Mikä siinä lapsen hoidossa on niin raskasta?

[Horus harmaana]

Mulle on raskainta se että sitä omaa aikaa ei todellakaan ole. Sitä on 24/7 päivystystilassa. Lapset tarvitsevat apua lähes kaikkeen. En ole yhtään yötä viimeiseen 5 vuoteen nukkunut heräilemättä lasten takia.
Lasten hoitaminen kotona on henkisesti raskasta. Välillä tosin fyysisestikin, kun saa kiitää paikasta toiseen.
Harvemmin pystyn syömään istuvilteen. Nytkin luistan kotihommista jotta voin hetken seistä läppärin edessä samalla kytäten mitä pahoja tuossa 2 metrin päässä keksitään tehdä.
Enimmäkseen kaipaisin HILJAISUUTTA, mutta siitä ei ole toivoa kun nukkuessa....

 

[moi]

Mulle esikoisen kanssa rankinta oli sopeutuminen siihen, että siinä on niin kertakaikkiaan kiinni siinä lapsessa. Vauvan hoitaminen on mukavaa, mutta ei pysty tekemään mitään keskeytymättä. Esim. ehtii laittaa ruokaa, mutta ei syödä ja korjata sotkuja.

Tekemättömät kotityöt on yksi stressitekijä. Kun on kotona ja hoitaa lasta, niin on koko päivä aikaa muka tehdä sitä ja tätä. Niinhän sitä luulis, mutta kaikki jää aina kesken, kun jotain alkaa tekemään tai sitten unohtuu ja jää tekemättä.

Sitten, kun lapsi kasvaa alkaa se siivous, koska tavarat ja lelut on aina ympäriinsä. Ulkoa tulee kilokaupalla hiekkaa eteiseen. Aamulla kun siivoat, kämppä on iltapäivällä miehen kotiin tullessa ihan saman näköinen kuin miehen aamulla töihin lähdettyä.

 

[TuhmaHauva harmaana]

Ei se olekaan raskasta varsinkin jos on tosissaan se kaks aikuista ja yks tai kaks lasta. Sitten kun on äiti itekseen ja mies yrittäjänä töissä 24/7 ja lapsia kaksi ja äidilläkin koko päivä työ niin alkaa pikkuisen käymään raskaaksi.
Ja se hoito (jos hoitoa on vaipanvaihto, ruokkiminen yms toiminta) ei ole raskasta, vaan se jatkuva vahtiminen ja valvominen ja henkinen puoli kun koko ajan pitäisi olla parempi äiti, vaimo, työntekijä...
Lapsen itsessään taitaa meillä olla se helppo asia, kaikki ympäröivä vaan vaikeuttaa niiden kanssa oloa

 

[kahdenäiti]

Meillä raskainta on ollut toisen lapsen syntymän jälkeen. Lapset ovat sairastelleet tosi paljon, vauva-ajan koliikit, lasten pienen ikäeron takia molemmat tarvitsevat paljon perushoitoa -yksin ollessa tuntuu etteivät kädet riitä, esikoisen mustasukkaisuus, tukiverkoston puuttuminen (sukulaiset kaukana), joten hoitoapuja ei ole. Oman ajan/parisuhde ajan puuttuminen sekä erittäin tempperamenttisten lasten luonteet. Mutta silti elämä kahden pienen kanssa on ihanaa!!

 

[vieras]

Mulle raskainta oli ehdottomasti 24/7 väsymys, joka johtui unettomuudesta. Vauvan heräilyn lisäksi kärsin itse unettomuudesta. Vaikka olisin saanut nukkua edes 3 h pätkän, en siihen kyennyt, torkahtelin ja heräilin ja kokoajan varmistin, että vauva hengittää. Konkreettinen täydellinen väsymys päivisin oli jotain aivan kauheaa. Sain nukuttua öisin 2-5 h, senkin pätkissä. Ja kun vihdoin nukuin, vauva heräsi syötölle. Vauva alkoi nukkuu täydet yöt 1 vuotiaana, onneksi. Ja mä sain lääkityksen, jolla korjaantui unettomuus.

