Miksi masentuneet ihmiset vaan kierii ajatuksessa "olen niin masentunut ...

[vieras]

Tämä on taas näitä aloituksia joilla tuskin on mitään muuta tarkoitusta kuin ärsyttää, tulee vähän mieleen niiden sairaanhoitajien kahvitauolla tekemä provo, jossa ne kirjoitti että lapsettomien pitäis tyytyä tilanteeseen eikä lähteä hoitoihin jne.

Mitä?

 

[Horuksen silmä]

Siksi koska masentuneena kaikki näyttää mustalta. Ei siinä paljoa auta positiivinen ajattelu.

 

[Horuksen silmä]

No sitähän se masennus juuri on: ajatukset ovat synkkiä, vaikka järki sanoo, että asiat ovat ok. On olemassa "masennusta" ja sitten sitä ihan sairaudeksi diagnosoitavaa masennusta. Masennuksessa siis ihminen itse usein tietää, että mitään ei oikeasti ole surkeasti, mutta ei silti mahda mitään synkille ajatuksille, jotka täyttävät pään. Niistä ajatuksista ei aina omin voimin pääse eroon. Aivan kuten monissa muissakin mielen sairauksissa, sairaudesta ei pääse eroon, vaikka haluaisi, koska itseohjautuvuus ei onnistu.

Masennus usein kylläkin puhkeaa kun elämässä on oikeasti asiat surkeasti.

 

[Suzyanne]

Tämä on taas näitä aloituksia joilla tuskin on mitään muuta tarkoitusta kuin ärsyttää, tulee vähän mieleen niiden sairaanhoitajien kahvitauolla tekemä provo, jossa ne kirjoitti että lapsettomien pitäis tyytyä tilanteeseen eikä lähteä hoitoihin jne.

Mitä?

Joo jokin aika sitten oli kyseinen provo, oli monta hoitajaa töissä kahvitauolla tehneet sen, kertoivat ihan että ihan huvikseen, halusivat nähdä kuinka ihmiset ärsyyntyy. Minusta tämä aloitus on vähän samantyylinen, tuskin nyt kukaan oikeesti on tuota mieltä kuin ap. Ainakaan toivottavasti ei. Tai sitten on vaan tietämätön.

 

[joo]

mun elämä on niin surkeeta ja vali vali vali" ??

Eiks pitäis ennemmin vaan keskittyä EDES YRITTÄÄ niihin hyviin ajatuksiin, niihin hyviin asioihin mitä on tai on ollut (ja niitä on varmasti ollut kaikilla edes joskus, turha väittää muuta)


Ja turha alkaa inistä et ei se oo noi helppoo ja muuta vastaava. Ei varmasti ole jos on aivan täysin syvällä rämpimässä "läpi mädässä elämässään" ja ajatukset on pelkkää paskaa.

Sitä se masennus vähän niinku on :xmas: kun ei jaksa löytää elämästään niitä hyviä puolia. Kun aivot eivät toimi oikein.

Mee sanomaan syöpää sairastavalle, että mitäs valitat, kyllä positiivisella asenteella parannut

 

[vieras]

Siks koska masentuneena siitä ajatuksesta on todella vaikea päästä eroon.
Nimim. ilopillerit on tehokkaita

 

[joo]

No sitähän se masennus juuri on: ajatukset ovat synkkiä, vaikka järki sanoo, että asiat ovat ok. On olemassa "masennusta" ja sitten sitä ihan sairaudeksi diagnosoitavaa masennusta. Masennuksessa siis ihminen itse usein tietää, että mitään ei oikeasti ole surkeasti, mutta ei silti mahda mitään synkille ajatuksille, jotka täyttävät pään. Niistä ajatuksista ei aina omin voimin pääse eroon. Aivan kuten monissa muissakin mielen sairauksissa, sairaudesta ei pääse eroon, vaikka haluaisi, koska itseohjautuvuus ei onnistu.

Masennus usein kylläkin puhkeaa kun elämässä on oikeasti asiat surkeasti.

Usein muttei aina. Eikä kaikille hankalassa elämäntilanteessa oleville tule masennusta. Masennus on sairautta eikä sitä pidä sotkea esim suruun tai siihen, että on tyytymätön elämäänsä.

 

[Suzyanne]

No sitähän se masennus juuri on: ajatukset ovat synkkiä, vaikka järki sanoo, että asiat ovat ok. On olemassa "masennusta" ja sitten sitä ihan sairaudeksi diagnosoitavaa masennusta. Masennuksessa siis ihminen itse usein tietää, että mitään ei oikeasti ole surkeasti, mutta ei silti mahda mitään synkille ajatuksille, jotka täyttävät pään. Niistä ajatuksista ei aina omin voimin pääse eroon. Aivan kuten monissa muissakin mielen sairauksissa, sairaudesta ei pääse eroon, vaikka haluaisi, koska itseohjautuvuus ei onnistu.

Masennus usein kylläkin puhkeaa kun elämässä on oikeasti asiat surkeasti.

Usein muttei aina. Eikä kaikille hankalassa elämäntilanteessa oleville tule masennusta. Masennus on sairautta eikä sitä pidä sotkea esim suruun tai siihen, että on tyytymätön elämäänsä.

Juurikin näin. Ei kaikki sairastu vaikka kuinka huonosti menisi. ja jotkut taas sairastuu siihen vaikkei edes menisi huonosti.

