Suht vaikean masennuksen kokeneena, en tiedä itkenkö vai nauranko jos joku patistaa lenkille. 
:snotty:
:snotty:Miksi kaikki aina haukkuu mua täällä jos sanon että tuun selviämään lasten kanssa HYVIN
- Viestiketjun aloittaja mun muru
- Ensimmäinen viesti
Koskaan ei voi tietää mitä se lapsentulo tuo tullessaan. Oletko onnellinen jos lapsesi onkin vakavasti sairas? Oletko onnellinen jos näet lapsesi kärsivän? Tai jos lapsesi vaikkapa masentuu ja haluaa kuolla? Nämä ainaki ovat niitä asioita jotka väkisin repii äidin sydäntä varmasti enemmän kuin mikään muu tässä maailmassa. En usko, että semmosenkin keskellä kukaan jaksaa olla AINA onnellinen.
N
NÖfNÖf -täti
Vieras
Kaikki tulevat ja jo äiteinä olevat! Ei varmasti ole aina helppoa tuo äitinä olo, mutta aika harvoin elämä on helppoa. Olen teille kuitenkin (melkein) kateellinen vaikeimmistakin tuntemuksistanne, vaikka moni teistä on aika-ajoin tai koko ajan todella väsynyt raskaaseen arjen pyörittämiseen ja aivan ymmärrettävästi. En tiedä, ymmärrättekö pointtiani, on todella ikävää jos äiti sairastuu esim masennukseen synnytyksen jälkeen, eikä sairastumisesta tosiaankaan voi olla kateellinen kenellekään! Mutta, voin itse kuitenkin vain unelmoida äitiydestä, asiasta josta olen pikkutytöstä saakka ollut varma. Pikku hiljaa unelma tuntuu kohdallani murenevan.
Olen rukoillut ja toivonut vuosia, että saisimme lapsen mieheni kanssa. Lapsettomuushoidoista olen selvinnyt yllättävän hyvin, vaikka toivottua tulosta ei olla saatu aikaiseksi =( Uskoisin pärjääväni ihan hyvin myös äitinä, mikäli meitä pikkuisella siunattaisiin, ainakin tekisin parhaani. Lapsettomuus herättää kamalan vaikeita tunteita. Kaikki on tietenkin suhteellista: Tällä hetkellä itsestä tuntuu, että antaisin mitä hyvänsä äitiydestä mutta tiedän senkin, että jos minusta joskus tulee äiti, niin varmasti väsyisin jossain vaiheessa, voin jopa masentua koska takana olisi vuosien yrittäminen ja todellisuus voi jyrätä pahasti alleen... Parempihan se kuitenkin on että naisella on ennen lapsen syntymää tunne, että hän selviää hyvin lapsen kanssa. Se kuulostaa ainakin suhteellisen terveeltä.
Mieluummin kannustaisin meitä kaikkia jaksamaan arjessamme kun lyttäisin heti kaikki negatiivisella läpällä. Jokaisella meillä on omat ongelmamme, unelmamme ja kuvitelmamme. Minä ainakin toivon vilpittömästi, että teillä kaikilla elämä menisi parhaalla mahdollisella tavalla, jaksaisitte olla rakastavia äitejä, uskaltaisitte välillä sanoa, että en jaksa, saisitte apua silloin kun tuntuu etteivät omat voimat riitä ja iloita taas siitä kun omat voimat riittävät. Jatkan omalla kohdallani unelmointia omasta vauvasta ja toivon jaksavani ja olevani hyvä äiti, jos unelmani käyvät joskus toteen. Äitiyslomalaisen aikaisemmista kirjotuksista en tiedä sen enempää kun mitä olen tästä ketjusta lukenut. Hänellekin toivotan ihanaa odotusaikaa, ihania vauvahaaveita ja jaksamista arkeen sitten kun vauva syntyy. Kaikille tsemppiä arkeen, pitäkee ihtenne naisina!