Uhmaikäisen kanssa elo on kuin ruusuilla tanssimista tuon väsymyksen ja unettomuuden rinnalla Ei tunnu missään nämä uhmikset.

 

[Mummy Sunshine]

Mulle esikoisen kanssa rankinta oli sopeutuminen siihen, että siinä on niin kertakaikkiaan kiinni siinä lapsessa. Vauvan hoitaminen on mukavaa, mutta ei pysty tekemään mitään keskeytymättä. Esim. ehtii laittaa ruokaa, mutta ei syödä ja korjata sotkuja.

Tekemättömät kotityöt on yksi stressitekijä. Kun on kotona ja hoitaa lasta, niin on koko päivä aikaa muka tehdä sitä ja tätä. Niinhän sitä luulis, mutta kaikki jää aina kesken, kun jotain alkaa tekemään tai sitten unohtuu ja jää tekemättä.

Sitten, kun lapsi kasvaa alkaa se siivous, koska tavarat ja lelut on aina ympäriinsä. Ulkoa tulee kilokaupalla hiekkaa eteiseen. Aamulla kun siivoat, kämppä on iltapäivällä miehen kotiin tullessa ihan saman näköinen kuin miehen aamulla töihin lähdettyä.

Samat asiat stressaa muakin. Meidän vauva ei nuku edes päivällä kuin puolen tunnin pätkiä ja siinä ajassa pitää yrittää olla isomman kanssa, vaikka ei jaksais kuin maata hiljaa tai istua kahvikuppinsa kanssa ja lukea jotain. Sitten pitää ulkoilla isomman lapsen kanssa, vaikka koti on kuin sianpesä. En ehdi siis siivota juurikaan. Ruuan laitto (=5 ateriaa päivässä ja tällä hetkellä vielä molemmille oma ruoka, kun vauva on puolivuotias) ja vauvan aikaavievä syöttäminen. Keittiön siivous. Pyykkäys (mm. kuravaatetta riittää). Kaupassa käynti.
Pitää ottaa vastaan isomman uhma ja kiukuttelu ja kuunnella pienemmän itkut. Nukuttaa pikkuinen monta kertaa päivässä isomman häiritessä vieressä.
Tällasta kaikkee ja paljon muuta. Ja tätä taukoamatta, päivästä ja viikosta toiseen. Yövuorot putkeen, kun vauva herättää useita kertoja yön aikana.
Vauvan ja lapsen hoito ei ole kuitenkaan mun mielestä se raskain homma vaan kodinhoito, rruuanlaitto ym. johon ei ole aikaa.
Tekis mieli sanoa, että sittenpähän näet, kun sulla on 2 tai useampi lapsi, mutta en sano, koska piti olla asiallinen

 

[4n äiti]

neljä lasta ja vaikeinta mun mielestä on vain tämä tylsyys olla vielä kotona. sitten kun pääsen kohta töihin, niin helpottaa. kotiäitinä ON boring.

 

[huu]

Ainahan sitä sanotaan, että miten perhepäivähoitajan ammatti on niin raskas. Sama kai se pätee sitten omien lasten hoitoonkin.

 

[Markiisi musculocutaneus]

ei siinä mitään raskasta olekkaan.Paljon on kii omasta pääkopasta miten asiat hoidat

 

[leijona76]

ei siinä mitään raskasta olekkaan.Paljon on kii omasta pääkopasta miten asiat hoidat

Juujuu...senhän voikin kaikkien puolesta sanoa. Kyllähän ilomielin aina vaan hoitaa vaikka koliikkivauvaa, sehän on vaan mielestä kiinni eikä voi olla oikeasti raskasta.

