Mikä sinua estää luomasta tukiverkon ympärillesi?

["Piika-äiti"]

Olen itse tehnyt sen kolme kertaa ja täysin tyhjästä muuttojen yhteydessä.

Mikä sinua estää luomasta turvaverkkoa itsesi ja lapsiesi tueksi? Ihmettelen aivan valtavasti tätä asiaa melkein joka päivä, sillä itse en voisi hyvin ilman kavereita, naapureita ja näitä ympärilläni olevia ihmisiä.

Voisitko oikesti arvioida missä on syy? Mikä estää sinua?

 

[Lilii lisänimetön]

Olen melkoisen epäsosiaalinen.

 

[hjälp]

Hei kerro vinkkejä, miten olet tehnyt sen kolmesti! Itse olen huono rakentamaan uutta verkostoa, joten kerro omat tarinasi, kuulisin mielellään

 

["Piika-äiti"]

Olen melkoisen epäsosiaalinen.

Mitä se tarkoittaa sinulle? Millaista on epäsosiaalisuutesi ja mistä tiedät olevasi epäsosiaalinen?

 

[Turbojurpo]

Joillakin voi olla mieletön tarve pärjätä yksinään, vaikka apua tarjottaisiinkin.

 

[Lilii lisänimetön]

[QUOTE="Piika-äiti";25916391]Mitä se tarkoittaa sinulle? Millaista on epäsosiaalisuutesi ja mistä tiedät olevasi epäsosiaalinen?[/QUOTE]

En pidä uusista ihmisistä, en ole sukkela keksimään juttua tyhjästä, on vaikea löytää juteltavaa useimpien kanssa (koen että juuri minä olen rajoittunut, kun en osaa keskustella ns. niitä-näitä), en osaa mennä uusiin tilanteisiin, en jaksa ylläpitää ihmissuhteita (ne jotka minulla on, pysyvät pitämättä tai tulevat luontevasti ylläpidettyä).

Aihe on sikäli hypoteettinen, että minulla onnekseni on turvaverkko, kun minulla on suku ja oma muutaman läheisen ihmisen piirini. En lähtisi uudelle paikkakunnalle ns. tyhjän päälle.

 

["vieras"]

En pidä uusista ihmisistä, en ole sukkela keksimään juttua tyhjästä, on vaikea löytää juteltavaa useimpien kanssa (koen että juuri minä olen rajoittunut, kun en osaa keskustella ns. niitä-näitä), en osaa mennä uusiin tilanteisiin, en jaksa ylläpitää ihmissuhteita (ne jotka minulla on, pysyvät pitämättä tai tulevat luontevasti ylläpidettyä).

Meitä on ainakin kaksi samanlaista.

 

[Jehnny Tightlips]

[QUOTE="Piika-äiti";25916391]Mitä se tarkoittaa sinulle? Millaista on epäsosiaalisuutesi ja mistä tiedät olevasi epäsosiaalinen?[/QUOTE]

Itse ainakin uskon itseni epäsosiaaliseksi vertaamalla kuvitelmaan muista ihmisistä. Luulen, että suurin osa ihmisistä tarvitsee enemmän tai ainakin useammin sosiaalisia tapahtumia kuin minä. Tutustun kyllä ihmisiin mutta se on hitaampaa ja valikoivampaa kuin monella muulla.

 

[Madicken04]

Hei kerro vinkkejä, miten olet tehnyt sen kolmesti! Itse olen huono rakentamaan uutta verkostoa, joten kerro omat tarinasi, kuulisin mielellään

Itsellä tuo ei ole tapahtunut kuin. Kertaalleen, mutta siis muutin tuon perässä uudelle paikkakunnalle ja uuteen maahan. Töistä löytyi kavereita joita sitten tapailtiin vapaa-aikanakin, mieskin löytyi. Muutettiin toiselle puolen kaupunkia samoja aikoja kun alettiin vauvaa yrittämään. Työn puolesta saadut kaverit säilyi ja kun lapsia tuli, käytiin alueen avoimessa päiväkodissa, leikkipuistoissa, vauvauinneissa yms missä tutustui ihmisiin.


Esikoinen syntyi vammaisena ja hänen kauttaan vertaistukiryhmistä löytyi seuraa. Meillä oli myös koira jonka kautta tutustui alueen koiranomistajiin. Mies opiskeli jossain vaiheessa ja paitsi kavereita, tuota kautta löytyi myös pari lastenhoitajaa joita palkattiin tarpeen mukaan.


