Neuvolaan uusi opasvihkonen!!

[valvova vauva]

Ihmettelen vielä heitä, jotka eivät ymmärrä, että jos lapsi on 8kk ja syö 12-14 kertaa päivässä, niin ei se ole ihan normaalitilanne. Eihän siinä äiti ehdi muuta kuin syöttää, ja lapsi ei ole edes pieni vauva enää, vaan elämän pitäisi alkaa jo vähän helpottaa. Ymmärrän kyllä, jos ap:stä tilanne rasittava. Te, joiden mielestä kaikkeen vain pitäisi sopeutua, niin syökö teidän vauvanne tuossa iässä noin usein? Tuskin!

 

[Ohhohh]

Meillä ei syö lapsi noin usein. 5 kertaa päivässä syödään ja hyvin maistuu, vaikka poika onkin pienikokoinen (8 kg 72 cm). Jaksamista ap:lle!

Luulen kyllä, että monen pointti on se, että ap on ollut aika epärealistinen vauvaa odottaessaan. Ei ole siis ihme että koville ottaa. Vaikealta kuulostaa kylllä tuon syömisen kanssa, toivottavasti alkaa sujua.

 

[Pienen pojan äiti]

Ihan vaan syömistä kommentoisin. En usko, että ap:n lapsi tarvitsee noin monta kertaa ruokaa päivässä, mutta äiti ilmeisesti varmuuden vuoksi tarjoaa ruokaa noin usein kun syö kerralla vähän. Uskoisin tilanteen korjaantuvan sillä, että ruokaa olisi tarjolla vaan tiettyinä aikoin ,5-6krt päivässä, niin johan alkaisi ruokakin maittaa. Ja maidon voi 8kk ikäiselle hyvin tarjota vain aterioiden päätteeksi ja toki esim. aamuyöllä, jos vielä kovasti tuntuu tarvitsevan.

Siitä olen samaa mieltä, että neuvolasta ei kyllä juurikaan saanut tietoa/tukea huonostinukkuvista vauvoista, muista vaikeuksista puhumattakaan. Meillä myös poika syntyi reilu 2 kiloisena ja itkua riitti yli 4kk. Parhaat neuvot vauvan hoitoon sain netistä, sekä kirjasta "Opi kuuntelemaan vauvaasi". Suosittelen lämpimästi kaikille ko. kirjan lukemista. Itse luin sen vaan hieman myöhäisessä vaiheessa, kun vauva oli jo 6kk.

Jaksamista ap:lle!

 

[vaakkivaan]

Kaikille nyt ihan ensin tiedoksi, että minä ap en todellakaan ajatellut, että minun vauvani pitää olla "helppo ja standardi". Mitäs iloa siitä on jos olemme kaikki samasta muotista. Vaan pointtini on siinä, että kaikkialla lähdetään siitä olettamuksesta, että kaikki vauvat ovat niitä helppoja ja standardeja. Sivulauseessa mainitaan, että voi myös olla toisin. Sitten kun on niin, toisin, niin mistä lähdet tietoa etsimään kun kaikki on kerrottu ja neuvottu "mallilapsi"- mentaliteetilla. Jos kyselet ohikulkevalta äidiltä mitä kuuluu, millaista on vauva-arki niin mitä hän vastaa: kaikki hyvin, vauva syö ja nukkuu. Jos joku vaikka työkaverisi kysyy sinulta kadulla nähdessänne mitä kuuluu, alatko kertoa hänelle yövalvomiset ynnä muut. Et varmasti. Ja juuri tämä on se ongelma. Niistä tulisi kertoa varsinkin sellaiselle, jolla ei ole vielä lapsia. Heille ei tulisi sitä ruusuista kuvitelmaa, että tässä vaan lapsia hoidellaan ja kaikki on hyvin.

 

[Sirenia*]

Ohhohhille halusin sanoa että huomasitko siitä loma-asiasta vauhkotessasi että se loma -sana oli lainausmerkeissä? Tuskin kukaan luulee oikeasti äitiysloman olevan mitään lomaa... Ei edes miehet vaikka välillä sanovatkin että "täällä vaan kotona saat olla".