 

[Markiisi musculocutaneus]

ei siinä mitään raskasta olekkaan.Paljon on kii omasta pääkopasta miten asiat hoidat

Juujuu...senhän voikin kaikkien puolesta sanoa. Kyllähän ilomielin aina vaan hoitaa vaikka koliikkivauvaa, sehän on vaan mielestä kiinni eikä voi olla oikeasti raskasta.

arvasinhan et jollain menee herne nekkuun :xmas:

 

[Mummy Sunshine]

Ihan asiallisia vastauksia odotan ja lähinnä heiltä jolla on yksi tai kaksi lasta.

Vielä itse lapseton mutta kova yritys päällä ja tuntuu että ympärillä ihmiset ja lehtien artikkelit maalaavat hirveän raskasta kuvaa lapsen hoidosta ja ehkäpä hieman naivina en ymmärrä mikä siinä voi olla niin kamalaa ettei yksi tai kaksi aikuista jaksa.

Vauva-aika on helppoa. Ja todennäköisesti kun lapsen saat, niin sulle tulee ekan lapsen vauva-aikana ihan voittajafiilikset: tää on näin helppoa, mä osaan tän, mä oon superäiti kun tää menee näin hienosti!

Mutta jos halua etukäteen harjoitella, niin pyydä miestäsi herättämään sinut joka yö noin tunnin välein niin että nouset pystyyn. Hanki itsellesi mojova flunssa ja kieltäydy lepäämästä. Pyydä miestäsi väittämään vastaan kaikkeen mitä sanot ja heittelemään tavaroita ympäri kämppää. Voit pyytää miestäsi myös huutamaan, itkemään ja vänkäämään asioista. Karkailu on myös plussaa. Pue kuukauden ajan miehesi joka aamu ja mielellään pari kertaa päivässä myös ulkovaatteisiin. Pyydä häntä laittamaan hanttiin, kiemurtelemaan ja heittäytymään välillä ihan löysäksi. Voit myös pyytää häntä samalla haukkumaan sinua tyhmäksi ja lyömään päänsä leukaasi. Ulkoile miehesi kanssa ja neuvo häntä karkaamaan, juoksemaan ja kiipeilemään aina silmän välttäessä. Yllytä miestäsi kuraleikkeihin. Ruoka-aikaan pyydä miestäsi sotkemaan, tiputtelemaan ruokaa lattialle, kaatamaan maidon seinään ja kiljumaan. Syö oma ruokasi kylmänä ja yritä syöttää miestäsi samalla kun luet hänelle kirjaa ja hän kääntelee päätään eestaas. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Kun olet tuota kokeillut vähän aikaa, niin saatat ehkä tietää millaista on elämä 2veen kanssa. Ja helppoahan se on tuohon päälle vielä lisätä sitten se pienempi sisarus...

Tää ei tainnut olla ihan asiallinen vastaus, mutta hyvä mielikuvaharjoitus kuitenkin

 

[Kumpupilvi]

Miksi mä en yllättyny, että ap on lapseton?

Juu, ei tarvinnu arvata, että lapset viel puuttuu.

Mulla 2 lasta, vajaa 3v ja ½v vauva, joita rakastan maailman eniten - rankkaa on välillä, ihan sairaan rankkaa. En olis ikinä uskonut etukäteen mutta sekuntiakaan en pois antais.

Tässä mun mielestä rankin asia:
Lapset on sussa kiinni 24/7, tiesin tämän etukäteen ja ajattelinkin sen olevan näin mutta se FIILIS. Sen tietää, kun kokee. En oikeesti edes halua olla niistä irti mutta.. Se tietää, joka on kokenut. Esimerkkinä vaikkapa se, että oon täysimettänyt molempia ½ vuotta, mitään muuta eivät ole saaneet mistään. Tää on tietty mun valinta mutta mitäpä sitä ei tekisi rakkaiden takia. :heart:

Lisäksi tietoisuus siitä, että se on sun tehtävä saada näistä yhteiskuntakelpoisia. Joo, ei naurata uhmiksen kanssa.