Olen rukoillut ja toivonut vuosia, että saisimme lapsen mieheni kanssa. Lapsettomuushoidoista olen selvinnyt yllättävän hyvin, vaikka toivottua tulosta ei olla saatu aikaiseksi =( Uskoisin pärjääväni ihan hyvin myös äitinä, mikäli meitä pikkuisella siunattaisiin, ainakin tekisin parhaani. Lapsettomuus herättää kamalan vaikeita tunteita. Kaikki on tietenkin suhteellista: Tällä hetkellä itsestä tuntuu, että antaisin mitä hyvänsä äitiydestä mutta tiedän senkin, että jos minusta joskus tulee äiti, niin varmasti väsyisin jossain vaiheessa, voin jopa masentua koska takana olisi vuosien yrittäminen ja todellisuus voi jyrätä pahasti alleen... Parempihan se kuitenkin on että naisella on ennen lapsen syntymää tunne, että hän selviää hyvin lapsen kanssa. Se kuulostaa ainakin suhteellisen terveeltä.
Mieluummin kannustaisin meitä kaikkia jaksamaan arjessamme kun lyttäisin heti kaikki negatiivisella läpällä. Jokaisella meillä on omat ongelmamme, unelmamme ja kuvitelmamme. Minä ainakin toivon vilpittömästi, että teillä kaikilla elämä menisi parhaalla mahdollisella tavalla, jaksaisitte olla rakastavia äitejä, uskaltaisitte välillä sanoa, että en jaksa, saisitte apua silloin kun tuntuu etteivät omat voimat riitä ja iloita taas siitä kun omat voimat riittävät. Jatkan omalla kohdallani unelmointia omasta vauvasta ja toivon jaksavani ja olevani hyvä äiti, jos unelmani käyvät joskus toteen. Äitiyslomalaisen aikaisemmista kirjotuksista en tiedä sen enempää kun mitä olen tästä ketjusta lukenut. Hänellekin toivotan ihanaa odotusaikaa, ihania vauvahaaveita ja jaksamista arkeen sitten kun vauva syntyy. Kaikille tsemppiä arkeen, pitäkee ihtenne naisina!
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
hei, tehäänkö niin että joku pistää tämän ketjun (tai kopioi kirjotukset) talteen ja sittenku äitiyslomalaisen muksu on syntyny ja tulee sitä jaadijaadijaata tänne palstalle niin voidaan sitte ihan muistuttaa häntä miten viisas hän onkaan?
Mitäs _viisasta_ äitiyslomalainen on tässä sanonut?
Hän odottaa lastaan ja onnellinen tästä. Uskoo että välillä on rankempaa ja väsyttää, mutta silti pystyy olemaan onnellinen lapsestaan. Ja että omaa lievää masennustaan hoitaa lenkkeilemällä ehdottaen samaa muillekin.
Mitä vikaa näissä nyt on, ihan hyviä ajatuksia.
N
nnnnn
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
hei, tehäänkö niin että joku pistää tämän ketjun (tai kopioi kirjotukset) talteen ja sittenku äitiyslomalaisen muksu on syntyny ja tulee sitä jaadijaadijaata tänne palstalle niin voidaan sitte ihan muistuttaa häntä miten viisas hän onkaan?
Mitäs _viisasta_ äitiyslomalainen on tässä sanonut?
Hän odottaa lastaan ja onnellinen tästä. Uskoo että välillä on rankempaa ja väsyttää, mutta silti pystyy olemaan onnellinen lapsestaan. Ja että omaa lievää masennustaan hoitaa lenkkeilemällä ehdottaen samaa muillekin.
Mitä vikaa näissä nyt on, ihan hyviä ajatuksia.
Niin niin niin LIEVÄÄ masennustaan, vittu vittu vittu mä lenkkeilen joka saatanan päivä ja ulkoilen ja sitä rataa ja sitä rataa..
se 100 % siinä tökkii, kun hänestä ei koskaan edes pitänyt äitiä tulla.... vittu vittu mä nää lapset saatana halusin ja itkin ja halusin ja mitä mä sit tein kun mä ne sain, itkin ja itkin ja itkin ja eikä siitä meinaa loppua tulla
M
mä
Vieras
tuota jos sulla ei oo ap kokemusta siitä että 24/7 oot jatkuvassa hälytystilassa, tai et nuku öitäsi melkein kahteen vuoteen.. tai mitä on kuin ns. uhma jatkuukin eikä loppua näy. ni ja puoliunettomien öiden päälle kuuntelet päivät marinaa ja kiukuttelua, huutoa. niin äläpä vielä hehkuta! tuu puhuu sitte ku oot vaikka 2v lasta kasvattanut
Mäkin tiesin pärjääväni lasten kanssa hyvin. Ja olen pärjännytkin. En tosin julistanut tätä pärjäämistäni etukäteen kaikille & kaikkialla. Ja lähinnä se oli sitä, että toivoin pärjääväni & uskoin voimavarojemme riittävän: ei sitä, että olisin haukkunut väsynyttä äitiä tms. En vaan juurikaan pelännyt tulevaa vaan ajattelin että ihan hyvin kaikki (raskaus, synnytys, vauva-aika, jne) menee. En tehnyt millimetrin tarkkoja suunnitelmia, enkä kuvitellut ettei lapsi muuttaisi elämäämme. Hyvin on kaikki mennyt.