Ap:lle voimia. Kyllä se vauva-arki yllättää rankkuudellaan vaikka olisi helppokin lapsi kuten meillä. Jokseenkin samaa mieltä olen kyllä kanssasi noiden opasvihkosten suhteen. Ei niissä paljon neuvoja ole mihin puoleen kääntyä missäkin tilanteessa. Neuvolassakaan kun ne tädit ei mitään kaikkitietäviä ole. Tuosta syömisestä olen samaa mieltä monen muun kanssa että syömisvälejä vois kyllä reilusti pidentää. Ei sitä lasta väkisin saa syömään ja varsinkaan noin tiheään

 

[Kolmas vanhus]

Sympatiaa ap:lle ikätoverilta, jolla samanikäinen poika. Uskokaa pois, tää kolmevitosen väsymys on jotain ihan muuta kuin kaksikymppisen...

No, en nyt ihan sanoisi noinkaan. Itse olen yli kolmekymppinen äiti ja tottakai yövalvominen väsyttäää, mutta niin se väsytti kaksikymppisenäkin. Te, jotka saitte kaksikymppisinä nukkua pitkään, älkää yleistäkö!

 

[en usko]

Ensinnäkin, mistä ap on lukenut että pienikokoisena syntyminen aiheuttaa sen että keskushermosto ei ole kehittynyt ja että se aiheuttaa nukahtamisongelmia?!? En ole moista väitettä kuullut ikinä.

Meillä on myös pienipainoisia lapsia (keskosia) ja 2kk ikäisestä ovat nukkuneet yöt läpi. Esikoista nukutettiin oikeen pitkän kaavan mukaan jopa kaksikin tuntia kaksivuotiaaksi saakka. Seuraavia ei sitten nukutettukaan, koska yksinkertaisesti ei ollut aikaa roikkua pinniksen vieressä tai omassa sängyssä tuntitolkulla. Jos olisin tajunnut että se on vain totuttamiskysymys, en olisi koskaan esikoista siihen rumbaan opettanutkaan.

Syömisestä: Eiköhän tuo 4kuukauttakin riittäisi imetystä??? Miksi stressaat itseäsi sillä että pumppaat maitoa koska korviketta saa kaupastakin? Minä jaksoin pumpata kolme viikkoa ja sitten loppu. Mulla ois lähtenyt järki jos sitä olisin jatkanut (ja edelleen, millä ajalla?!?!)

Jokainen lapsi myös syö sen verran kuin jaksaa. JOkaisella on myös syömälakkoja. Tuo 12 krt päivässä kuulostaa aika hurjalta, vrt. meillä 7kk syö 5 krt päivässä. Eihän sille lapselle tule koskaan oikea nälkä kun oot koko ajan ruokaa tuputtamassa. Ihme jos ei ole maha kipeä kun maha polttaa ruokaa koko ajan.

Liikkumisesta: tunnen monta isoa ja pientä vauvaa jotka eivät ole 8kk iässä liikkuneet senttiäkään ja joilla ei ole ollut yhtään hammasta. Kyllä ne viimestään puolitoistavuotiaana JUOKSEE ja PUREE
HYVIN moni vauva myöskään EI viihdy yksin lattialla vaan olisi sylissä. Minun tuntemistani vauvoista ehkä 10% viihtyy itekseen lattialla.

Sun vauvasi ap kuulostaa ihan NORMAALILTA. Sulla itelläs on ollut nyt vähän vääränlainen kuva äitiydestä. Heitä ne odotukses romukoppaan ja lopeta se stressaaminen ja nauttikaa elämästä!!

p.s. huutoa myös mahtuu maailmaan, ei se lapsi pikku huudosta rikki mene.

 

[Vielä....]

Aika ikävän sävyn saanut tämä ketju... Mutta niinhän se on, että nainen on naiselle susi, ja kukaanhan ei osaa loukata, arvostella jne toista äitiä rankemmin kuin toinen äiti, joka usein vielä on itse (siis omasta mielestään) maailman paras ja tietävin ÄITI...
Täältä tsemppiä AP:lle "kohtalotoverilta", meillä myös ollut tajuttoman raskas vauva-aika (keskonen, maitoallergia, 4kk:n koliikki, krooninen korvatulehdus 6viikon iästä 6kuukauden ikään jne) Nyt kun lapsi 2v, alkaa helpottamaan, ja oma väsymyskin helpottanut lapsen parantuneiden yöunien ansiosta.
Tsemppiä!

 

[äimistynyt]

AP:lle paljon tsemppiä ja jaksamista!!!