Ja, jos lapsi käyttäytyy ihan hölmösti, sen otta ns. itteensä koska ainakin mä äitinä haluan mun lasteni olevan kunnollisia.

Jatkaisin listaa mut vauva heräsi. :heart:

 

[vieras]

Ainakin tänä päivänä raskasta tuntuu olevan pysähtyminen hetkeen.
Ennen lasta on elämä usein ollut hektistä suorittamista opintojen tai työelämän puitteissa, niiden lisäksi arkeen on mahtunut harrastuksia ja kaikenlaisia muita menoja ja virikkeitä. Sitten tuleekin lapsi ja tuntee putoavansa tyhjän päälle kun arki onkin sitä koti-puisto-kauppa akselilla palloilua.
Minä olen vakaasti sitä mieltä että elämää virikkeellistetään liikaa kun kotona ei tarvitse montaakaan kuukautta olla kun jo haikailee takaisin "älylliseen" työhön.

Sitten tietysti voi olla ihan aitoa väsymystä tai vaikka parisuhteen rakoilua.

Itse en pidä raskaana mitään muuta kuin sitä kauheaa huolta lapsesta.

Peesi tälle. Välillä tuntuu raskaalta se että on joutunut koko lapsuutensa ja nuoruutensa "valmentautumaan" (peruskoulu, lukio, yliopisto) mukamas jotain Suurta Tehtävää varten, ja totuus on sitten jotain muuta...Pätkätöitä ensin jossain hommassa, joka ei ole mitenkään välttämätön kenenkään olemassaolon kannalta, ja sitten tulee lapsia...Ja tajuaa ettei mitään tämän suurempaa koskaan tulekaan.

Että ne peruskoulun jälkeen perheen perustaneet ja töihin menneet eivät lopulta ole hävinneet mitään oikeasti tärkeää. Vähän kärjistettynä ehkä, mutta kuitenkin.

Se on raskasta, että sitä muuta suorittamista pitää jatkaa koko ajan pysyäkseen yhteiskuntakelpoisena, vaikka ne lapset onkin oman elämän alfa ja omega.

Aamen.

 

[nöppönen]

kai se vastuu ja jatkuvuus tekee siitä osaltaan raskasta. lopullisuus, vastuu, huoli. siitä kun ei saa enää sanouduttua irti vaik miten väsyttäisi tai ärsyttäisi, pelottaisi. vaikka lapsi on miten rakas niin ei silti vaan jaksa kokoaikaa. itsellä yksin ollessa raskaus arjessa on lisääntynyt.. vaikka mä työkseni hoidan lapsia niin kyllä se on aikamoista hermolomaa silti kotiin verrattuna toisten lapset on toisten lapsia. myös rutiinit puuduttavat välillä ankarasti.

 

[ninaTT]

Mä valmistuin tähän ja halusin just tätä, vastuuta 24/7 jne... Eli ei ole tuntunu vaikeelta tai raskaalta! Yhden kanssa olo tuntuu niin luksukselta ku suurin osa päivästä menee 4 lauman kanssa, siskon kolmen pojan.

Paljon on kiinni asenteesta ja odotuksista.

 

[Kärsäpärstäinen]

jossain tapauksessa ihan kaikki ja jossain ei juuri mikään...

eikä se välttämättä ole mikään asennekysymys

 

[Kowalski]

Ei siinä mun mielestä oo mitään erityisen raskasta.

Raskaampia päiviä toki, jos ja kun on itse kipeänä ja molemmat lapset myös, tms, mutta niistäkin ollaan selvitty kunnialla. Raskaita päiviä on elämässä ylipäätään, oli lapsia tai ei.