Toisinkin voisi olla. Olisin voinut saada kaksi koliikkivauvaa tai moniallergikkoa jotka valvottaa kaikki yöt. Olisin voinut jäädä leskeksi. Olisin voinut sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Olisin voinut sairastua muulla lailla joko psyykkisesti tai fyysisesti. Mutta näin ei ole käynyt: mulla on ollut tuuria.
Ei koskaan kannata sanoa ei koskaan. Eikä ihan kaikkea voi & kannata etukäteen kiveen kaivertaa. Jos elämä yllättää, voi tippua tosi korkealta, jos suunnitelmissa ei ole lainkaan otettu huomioon sattuman mahdollisuutta. Kaikkea kun ei voi itse päättää, kaikki ei ole omasta asenteesta kiinni.
Toisinkin voisi olla. Olisin voinut saada kaksi koliikkivauvaa tai moniallergikkoa jotka valvottaa kaikki yöt. Olisin voinut jäädä leskeksi. Olisin voinut sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Olisin voinut sairastua muulla lailla joko psyykkisesti tai fyysisesti. Mutta näin ei ole käynyt: mulla on ollut tuuria.
Ei koskaan kannata sanoa ei koskaan. Eikä ihan kaikkea voi & kannata etukäteen kiveen kaivertaa. Jos elämä yllättää, voi tippua tosi korkealta, jos suunnitelmissa ei ole lainkaan otettu huomioon sattuman mahdollisuutta. Kaikkea kun ei voi itse päättää, kaikki ei ole omasta asenteesta kiinni.
Muakin ärsyttää tommonen. Että nuorille pareille kun kulkee käsi kädessä, naureskellaan että pian alkaa arki. Tunnen monia pareja (itseni mukaan luettuna ) jotka vielä vuosien päästä on tyytyväisiä puolisoonsa.
Raskaana oleville on koko ajan "pian alkaa pahoinvointi", tai viimeistään "synnytys on kamalaa". Ja jos kykenet istumaan oitis synnytyksen jälkeen vaikka puutuolilla, niin ainakin koliikki voi vielä tulla ja seksielämä nyt ainakin menee vauva-aikana pilalle.
Ja jos ei tule koliikkia niin odotas kun tulee uhmaikä ja jos lapsiakin näyttää siunaantuvan pienellä ikäerolla niin jestas sentään, kyllä se seuraava lapsi ainakin saa pahat aikaan!
Ja yhden lapsen, etenkään yhden pienen kiltin lapsen, äiti ei saa olla tietävinään mistään mitään. Vain 4 koliikkivauvan äiti jolla on nyt teini-ikäinen ja uhmis, TIETÄÄ elämästä JOTAIN. Vain ne ongelmat on elämää, kukaan ei saa olla onnellinen jos ei naapurin SylviKyllikki ole.
Mä en voi sietää tollasta pirujen maalailua. Miksei voida vaan onnitella ja olla iloisia toisen puolesta ja neuvoa jos neuvoa pyydetään...
Ugh. Olen puhunut
Raskaana oleville on koko ajan "pian alkaa pahoinvointi", tai viimeistään "synnytys on kamalaa". Ja jos kykenet istumaan oitis synnytyksen jälkeen vaikka puutuolilla, niin ainakin koliikki voi vielä tulla ja seksielämä nyt ainakin menee vauva-aikana pilalle.
Ja jos ei tule koliikkia niin odotas kun tulee uhmaikä ja jos lapsiakin näyttää siunaantuvan pienellä ikäerolla niin jestas sentään, kyllä se seuraava lapsi ainakin saa pahat aikaan!
