joten seisoessa maha pollottaa muutenkin. Nyt tuntuu, ettei mahalaukku varsinkaan täytenä mahdu enää putoamaan lantiossa alaspäin, joten pullotus on melkoinen. Ostin Berliinistä mammafarkut ja pari paitaa, kun meilläpäin ei ole valikoimassa kehumista...

Ensi viikon tiistaina on lääkäri ja ultra. En tiedä, katsotaanko siinä niskaturvotuskin, viikkoja silloin 11. Sitten pääsiäisenä aiomme kertoa perheille uutisen. Viikonloppuna on kyllä tulossa synttärijuhlat miehen siskolla, joten siellä voi olla hankalaa olla juomatta, niin ettei kukaan epäile mitään!

No, nyt siivoilemaan (otin vp:n töistä toipumista varten...)

Jelli ja Enttinen rv 10+3
 
Jellybean, hieno homma, että kaikki näyttäisi olevan ok!

Jelli, siis missä neuvola kehotti kertomaan kun rv 10 täynnä, töissäkö?
Työnantajallehan ei tarvitse lain mukaan kertoa kuin 2kk ennen äitiysloman alkua.

Mulla kans se kohtu plumpsahti siellä rv 10 paikkeilla :-) Seisoessa sitä ei kylläkään vielä huomaa mitenkään erityisesti vauvavatsaksi, mutta selällään maatessa. Farkut mahtuu vieläkin jalkaan, vaikka olen tässä jo pari viikkoa pelännyt, koska en saa nappia enää kiinni :-)

Tuosta ultrasta vielä. Silloin joskus aikaisemmin oli juttua, että mitä kautta tehdään... Mulla tehtiin ihan vatsanpeitteiden päältä ja tosi hyvin kyllä näkyi. Ohjeissahan oli, että pitää mennä virtsarakko täynnä. Jouduin kyllä sen käydä tyhjentämässä, kun haittasi vähän ultrausta. Että se niistä ohjeista ;-)

Meillä nyt pohdittu, että koska kerrotaan lapsille. Viimeksi tuosta kolmosesta kerrottiin np-ultran jälkeen. Silloin kysyivät, että kuinka kauan me ollaan tiedetty ja olivat vähän loukkaantuneita, kun oltiin pidetty niin kauan salassa :-D
Se on kyllä periaatteena, että kun kaikki muutkin jo voivat tietää, niin silloin voi kertoa lapsille. Meillä tuo neiti tokaluokkalainen ei malta pitää tietoa salassa.
Mun vanhemmat ja siskot sekä neljä hyvää ystävää ovat tienneet jo muutaman viikon. He tiesivät myös syksyisestä keskenmenosta. Miehen vanhemmille en uskalla kertoa, saavat varmaan sydärin :-) Heidän mielestään kaksi on hyvä lukumäärä. Ups, meillä kohta jo tuplasti. Anoppi aina kertoo, miten hän järkyttyi häissämme, kun puhuin viidestä lapsesta. Vaan meitä ei toisten mielipiteet onneksi ohjaa ;-)

Tehis rv 11+5 (mennään vanhalla neuvolaan asti, yritän saada muutettua sen aikaisemmaksi kuten ultra näytti, vaikuttaa äippäloman aloitukseen...)
 
Toisten mielipiteille piut paut! Meillä taas on ihmetelty että eikö haluta ollenkaan ja kun halutaan niin miten niin vanhana jne. Hohhoijaa. Elämä nyt menee eri ihmisillä eri lailla.
Töissä en viitsis kyllä vieläkään kertoa, vaikka siis 13 + 2 tms. on menossa... Maha pömpöttää todella, mut kun siinä tosiaan on entistäkin tavaraa, kun lihoin pirullisesti ennen raskautta...
 
Heips kaikille pitkästä aikaa! En oo kirjotellu vähään aikaan, kun on ulkona tullu vietettyä niin paljon aikaa... on pitäny ottaa kaikki ilo irti hienoista ilmoista.