Muuten siis näiden kavereiden kanssa on jeesailtu toisiamme niin lastenhoidoissa kuin muissakin asioissa.

 

["Piika-äiti"]

Hei kerro vinkkejä, miten olet tehnyt sen kolmesti! Itse olen huono rakentamaan uutta verkostoa, joten kerro omat tarinasi, kuulisin mielellään

Pääpiirteissään:
Olen uskaltanut näyttää, että tarvitsen apua.
En ole pelänyt tutustua mummoihin tai koululaisiin ja ystävystyä heidän kanssa.
Olen lähtenyt leikkikentille ja kerhoihin ja hakeutunut tekemisiin ihmisten kanssa.
Olen itse tarjoutunut avuksi kun olen nähnyt apua tarvittavan.

Nyt pitää lähteä hakemaan lapsi kerhosta, palaan illalla.

 

["vieras"]

Samaa olen ihmetellyt, mutta eihän sitä saa äänen sanoa. Pitää vain voivotella äitiraukkaa, kun ei sillä ole ketään auttamassa.

 

[Lex]

En minä ainakaan kehtaa pyytää ketään auttamaan itseäni tai esim. hoitamaan lapsiani. En halua olla vaivaksi. Hävettää pyytää edes omaa äitiäni.

 

[Kaulin]

En pidä uusista ihmisistä, en ole sukkela keksimään juttua tyhjästä, on vaikea löytää juteltavaa useimpien kanssa (koen että juuri minä olen rajoittunut, kun en osaa keskustella ns. niitä-näitä), en osaa mennä uusiin tilanteisiin, en jaksa ylläpitää ihmissuhteita (ne jotka minulla on, pysyvät pitämättä tai tulevat luontevasti ylläpidettyä).

Aihe on sikäli hypoteettinen, että minulla onnekseni on turvaverkko, kun minulla on suku ja oma muutaman läheisen ihmisen piirini. En lähtisi uudelle paikkakunnalle ns. tyhjän päälle.

Minä olen tismalleen samanlainen!
Koen ystäväpiirin enemmänkin taakkana kuin rikkautena.

 

["vieras"]

En minä ainakaan kehtaa pyytää ketään auttamaan itseäni tai esim. hoitamaan lapsiani. En halua olla vaivaksi. Hävettää pyytää edes omaa äitiäni.

Kannattaisi yrittää eroon tälläisesta 'anteeksi kun olen olemassa' käytöksestä. Voit aina pyytää, jos ei se sovi, pyydetty voi kieltäytyä. Ei pyytämisessä ole mitään pahaa.

 

[Rähinä-Reetta]

En tiedä, yksinäinen sus jo syntyissään...

 

["vieras"]

Kotkat lentävät yksinään, varikset raakkuvat parvissa.

 

[pilipali]

Epäsosiaalisuus ja muutenkin sosiaalisten tilanteiden pelko.

 

[Jonna_Äiti harmaana]

Kai sitä pitää vaan kasvaa ja avartaa omaa maailmannäkemystään. ( tuleeks noi yhteen? )
Ensin voi vaikka verkostua netissä, seuraavaksi tavata jne. On myös ymmärrettävä että esim avun kysyminen ei ole väärin, se on rohkeutta ja avoimuutta.

En mä osaa sanoa, mä olen alkanut näkemään ihmiset eri tavalla ja mahdollisuuksia siellä missä en niitä ajatellut olevankaan. Oma asenne lienee se tärkein tässäkin jutussa!

 

[Lex]

[QUOTE="vieras";25916511]Kannattaisi yrittää eroon tälläisesta 'anteeksi kun olen olemassa' käytöksestä. Voit aina pyytää, jos ei se sovi, pyydetty voi kieltäytyä. Ei pyytämisessä ole mitään pahaa.[/QUOTE]

Tiedän. Meillä toisen lapsen hoitaminen vaatii jonkin verran harjoittelua, eikä kukaan ole toistaiseksi osoittanut tähän kiinnostusta vaan hoitotoimet ovat kirvoittaneet ainoastaan kauhistuneita kommentteja tyyliin "mä en voi katsoa, hui!".

Tuntuisi tosi itsekkäältä pyytää jotakuta vartavasten opettelemaan hoitamaan minun lapsiani, varsinkin (lähes)ilmaiseksi.

Itse mielelläni tarjoan apua aina kun vähänkin löydän tilaisuuden. Suurimmalla osalla kavereistani on kuitenkin jo niin hyvät tukiverkot (lapset isällä ja isovanhemmilla viikonloput läpeensä) ettei oikeastaan ole tarvetta avulleni.