Jokaisella on varmasti vauvanhoidossa omat haasteensa ja vaikeutensa/ilonsa jaonnenhteknsä, mutta ei ole toisten tehtävä vähätellä/arvostella niitä siten kuin tässä ketjussa on tehty!
Itsellämme on ollut viisikuukautisen pojan kanssa jo pari sairaalareissua takana ja muutakin ekstraa, joten koen ettö itsekin olen ehkä keskivertoa väsyneempi tässä tilanteessa. On ollutkin aivan ihanaa että tällä tavalla netissä pääse purkamaan omia huolia ja tuntojaan sekä saada vertaistukea EIKÄ ARVOSTELUA siitä miten valittaa turhasta!!!


itse olisin tosin odottanut saavani neuvolasta paljon parempaa tukea kuin mitä ollut (jo raskausaikana tuntui että kaikki neuvot kiven takana)... linja on ollut se, että "ei siinä varmaan mitään, seuraillaan nyt jne..."

kaikille aurinkoista kevättä!

 

[kevättuli]

No eniten tuossa ap:n viestissä taisi ihmetystä herättää se, että hän kaipaa oikein opasvihkosta, kun vauva-aika ei ollutkaan miehen kanssa lököttelyä vauvan nukkuessa jne.... Että siis kuka nyt niin kuvittelee. On tietysti erilaisia lapsia ja myös niiden äitejä, mutta jos ei jaksa, niin ei siinä opasvihkoset auta...

 

[maija79]

On se sitten kiva, että tällä palstalla on niin kovin valveutuneita äitejä, ettei ketään vauva-arjen rankkuus yllättänyt millään lailla. Minä olin ainakin romantisoinut koko asian omassa päässäni erittäin ruusuiseksi. Toki tiesin, että rankkaakin välillä on, mutta en olisi arvannut että kaikki on koko ajan rankkaa ensimmäiset 6kk. Kertakaikkiaan kaikki meni päin seiniä synnytyksestä imetykseen. Meidän vauva oli myös pieni (siis normaali, mutta keskivertoa pienempi.. ettei tästäkin tarvitse huomauttaa) ja hän syntyi 38+4. Keskushermoston kehittymättömyydestä puhuttiin meillekin, kun vauva huusi aina kun oli hereillä. (Keskushermoston kehittymättömyydestä kielii mm se jos vastasyntynyt aivastelee usein.) Nyt alkaa meillä helpottaa, kun tyttö on kohta 9kk.
En nyt jaksa arkeamme tämän tarkemmin kuvailla, mutta minä en ainakaan saanut valmennuksissa todenmukaista kuvaa siitä, mitä tuleman pitää. Tosi hyvä jos joissain neuvoloissa näin on.
Minä ymmärrän ap:tä täysin. Vaikka en varsinaisesti kadu lapseni saamista, en sen tiimoilta aaltojakaan tee tai hehkuta onneamme. Odotan koko ajan, että tämä vauva-aika menisi äkkiä ja vauvasta kasvaisi "ihminen". On meillä nykyään paljon hyviäkin hetkiä, mutta rankkaa tämä todellakin on, ainakin minulle. Tottahan minä lastani rakastan ja kaikkeni hänelle annan, mutta en voisi missään nimessä kuvitella, että "näitä" tulisi vielä lisää.
kaikki äidit, jotka tunnen puhuvat ainutlaatuisesta siteestä lapsiin ja siitä kuinka he ovat parasta heidän elämässään ja kuinka ne ovat tuoneet elämään sisältöä.Ihmettelen kovasti miten aina voi tuntua siltä, vai onko huonon äidin merkki myöntää, että arki on ajoittain suorastaan perseestä ja välillä tekisi mieli myydä kakarat mustalaisille!? En tiedä milloin minusta alkaa tuntua siltä että lapsi on paras asia mitä olen ikinä kokenut, mutta ehkäpä jonain päivänä minäkin tiedän miltä se tuntuu, vaikkakin syvästi epäilen. Toki sisältöä elämään on tullut, muttei ihan toivotunlaista..