Kävin eilen sitten np-ultrassa ja niskaturvotus oli 2,1mm ja lääkäri sanoi, että on normaali.Nenä näkyi hyvin ja se on kuulemma hyvä merkki. Jatkotutkimuksiin ohjataan 2,7 lukemasta. Jotenkin toi 2,1mm jäi mua vaivaamaan, kun teillä monella se on ollut pienempi! Esikoisesta en käynyt koko np-ultrassa ja nyt en sitten voi verrata edes hänen lukemiin... Lääkäri sanoi, että kaikki näyttää oikein hyvältä, ei huolta, mutta mun luonteella joka asiasta otetaan stressiä!=0( Meillä täällä seerumiseulan tarjoaa kunta (np-ultrassa kävin yksityisellä) ja nyt sitten tarviis päättää, että meenkö sinne... mieli tekis jättää se väliin, kun en esikoisestakaan missään tälläisissä käynyt.

Oon edelleen päässyt todella vähäisillä raskausoireilla, mutta vatsa on kasvanut niin paljon, että en saa enää kaikkia housuja kiinni ja tuntuu, että asiasta tietämättömätkin sen näkee jo kaukaa, että meille on tulossa perheenlisäystä =0)

Ollaan raskaudesta kerrottu vanhemmille, muutamalle ystävälle ja mun isovanhemmille, jotka meinas saada sätkyn, että "etkö meekkään töihin?" Mullahan loppuu heinäkuussa hoitovapaa, joten kai mä hetkeksi kerkeen töihinkin palata... tollanen asenne aina ahdistaa ja eihän nykyään oo lainkaan ihmeellistä, että nainen tekee muutaman lapsen peräkkäin ja on töistä pois monta vuotta. Mun mielestä töitä varmasti kerkee vielä elämsä aikana tekemään ihan tarpeeksi, lapsista täytyy saada nauttia, kun niitä kerran saa! Ei tosiaan pitäisi välittää muiden mielipiteistä...

Ainiin, ultrassa lääkäri meinasi, että laskettuaika on 4 päivää aikasemmin, mutta käski silti pitää vanhan ajan.

Juulia rv 12+5
 
Täällä odotellaan keskiviikkoa että pääsisi ultraan, silloin 10+3. Viimeksi kun tuolla ultrassa löytyi se keskeytynyt keskenmeno niin jännitys on jo nyt aika kovaa. Kipujakin kun on ollut jatkuvaan koko ajan.
Meillä ei kunta kustanna kun tämän yhden ultran (jos ei mitään hämminkiä) Ei etes np-ultraa. Niinpä kysyisin täältä keski-suomen alueelta että missäköhän olisi parhaimmat osaajat ja vehkeen jos menee yksityisellä np-ultraan!?!?!?!?
Ukko lupasi maksaa sen jos se vaan rauhoittaa mun mieltä!

Meillä ei ole vieläkään kerrottu muille kun mun 3 kaverille, ukko taitaa ainakin viimekerran vuoksi myös olla aika varovainen... Ultran jälkeen ollaan tai olen ajatellut sitten kertoa vanhemmille ja siskolle! Tietäis vaan sen miten sellainen kerrotaan!? No kai se sieltä suusta jotenkin karkaa... Ehkä joillekkin kavereille tekee mieli kertoa ennemmin kun omille vanhemmille kun niillä on odotuksia ja jos jotain sitten sattuu niin pettyvät!

Masu ei ole vielä muuttunut laisinkaan, voi tietenkin olla kun on tätä vara ravintoa päässyt kertymään aika runsaasti niin häviää jonnekkin sekaan tuollaiset pienet muutokset jos niitä olisi. Tissit on ollut het alusta asti kipeet ja ovat kasvaneet/turvonneet, ja tietenkin eriparia... jee...

Joo nyt lähden vähän pötkölleen että jaksaa alkaa siivoomaan näin sairaslomalla!!! 9+5
 
Heipsankeikkaa!! =)

Monet teistä taas on saanut hyviä uutisia, onnea niistä. Tulee aina tosi hyvä fiilis kun kuulee noita iloisia uutisia, koko ajan ollaan enemmän ja enemmän voiton puolella ;) vaikka toki pitkä matka vielä on edessä. =)