Ja yhden lapsen, etenkään yhden pienen kiltin lapsen, äiti ei saa olla tietävinään mistään mitään. Vain 4 koliikkivauvan äiti jolla on nyt teini-ikäinen ja uhmis, TIETÄÄ elämästä JOTAIN. Vain ne ongelmat on elämää, kukaan ei saa olla onnellinen jos ei naapurin SylviKyllikki ole.
Mä en voi sietää tollasta pirujen maalailua. Miksei voida vaan onnitella ja olla iloisia toisen puolesta ja neuvoa jos neuvoa pyydetään...
Ugh. Olen puhunut
T
Tuuli
Vieras
En nyt lukenut koko ketjua. Syystä että oli liian pitkä ja liian pitkiä lainauksia.
Mutta onhan se hienoa että joku oikeesti uskoo lenkkeilyn parantavan masennuksen ja että lapsen syntymän jälkeen elämä on pelkkää onnea ja ihanuutta!
Mulla on itsellä ollut todella helppo esikoinen. Päivät pitkät ihmettelin että mitä tekis kun tyttö vaan söi ja nukkui tai köllötteli omiaan. Tyttö ei koskaan protestoinut mistään vaan odotti aina kilitisti vuoroaan.
Mutta toine lapsista olikin erityisen vaativa, "koliikki"lapsi joka huusi yötä päivää. Kahden tunnin unet nukkui jossakin välissä, muuten kannoin, keikutin ja veivasin huutavaa nyyttiä. Ja esikoinen oli aivan ihmeissään. Niin kuin minäkin. Kyllä välillä olisin halunnut jättää sen huutavan lapsen jonkun muun portaille. Huutoa jatkui yhteen ikävuoteen saakka. Ihan kunnon tyttö hänestäkin kasvoi mutta on vieläkin erittäin räsikyvä persoona.
Mutta onhan se hienoa että joku oikeesti uskoo lenkkeilyn parantavan masennuksen ja että lapsen syntymän jälkeen elämä on pelkkää onnea ja ihanuutta!
Mulla on itsellä ollut todella helppo esikoinen. Päivät pitkät ihmettelin että mitä tekis kun tyttö vaan söi ja nukkui tai köllötteli omiaan. Tyttö ei koskaan protestoinut mistään vaan odotti aina kilitisti vuoroaan.
Mutta toine lapsista olikin erityisen vaativa, "koliikki"lapsi joka huusi yötä päivää. Kahden tunnin unet nukkui jossakin välissä, muuten kannoin, keikutin ja veivasin huutavaa nyyttiä. Ja esikoinen oli aivan ihmeissään. Niin kuin minäkin. Kyllä välillä olisin halunnut jättää sen huutavan lapsen jonkun muun portaille. Huutoa jatkui yhteen ikävuoteen saakka. Ihan kunnon tyttö hänestäkin kasvoi mutta on vieläkin erittäin räsikyvä persoona.
V
Vieras
Vieras
A
AnniHelena
Vieras
En tiedä, mutta itse en ole tavannut piruja seinille maalaavia äitejä oikeastaan lainkaan. Ei kukaan ole mulle tullut sanomaan että odotapas... johtuneeko siitä että keskusteluissa on tullut selville oma elämänasenteeni: se että olen realisti- tiedän että kaikki voi mennä hienosti ja sujuvasti ja jaksan hyvin, mutta olen _tiedostanut_ että on myös se mahdollisuus, että moni asia vauva-ajassa on vaikeaa, tulee valvomista ja väsymystä. En halua ummistaa silmiäni etukäteen ja sitten pettyä jos vaikeuksia tuleekin.
Avoimin mielin odotan tätä tuleevaakin vauva-aikaa. Viimeksi esikoisen aikaan väsyin monestakin syystä aika tavalla mutta tiedän taas että molemmat mahdollisuudet tai jotain siltä väliltä on ihan mahdollista.
Enpä lähde omien kokemuksien tai jonkin kokemattomuuden perusteella kuitenkaan arvostelemaan toisia äitejä laiskoiksi tai muuta vastaavaa. Tai sanomaan että masennukseen auttaa sekin kyllä vaan kun lähtee lenkille.
Jaa, tulipa tönkköä tekstiä mutta menköön...