 

[Horuksen silmä]

No sitähän se masennus juuri on: ajatukset ovat synkkiä, vaikka järki sanoo, että asiat ovat ok. On olemassa "masennusta" ja sitten sitä ihan sairaudeksi diagnosoitavaa masennusta. Masennuksessa siis ihminen itse usein tietää, että mitään ei oikeasti ole surkeasti, mutta ei silti mahda mitään synkille ajatuksille, jotka täyttävät pään. Niistä ajatuksista ei aina omin voimin pääse eroon. Aivan kuten monissa muissakin mielen sairauksissa, sairaudesta ei pääse eroon, vaikka haluaisi, koska itseohjautuvuus ei onnistu.

Masennus usein kylläkin puhkeaa kun elämässä on oikeasti asiat surkeasti.

Usein muttei aina. Eikä kaikille hankalassa elämäntilanteessa oleville tule masennusta. Masennus on sairautta eikä sitä pidä sotkea esim suruun tai siihen, että on tyytymätön elämäänsä.

Masennus on sairaus joka monesti puhkeaa juuri hankalassa elämäntilanteessa. Ei aina, ja osalle masennus saattaa puhjeta myös ihan ok elämäntilanteessa. Mutta riski masentua kasvaa kun asiat on muutenkin solmussa. Surukin voi kääntyä masennukseksi. Depression kanssa käsikädessä kulkee myös monet muut ikävät oireet kuten paniikkihäiriö ja ahdistuneisuus. Joten kyllä silloin monella asiat on oikeasti melko surkeasti.

 

[Suzyanne]

No sitähän se masennus juuri on: ajatukset ovat synkkiä, vaikka järki sanoo, että asiat ovat ok. On olemassa "masennusta" ja sitten sitä ihan sairaudeksi diagnosoitavaa masennusta. Masennuksessa siis ihminen itse usein tietää, että mitään ei oikeasti ole surkeasti, mutta ei silti mahda mitään synkille ajatuksille, jotka täyttävät pään. Niistä ajatuksista ei aina omin voimin pääse eroon. Aivan kuten monissa muissakin mielen sairauksissa, sairaudesta ei pääse eroon, vaikka haluaisi, koska itseohjautuvuus ei onnistu.

Masennus usein kylläkin puhkeaa kun elämässä on oikeasti asiat surkeasti.

Usein muttei aina. Eikä kaikille hankalassa elämäntilanteessa oleville tule masennusta. Masennus on sairautta eikä sitä pidä sotkea esim suruun tai siihen, että on tyytymätön elämäänsä.

Masennus on sairaus joka monesti puhkeaa juuri hankalassa elämäntilanteessa. Ei aina, ja osalle masennus saattaa puhjeta myös ihan ok elämäntilanteessa. Mutta riski masentua kasvaa kun asiat on muutenkin solmussa. Surukin voi kääntyä masennukseksi. Depression kanssa käsikädessä kulkee myös monet muut ikävät oireet kuten paniikkihäiriö ja ahdistuneisuus. Joten kyllä silloin monella asiat on oikeasti melko surkeasti.

Joo itselläni on sellainen taipumus että suru menee överiksi, eli muuttuu masennukseksi.

 

[ouel]

Masentuneet on sairaita, ei ne tahallaan "kieriskele" siinä omassa pahassa olossaan.

Juuri näin. Minun on jotenkin vaikea ymmärtää sitä, miksei jotkut tajua ettei ihan oikea masennus ole mikään tahdosta riippuvainen mielentila, vaan sairaus, jolle mahtaa itse ihan yhtä paljon kuin vaikka flunssalle.

Masennus on aivojen serotoniini-aineenvaihdunnan häiriö, siis tahdosta riippumaton. Suosittelen ap:tä googlettamaan aiheen.

Vakava masennus on ainakin itselläni ollut hyvin samankaltainen olotila fyysisesti kuin 40 asteen kuume. Siihen lisätään vielä lukuisat psyykkiset oireet, kuten toivottomuus, itseinho ja pohjaton suru, tuska sekä alakulo.

Ei siitä tilasta niin vaan nousta "ottamalla itseään niskasta kiinni". Parantumiseen tarvitaan useinmiten lääkitys, sekä myös terapiaa tai parantumista tukevaa ja edesauttavaa keskusteluapua psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa psykiatrian poliklinikalla tms. Useinmiten masennuksesta toipumiseen menee kuukausista jopa vuosiin.

Niin samaa mieltä :attn: :heart:

 

[Horuksen silmä]

No sitähän se masennus juuri on: ajatukset ovat synkkiä, vaikka järki sanoo, että asiat ovat ok. On olemassa "masennusta" ja sitten sitä ihan sairaudeksi diagnosoitavaa masennusta. Masennuksessa siis ihminen itse usein tietää, että mitään ei oikeasti ole surkeasti, mutta ei silti mahda mitään synkille ajatuksille, jotka täyttävät pään. Niistä ajatuksista ei aina omin voimin pääse eroon. Aivan kuten monissa muissakin mielen sairauksissa, sairaudesta ei pääse eroon, vaikka haluaisi, koska itseohjautuvuus ei onnistu.

Masennus usein kylläkin puhkeaa kun elämässä on oikeasti asiat surkeasti.

Usein muttei aina. Eikä kaikille hankalassa elämäntilanteessa oleville tule masennusta. Masennus on sairautta eikä sitä pidä sotkea esim suruun tai siihen, että on tyytymätön elämäänsä.

Masennus on sairaus joka monesti puhkeaa juuri hankalassa elämäntilanteessa. Ei aina, ja osalle masennus saattaa puhjeta myös ihan ok elämäntilanteessa. Mutta riski masentua kasvaa kun asiat on muutenkin solmussa. Surukin voi kääntyä masennukseksi. Depression kanssa käsikädessä kulkee myös monet muut ikävät oireet kuten paniikkihäiriö ja ahdistuneisuus. Joten kyllä silloin monella asiat on oikeasti melko surkeasti.