Oman ajan puute & se, että on joka sekunti vastuussa toisesta ihmisestä voi olla henkisesti raskasta. Huoli oman lapsen hyvinvoinnista on ollut mulle kaikkein rankinta äitiydessä, nuo molemmat kun ovat sairastelleet aika lailla, ja vakavampiakin juttuja on ollut.

Se, kokeeko äitiyden raskaana vai ei, on aika lailla myös asennekysymys & sidoksissa siihen millaiset kuvitelmat äitiydestä olivat ennen lapsen saamista.

 

[Ilonaäippä]

Asennekysymys enimmäkseen =) Pienet piirit-täytyy oppia nauttimaan myös niistä arkipäiväisistä ja "tylsistä" asioista, kun on kotona lasten kanssa!
Ja ainakin miulle ystävät oli todella tärkeitä, ettei jääny ihan yksikseen neljän seinän sisälle...
Nyt kun työelämässä taas mukana, niin välillä kyl kaipaan sitä aikaa kun sai kaikessa rauhassa heräillä aamulla ja touhuta just niitä asioita, mikä sattui huvittamaan... Nykyään tuntuu, ettei aika riitä mihinkään ja lapsille jää liian vähän aikaa... Että kyllä tää työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen tuntuu ainakin miun mielestä tarpeeksi haasteelliselta...

 

[nöttiäinen]

Ihan asiallisia vastauksia odotan ja lähinnä heiltä jolla on yksi tai kaksi lasta.

Vielä itse lapseton mutta kova yritys päällä ja tuntuu että ympärillä ihmiset ja lehtien artikkelit maalaavat hirveän raskasta kuvaa lapsen hoidosta ja ehkäpä hieman naivina en ymmärrä mikä siinä voi olla niin kamalaa ettei yksi tai kaksi aikuista jaksa.

Riippuu kai siitäkin, millaisia lapset ovat luonteeltaan. Onko vauva koliikkivauva vai vähään tyytyväinen, onko taapero hyvin yksin viihtyvä ja seuraa kaipaava jne.

Täällä yksi lapsi ja en voi pitää viimeisiä kahta vuotta mitenkään raskaana, ei. Päinvastoin, elämään tullut enemmän sisältöä. :heart: Toinen tulossa. :heart:

 

[vieras]

Miten te ennen lapsia ehditte "touhuta mitä huvittaa"? Ei mulla ainakaan ollu sellaiseen juuri aikaa, tai se piti järjestämällä järjestää. Opinnoissa oli koko ajan hirveä kiire, samoin töissä. Elämää koko ajan burnoutin partaalla. Lapset ainakin on tuoneet mulle ihanan hengähdystauon, saa ihastella rauhassa luontoa, edetä päivisin omaan luonnolliseen tahtiin ilman työelämän pakkoaikatauluja...

 

[vieras]

Ei 1-2 lapsen hoitaminen raskasta olekaan. Menee siinä sivussa ja ehtii omiakin asioita tehdä. Useamman kanssa alkaa aika loppua. 1-2 lasta hoitaa vaikka sokea 10-vuotias.

 

[toinen]

no nyt on aika raskasta ollu tän masun kanssa rv.36 huomenna ja 14kg painavaa poitsua kun joutuu kanniskelemaan ja ulkona pitäis jaksaa touhottaa pojan kanssa :ashamed: nyt oon loppuraskaudesta ollu kans tosi väsynyt.. mut onneks tää helpottaa kunhan pikkukakkosen saa tuolta massusta ulos :heart:

 

[mie]

Ei se niin raskasta olekaan
6v olin kotona lasten kanssa ja se oli kuin lomaa. Nythän se vasta on raskasta kun on töissä ja lapset hoidossa kahdessa eri päiväkodissa. Pitäisi ehtiä hoitaa kaikki asiat , kauppareissut, hakea lapset hoidosta, olla täysiä päiviä töissä ja vielä tehdä yhdessä lastenkin kanssa jotain.

 

[vierailija]

Olla kakskyt neljä tuntia vuorokaudessa käytettävissä!