 

[vaakkivaan]

Sinulle "en usko" meille kerrottiin neuvolassa lapsemme keskushermoston olevan kehittymätön. Näin on kuulemma pienipainoisilla lapsilla yleisesti. En siis lukenut sitä tai keksinyt itse. Ja siellä myös kutsuivat häntä pienipainoiseksi "keskoseksi". Hän ei siis ollut keskonen ajallisesti vaan painonsa takia. Keskosuuden rajahan on 2500g. Ja myös hän on nukkunut 2kk lähtien pitkät yöunet. Ongelma oli vaan siinä miten hänet sai nukahtamaan. Yhtenä iltana kävi keinutuoli ja toisena kävely. Koskaan vaan ei tiennyt mikä toimii ennenkuin oli kokeillut kaikki. Ja monena yönä jos heräsi ainut keino mihin taas nukahti ja nukkui yön, oli äidin olkapää. Siinä me sitten sylikkäin nukuimme suhvan selkänojaan nojaten vauva itseni ja nojan välissä.

Syömisestä: neuvolassa neuvoivat syöttämään usein. näin sai edes jotain ruokaa mahaansa. Ja nyt lisätään ruokaan 1tl päivässä rypsiöljyä painoa nostamiseen. Maitoa haluan pumpata ihan omasta vapaasta tahdosta. Oma äitini imetti minua vain 4 kk äitiysloman loppumisen takia ja itse kärsin koko lapsuusikäni korvatulehduksista. En edes muista kuinka monta kertaa korvani puhkaistiin. Olen myös allerginen eläimille. Jos äidinmaidon avulla saan lapselleni paremman vastustuskyvyn en todellakaan aio antaa hänelle korviketta kun omaa maitoakin tulee.

Ja sen tiesin, että pieni vauva herää öisin eikä silloin paljoa nukuta. Tämä ei ollut itselle ongelma koska olen tottunut heräämään yöllä monta kertaa muutenkin.

Kylläpä sitä saa selitellä kovasti asioita. Alunperinhän totesin vaan, että neuvolaan tarvittaisiin uusi opas, jossa kerrottaisiin etteivät kaikki vauvat ole samasta muitista. Mikä pätee yhteen vauvaan ei olekaan kaikilla niin. Ja tuo keskushermoston kehittymättömyys. Sitä varmaan esiintyy aika monella pienellä vauvalla mutta yhdestäkään kirjasta tai oppaasta, jonka olen neuvolasta saanut tätä asiaa ei mainittu.

Kiitos kaikille vastauksista. Kyllä niitä on myötäeläjiäkin. Yritetään jaksaa ja jos ja kun se pikkukakkonen tulee olemme sitten hieman tietoisempia asioista.

 

[Äitiliinu]

maija79:
Aivan kuin olisin omaa tekstiäni lukenut, toi oli ihan kuin meidän elämästä! Jaksamista sinne, ja niin nurinkurista kuin onkin sanoa, niin "kiva" kuulla että muillakin samanlaisia ajatuksia!
Sinänsä tuosta neuvoloiden oppaista tms, niin ehkä niissä voitaisiin painoittaa sitä seikkaa, että vauvat ovat erilaisia, niin hieman enemmän. Niin, että jos mainitaan että vauvalla voi olla hieman mahanpuruja muutaman viikon ikäisenä, niin voitaisiin mainita myös (vanhempia pelottelematta) että vauvalla voi olla koliikki, joka täysiviikkoisella vauvalla yleensä kestää 3kk, keskosella enemmäkin. Tuo tieto esim. olisi auttanut meitä jo etukäteen, vaikkakin tietty jotain tietoa koliikista oli ihan jo ennestäänkin. Kun se koliikki iski, olisi tiennyt, että kyllä se joskus loppuu, nyt vaan sinnitellään muutama kuukausi. Tämän toki kuulimme sitten lastenlääkäriltä, jolla juostiin pojan muiden kaikkien vaivojen kanssa. Neuvolasta kun maitoallergiat sun muut kuitattiin vain lauseella "seuraillaan, vauvoilla nyt vaan on näitä vatsakramppeja..."

 

[MaMa13.]

Mitä oppaita te sieltä neuvolasta oikein saitte ja luitteko ne? Selaan tässä ihmeissäni neuvolasta saamaani Stakesin opasta Meille tulee vauva, ja kyllä siellä puhutaan koliikista, jossa itkuisuus yleensä loppuu neljän kuukauden ikään mennessä (annetaan ymmärtää että voi siis kestää), painotetaan kuinka vauvaa ei saa ravistella (itse tulkitsen niin että vauvan hoito voi siis olla tosi rankkaa), kerrotaan arjen rasittavuudesta ja kuinka tärkeä on sopia työnjaoista ja ottaa omaa aikaa, ja kerrotaan jopa ensikodeista ym. jonne voi mennä jos on TOSI rankkaa. Ei mulla ainakaan nämä luettuani ollut mitään ruusuisia kuvitelmia (eikä arki ruusuista ollutkaan, varsinkaan vauvan ollessa ihan pieni). Jos kuvitelmat ovat kovin ruusuisia niin ehkei näihin "realistisiin" kohtiin oppaissa huomiota alitajuisesti kiinnitäkään...