Joo itselläni on sellainen taipumus että suru menee överiksi, eli muuttuu masennukseksi.

Mun tuntemista depression läpi käyneistä ihmisistä suurimmalla osalla on tuo taipumus. Samoin kun se että ovat sairastuneet depressioon kun elämässä on ollut ongelmia. Ja eikö se ole jo kaikkien depressiotestien ja tutkimustenkin mukaan jo todettu että riski sairastua depressioon on suurimillaan silloin jos elämässä tapahtuu suuria mullistuksia. Kuten ero, vakava siaraus, läheisen kuolema, työttömyys jne. Myös positiiviset muutokset kuten naimisiinmeno, muutto, uusi työpaikka tai lapsen syntymä saattavat nostaa sitä riskiä sairastua.

 

[joo]

No sitähän se masennus juuri on: ajatukset ovat synkkiä, vaikka järki sanoo, että asiat ovat ok. On olemassa "masennusta" ja sitten sitä ihan sairaudeksi diagnosoitavaa masennusta. Masennuksessa siis ihminen itse usein tietää, että mitään ei oikeasti ole surkeasti, mutta ei silti mahda mitään synkille ajatuksille, jotka täyttävät pään. Niistä ajatuksista ei aina omin voimin pääse eroon. Aivan kuten monissa muissakin mielen sairauksissa, sairaudesta ei pääse eroon, vaikka haluaisi, koska itseohjautuvuus ei onnistu.

Masennus usein kylläkin puhkeaa kun elämässä on oikeasti asiat surkeasti.

Usein muttei aina. Eikä kaikille hankalassa elämäntilanteessa oleville tule masennusta. Masennus on sairautta eikä sitä pidä sotkea esim suruun tai siihen, että on tyytymätön elämäänsä.

Masennus on sairaus joka monesti puhkeaa juuri hankalassa elämäntilanteessa. Ei aina, ja osalle masennus saattaa puhjeta myös ihan ok elämäntilanteessa. Mutta riski masentua kasvaa kun asiat on muutenkin solmussa. Surukin voi kääntyä masennukseksi. Depression kanssa käsikädessä kulkee myös monet muut ikävät oireet kuten paniikkihäiriö ja ahdistuneisuus. Joten kyllä silloin monella asiat on oikeasti melko surkeasti.

Nojaa, riippunee mikä lasketaan surkeaksi elämäntilanteeksi. Esimerkiksi läheisten kuolemasta on tehty nykyään mielestäni jopa liian iso asia. Toki siihen kuuluu suru, mutta ei mummin, isän tai edes sisaruksenkaan kuoleman pitäisi olla koko elämää kaatava asia. Periaatteessa lapsenkaan kuoleman ei pitäisi olla sellainen asia, mutta nykynaiselle lapsen kuolema on sen verran eri asia kun joskus ennen, että ymmärrän sen paremmin.

Itse uskon monen masennuksen syyn piilevän ruokavaliossa ja muutenkin elintavoissa, ja tosiaan suuri suru tai vaikkapa avioero saattaa laukaista sen. Yleensä suurten kriisien aikana elintavatkin muuttuvat, usein huonompaan suuntaan. Esimerkiksi alkoholi tekee todella pahaa jälkeä aivoille ja pullohan on tunnetusti suomalaisten perinteinen lohduke.

 

[vieras]

On se tosiaan kummallista, että masentunut ei vaan ota itseään niskasta kiinni ja lähde vaikka lenkille. Tai siivoa! Ihan samalla tavalla ihmettelen esimerkiksi syöpäsairaita, että miksi ne ei vaan pidä positiivista mieltä yllä, kyllä sillä paranee. Ja muistaa tietysti siivota ja lenkkeillä!

 

[vieras]

No sitähän se masennus juuri on: ajatukset ovat synkkiä, vaikka järki sanoo, että asiat ovat ok. On olemassa "masennusta" ja sitten sitä ihan sairaudeksi diagnosoitavaa masennusta. Masennuksessa siis ihminen itse usein tietää, että mitään ei oikeasti ole surkeasti, mutta ei silti mahda mitään synkille ajatuksille, jotka täyttävät pään. Niistä ajatuksista ei aina omin voimin pääse eroon. Aivan kuten monissa muissakin mielen sairauksissa, sairaudesta ei pääse eroon, vaikka haluaisi, koska itseohjautuvuus ei onnistu.

Masennus usein kylläkin puhkeaa kun elämässä on oikeasti asiat surkeasti.

Usein muttei aina. Eikä kaikille hankalassa elämäntilanteessa oleville tule masennusta. Masennus on sairautta eikä sitä pidä sotkea esim suruun tai siihen, että on tyytymätön elämäänsä.

Masennus on sairaus joka monesti puhkeaa juuri hankalassa elämäntilanteessa. Ei aina, ja osalle masennus saattaa puhjeta myös ihan ok elämäntilanteessa. Mutta riski masentua kasvaa kun asiat on muutenkin solmussa. Surukin voi kääntyä masennukseksi. Depression kanssa käsikädessä kulkee myös monet muut ikävät oireet kuten paniikkihäiriö ja ahdistuneisuus. Joten kyllä silloin monella asiat on oikeasti melko surkeasti.

Nojaa, riippunee mikä lasketaan surkeaksi elämäntilanteeksi. Esimerkiksi läheisten kuolemasta on tehty nykyään mielestäni jopa liian iso asia. Toki siihen kuuluu suru, mutta ei mummin, isän tai edes sisaruksenkaan kuoleman pitäisi olla koko elämää kaatava asia. Periaatteessa lapsenkaan kuoleman ei pitäisi olla sellainen asia, mutta nykynaiselle lapsen kuolema on sen verran eri asia kun joskus ennen, että ymmärrän sen paremmin.

