Neuvolaan uusi opasvihkonen!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vaakkivaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vaakkivaan

Vieras
Olen 35v. pienen 8 kk tytön äiti. Olin aina haaveillut pullantuoksuisesta äitiydestä, lasten kanssa temuamisesta ja ihanasta vauva-ajasta. Vauva vain syö ja nukkuu, äiti ja isä tekevät muuna aikana omia juttujaan, harrastavat ja hoitavat parisuhdetta. Tällainen kuva minulla oli ennen raskautumista.
Neuvolasta sain ohjevihkosia ja perhevalmennuksessa kerrottiin miten ja mitä vauva syö, miten imetetään, koliikki saattaisi vaivata ensimmäiset kuukaudet. Innokkaana odotettiin jo vauvan syntymää.

Kun hän sitten syntyi pienikokoisena, 46cm 2630g, täysiaikaisena kylläkin, sairaalassa todettiin nännieni olevat matalat, joten imetys olisi hankalaa. Jouduin käyttämään rintakumia. Tyttö ei pienuudestaan ja hoitajien vähäisestä ajasta johtuen oppinut kunnolla imemään. Rinnoistani suihkusi maitoa liikaa ja vauva oli syötön jälkeen aina ihan märkä ja aina piti vaihtaa uudet vaatteet. Rintakumia käytin jatkuvasti. Tyttö oli 1,5 kk kun sain oikeanlaisen imetysotteen ja imetys alkoi sujua. Tyttö kuitenkin hylkäsi tissin jo 4 kuisena ja siitä asti olen pumpannut maitoa.

Pienikokoisuudesta johtuen keskushermosto ei ollut kehittynyt aivan täysin ja tämä aiheutti nukahtamisongelmia. Tämä unohtui sairaalassa kertoa. Muutaman viikon kuluttua se kerrottiin neuvolassa. No tämän me olimme jo kotona huomanneet. Melkein joka kerta kun tyttö nukahti hänet täytyi sylissä tuudittaa huutavana nukkumaan. Kyse ei ollut koliikista koska hän huusi aamulla päivällä ja illalla. Neuvolassa lohduttivat, että kyllä se loppuu 4 kk mennesssä. Vaan eipä loppunut. Pikkuhiljaa 7 kk mennessä mutta vielä nykyisinkin tyttö tarvitsee vanhemman sänkynsä viereen, että osaa nukahtaa ja tähän saattaa kulua puolikin tuntia olkoon hän kuinka väsynyt tahansa.

Soseiden syöminen aloitettiin jo 4 kk koska ei juonut tissistä maitoa ja tuttipullostakin hyvin nihkeästi. Alkuun soseet maistuivat mutta n. 5 kk tuli totaalinen syömälakko, joka jatkuu lievänä yhä tänäkin päivänä. Tyttö on nyt siis 8kk ja pituutta 66,5cm ja painoa 6450g. Olemme käyneet kokeissa ja lastenlääkärillä ja kaikki on ihan ok lääkärin mielestä. Tyttö on vaan nirso syöjä. Pieniä aterioita päivän mittaan. Tässä oli neuvo. Nykyään syötän tyttöä n. 12-14 kertaa päivässä maitoateriat mukaan lukien. Ja päälle ne lukemattomat kerrat kun tarjoan ruokaa ja hän ei huoli. Joskus menee 5 tuntia ettei hän ole huolinut mitään ei edes maitoa. Tänään oli hyvä päivä: ruokaa meni n. 3dl ja 1,5 dl jogurttia maitoa 350 ml.

Tyttö on sylissä viihtyvää sorttia. Siinä missä muiden lapset tykkäävät leikkiä ja kieriä lattialla yksin aikuisten tietenkin ollessa vieressä seurana, meidän neiti haluaa olla sylissä. Sanoivat, että pienikokoisuudesta olisi etua liikkeiden opettelussa, että olisi ketterämpi. Mutta tyttö ei vielä istu, ei ryömi, ei ole yhtään hammastakaan. Tiedän ettei pitäisi tuijottaa keskiarvoihin mutta luulen, että liian pienellä energiamäärällä on tähänkin vaikutusta.