 

[en usko]

Ylipäätään on naurettavaa että lastenhoitoa opiskellaan neuvolavihkosista. Pitäiskö siellä olla ranskalaisilla viivoilla joka kohtaan ratkaisu? Omilla aivoillakin saa ajatella.
Aikaisemmin nauroin kun kuulin juttua uusavuttomista kolmikymppisistä ja luulin koko jutun olevan vitsi. Näköjään se oli ihan täyttä totta.

 

[mitäpä jos menisit]

purkamaan tuota pahaa oloasi ja v****ilemaan tuohon "TIUKKAPIPOILLE" ketjuun "en usko". Taitaa olla hihna vähän kireällä?

 

[ninnu2]

Ap:lle sympatiat. Tämä ketju on yksin niistä ikävistä ketjuista, joita ei äitien ketjuissa pitäisi olla. Ymmärsin, että kaipasit vertaistukea. Sitä et ainakaan täältä saanut. Sen sijaan sait arvostelua, vähättelyä, huomattalua toiveistasi jne. jne. Ja jouduit sitten vielä uudelleen selittelemään tilannettasi. Tuntuu kuin et joidenkin mielestä saisi tuntea kuten tunnet. Olen kyllä pahoillani tästä ketjusta puolestasi.

En usko:lle. Olet ymmärtänyt pikkaisen väärin sen Hesarin artikkelin, johon tunnut viittavan. YLEENSÄ ensikotien äidit ovat nuoria yksinhuoltajaäitejä. Tuon artikkelin tarkoitus oli valoittaa, että AINA NÄIN EI OLE. Itse ainakin ymmärsin, että artikkelissa haluttiin tuoda esiin juuri näitä äitejä, joilla on hyvä koulutus, mutta siltikään kaikki ei mene hyvin. Se ei tarkoita sitä, että he olisivat jokin suuri joukko tai iso ryhmä. Heidät oli etsitty ja valikoitu haastatteluun suuresta joukosta.
No, hyvää kevättä kaikille äideille! Ap:lle tsemppiä!

 

[sympatiaa]

maija79 ja Äitiliinu:

Minullakin oli ihan samat tunnelmat, kun lapsi oli alle 1-vuotias. Arki on käynyt sitä helpommaksi ja paremmaksi, mitä ennemmän lapselle on ikää tullut. Nyt lapsi on hurmaava 2-vuotias ja nautin siitä, että saan seurata hänen kasvuaan ja olla tärkeä ja (vielä toistaiseksi se tärkein) osa hänen elämäänsä.

Väsymys vie niin paljon voimia vauvavuonna, että se saattaa haudata alleen paljon positiviisia tunteita. Ne nuosevat sitten esiin, kun niille tilaa syntyy. Minullekin ensimmäinen vuosi oli lähinnä hengissä selviämistä. Olin ihan varma, että enää en tähän rupea. Nyt jo alkaa tuntua, että lyhyt aika se vauvavuosi kuitenkin oli. Edessä on vielä vuosia nauttia lapsen seurasta. Ehkäpä meillekin vielä tulee toinen lapsi, saa nähdä.

Voimia kaikille äideille!

 

[Shelder]

Ymmärrän ap:n tuntoja. Meilläkin oli melkoisen rankka alku vauvan kanssa ja kuvitelmani ruusuisia ennen vauvan syntymää.

Vauva-arki alkoi koliikilla, jo ensimmäisestä yöstä saakka. Se helpotti kokonaan n. neljän kuukauden tietämillä. Sen jälkee on ollut yövalvomista ja rankimpana olen kokenut lapsen itkuisuuden. Lapsi on nyt vuoden vanha, mutta saa edelleen melkoisia itku-ja kiukkukohtauksia, joiden aikana itken joskus itsekin. Olen käyttänyt lapsen verikokeissa, maitoallergiakokeissa, korvat katsotaan usein...Neuvolan tätsyn mukaan kyse on vain siitä, että lapsella on voimakas temperamentti.