Itse uskon monen masennuksen syyn piilevän ruokavaliossa ja muutenkin elintavoissa, ja tosiaan suuri suru tai vaikkapa avioero saattaa laukaista sen. Yleensä suurten kriisien aikana elintavatkin muuttuvat, usein huonompaan suuntaan. Esimerkiksi alkoholi tekee todella pahaa jälkeä aivoille ja pullohan on tunnetusti suomalaisten perinteinen lohduke.

Joo, mäsennus johtuu vaaleasta leivästä ja ranskanperunoista.

Ei helvetti taas.

 

[Horuksen silmä]

Nojaa, riippunee mikä lasketaan surkeaksi elämäntilanteeksi. Esimerkiksi läheisten kuolemasta on tehty nykyään mielestäni jopa liian iso asia. Toki siihen kuuluu suru, mutta ei mummin, isän tai edes sisaruksenkaan kuoleman pitäisi olla koko elämää kaatava asia. Periaatteessa lapsenkaan kuoleman ei pitäisi olla sellainen asia, mutta nykynaiselle lapsen kuolema on sen verran eri asia kun joskus ennen, että ymmärrän sen paremmin.

Itse uskon monen masennuksen syyn piilevän ruokavaliossa ja muutenkin elintavoissa, ja tosiaan suuri suru tai vaikkapa avioero saattaa laukaista sen. Yleensä suurten kriisien aikana elintavatkin muuttuvat, usein huonompaan suuntaan. Esimerkiksi alkoholi tekee todella pahaa jälkeä aivoille ja pullohan on tunnetusti suomalaisten perinteinen lohduke.

Ihmiset reagoi erilailla siihen läheisen kuolemaan. Joillekin se on lamauttava kokemus ja toinen taas selviää surustaan helpommin. Itse luulen että deperssio on yleisempää ihmisillä jotka pohtivat paljon asioita. Etsivät selitystä asioille eivätkä purematta niele jokaista "totuutta" mikä miltäkin taholta tyrkytetään. Myös henkilöt jotka ovat herkkiä sairastuvat helposti masennukseen.
Itse olen sairastunut depressioon mm tilanteessa jossa parisuhteeni ei voinut hyvin. Sekä läheiseni kuoltua yllättäen. Molemmissa tilanteissa toki mulla oli jo valmiiksi asioita jotka painoivat mieltä, nuo vaan oli ne ns viimeiset pisarat, joiden jälkeen olinkin sitten masentunut.
Muoks enkä usko että sairastumiseni syy on kasvisruokavaliossa ja päihteettömässä elämäntavassani.

 

[joo]

Joo, mäsennus johtuu vaaleasta leivästä ja ranskanperunoista.

Ei helvetti taas.

Vaalea leipä itseasiassa lisää serotoniinia muistaakseni

Mutta siis aivot ovat elin jotka tarvitsevat mm tietynlaisia rasvahappoja toimiakseen oikein. Samoin auringonvalon määrä vaikuttaa aivojen aineenvaihduntaan, ja unen määrä ja laatu. Hormonaaliset tekijät.

Eikös se nyt ole aika itsestäänselvä juttu, että se mitä syömme ja miten toimimme vaikuttaa elimistöön?

 

[joo]

Nojaa, riippunee mikä lasketaan surkeaksi elämäntilanteeksi. Esimerkiksi läheisten kuolemasta on tehty nykyään mielestäni jopa liian iso asia. Toki siihen kuuluu suru, mutta ei mummin, isän tai edes sisaruksenkaan kuoleman pitäisi olla koko elämää kaatava asia. Periaatteessa lapsenkaan kuoleman ei pitäisi olla sellainen asia, mutta nykynaiselle lapsen kuolema on sen verran eri asia kun joskus ennen, että ymmärrän sen paremmin.

Itse uskon monen masennuksen syyn piilevän ruokavaliossa ja muutenkin elintavoissa, ja tosiaan suuri suru tai vaikkapa avioero saattaa laukaista sen. Yleensä suurten kriisien aikana elintavatkin muuttuvat, usein huonompaan suuntaan. Esimerkiksi alkoholi tekee todella pahaa jälkeä aivoille ja pullohan on tunnetusti suomalaisten perinteinen lohduke.

Ihmiset reagoi erilailla siihen läheisen kuolemaan. Joillekin se on lamauttava kokemus ja toinen taas selviää surustaan helpommin. Itse luulen että deperssio on yleisempää ihmisillä jotka pohtivat paljon asioita. Etsivät selitystä asioille eivätkä purematta niele jokaista "totuutta" mikä miltäkin taholta tyrkytetään. Myös henkilöt jotka ovat herkkiä sairastuvat helposti masennukseen.
Itse olen sairastunut depressioon mm tilanteessa jossa parisuhteeni ei voinut hyvin. Sekä läheiseni kuoltua yllättäen. Molemmissa tilanteissa toki mulla oli jo valmiiksi asioita jotka painoivat mieltä, nuo vaan oli ne ns viimeiset pisarat, joiden jälkeen olinkin sitten masentunut.

Minä sairastuin hieman epämääräisesti jonkin ajan kuluttua vanhempieni avioerosta. Odotin ikäänkuin omaa vuoroani tai jotain :/ Vanhempieni eron aikana nimittäin kaikki perheenjäsenet oireilivat vahvasti. Minä sitten odotin kunnes kaikki oli jokseenkin hyvin ja sitten romahdin.

