P
Pia78
Vieras
Onnea Jellybeanille ja koko perheelle!!! Yllättävää tosiaan tämä elämä! Mutta onneksi tyttö voi olosuhteisiin nähden hyvin. A
Antaa itsellekin toivoa tuo Jellybeanin tapaus. Itse kun välillä miettii, että mitä jos vauvat syntyisivät vaikka tänään tai huomenna. Ítse kun tiedän tosi vähän tapauksia, että vauva olisi syntynyt etuajassa. Ymmärrettävästi, on varmasti ikävää, että vauva joutuu olemaan vielä sairaalassa, mutta kaikki on vaan vauvan parhaaksi. Ehtiihän sitä sitten nauttimaan vauvasta täysillä, kun pääsee kotiin.
Minäkään en ole saanut sairaalakassia pakattua, vaikka ajatuksissa on ollutkin. Ilmeisesti varmuuden vuoksi olisi hyvä pitää kiirettä. Olen vaan ajatellut, että pitäisi ostaa kaksi pientä fleece- tai vanuhaalaria joissa vauvat voisivat kotiutua. Mutta en ole saanut vielä aikaiseksi. Mutta jos vauvat päättäisivät syntyä nopeastikin haalarit olisivat kyllä varmaankin turhia näin lämpöisillä keleillä.
Niiskulaiselle toivotaan vielä pitkää raskaanaoloaikaa! Kannattaa tosiaan levätä, että vauva vielä saisi kasvaa kohdussa. Vaikka aika hyvät viikot Niiskulaisellakin menossa. Toivottavasti jaksat joskus käydä kirjoittelemassa kuulumisia.
Perjantaina kävin neuvolassa. Pissassa oli sokeria ja valkuaista. Huomenna pitäisi viedä pissanäyte sitten labraan. Toivottavasti siinä ei nyt mitään sen kummempaa ole. Hb oli laskenut entisestään, nyt 101. Pitää alkaa syömään rautaa vaikka vatsa menisi sitten miten kovalle. Aiemmin jossain kohtaa söin mutta lopetin kun olo oli niin ahdistava ummetuksen takia. No nyt kaikki keinot käyttöön vatsan pehmittämiseksi. Sydänäänet kuului hyvin. Vauvat keikkuu edelleen toinen raivotarjonnassa, toinen perätilassa. Nyt onkin sitten tiivistä, kun oon käynyt äitipolilla 2 vkon välein ja nyt pitää alkaa käymään neuvolassakin 2 vkon välein. Eli käytännössä menee niin, että joka viikko käyn jossakin kontrollissa. No en pistä pahakseni, koska on vaan vauvojen parhaaksi.
Nyt kun ilma vähän viileni täytyy yrittää alkaa raivata kaappitilaa vauvojen vaatteille ym... Nyt vielä jaksaa vaikka kyllä tää maha alkaa jo aika paljon haittaamaan kaikenlaisia kyykistelyjä ym..
Kaikille hyvää odotuksen jatkoa!
Pia 31+1