Olenkin sitä mieltä, että neuvolasta tulisi saada ohjeita myös siihen, että lapsi ei olekaan samanlainen kuin niissä nykyisissä vihkosissa kerrotaan. Kun itse tarvitsimme tietoa, miten kustakin asiasta selvitään, jouduin kyselemään kumminkaimankin neuvoja, surffaamaan netissä, selaamaan kaikenmaailman vauva-lehdet saadakseni edes jotain tiedonjyvää.

Siinä karisivat kyllä heti ruusuiset unelmat ja ihana äitiys. Arki iski päälle rankemmalla kädellä. Parisuhde kärsi, nukkuminen oli olematonta ja harrastustoiminta aivan nollassa.

Toivottavasti joku keksii kirjata vinkkejä tuleville äideille, jotta heillä olisi hieman helpompaa.
 
Meillä ainakin perhevalmennuksessa lähinnä peloteltiin minkälaista vauvaperheen arki voi olla! Sanoivat että haluavat ottaa luulot pois tulevilta vanhemmilta jotka luulevat tulevaisuuden olevan pelkkää ruusuilla tanssimista.
Me sitten viimeiset raskausviikot kauhuissaan odoteltiin miten elämä muuttuu kun vauva muuttaa taloon. Hyvin ollaan selvitty..
 
Otapas asia topakasti puheeksi neuvolassasi! (Hyvähän se täältä on neuvoa, kun en tiedä millaisia henkilöitä teillä on siellä töissä!).

Vaikken itsekään mikään vauva-expertti ole, kuulostaa osa noista neuvoista todella kamalille. Esimerkiksi se, että syötät lastasi noin usein. Ehtiikö siinä koko päivänä muuta tekemäänkään? Meilläkin oli vauvalla 5kk iässä totaalikieltäytyminen soseista. Pidin parin päivän tauon ja tarjosin vain maitoa. Sitten kun tarjosin lusikkaa niin johan maistui taas.

Sano neuvolassa, että kaipaat heiltä nyt nimenomaan niitä hyviä ja oikeita neuvoja teidän tilanteeseenne viis käyristä ja kiloista. Minä ainakin olisin tosi huolestunut teidän tilanteessanne lapsen kehityksestä. Olen itsekin sitä mieltä, että joudun turvautumaan liikaa nettiin ja vertaistukeen kun on jokin pulma vauvan hoidossa. Neuvolassa vaan punnitaan ja katsellaan käyriä sekä jaetaan niitä vihkosia.
 
Ymmärrän sinua. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että kaikkien odottajien pitäisi saada opasvihkonen, jossa valmistaudutaan johonkin poikkeavaan. Koska ne poikkeukset ovat niin yksilöllisiä. Olisi aika vaikea laatia sellainen vihkonen, nehän ovat yleensä sellaisia yleisiä, keskimääräisyyteen perustuvia vihkosia. Jossain sivulauseessa tosin saatetaan mainita, että kaikki ei aina mene näin. Poikkeukset ovat sitten niin yksilöllisiä, että koko kansan vihkoseen niitä ei ehkä ole järkevää laittaa. Mutta kyllä sinun kuitenkin tulee saada opastusta ja neuvoja juuri sinun lapsesi tarpeisiin. Soitapa neuvolaan ja pyydä aikaa saada keskustella lapsestasi. Ehkä saat ajan esim. ravitsemusterapeutille, toimintaterapeutille, fysioterapeutille jne. eli juuri sinun tarpeisiisi.
 
Tyttäreni (nyt 6,5 kk) oli lähes samankokoinen syntyessään (47 cm ja 2630g), mutta en ole itse huomannut ongelmia pienipainoisuuteen liittyen tai sitten niistä ei ole kerrottu... Alussa oli toki rasittavaa yrittää saada tytön painoa ylös, kun halusi vaan nukkua ja imetyksen kanssa oli ongelmia. En myöskään juhli pitkillä yöunilla, mutta oon käsittäny ett yöheräily on kuitenkin "normaalimpaa" kuin koko yön nukkumiset.

Aika linnunruokainen tyttö on vieläkin, mutta kasvaa kuitenkin tasaisesti omaa käyräänsä, niin en jaksa murehtia. Kiinteitä annan nyt 4-5 kertaa päivässä ja joskus menee alas lusikallinen joskus enemmän. Ja lisäks annan maitoo aina kun haluaa. Imetän osittain.