Avoimin mielin odotan tätä tuleevaakin vauva-aikaa. Viimeksi esikoisen aikaan väsyin monestakin syystä aika tavalla mutta tiedän taas että molemmat mahdollisuudet tai jotain siltä väliltä on ihan mahdollista.
Enpä lähde omien kokemuksien tai jonkin kokemattomuuden perusteella kuitenkaan arvostelemaan toisia äitejä laiskoiksi tai muuta vastaavaa. Tai sanomaan että masennukseen auttaa sekin kyllä vaan kun lähtee lenkille.
Jaa, tulipa tönkköä tekstiä mutta menköön...
Ap, en ole aikaisemmin lukenut kirjoituksiasi, mutta täytyy sanoa, että nämä pari, jotka lukaisin tästä ketjusta, huokuvat suloista naiviutta. Musta siinä ei ole mitään pahaa, varsinkin jos ei mollaa tai hauku toisia. Mutta kun se totuus nyt vaan on niin, että esim sitä VÄSYMYSTÄ ei voi kuvitella, eikä siihen voi varautua. Se on aivan erilaista kuin mikään muu väsymys ja jos siihen liittyy koliikkia/allergioita tms, voi äidin epätoivo olla hetkittäin syvää. Olen luonteeltani rento, enkä tosiaan välitä pikkujutuista, en vaadi itseltäni liikoja. Silti muistan miten mustia ja loputtomia yöt voi olla, kun haluaisi vain yhtä asiaa: NUKKUA. Tai se epätoivo kun pieni vauvasi vain huutaa, huutaa... Huoli pienestä sekoittuu jossain vaiheessa suuttumukseen; ei tämän pitänyt tälläistä olla... Ja sitten myöhemmin, kun nuo ajat on ohi, tulee uudet jutut: vaikka se lapsi on elämä ja kaikki, niin silti näen punaista välillä, kun JOKA JUMALAN pukeminen on hirveä painimatsi ja korvat räjähtää kiljumisesta!Kyllä arjen kommellukset yleensä ottaa huumorilla, mutta välillä oikeasti toivoisi, että saisi sulkeutua jonnekin ja olla yksin hetken aikaa. Ja kyllä, uskon, että myös yhden "kiltin" lapsen äidillä arki voi painaa ja väsyttää.
H
hmm
Vieras
Sain nuorena esikoiseni (22v), tosin olin asunut kotoa pois jo 6v ja ammatti ja työpaikkakin oli, säästöjäkin.
Minä en myöskään ole törmännyt mihinkään ilkeilyyn, olen ollut kiitollinen elämälle kaikista päivistä, niin huonoista kuin paremmistakin. Koska jokaisen elämään niitä mahtuu, enemmän tai vähemmän.
En mielelläni neuvo ihmisiä tai ole ehdottomasti jotain mieltä. Ap:lle ja kaikille muillekin kaunista syksyä!
Minä en myöskään ole törmännyt mihinkään ilkeilyyn, olen ollut kiitollinen elämälle kaikista päivistä, niin huonoista kuin paremmistakin. Koska jokaisen elämään niitä mahtuu, enemmän tai vähemmän.
En mielelläni neuvo ihmisiä tai ole ehdottomasti jotain mieltä. Ap:lle ja kaikille muillekin kaunista syksyä!
H
hmm
Vieras
Ehkä sen takia sappi kiehahtaa noista ä-lomalaisen puheista, sillä mistään ei saisi ikinä valittaa. Eikös tämä foorumi ole oiva purkautumiskanava murheille, turhautumiselle ja vastoinkäymisille? Eikö? Siis tänne tullaan ainoastaan hehkuttamaan äitiyden ainaista onnea?
Ihan kaikki äidit täällä ovat ylpeitä lapsistaan eivätkä luopuisi heistä mistään hinnasta. Lapset tuovat sisältöä elämään ja heitä rakastetaan täysin pyyteettömästi. Äitiys tuo mukanaan paitsi kaikkea tätä, myös ison skaalan muita tunteita joita pitää opetella käsittelemään. Kun ihana pyöreä vauvamaha on muisto vain ja totutellaan elämään uuden perheenjäsenen kanssa tulee ihan 100% varmasti eteen monenmonta tilannetta ja tunnetta jota ei voinut kuvitellakaan ennen lasta. Hormoneiden heittely, väsymys ja uusi elämäntilanne herkistää paatuneemmankin ihmisen. Elätte synnytyksen jälkeen AINOASTAAN lapsen ehdoilla, ainakin vauva-ajan. Toisinaan se on elämän antoisinta aikaa, toisinaan rankinta.
