munasolujen luovutus...

["vastaanottaja"]

Meillä on kaksi luovutetuilla munasoluilla "aikaan saatettua" lasta. Molemmat ovat kyllä minun lapsiani vaikka eivät sitä geneettisesti olekkaan.

En yhtään pelkää että alkaisivat seurustelemaan vahingossa sisarpuoltensa kanssa; lapset saavat tietää luovuttajien henkilöllisyyden täysi-ikäisinä ja tuskin ennen 18 vuoden ikää kumpikaan alkaa perhettä perustamaan.

Jos jommankumman seurustelusuhde jonkun kanssa (ennen luovuttajien tapaamisia) alkaa näyttää vakavalta niin minähän kyllä kysäisen seurustelukumppanin äidiltä että mahtoiko hän luovuttaa munasolujaan "sinä vuonna sille klinikalle".

Olen aivan varma että lapsemme saavat kokea olevansa meidän lapsiamme ja kovin rakastettuja niin vahvasti että jos ylipäätään haluavat tavata luovuttajat niin tekevät sen silkasta uteliasuudesta, eivät mistään "oma äiti hylkäsi"-mietinnästä johtuen. Oma äiti kun olen minä joka heitä opastan elämän poluilla, viis genetiikasta.

Arvata voi että minä arvostan munasolujaan luovuttaneita kovin paljon, minun mielestäni klinikoiden heille maksama korvaus kaikesta siitä vaivasta ja kivusta on mitättömän pieni verrattuna siihen kuinka suuresta asiasta on kyse.

 

[Jehnny Tightlips]

Olen yrittänyt avata jonkun omankin ketjun tähän aiheeseen liittyen, mutta kukaan ei siihen vaivaudu vastaamaan. Vähän turhauttaa, kun aihe vaivaa, mutta en tietääkseni tunne ketään joka olisi luovuttanut. Klinikkojen sivuilla tuntuu olevan aika ylimalkaisesti tietoja. Käyntejä on kuulema paljon, osa niistä on ilmeisesti kuitenkin lyhyehköjä, ettei tarvitse olla töistä pois, kuin ehkä sen varsinaisen luovutuspäivän? Kuinka paljon prosessi kaikenkaikkiaan väsyttää fyysisesti? Mitäs jos itsen pistäminen hirvittää?

 

["Anatolia"]

Luovutin 5 kertaa. Hyvin positiivisia kokemuksia.

Ja vihaan piikkejä. Kammoan verikokeita. Silti pystyin helposti pistämään itseäni.

 

[kahen lahjasolulapsen äiti]

En hyväksy, en edes ääketieteellisistä syistä, vaikka ymmärrän, että niitä tehdään, minä vain en hyväksy. Minusta lapsella on oikeus kasvaa vanhempiensa luona.

Sun mielestä vanhemmuus = geenit?
Että ei väliä kuka sitä lasta kohdussaan kantaa, synnyttää, ruokkii, hoivaa ja rakastaa.
Mikäs on kantasi adoptioon? Olisiko adoptioon annetun lapsenkin paras vain kasvaa sen (kykenemättömän) vanhemman luona, koska se on biologinen vanhempi?

 

["Emilia"]

[QUOTE="vieras";28842426]Ajatus luovuttamisesta tuntuu mulle täysin luonnottomalta. On jotenkin eri asia luovuttaa verta (luovutan omaa O- verta) tai kuolleena elimiä. Sukusolut on = oma lapsi. En millään pysty edes ajatuksen tasolla ajattelemaan.[/QUOTE]

Mä olen luovuttanut sen maksimin 5krt ja sitten yhdelle näistä pareista vielä kerran, jotta saisivat täyssisaruksen. Luovuttamaan lähdin ihan siitä syystä, että olen nähnyt lapsettomuuden tuskan, joten miksi en yrittäisi auttaa, kun en omia munasolujani ole vielä tarvinnut.

Luovuttamiani munasoluja ajattelen vain munasoluina, sukusoluina, jotka eivät yhtä kuin oma lapsi. En koe millään tasolla, että nämä luovutetuista soluista syntyneet lapsoset olisivat jotenkin "minun" tai "minusta". Olen vain auttanut siinä, minkä luontoäiti on joltain estänyt. Tämän takia toivonkin hartaasti, ettei ovikelloni koskaan soi.

Se tunne, kun luovutus on onnistunut ja kuulet, että raskaus on alkanut. Ja sitten se tunne, kun kuulet, että raskaus on johtanut terveeseen vauvaan <3 Sitä ei voi sanoin kuvailla.

 

["Emilia"]

[QUOTE="vastaanottaja";28871012]Meillä on kaksi luovutetuilla munasoluilla "aikaan saatettua" lasta. Molemmat ovat kyllä minun lapsiani vaikka eivät sitä geneettisesti olekkaan.

En yhtään pelkää että alkaisivat seurustelemaan vahingossa sisarpuoltensa kanssa; lapset saavat tietää luovuttajien henkilöllisyyden täysi-ikäisinä ja tuskin ennen 18 vuoden ikää kumpikaan alkaa perhettä perustamaan.

Jos jommankumman seurustelusuhde jonkun kanssa (ennen luovuttajien tapaamisia) alkaa näyttää vakavalta niin minähän kyllä kysäisen seurustelukumppanin äidiltä että mahtoiko hän luovuttaa munasolujaan "sinä vuonna sille klinikalle".

[/QUOTE]

Tätä mä olen luovuttajan roolissa miettinyt, että kuinkahan moni "vastaanottajista" kertoo lapsilleen asiasta? Ja toisaalta myös sitä, että kuinka moni näistä lapsista sitten on kiinnostunut siitä luovuttajasta.