Mulle on kanssa pullahtanut toi vatsa oikein kunnolla... mulla on kyllä ennestääkin aika maha mutta nyt sitä ei tahdo saada millään piiloon, ei pysty vetään yhtään sisäänpäin. lääkäri sanoi kyllä että kohtu on kasvanut tosi paljon että LA saattaa siirtyä tai sitten syynä on se että noita raskauksia on jo ennestään kaksi, kuulemma silloin kohtu saattaa kasvaa alussa tosi nopeesti. yx kaveri mulle eilen tokaisi että hetkinen, mitä nyt tapahtuu, mahako alkanu paisuu...? mitä siinä sitten kun joo-o, näinhän se tapahtuu... =)

te olette saanut pitkälle pidetty salassa, mä oon löpissy jo aikoja sitten vanhemmille ja sisaruksille.. ja nyt tietää kyllä jo suurin osa kavereistakin. mä oon edellisistäkin kertonut aikasin, mä en osaa tälläistä juttua pitää salassa, kun tekis mieli pomppii koko ajan pilviin ;) tietysti on aina pelko perseessä että jos jotain kamalaa tapahtuu mutta se voi tapahtuu sitten koska tahansa, nyt vaan täytyy nauttia =)

mut nyt taas täytyy lähtee takaisin pihalle, upea ilma, vaikkakin ne lupas takatalven ensi viikolla =( toppatakit on kyllä jo kaapissa odottamassa ensi talvea...

maxiina ja pikku-I rv 11
 
Tehotyttö: Neuvolassa kysyimme, että mihin aikaan he neuvoisivat kertomaan vanhemmille ja lähipiirille raskaudesta, että milloin ollaan hieman turvallisemmilla vesillä, kun en halua sitten joutua keskenmenouutisia kertomaan kaikille heti perään. Siihen hän vastasi, että hän neuvoisi odottamaan rv 10 asti, 12 on ehkä jo hieman vanhanaikaista.

Me ei olla kerrottu siis kuin ihan muutamlle läheiselle ystävälle, esim. niille joiden kanssa oltiin reissussa, etteivät ihmettele juomattomuuttani. Ollaan päätetty nyt kertoa perheille pääsiäisenä, jos kaikki on ensi viikon ultrassa ja lääkärissä hyvin.

Töissä kerron vasrmaan rv 12 jälkeen, eipä minulla ole syytä olla kertomattakaan. Ja haluan tehdä pomon kanssa napakan suunnitelman tässä kesäksi. Hän osto juuri projektiani varten 200 000 euron laitteen, joten hieman pelottaa tämän asian kertominen. Käyn varmaan osittain töissä jo muutaman kuukauden jälkeen synnytyksestä, jos kaikki menee hyvin. Siis esim muutamana päivänä viikossa pari tuntia. Omat ja mieheni vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla, joten ei pitäisi tulla mitään ongelmia!

On ollut kamalan vaikeaa olla kertomatta lähipiirille! Kun itse on koko ajan jalat irti maasta. Tiedän, että äitini alkaa itkemään ja on määrättömän onnellinen. Miehen sisko sanoi tänään, että oli nähnyt unta, jossa hänen äitinsä oli sanonut, että Jenni kertoi odottavansa vauvaa. Minä siinä vaan naureskelin... Kuulin tänään myös, että kummipoikamme saa pienen sisaruksen marraskuun lopussa! Kiva odottaa yhtä aikaa siis mieheni sedän vaimon kanssa, vaikka hän ei vielä sitä tiedäkään.

No niin, nyt loppui tarinointi...

Jelli ja Enttinen 10+3
 
Tervehdys tännekin! Taas oli ihania ultra-uutisia ihanaa ja onnea kaikille tasapuolisesti :)! Ja Juuli älä höpsöttele!! Eiköhän ne raja-arvot ole kuitenkin aika tarkkaan mietittyjä ja sulla kuitenkin oli yli puolimilliä alle sen. Kaikki hyvin usko pois!

Kertomisista ollut keskustelua, meillä tietää jo koko suku, siis molemmat suvut. Kerrottiin isovanhemmille viimeviikolla ja mun äitini ja miehen isä huoltavat kyllä kiitettävästi lopputiedotuksen. Minulla maha pullottaa jo niin kovin, että aloin saada epäileviä katseita osakseni niinpä sitten kerrottiin heti ultran jälkeen. Anoppi oli jo arvannutkin ja oma äitini oli kahden vaiheilla "että onko se vaan alkanut lihomaan vai.... :D". Meillä molemmat suvut ovat ihan hupsun lapsirakkaita ja niinpä tämäkin tulokas otettiin jo innolla vastaan! Tämä maha on jotain ihan huvittavaa, minulla nimittäin paino on pudonnut kaksi kiloa, mutta silti housunnappi kiristää jo ihan älyttömästi! Tuntuu ihan hassulle, kun esikoisesta kerrottiin vasta rv14 eikä kukaan ollut epäillyt mitään ja omat vaatteet meni ihan huoletta, nyt taas kohta tulee jo varmaan vatsantaputtelijoita kauppareissuilla :D:D.