Se, että vielä lapsettomana kommentoit tyyliin "menkää lenkille jos olette väsyneitä" saa aikaan äideissä vihamielisen reaktion. Vai mitä odotit? Sehän on sama kuin syyllistäisit kaikkia meitä meidän negatiivisistä tunteistamme. Niitä voi ja pitää saada tuntea. Negatiivisten tunteiden patoaminen sisimpään ei pitkälle kanna. Niistä ihmisistä voidaan lukea iltapäivälehtien sivuilta...
Allekirjoitatko ä-lomalainen näistä kommenteista yhtään mitään ja ymmärsitkö mitä hain (ja moni muu täällä!) takaa?
Ihan kaikki äidit täällä ovat ylpeitä lapsistaan eivätkä luopuisi heistä mistään hinnasta. Lapset tuovat sisältöä elämään ja heitä rakastetaan täysin pyyteettömästi. Äitiys tuo mukanaan paitsi kaikkea tätä, myös ison skaalan muita tunteita joita pitää opetella käsittelemään. Kun ihana pyöreä vauvamaha on muisto vain ja totutellaan elämään uuden perheenjäsenen kanssa tulee ihan 100% varmasti eteen monenmonta tilannetta ja tunnetta jota ei voinut kuvitellakaan ennen lasta. Hormoneiden heittely, väsymys ja uusi elämäntilanne herkistää paatuneemmankin ihmisen. Elätte synnytyksen jälkeen AINOASTAAN lapsen ehdoilla, ainakin vauva-ajan. Toisinaan se on elämän antoisinta aikaa, toisinaan rankinta.
Se, että vielä lapsettomana kommentoit tyyliin "menkää lenkille jos olette väsyneitä" saa aikaan äideissä vihamielisen reaktion. Vai mitä odotit? Sehän on sama kuin syyllistäisit kaikkia meitä meidän negatiivisistä tunteistamme. Niitä voi ja pitää saada tuntea. Negatiivisten tunteiden patoaminen sisimpään ei pitkälle kanna. Niistä ihmisistä voidaan lukea iltapäivälehtien sivuilta...
Allekirjoitatko ä-lomalainen näistä kommenteista yhtään mitään ja ymmärsitkö mitä hain (ja moni muu täällä!) takaa?
Mä en jaksanu koko ketjua lukea. Mut sulla ei näköjään oo pienintäkään käsitystä siitä. minkälaista elämä on kun on muutama pieni lapsi tai vain yksi vaativa lapsi!!
Kannattas ees yrittää ymmärtää..
Kannattas ees yrittää ymmärtää..
Alkuperäinen kirjoittaja winhis:
Juurikin näin...
Mä en ole koskaan edes joutunut kokemaan sitä paljon puhuttua väsymystä, mutta eipä se elämä silti ole aina ruusuilla tanssimista.
Mietipä mikä olo on aamulla, kun olet edellisenä päivänä synnyttänyt ja vauva on kuollut syliin? Siinä ei pelkkä positiivinen asenne enää auta...
Kyllä suurin osa lasten kanssa vietetystä ajasta on ihanaa, mutta kyllä on niitä helvetillisiäkin päiviä...
Koitappa seuraavaa nyt kun sulla ei vielä lapsia ole(?): Valvo 3 yötä putkee niin että nukut vuorokaudessa max 3 tuntia ja senkin max. 30min pätkissä ja sitten pistät miehesi oksentamaan sohvalle ja paskomaan housuun ja juoksemaan ympäri taloa niin että ripuli valuu pultusta joka matolle. Ja tietysti myös kokoajan pitää laittaa 5 ruokaa/pvä ja käydä 2x päivässä leikkipuistossa.. Jos tämä hoidettuasi vielä hymyilet niin olet kyllä ihme eukko...
