Mulla on aina ollut tukiverkostot ja muuttojen myötä verkostossa olevat ihmiset ovat osittain vaihtuneet. Ei siis ole ollut ongelmaa asian suhteen. Mutta luin tämän ketjun kokonaan ja aloin miettiä tukiverkostojen luomista yleensä. Mun mielestä tukiverkostoja ei luoda vaan ne syntyvät ihmissuhteiden sivuvaikutuksena. Tarkoitan tällä sitä, että jos huomaa pienten lasten kanssa tarvitsevansa omaa aikaa ja alkaa vasta siinä vaiheessa etsimään jotain ihmistä, jolle voisi lapsensa silloin tällöin muutamaksi tunniksi antaa, niin ollaan jo vähän myöhässä. Ensinnäkin kestää oman aikansa ennenkuin uuteen ihmiseen tutustuu ja alkaa luottamaan niin paljoa, että hänelle uskaltaisi lapsensa antaa. Toiseksi jos uuden ihmissuhteen ainoa tarkoitus on siitä mahdollisimman nopeasti saatava lastenhoitohyöty, niin ihmissuhteen luominen ei ole kovin luontevaa.
Mä tutustuin aikoinaan kerrostalossa pariinkin naapuriin, joista toisella oli alle kouluikäinen lapsi ja toisella jo teini. Jo vuosia ennenkuin edes aloin odottamaan esikoista. Vaikka mulla oli tämän nuoremmankin äidin kanssa ikäeroa 15 vuotta, niin hän aina silloin tällöin soitti ja pyysi kahville. Meille syntyi tietynlainen yya-sopimus ja mä saatoin käydä lainaamassa häneltä kahvikupillisen sokeria, hän multa vastaavasti kananmunia. Ei tarvinnut lähteä kauppaan (silloin kaupat eivät olleet niin myöhään auki kuin nykyisin) yhden asian takia. Välillä hän kysyi, voisiko tyttönsä tulla meille siksi aikaa, kun hän käy esim hammaslääkärissä. Ja jos mulla ei ollut muuta menoa, niin kyllä se mulle sopi. Vanhempi pariskunta taas mm pyysi mua vähän katsomaan perään, kun ensimmäisiä kertoja jättivät teininsä lomareissun ajaksi yksin kotiin. Lähinnä siis sitä, että nuoriso ei pidä sellaisia bileitä, että ovat naapureille häiriöksi. Teinipoika tiesi, että näin on vanhempansa mun kanssani sopineet, ja vain yhden kerran silloin ihan alussa jouduin käymään soittamassa ovikelloa ja pyytämässä poikaa laittamaan stereot vähän hiljemmalle. Sitten, kun sain itse esikoiseni, mulla oli jo valmiina samassa taloyhtiössä kaksi naapuria, joilta sain tarvittaessa apua.
Mun mielestä tukiverkkojen luominen voi olla erittäin vaikeaa, jos koko toiseen ihmiseen tutustuminen perustuu sille, että hänestä saisi mahdollisimman pian lastenhoitoapua tai muuta apua.
En siis löydä helposti samanhenkisiä ihmisiä. Kavereita on ollut ja jopa hyviä sellaisia, mutta jokaisella on ne omat kiireensä ja verkkonsa täällä jo. Olen jopa näiden ihmisten lapsia vahtinut mutta siihen se sitten jää ja mun ehdottamat yhteiset menot ja tekemiset ei koskaan vaan sovi. Meillä on onneksi lapsenvahti täällä tarvittaessa, mutta muuten kaipaisin ihmisiä ympärilleni. Muutaman naapurin kanssa on moikkailtu ja vaihdettu kuulumisia, mut nekin on muuttaneet pois.