Ihanaa alkavaa viikonloppua toivottaa Entu ja pikkuinen Löydös rv10+2
 
Täälläpä oli tullut tekstiä :) ja onneksi ei huonoja uutisia.
Me ei olla kerrottu vielä kellekään, eikä ennen np-ultraa tulla kertomaankaan. Hyvässä lykyssä venytetään kertominen äitienpäivään asti. Meiltä se voi onnistuakin, kun kaikki sukulaiset asuu niin kaukana. Meillä tuon kertomattomuuden taustana on varmaankin tahaton lapsettomuus (josta ei myöskään olla puhuttu) ja edellinen keskenmeno. Sen osaan ennustaa, että kunhan oma äiti kuulee, niin eipä mene kauaa kun puoli kaupunkia jo tietää. Kyllä sen verran tohkeissaan hän on ollu jo serkkujenikin lapsista. Suorastaan pelottavaa miten äiti vielä höpsähtää...

Itsellä ei ole maha vielä tullut näkyviin. Olen hyvin hoikka, mutta pitkäselkäinen ja lisäksi kohtu on taakse päin kallellaan, joten en edes odota mahan heti näkyvänkään. Iltaisin kyllä huomaa, että alkaa turvottamaan ja farkkujen nappi tarvitsee avata.
Mielellään saisi maha pysyäkin näkymättömissä, mulla alkaa työt huhtikuussa määräaikasena ja haluan paljastaa raskauden vasta kun paperit on allekirjoitettu. Itsekästä ehkä työnantajaa kohtaan, mutta haluan varmistaa, että varmasti saan puolen vuoden sopimuksen. Se kun vaikuttaa positiivisesti äippärahaan. Jos tietävät tilastani, tekevät kuitenkin lyhyemmän sopparin (aikasemminkin ollut tuolla töissä ja tiedän miten he säästävät aina kun mahollista. Vihaavat sairaslomia yms)

Pääsiäisen jälkeen olis np-ultra. Yksityisellä, kun täällä ei kunta tarjoa tuota ultraa. Veriseula olis tarjolla, mutta en tiedä kannattaako siihen mennä. Alkion siirrosta alkunsa saanut raskaus, kun näyttää herkemmin väärää positiivista tulosta.

Iidaleena 10+4
 
Elä huoli tosta nt-arvosta! Meillä oli turvotusta 2,3mm, käytiin veriseulassa ja tänään saatiin tulokset: ei oo kohonnutta riskiä downin syndroomaan. Eli huokaistiin helpotuksesta! :) Sydänäänetkin kuului tänään eka kertaa dopplerilla.
Painoa on tullu n. 150g/viikko. Pissassa oli jotain leukosyyttejä ja verta, joten huomenna pitää kiikuttaa pissipurkkia labraan... hemoglobiini tippuu tasasta tahtia eli kohta joutuu sit rautatabletteja syömään..plääh!

Onnittelut kaikille ketkä on saanu hyviä uutisia!! Ja ihanaa ettei kellekkään kuulu huonoa.

Me kerrottiin ystäville melkein heti raskaudesta, töissä kerroin ku oli alle 10rv. Ollaan pomon ja työkavereiden kans tosi hyvissä väleissä ja ne kyl kaikki oli tosi ilosia meidän puolesta.

Tuntuu että nyt voi vihdoin huokaista helpotuksesta! Ensin pelkäsi että on kohdun ulkopuolinen raskaus, sitten pelkäsi että on tuulimuna, sitten pelkäsi keskenmenoa, sitten pelkäsi downin syndroomaa....nyt ei pelota enää mikään :) ihanaa!!

Tehtiin just tortilloja...nam nam! ----> takaisin syömään!

Lumi & Aape rv 12+6 ja huomenna 13+0!!!!
 
Hei!

Ajattelin nyt vihdoin liittyä joukkoonne somaan :) Olen jo muutaman kerran käynyt lueskelemassa juttujanne, mutta en oikein ole osannut iloita tilastani (epävarmuus vaivaa) ja siksi kai lykännyt tänne tuloa..

Hieman taustaa:
Minä ja mieheni menimme naimisiin alkuvuodesta ja kuin häälahjaksi saimme kauan odotetun positiivisen testin :) Lasta olemme toivoneet jo kauan ja väliin on sattunut keskenmenokin..