Omassa tapauksessani voin myöntää, että alkoholinkäytöllä taisi olla suuri vaikutus. Nyt kun olen toipunut ja vietän tavallista elämää huomaan miten vahvasti alkoholi vaikuttaa mielialaani. Jo muutama annos saa minut voimaan henkisesti pahoin 1-2 päivää. Aikoinaan en sitä tajunnut koska voin muutenkin huonosti ja join niin usein, että harvoin oli sellaisia päiviä jolloin alkoholi ei olisi vaikuttanut minuun. Alkoholinkäytön selkeä vähentäminen sai minut voimaan heti paljon paremmin jolloin jaksoin alkaa selvittää niitä henkisiä ongelmia liittyen vanhempieni eroon ja omaan lapsuuteeni. Nykyään myös huomaan ruokavalion tehon päivittäisiin mielialoihin, ja uskon sen vaikuttavan myös pidemmällä tähtäimellä.

 

[Suzyanne]

Nojaa, riippunee mikä lasketaan surkeaksi elämäntilanteeksi. Esimerkiksi läheisten kuolemasta on tehty nykyään mielestäni jopa liian iso asia. Toki siihen kuuluu suru, mutta ei mummin, isän tai edes sisaruksenkaan kuoleman pitäisi olla koko elämää kaatava asia. Periaatteessa lapsenkaan kuoleman ei pitäisi olla sellainen asia, mutta nykynaiselle lapsen kuolema on sen verran eri asia kun joskus ennen, että ymmärrän sen paremmin.

Itse uskon monen masennuksen syyn piilevän ruokavaliossa ja muutenkin elintavoissa, ja tosiaan suuri suru tai vaikkapa avioero saattaa laukaista sen. Yleensä suurten kriisien aikana elintavatkin muuttuvat, usein huonompaan suuntaan. Esimerkiksi alkoholi tekee todella pahaa jälkeä aivoille ja pullohan on tunnetusti suomalaisten perinteinen lohduke.

Ihmiset reagoi erilailla siihen läheisen kuolemaan. Joillekin se on lamauttava kokemus ja toinen taas selviää surustaan helpommin. Itse luulen että deperssio on yleisempää ihmisillä jotka pohtivat paljon asioita. Etsivät selitystä asioille eivätkä purematta niele jokaista "totuutta" mikä miltäkin taholta tyrkytetään. Myös henkilöt jotka ovat herkkiä sairastuvat helposti masennukseen.
Itse olen sairastunut depressioon mm tilanteessa jossa parisuhteeni ei voinut hyvin. Sekä läheiseni kuoltua yllättäen. Molemmissa tilanteissa toki mulla oli jo valmiiksi asioita jotka painoivat mieltä, nuo vaan oli ne ns viimeiset pisarat, joiden jälkeen olinkin sitten masentunut.
Muoks enkä usko että sairastumiseni syy on kasvisruokavaliossa ja päihteettömässä elämäntavassani.

Joo kyllä se on myös perusluonteesta kiinni, esim. juuri herkkä, syvällinen ja pohdiskeleva saattaa sairastua helpommin kuin vähemmän näitä piirteitä omaava. Itse olen juuri tuollainen pohdiskeleva herkkis.

Mulla kaksi depistä on alkanut huonosti voivista parisuhteista, kolmas isompi vakavasta sairaudesta, joka vei hedelmällisyyteni.

 

[Horuksen silmä]

Nojaa, riippunee mikä lasketaan surkeaksi elämäntilanteeksi. Esimerkiksi läheisten kuolemasta on tehty nykyään mielestäni jopa liian iso asia. Toki siihen kuuluu suru, mutta ei mummin, isän tai edes sisaruksenkaan kuoleman pitäisi olla koko elämää kaatava asia. Periaatteessa lapsenkaan kuoleman ei pitäisi olla sellainen asia, mutta nykynaiselle lapsen kuolema on sen verran eri asia kun joskus ennen, että ymmärrän sen paremmin.

Itse uskon monen masennuksen syyn piilevän ruokavaliossa ja muutenkin elintavoissa, ja tosiaan suuri suru tai vaikkapa avioero saattaa laukaista sen. Yleensä suurten kriisien aikana elintavatkin muuttuvat, usein huonompaan suuntaan. Esimerkiksi alkoholi tekee todella pahaa jälkeä aivoille ja pullohan on tunnetusti suomalaisten perinteinen lohduke.

Ihmiset reagoi erilailla siihen läheisen kuolemaan. Joillekin se on lamauttava kokemus ja toinen taas selviää surustaan helpommin. Itse luulen että deperssio on yleisempää ihmisillä jotka pohtivat paljon asioita. Etsivät selitystä asioille eivätkä purematta niele jokaista "totuutta" mikä miltäkin taholta tyrkytetään. Myös henkilöt jotka ovat herkkiä sairastuvat helposti masennukseen.
Itse olen sairastunut depressioon mm tilanteessa jossa parisuhteeni ei voinut hyvin. Sekä läheiseni kuoltua yllättäen. Molemmissa tilanteissa toki mulla oli jo valmiiksi asioita jotka painoivat mieltä, nuo vaan oli ne ns viimeiset pisarat, joiden jälkeen olinkin sitten masentunut.

Minä sairastuin hieman epämääräisesti jonkin ajan kuluttua vanhempieni avioerosta. Odotin ikäänkuin omaa vuoroani tai jotain :/ Vanhempieni eron aikana nimittäin kaikki perheenjäsenet oireilivat vahvasti. Minä sitten odotin kunnes kaikki oli jokseenkin hyvin ja sitten romahdin.

