Minä taas nautin tosi paljon tästä vuokra-asumisesta. Omistustalo oli aikoinaan miehen kanssa, siitä kun pääsin eroon, en takaisin ole haikaillut. Kun ero tuli, myyminen oli vaikeaa ja oltiin aivan naimisissa sen talon kanssa. Vakuutukset, jätemaksut, isot sähkölaskut, pankkilaina, oma vastuu remonteista ja pihan huollosta, aina kun jokin meni rikki, alettiin laskemaan rahoja, kuinka paljon sen ja sen hankkiminen ja uusiminen tulee maksamaan, missä vaiheessa pitää tehdä keittiöremonttia ja mitä se maksaa jne. Oma talo tuntui todelliselta rahasyöpöltä ja stressi oli jotain aivan muuta kuin nykyään vuokralla, kun vuokranantaja hoitaa kaiken. Me vain maksamme mukavuudesta ja stressittömyydestä, ja säästöönkin jää rahaa. Ensimmäistä kertaa vuokralla onnistuin laittamaan lasten lapsilisät näiden omille tileille, koska rahaa jäi käteenkin. Parasta on kuitenkin stressittömyys. Vuokranantaja on vakuuttanut kaiken, jos korjattavaa on tullut, vuokranantaja on kaikesta vastuussa, piha on aina hoidettu, eikä ruohonleikkuria tarvitse käytellä, lähteä voi milloin hyvänsä ilman niskoille jäävää taloa ja sen myymistä, ja kaikessa saa ilmaista apua. Tämä on mukavuutta, josta en todellakaan aijo enää luopua ikinä.
Joillekin se omistustalo sopii, toisille ei. Meille se ei todellakaan sovi. Avovaimo joskus suhteen alkuvaiheissa puhui, että voitaisiinko hankkia koti omaksi, mutta kun kerroin millaista se suhteellisen uudessa talossakin käytännössä oli, ei ole enää puhunut koko jutusta sen koommin.
[/QUOTE]
Omistusasuntoon ei näillä nurkilla olisi varaa. 