Nyt kuitenkin kaikki pitäisi olla kohdallaan :) Ultrassa olemme käyneet ja siellä näkyi pieni ja vilkkaasti liikkuva maha-asukki. Sydänkin pomppi hänellä niin että teki tulevaan isään lähtemättömän vaikutuksen :) Malttamattomana mieheni kertoi äidilleen meidän ilouutisen, vaikka olemme yrittäneet vielä pitää asian omana tietonamme.

Minulla on sellainen käsitys, että alkion/sikiön kehityksen kannalta viikon 12 ja 13 tuntumassa on jokin "rajapyykki". Useammat kokenet kätilöt ovat näin kertoneet. Ja esim. yleensä uhkaavalle keskenmenolle ei oikein voi (tai ei yleensä tehdä mitään) ennen viikkoa 13, mutta sen jälkeen asia on toinen.

Minä olen "saanut" kokea juuri samanlaisia raskausoireita kuin tekin; pahoinvointia (välillä aivan hirveetä), ummetusta, väsymystä yms. Myös mahakivut ovat välillä olleet todella voimakkaita. Etenkin alkuun kohtu supisteli aivan samalla lailla kun ennen km.

Opiskelujeni puolesta vierailen tällä hetkellä usein neuvolassa ja siellä olemme kuunnelleetkin vauvan sykettä :) Ja vielä tällä viikollakin sykkeet oli hyvät. Kai sitä voisi pikku hiljaa alkaa itsekin uskomaan, että tuolla mahassa OIKEASTI kasvaa joku :)

Toivottavasti meillä kaikilla tämä odotus aika sujuisi hyvin!

Octo ja rv 10
 
Tässä vielä uusi lista, johon olen itseni laittanut mukaan

hamada LA 1.10
MissPiggy LA 2.10
Niiskulainen 24v LA 3.10 Toinen pikku Toukka, KAKS
Pompula 29v LA 3.10. Esikoinen, Keski-Suomi
Lissu78 29v LA 4.10 Esikoinen. Porvoo
Lumi81 25v LA 6.10 Toinen, OYS
Juulia77 29v. LA 7.10. Toinen, TYKS
Jazz 29v LA 8.10. toinen (esikkotyttö 080805) KOS
mattai, LA 10.10, toinen, OYS?
Tehotyttö 35v, LA 14.10., neljäs, TYKS
Laura79 27v, LA14.10, esikoinen, Jyväskylä
Jellybean 25 ja 26, LA 15.10. Esikoinen. Kainuu
Aurinko 28 v. LA 15.10., kakkonen, TAYS
Jelli 26 v., LA 23.10., esikoinen, KYS
Maxiina 34 v, LA 22.10. kolmas SatKS
Ninni83 23 ja 24 LA 21.10 kakkonen
Pia78 LA 21.10 toinen & kolmas (kaksoset) HYS
Iikka76 LA 23.10. esikoinen, Päks
Entu 25 ja 31 LA 24.10 toinen KYS
Pikku2 29v. ja 30v. LA 25.10. pikkukakkonen, EKKS
Octo 23v ja 31v. LA 26.10. esikoinen, KYS
Ilona 28 ja 29 v. LA 27.10. esikoinen, TAYS
Ainu 25v., LA n.28.10.eka
tuleva äityli 31v. LA 29.10 esikoinen
 
Huh, täällähän oltiin tiputtu jo toisele sivulle...

Olen ollut koko päivän raivaamassa tonttia risuista ja karsimassa kaadettuja puita. Hieman fyysistä hommaa äkkiseltään, mutta kertaakaan ei kipua tai muuta outoa tuntunut, joten tein töitä normaalisti. Olipa mukava hiota kunnolla pitkästä aikaa! Mukava myös nähdä, miten talon paika alkaa muotoutua, parhaillaan siellä on kaivuri hommissa!

Nyt saunaan! Ja tiistaina ultra, jee!

Jelli
 
Täällähän onkin hiljaista!? Näin hienoilla ilmoilla tulee oltua paljon ulkona, joten tää netissä surffaaminen jää aika vähäiseksi ja yleensäkkin viikonloppusin on kaikenlaista ohjelmaa...

Kiitos kannustavista viesteistä, olenkin jo rauhoittunut enkä enää vaivaa päätäni tuolla niskaturvotus lukemalla!! Torstaina on eka neuvolalääkäri ja silloin pitäis päättää, että meneekö veriseulaan ja olen vielä ainakin sitä mieltä, että väliin jätetään.