Omassa tapauksessani voin myöntää, että alkoholinkäytöllä taisi olla suuri vaikutus. Nyt kun olen toipunut ja vietän tavallista elämää huomaan miten vahvasti alkoholi vaikuttaa mielialaani. Jo muutama annos saa minut voimaan henkisesti pahoin 1-2 päivää. Aikoinaan en sitä tajunnut koska voin muutenkin huonosti ja join niin usein, että harvoin oli sellaisia päiviä jolloin alkoholi ei olisi vaikuttanut minuun. Alkoholinkäytön selkeä vähentäminen sai minut voimaan heti paljon paremmin jolloin jaksoin alkaa selvittää niitä henkisiä ongelmia liittyen vanhempieni eroon ja omaan lapsuuteeni. Nykyään myös huomaan ruokavalion tehon päivittäisiin mielialoihin, ja uskon sen vaikuttavan myös pidemmällä tähtäimellä.

Itse aikanaan huomasin alkoholinkäytön vaikuttavan muutenkin melankoliseen luonteeseeni negatiivisesti. Humalassa aina tunsin itseni alakuloiseksi, ahdistuneeksi ja pelokkaaksi. Sitten sairastuinkin paniikkihäiriöön ja lopetin samalla tupakoinnin, kahvinjuonnin ja alkoholinkäytön.

 

[Suzyanne]

Nojaa, riippunee mikä lasketaan surkeaksi elämäntilanteeksi. Esimerkiksi läheisten kuolemasta on tehty nykyään mielestäni jopa liian iso asia. Toki siihen kuuluu suru, mutta ei mummin, isän tai edes sisaruksenkaan kuoleman pitäisi olla koko elämää kaatava asia. Periaatteessa lapsenkaan kuoleman ei pitäisi olla sellainen asia, mutta nykynaiselle lapsen kuolema on sen verran eri asia kun joskus ennen, että ymmärrän sen paremmin.

Itse uskon monen masennuksen syyn piilevän ruokavaliossa ja muutenkin elintavoissa, ja tosiaan suuri suru tai vaikkapa avioero saattaa laukaista sen. Yleensä suurten kriisien aikana elintavatkin muuttuvat, usein huonompaan suuntaan. Esimerkiksi alkoholi tekee todella pahaa jälkeä aivoille ja pullohan on tunnetusti suomalaisten perinteinen lohduke.

Ihmiset reagoi erilailla siihen läheisen kuolemaan. Joillekin se on lamauttava kokemus ja toinen taas selviää surustaan helpommin. Itse luulen että deperssio on yleisempää ihmisillä jotka pohtivat paljon asioita. Etsivät selitystä asioille eivätkä purematta niele jokaista "totuutta" mikä miltäkin taholta tyrkytetään. Myös henkilöt jotka ovat herkkiä sairastuvat helposti masennukseen.
Itse olen sairastunut depressioon mm tilanteessa jossa parisuhteeni ei voinut hyvin. Sekä läheiseni kuoltua yllättäen. Molemmissa tilanteissa toki mulla oli jo valmiiksi asioita jotka painoivat mieltä, nuo vaan oli ne ns viimeiset pisarat, joiden jälkeen olinkin sitten masentunut.

Minä sairastuin hieman epämääräisesti jonkin ajan kuluttua vanhempieni avioerosta. Odotin ikäänkuin omaa vuoroani tai jotain :/ Vanhempieni eron aikana nimittäin kaikki perheenjäsenet oireilivat vahvasti. Minä sitten odotin kunnes kaikki oli jokseenkin hyvin ja sitten romahdin.

Omassa tapauksessani voin myöntää, että alkoholinkäytöllä taisi olla suuri vaikutus. Nyt kun olen toipunut ja vietän tavallista elämää huomaan miten vahvasti alkoholi vaikuttaa mielialaani. Jo muutama annos saa minut voimaan henkisesti pahoin 1-2 päivää. Aikoinaan en sitä tajunnut koska voin muutenkin huonosti ja join niin usein, että harvoin oli sellaisia päiviä jolloin alkoholi ei olisi vaikuttanut minuun. Alkoholinkäytön selkeä vähentäminen sai minut voimaan heti paljon paremmin jolloin jaksoin alkaa selvittää niitä henkisiä ongelmia liittyen vanhempieni eroon ja omaan lapsuuteeni. Nykyään myös huomaan ruokavalion tehon päivittäisiin mielialoihin, ja uskon sen vaikuttavan myös pidemmällä tähtäimellä.

Itse aikanaan huomasin alkoholinkäytön vaikuttavan muutenkin melankoliseen luonteeseeni negatiivisesti. Humalassa aina tunsin itseni alakuloiseksi, ahdistuneeksi ja pelokkaaksi. Sitten sairastuinkin paniikkihäiriöön ja lopetin samalla tupakoinnin, kahvinjuonnin ja alkoholinkäytön.

Joo minä lopetin myös tupakoinnin ja alkoholin, lisäksi vielä kolmivuorotyön, niin aloin voida paremmin, on tasaisempi mieli joka ei järky niin helposti. Herkkä tosin olen vieläkin.

 

[joo]

Nojaa, riippunee mikä lasketaan surkeaksi elämäntilanteeksi. Esimerkiksi läheisten kuolemasta on tehty nykyään mielestäni jopa liian iso asia. Toki siihen kuuluu suru, mutta ei mummin, isän tai edes sisaruksenkaan kuoleman pitäisi olla koko elämää kaatava asia. Periaatteessa lapsenkaan kuoleman ei pitäisi olla sellainen asia, mutta nykynaiselle lapsen kuolema on sen verran eri asia kun joskus ennen, että ymmärrän sen paremmin.