Itse väsyn siihen, kun lapsen hyväntuulisuus on kovan työn takana. Tuntuu, että elämä on yhtä hyssyttelyä, nukuttamista ja ylipäätään kiukun ja itkun jatkuvaa ennaltaehkäisyä. En jaksa aina edes tavata muita äitejä kun tuntuu, että heidän elämänsä on niin normaalia ja lapset ovat tyytyväisiä itsestään, ilman jatkuvaa taistelua.

Joten ap, kaikki sympatiani sinulle. Itse unelmoin, että vielä joskus tämä taistelu muuttuu onneksi ja lapsen kanssa elämästä alkaa todella nauttia. Itse nautin kyllä ajoittain, mutta enimmäkseen tunnen itseni väsyneeksi, takakireäksi ja vähän masentuneeksikin ajoittain.

Minulle vauva-arjen rankkuus tuli ainakin yllätyksenä. Onneksi olkoon vaan niille supermammoille, joiden lapsi on yhtä hymyä ja auringonpaistetta. Meillä on vähän toisenlainen tarina.

 

[neuvolasta yksilöidyt ohjeet]

Sympatiat alkuperäiselle, aika paljon sait asiattomia viestejä. Sen kummemmin vauvasi hoitoon sekaantumatta (jokainen varmasti koittaa parhaansa ja kaikkensa vauvansa saamiseksi tyytyväiseksi).

Vihkosissa varmasti on vaikeata puuttua kaikkiin ongelmiin mitä vauvan kanssa voi tulla, ja niissä onkin mielestäni järkevää selostaa sen keskivertovauvan hoito, olkoonkin että harva lapsi osuu tuohon keskivertolinjalle, kun ylipäätään tuntuu että vihkosia luetaan aika huonosti, ne hautautuu johonkin lehtipinoon. Mielestäni neuvolan asia olisi auttaa jokaista äitiä/perhettä sitten yksilökohtaisesti juuri heidän ongelmissaan. Itse törmäsin tähän asiaan että yksilöityjä neuvoja ei saanut, vaan aina lykättiin uusi vihkonen käteen ja aloin olla siinä kaikessa vauvan huudossa täynnä opasvihkosia...

 

[carla]

Täältä myös sympatiat ja halaukset ap:lle!
Itselläni myös oli paljon ongelmia jo raskausaikana, synnytyksessä ja lapsen syntymän jälkeen. Meilläkin varmaan oli tuota keskushermoston kehittymättömyyttä koska vauva syntyi pienenä(kasvu lakkasi kokonaan ennen aikojaan).

Teholla vauva oppi pullolle ja sen mitä imetin, kehotettiin käyttämään rintakumia(vaikka mulla ei ole matalat nännit). Tämän vuoksi kotiuduttuamme vauva ei suostunut rinnalle, koska minulla ei ollut samanlaista rintakumia kuin sairaalassa ja ehkä vauva oli tottunut kumituttiin jo liiaksi(pullon tutti ja rintakumi).
Pyysin apua imetykseen neuvolasta, mutta he vain totesivat että "anna korviketta, korvikevauvoistakin kasvaa ihan hyviä"

Sitten alkoikin koliikki, jota kesti 4kk. Syömis- ja nukahtamisongelmia jatkuvasti. Lopulta kyllästyin kaikenlaiseen heijaamiseen ja opetin vauvan nukkumaan ilman "välikappaleita". Alussa itki, mutta parin päivän päästä oppi. Maito ei ole maittanut suuremmin koskaan ja ruokakaan ei liiemmin. Ensin neuvolassa käskettiin lisätä ruoan anto kertoja ja nykyään taas odotella kunnes vauvalle tulee nälkä.

Meillä on liikkelle lähtö ollut kans hakusalla. Olemme käyneet fysioterapiassa ja nyt jo ryömitään(ikää 8,5 kk). En tiedä onko motoriikkaongelmat just noista hermoston kehittymättömyydestä johtuvia vai tuliko vaikeassa synnytksessä jotain hermovikoja.
Lääkäriaikaa odottelemme.

Kaiken kaikkiaan, sellaisten joilla ei ole vauva-aika ollut yhtä ongelmaa toisensa jälkeen on varmaan hyvin vaikea ymmärtää sellaista äitiä jolla niitä on ollut koko ajan.
Kaikilla tutuilla tuntuu vauva-aika olevan ihanaa ja vauvat helppoja, vaikka hiukan väsyttävää onkin. "Normaali" väsymykseen olin varautunut mutta en siihen suunnattomaan henkiseen ja fyysiseen väsymykseen jota nyt on ollut.