Tervetuloa Octo mukaan, aina täällä tilaa on! =0)

Juulia rv 13+0
 
Hyvät huomenet lokakuisille!

Täällä on paljon hienoja ultrauutisia, suuren suuret onnitteluhalit teille kaikille! Uusiakin lokakuisia on liittynyt porukkaan, tervetuloa!

Itselläni on np-ultra huomenna, jännittää! Mutta eiköhän kaikki ole ok.

Lupasin pari viikkoa sitten kirjoittaa syklamaatin ja sakariinin E-koodit, tässä ne nyt vihdoinkin tulevat. Sakariini on E954 ja syklamaatti on E952, noita koodeja kun ei aina kirjoiteta selkokielellä.

Aurinkoista alkanutta viikkoa ja hyviä vointeja kaikille teille!

T. Jazz rv 13
 
Pitkästä aikaa.. Pitäs yrittää vähän aktivoitua.. Nyt vapaapäivällä pitää viettää hetki aikaa netissä..

Vein tänään pissapurkin labraan ja ottivat verikokeita.. viime tiistaina oli ensimmäinen neuvolakäynti. Yli tunti siinä meni rupatellessa ja käydessä läpi taustatietoja.. Nyt olis seuraava etappi torstaina niskapoimu-ultra. Vähän jännittää, mutta toisaalta yritän asennoitua molempiin uutisiin "kypsästi".

Ollaan lähdössä ensi lauantaina pohjoiseen, jossa vietetään viikko lomaa. Jos kaikki on ultrassa OK tulee lomasta ikimuistoinen ja jos taas on jotain vialla niin yritän ottaa lomasta kaiken irti "täysin siemauksin".

Olo on ollut OK. Minkäänlaisia tuntemuksia ei oikeastaan ole ollut. Maha on sekaisin, turvottaa ja paukuttaa.. välillä ei tiedä itkeäkkö vai nauraakko.. ollakko löysällä vai kovalla.. : ( Rinnat on raskaana olevan naisen rinnat, mutta minkäänlaista kuvotusta ei ole ollut näköpiirissä.. No, ei minulla ollut ensimmäisessä raskaudessakaan.. mitään kummia oireita. Ainoa minkä muistan selvästi oli suonenvedot pohkeissa keskellä yötä.. onneksi niitä ei ole vielä ollut "Koputtaa puuta" !

Ei muuta kun aurinkoista päivän jatkoa kaikille..

Pikku2 10+4
 
Heips pitkästä aikaa, onnittelut hyvistä ultrauutisista ja tervetuloa Octo mukaan!

Pikku2: suonenvedot johtuvat mangesiumin puutteesta. Itse olen kärsinyt siitä jo vuosia ja ystävänikin raskausaikana. ...ja se on kuulemma yleistä, mutta siis mangesiumin nauttiminen auttaa ja neuvolatätinikin neuvoi sitä jatkamaan. Mun monen vuoden kokemuksella luontaistuotekaupoista saatava "Magnesan" on paras, imeytyy hyvin eikä sekoita mahaa.

Meillä on np-ultra vasta ens viikon perjantaina, ja jos nyt tällä viikolla ei olis lomaa, risteily Tukholmaan ja reissu mökille, niin varmaan menisin pitkin seiniä odotellessa. Me ollaan siis jo kerrottu vanhemmille ja sisaruksille, mun läheisimmille ystäville ja muutamalle työkaverillenikin Tahko-reissun "pakottamana". Laajemmin suvulle ja muillekin ollaan päätetty kertoa vasta ton ultran jälkeen ja hyvin on vissiin vanhemmatkin osanneet pitää suunsa supussa, kun ei ole tullut mitään "pikkulinnut ovat laulaneet" -soittoja. ...mikä on kyllä ihme, kun tietää kuinka innoissaan asiasta vanhempamme kaikki olivat!

Onnea kaikille ultraan menijöille ja suklaarikasta pääsiäistä kaikille! ...eikös se ole oikein tutkittu juttu, että suklaata syövien äitien lapsista tulee onnellisempia! ;)

Iikka ja Nasu 10+6
 

Similar threads

L
Viestiä
143
Luettu
3K
T
L
Viestiä
168
Luettu
4K
Lapsen saaminen
Neilikka Ajatuksista
N

Yhteistyössä