Itse uskon monen masennuksen syyn piilevän ruokavaliossa ja muutenkin elintavoissa, ja tosiaan suuri suru tai vaikkapa avioero saattaa laukaista sen. Yleensä suurten kriisien aikana elintavatkin muuttuvat, usein huonompaan suuntaan. Esimerkiksi alkoholi tekee todella pahaa jälkeä aivoille ja pullohan on tunnetusti suomalaisten perinteinen lohduke.

Ihmiset reagoi erilailla siihen läheisen kuolemaan. Joillekin se on lamauttava kokemus ja toinen taas selviää surustaan helpommin. Itse luulen että deperssio on yleisempää ihmisillä jotka pohtivat paljon asioita. Etsivät selitystä asioille eivätkä purematta niele jokaista "totuutta" mikä miltäkin taholta tyrkytetään. Myös henkilöt jotka ovat herkkiä sairastuvat helposti masennukseen.
Itse olen sairastunut depressioon mm tilanteessa jossa parisuhteeni ei voinut hyvin. Sekä läheiseni kuoltua yllättäen. Molemmissa tilanteissa toki mulla oli jo valmiiksi asioita jotka painoivat mieltä, nuo vaan oli ne ns viimeiset pisarat, joiden jälkeen olinkin sitten masentunut.

Minä sairastuin hieman epämääräisesti jonkin ajan kuluttua vanhempieni avioerosta. Odotin ikäänkuin omaa vuoroani tai jotain :/ Vanhempieni eron aikana nimittäin kaikki perheenjäsenet oireilivat vahvasti. Minä sitten odotin kunnes kaikki oli jokseenkin hyvin ja sitten romahdin.

Omassa tapauksessani voin myöntää, että alkoholinkäytöllä taisi olla suuri vaikutus. Nyt kun olen toipunut ja vietän tavallista elämää huomaan miten vahvasti alkoholi vaikuttaa mielialaani. Jo muutama annos saa minut voimaan henkisesti pahoin 1-2 päivää. Aikoinaan en sitä tajunnut koska voin muutenkin huonosti ja join niin usein, että harvoin oli sellaisia päiviä jolloin alkoholi ei olisi vaikuttanut minuun. Alkoholinkäytön selkeä vähentäminen sai minut voimaan heti paljon paremmin jolloin jaksoin alkaa selvittää niitä henkisiä ongelmia liittyen vanhempieni eroon ja omaan lapsuuteeni. Nykyään myös huomaan ruokavalion tehon päivittäisiin mielialoihin, ja uskon sen vaikuttavan myös pidemmällä tähtäimellä.

Itse aikanaan huomasin alkoholinkäytön vaikuttavan muutenkin melankoliseen luonteeseeni negatiivisesti. Humalassa aina tunsin itseni alakuloiseksi, ahdistuneeksi ja pelokkaaksi. Sitten sairastuinkin paniikkihäiriöön ja lopetin samalla tupakoinnin, kahvinjuonnin ja alkoholinkäytön.

Nykyään kun olen lähestulkoon kokonaan raitis, mitä nyt joskus satunnaisesti vähän viiniä otan, enkä enää tupakoi ja nukkumiset ovat paljon säännöllisemmät, niin olen käynyt läpi todella vaikeita asioita masentumatta. Pari kertaa on tuntunut siltä, että on ollut lähellä mutta jotenkin kun pidin itsekurin elintapojen suhteen en vajonnut uudestaan.

Harmi, että masennuksen puhjetessa on tavallaan liian myöhä korjata kaikkia elintapoja, kun masentuneenahan ei kauheasti kiinnosta liikunta, uni ei välttämättä tule vaikka kuin yrittäisi säännöllistä elämänrytmiä ja päihteiden käytön lopettaminen voi tuntua toissijaiselta tai aivan liian isolta projektilta :/ Minulla meni loppuen lopuksi useita vuosia kääntää elämä ympäri, sairaalajakso auttoi pääsemään alkuun. Siellä kun ei voinut tarttua pulloon muttei jäänyt yksin ongelmiensa kanssa. Oli joku, kelle puhua. Samoin rytmit meni siellä kuntoon kun joka aamu herätettiin aikaisin ja valot pistettiin illalla tiettyyn kellonaikaan poijes.

 

[Horuksen silmä]

Nojaa, riippunee mikä lasketaan surkeaksi elämäntilanteeksi. Esimerkiksi läheisten kuolemasta on tehty nykyään mielestäni jopa liian iso asia. Toki siihen kuuluu suru, mutta ei mummin, isän tai edes sisaruksenkaan kuoleman pitäisi olla koko elämää kaatava asia. Periaatteessa lapsenkaan kuoleman ei pitäisi olla sellainen asia, mutta nykynaiselle lapsen kuolema on sen verran eri asia kun joskus ennen, että ymmärrän sen paremmin.

Itse uskon monen masennuksen syyn piilevän ruokavaliossa ja muutenkin elintavoissa, ja tosiaan suuri suru tai vaikkapa avioero saattaa laukaista sen. Yleensä suurten kriisien aikana elintavatkin muuttuvat, usein huonompaan suuntaan. Esimerkiksi alkoholi tekee todella pahaa jälkeä aivoille ja pullohan on tunnetusti suomalaisten perinteinen lohduke.