Tottakai oma vauva on rakas ja maailman ihanin.Silti synkkinä hetkinä välillä mietin että miksi just mulle tuli tälläinen vauva, jolla tuntuu koko ajan olevan ongelmia. Mutta kun tuo vauveli väläyttää kauniin hymynsä, niin kummasti sitä vaan taas jaksaa.

 

[Shelder]

Niinpä...sellaisen jolla on luonnostaan hyväntuulinen vauva ja lapsi, on varmaan mahdotonta ymmärtää millaista on olla kroonisesti tyytymättömän lapsen äiti. Itse en enää oikein tahdo edes jaksaa lohdutella alati marisevaa lasta. Jaksoin vuoden, mutta nyt on tullut raja vastaan. Ihme kyllä, joskus taapero rauhoittuu kiukkukohtauksesta itsekseen. En vaan enää jaksa ja olen varmaan tosi huono äiti.

 

[TaaperonÄiti]

Shelder:lle

Kirjoituksesi on kuin omani. Useammin lapsen(1v7kk) kanssa ollessani tunnen itseni epäonnistuneeksi, kun mikään ei ole hyvin ja koko ajan lapsi on kärttyinen. Kuten sanoit, on raskasta yrittää koko ajan ennakoida asioita ja "haistella ilmapiiriä", ettei taas kerran räjähtäisi. Mullakin on tullut aina välillä vastaan se raja, että annan lapsen mielummin huutaa ja kiukuta oikein kunnolla, kun en jaksa koko ajan arvailla mistä nyt tuulee. Koska isä on lapsen kanssa lunnollisesti vähemmän, kun käy töissä, hän jaksaa vähän paremmin pojan kiukkua. Huomaa kyllä, että kun isä on lapsen kanssa viikonloppuisin paljon, hän on sunnuntaina ihan poikki ja miettii kuinka jaksan tätä kaiket päivät arkisin.

Mulle on sattunut lähipiiriin äitejä, jotka käyvät lastensa kanssa shoppailemassa ja tekevät kaikkea kivaa päivittäin, kun ei tarvitse miettiä lapsen raivokohtauksia tms. Itse joutuu aina etukäteen miettimään, että miten toimin siinä ja siinä tilanteessa jos lapsi saa raivarin. Shoppailu tms. ei tulisi kuuloonkaan. Tuntuu, että tällaisten "helppojen lasten" vanhemmat eivät ymmärrä alkuunkaan poikani vaativuutta. Olen myös kokenyt, että omat neuvolan terveydenhoitajat ovat suurimmaksi osaksi näitä "helppojen lasten äitejä", joiden on vaikea ymmärtää esim. totaalista vuoden kestänyttä väsymystä.

Täytyy myöntää....kamalia tunteita......mutta välillä käy mielssä ajatus, että "voi kun tuolle ja tuolle syntyisi vähän hankalampi toinen lapsi, että sekin tietäisi mitä lapsenhoito voi olla". Tiedän, että näin on väärin ajatella, mutta silti se aina välillä tulee mieleen.......

 

[MaMa13.]

Tämä keskustelu on suistunut ihan raiteiltaan. Kuka on sanonut ettei niille äideille, joiden kuvitelmat EIVÄT olleet ruusuisia, olisi syntynyt hankalampia ja vaativampia lapsia? Itse kirjoitin yllä saaneeni ihan asiallista tietoa myös neuvolan opuksista vauva-arjen rankkuudesta. Ja sellainen tapaus meille sitten syntyikin. Kyllä - hankalampi kuin kuvittelin - mutta ei se minua nyt sentään järkyttänyt siksi että olisin kuvitellut kaiken olevan ruusunpunaista.

Eihän tässä keskustelussa alunperin ollut kyse siitä onko vauvan kanssa eläminen rankkaa vai ei, sehän voi olla kumpaa vaan ihan lapsesta ja vanhemmista riippuen. Kyse oli siitä saako neuvolasta realistista tietoa.

Kyllä ap varmaan kaikilta äideiltä sympatiat saa, mutta joidenkin mielestä hänen tilanteensa on suht normaali, koska itselläkin on ollut rankkaa, mutta siihen on ehkä osannut varautua.

 

[ölllöä]

Oletpa sinä mainio ihminen mama13, osaat valmistautua kaikkeen. Hyvä ja hienoa.