 

[Anatolia]

Ap, mulle on kerrottu että ei tukiverkkoa voi luoda kuin ne, joilla on jo sellainen (ts. joilla on isovanhemmat lähellä hoitamassa lapsia).

Muut eivät jaksa, eivät pysty, eivät kykene.

Tämä siis harmaan latelema palstatotuus osa 1 150 443 . Itse en todellakaan usko siihen - miten voisinkaan uskoa, kun omassa kaveripiirissäkin on useampi esimerkki siitä, että kun tukiverkkoa ei ole, niin sen voi itse luoda jos on tahtoa siihen.

Sen ymmärrän, ettei kaikilla ole tahtoa tai tarvetta. Mutta kun niin moni valittaa, ettei ole ketään jota voisi pyytää joskus avuksi...miksei ole? Miksei hanki?

 

[Lilii lisänimetön]

Minä olen tismalleen samanlainen!
Koen ystäväpiirin enemmänkin taakkana kuin rikkautena.

Joskus minäkin koen jopa noin. Sitä ei aina uskalla ajatella, saati sanoa.

 

["..."]

[QUOTE="Piika-äiti";25916355]

Mikä sinua estää luomasta turvaverkkoa itsesi ja lapsiesi tueksi? [/QUOTE]

Se että suurin osa ihmisistä on niin vitun rasittavia typeryksiä...

 

[olenkohan epäsosiaalinen]

kerro ihmeessä kuinka sen teet?
Me ollaan muutettu 8vuotta sitten paikkakunnalle jossa ei asu yhtään sukulaista.
Naapurit tunnetaan vaihdetaan jokunen sanakin,ollaan kutsuttu heitä kylään ollaan koetettu olla sosiaalisia ja tutustua ja sellainen hyvän päivän iltapäiväkahvituttuja maiestä on naapureidemme kanssa tulleetkin
Olen koettanut käydä perhekerhoissa, toinen perhekerho oli todellinen pohjanoteeraus.
Minua ei otettu joukkoon, katsottiin hyvin kieroon kun koetin tulla mukaan juttuihin. ja lopulta sitten lopetin siellä käynnin kun oli niin selkeät kuppikunnat
Rohkenin kuitenkin mennä lopulta toiseen perhekerhoon ja ei voisi uskoa että ollaan edelleen samassa kaupungissa
Täällä jutellaan ja tullaan juttuun mutta jos vähänkin monenkin vuoden jälkeen ystävyys menee siihen että pitäisi lapset saada hoitoon kaikki katoaa paikalta
Kavereita halutaan kunhan ei tarvi palveluksia tehdä,eli halutaan vaan olla kaveri ilman sitoomuksia.
Sama näillä naapureillamme.
Ne keillä on lapsia heillä asuu myös sukunsa täällä ja saa omansa sukulaisilleen hoitoon ne keillä on aikuiset lapset ovat onnellisia kun saavat silloin tällöin harvakseltaan lapsenlapset hoitoon ja voi nauttia omasta ansaitusta vapaudestaan.

Ja ennenkuin tullaan sanomaan että olette pyytäneet lastenhoitoa usein niin ei.
Kyllä todella harvassa(noin 5kertaa) ne kerrat on olleet jolloin ollaan pyydetty ja sekin olisi toki maksettu tai suostuttu vastavuoroisesti heitä auttamaan vaikka lastenhoidossa (no mutta eihän he sitä tarvi kun heillä asuu molempien suku samassa kaupungissa)

Meillä ei kuitenkaan varaa maksaa 10e tuntia mitenkään lastenhoitotyötä aliarvioimatta.
Vaan siksi olisimme halunneetkin vastavuoroisuutta tarjota vaikka naapurin mummolle autokyytiä kauppaan tms. vaan ei..
Ainakin meillä täällä kaupungissa halutaan tutustua ihmisiin mutta ilman yhtään mitään sitoomuksia edes kerta vuodessa 1h lapsenhoitajaksi suostumista.

 

["Minna"]

Sosiaalisten tilanteiden fobia ja paniikkihäiriö.

Sen lisäksi, etten ole mitenkään kovin helposti tutustuva ihminen, ja olen tottunut lapsuudesta lähtien siihen, että minun pitää hoitaa itseni ja asiani yksin, ihan itse, olematta muille rasite.

 

[Jonna_Äiti harmaana]

ja tukiverkottomille mainostan tässäkin aikapankkia... mä olen tavannut ihania tyyppejä sen kautta.