Ihmiset reagoi erilailla siihen läheisen kuolemaan. Joillekin se on lamauttava kokemus ja toinen taas selviää surustaan helpommin. Itse luulen että deperssio on yleisempää ihmisillä jotka pohtivat paljon asioita. Etsivät selitystä asioille eivätkä purematta niele jokaista "totuutta" mikä miltäkin taholta tyrkytetään. Myös henkilöt jotka ovat herkkiä sairastuvat helposti masennukseen.
Itse olen sairastunut depressioon mm tilanteessa jossa parisuhteeni ei voinut hyvin. Sekä läheiseni kuoltua yllättäen. Molemmissa tilanteissa toki mulla oli jo valmiiksi asioita jotka painoivat mieltä, nuo vaan oli ne ns viimeiset pisarat, joiden jälkeen olinkin sitten masentunut.
Muoks enkä usko että sairastumiseni syy on kasvisruokavaliossa ja päihteettömässä elämäntavassani.

Joo kyllä se on myös perusluonteesta kiinni, esim. juuri herkkä, syvällinen ja pohdiskeleva saattaa sairastua helpommin kuin vähemmän näitä piirteitä omaava. Itse olen juuri tuollainen pohdiskeleva herkkis.

Mulla kaksi depistä on alkanut huonosti voivista parisuhteista, kolmas isompi vakavasta sairaudesta, joka vei hedelmällisyyteni.

Mulla on ollut masennusoireita jo 12-vuotiaasta alkaen. Silloin aloin pohtimaan elämää. Mutta niiden kanssa nyt vielä pystyi elämään suhtkoht normaalisti. Ensimmäinen lamaannuttava depressio kaikilla paniikkimausteilla iski 10 vuotta myöhemmin. Sen jälkeen on ollut lievempiä kausia ja vuosi sitten iski taas vaikeampi vaihe.
Kyllä sitä antaisi ihan mitä tahansa jos ei enään joutuisi näitä mustiakausia käymään läpi. Siksi mua ärsyttää suunnattomasti tämänkaltaiset avaukset. Oli sitten provo tai ei, valitettavasti tiedän ihmisiä jotka vähättelevät depressiota sairautena. Suihen kun heidän mielestään auttaa reipas sauvakävely.

 

[Suzyanne]

Nojaa, riippunee mikä lasketaan surkeaksi elämäntilanteeksi. Esimerkiksi läheisten kuolemasta on tehty nykyään mielestäni jopa liian iso asia. Toki siihen kuuluu suru, mutta ei mummin, isän tai edes sisaruksenkaan kuoleman pitäisi olla koko elämää kaatava asia. Periaatteessa lapsenkaan kuoleman ei pitäisi olla sellainen asia, mutta nykynaiselle lapsen kuolema on sen verran eri asia kun joskus ennen, että ymmärrän sen paremmin.

Itse uskon monen masennuksen syyn piilevän ruokavaliossa ja muutenkin elintavoissa, ja tosiaan suuri suru tai vaikkapa avioero saattaa laukaista sen. Yleensä suurten kriisien aikana elintavatkin muuttuvat, usein huonompaan suuntaan. Esimerkiksi alkoholi tekee todella pahaa jälkeä aivoille ja pullohan on tunnetusti suomalaisten perinteinen lohduke.

Ihmiset reagoi erilailla siihen läheisen kuolemaan. Joillekin se on lamauttava kokemus ja toinen taas selviää surustaan helpommin. Itse luulen että deperssio on yleisempää ihmisillä jotka pohtivat paljon asioita. Etsivät selitystä asioille eivätkä purematta niele jokaista "totuutta" mikä miltäkin taholta tyrkytetään. Myös henkilöt jotka ovat herkkiä sairastuvat helposti masennukseen.
Itse olen sairastunut depressioon mm tilanteessa jossa parisuhteeni ei voinut hyvin. Sekä läheiseni kuoltua yllättäen. Molemmissa tilanteissa toki mulla oli jo valmiiksi asioita jotka painoivat mieltä, nuo vaan oli ne ns viimeiset pisarat, joiden jälkeen olinkin sitten masentunut.
Muoks enkä usko että sairastumiseni syy on kasvisruokavaliossa ja päihteettömässä elämäntavassani.

Joo kyllä se on myös perusluonteesta kiinni, esim. juuri herkkä, syvällinen ja pohdiskeleva saattaa sairastua helpommin kuin vähemmän näitä piirteitä omaava. Itse olen juuri tuollainen pohdiskeleva herkkis.

Mulla kaksi depistä on alkanut huonosti voivista parisuhteista, kolmas isompi vakavasta sairaudesta, joka vei hedelmällisyyteni.

Mulla on ollut masennusoireita jo 12-vuotiaasta alkaen. Silloin aloin pohtimaan elämää. Mutta niiden kanssa nyt vielä pystyi elämään suhtkoht normaalisti. Ensimmäinen lamaannuttava depressio kaikilla paniikkimausteilla iski 10 vuotta myöhemmin. Sen jälkeen on ollut lievempiä kausia ja vuosi sitten iski taas vaikeampi vaihe.
Kyllä sitä antaisi ihan mitä tahansa jos ei enään joutuisi näitä mustiakausia käymään läpi. Siksi mua ärsyttää suunnattomasti tämänkaltaiset avaukset. Oli sitten provo tai ei, valitettavasti tiedän ihmisiä jotka vähättelevät depressiota sairautena. Suihen kun heidän mielestään auttaa reipas sauvakävely.

Joo, useinkin on helppo huudella kun ei aiheesta tiedä yhtään mitään, kuten esim. tämä ap.

 

[emmy83]

On se tosiaan kummallista, että masentunut ei vaan ota itseään niskasta kiinni ja lähde vaikka lenkille. Tai siivoa! Ihan samalla tavalla ihmettelen esimerkiksi syöpäsairaita, että miksi ne ei vaan pidä positiivista mieltä yllä, kyllä sillä paranee. Ja muistaa tietysti siivota ja lenkkeillä!

Mä siivoan ja lenkkeilen, miksi siis silti sairastan masennusta??