Koitappa seuraavaa nyt kun sulla ei vielä lapsia ole(?): Valvo 3 yötä putkee niin että nukut vuorokaudessa max 3 tuntia ja senkin max. 30min pätkissä ja sitten pistät miehesi oksentamaan sohvalle ja paskomaan housuun ja juoksemaan ympäri taloa niin että ripuli valuu pultusta joka matolle. Ja tietysti myös kokoajan pitää laittaa 5 ruokaa/pvä ja käydä 2x päivässä leikkipuistossa.. Jos tämä hoidettuasi vielä hymyilet niin olet kyllä ihme eukko...
Alkuperäinen kirjoittaja vicy:
Peesiä tähän. Sitä vain yksinkertaisesti ei osaa kuvitella etukäteen, kuinka elämä tulee muuttumaan vauvan myötä. Tämä jatkuva väsymys ja valmiustilassa oleminen. Hetkeäkään en vaihtaisi pois, mutten myöskään ala valehtelemaan että arki olisi aina ruusuilla tanssimista.
Eikä kyse olekaan siitä, ettenkö itse nauttisi joka päivästä, jonka saan lapseni kanssa elää. Eikä myöskään siitä, että haluaisin sinulle maalata piruja seinälle, tyliin "kyllä sulla tulee vielä kamalaa". Ei tää äitiys todellakaan ole kamalaa, tää on ihanaa ja olet oikeassa: lapset antaa enemmän kuin ottaa ja äidinrakkaus on ihmellinen tunne! Mutta kun siihen äidinrakkauteen kuuluu ihan koko tunneskaala, ihan kaikkia tunteita tulee varmasti tuntemaan äitiyden aikana. Ei se ole laiskuutta tai valittamista vaan äitiyttä, maailman helpointa ja vaikeinta työtä! Älä tee itsellesi sitä karhunpalvelusta, että odotat jaksavasi ilman epätoivon päiviä.
V
vieras
Vieras
Varmaan suurin osa vanhemmista on ajatellut samoin kuin ap odottaessaan ensimmäistään. Se, mitä lapsi tuo tullessaan, sitä ei osaa etukäteen arvaillakaan. Tulee uusia tunteita, jotka ovat vahvempia kuin koskaan ennen koetut ja oman lisänsä tähän cocktailiin tuovat myös hormonit, jotka sekoittavat pääsi synnytyksen jälkeen. Tuossa minusta nyt ne tärkeimmät asiaan vaikuttavat seikat. Tähän voisin lisätä tämän jo osin kulahtaneen tekstin, joka niin hyvin pitää paikkansa ja jolla haluan ap:lle ja muille esikoistaan odottaville toivottaa kaikkea hyvää elämään:
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Nukuin niin myöhään, kuin halusin enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hiukseni ja hampaani joka päivä.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tullut ajatelleeksi olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minun päälleni ei oltu koskaan oksennettu
kakattu
syljetty
pureskeltu
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
- ajatuksieni
ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit
voisisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi
palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voisi
vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakaistaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan
itseni niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Nukuin niin myöhään, kuin halusin enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hiukseni ja hampaani joka päivä.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tullut ajatelleeksi olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minun päälleni ei oltu koskaan oksennettu
kakattu
syljetty
pureskeltu
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
- ajatuksieni
ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit
voisisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi
palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voisi
vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakaistaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan
itseni niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Ensinnäkin tekisi mieli kysyä että kukas vittu sä oikein edes olet? 
Mulla ainakaan ei ole susta mitään muuta hajua tai mielipidettä kuin se että tunnut tekevän täällä koko ajan itsestäsi jotain numeroa? Ihmekään jos satelee kakkelia niskaan jos pitää koko ajan turhan kovaa ääntä ja korostaa itteensä turhan päiten. Mä kun luulen että maailman napa (jollainen muutama palstalainen kuvittelee olevansa) ei löydy tältä palstalta...mutta monta persreikää (jollainen monikaan palstalainen ei tunnusta olevansa) kyllä. =) :xmas:
Mulla ainakaan ei ole susta mitään muuta hajua tai mielipidettä kuin se että tunnut tekevän täällä koko ajan itsestäsi jotain numeroa? Ihmekään jos satelee kakkelia niskaan jos pitää koko ajan turhan kovaa ääntä ja korostaa itteensä turhan päiten. Mä kun luulen että maailman napa (jollainen muutama palstalainen kuvittelee olevansa) ei löydy tältä palstalta...mutta monta persreikää (jollainen monikaan palstalainen ei tunnusta olevansa) kyllä. =) :xmas: 