Onhan ne ikätoverit suurempia, mutta en oo itsekkään koolla pilattu, joten en jaksa huolehtia ruokamääristä, kun kasvu on kuitenkin tasaista.
 
Eikö se pienipainoisuuden raja ole kuitenkin 2500g? Sitä suuremmat ovat minun käsittääkseni normaalipainoisia. Ennen viikkoa 38 syntyneet ovat keskosia.
Meillä kaksosista poika on nukahtanut nätisti lähes aina ja oli syntyessään himpun alle 2500g. Tyttö oli yli 2600g ja hänen on vaikeampi nukahtaa --- usein itkee todella kovaa ennen nukahtamistaan. Onneksi huolii tuttia ja rauhoittuu sillä jo varsin hyvin nyt kahden kuukauden iässä. Neuvolasta olen tuota tytön itkun syytä koittanut kysellä, mutta tädin mukaan kyse on temperamentista. Mistään keskushermoston keskeneräisyydestä hän ei ole puhunut. Tytöllä oli kyllä koliikki-itkua kuuden viikon ikään saakka. Sehän taas on ilmeisesti oire sekä keskushermoston että suoliston kypysymättömyydestä.

Niin tai näin, tsemppiä ap:lle. Tuosta motoriikasta tai hampaattomuudesta en olisi huolissani. Meillä tuli esikoiselle ensimmäinen hammas kahdeksan kuukauden iässä. Vuoden iässä niitä oli kaksi. Ja hän on aina syönyt hyvin, että ei se sitäkään välttämättä katso. Ja käsittääkseni on aika normaalia, että lapsi ei ryömi vielä tuossa iässä, jos osaa kääntyä.
 
Sympatiat ketjun aloittajalle, mutta kuulostaa siltä, että sinulla todellakin on ollut aika epärealistiset kuvat vauva-arjesta. Sellaistahan se nykyään on, kun elämä on niin eristäytynyttä aikä kaikilla ole kontaktia vauvoihin tai palsiin ennen kun saa omia lapsia.

Teillä on kieltämättä ollut erinäisiä ongelmia lapsenne kanssa, mm. syöminen, mutta voin kyllä kertoa, että ei se ensimmäinen vuosi kenelläkään helppo ole. Meillä lapsi on aina syönyt hyvin, mutta kyllä minäkin yllätyin monesta asiasta: lapsi söi rintaa ensimmäiset 2-3 kk n. parin tunin välein öin ja päivin, n. 3 kk:n iässä alkoivat rintaraivarit. Sitä väsymyksen määrää ei kukaan voi ennalta tietä; lapsemme alkoi nukkua täysiä öitä vasta tassuttelu-unikoulun jälkeen n. 8 kk iässä. Nykyään ei äiti pääse edes vessaan yksin kun itkevä lapsi roikkuu lahkeessa (eroahdistus). Kyllähän näitä riittää, ja lisäksi myös ihania asioita, kuten konttaamaan oppiminen, kukkuu-leikit ym. Vauva-arki ei ole helppoa kenelläkään, mutta parhaimmillaan myös antaa paljon.

Kyllä nykyaikana on minusta todella hyvä, että esimerkiksi netistä löytyy paljon tietoa ja juuri näitä keskusteluja, joissa voi vaihtaa ajatuksia. Ei minusta neuvolassa maalata mitään epärealistista kuvaa vauva-arjesta, eihän siinä olisi järkeä jos he keskittyisivät vaan pelottetlemaan ihmisiä kaikella, mitä on tulossa. Kyllähän ihmiset sen sitten itsekin huomaavat ;). Toki neuvoja pitäisi saada, mutta itse olen jo tottunut etsimään tietoa netistä ja esim keskustelupalstoilta saa monien kokeneiden äitien mielipiteitä ja kokemuksia, kun taas neuvolaterkan mielipide on vaan yhden ihmisen.
 
Ymmärrän alkuperäisen pointin, vaikkakin tosiaan liian pullantuoksuisin unelmin on odottamiseen ehkä lähdettykin :). Kaipaisin itsekin sellaista opasta, jossa kerrottaisiin myös niistä (mahdollisista) ongelmista ja niihin tarkoitetuista tukimahdollisuuksista. Siis että mihin voisi ottaa yhteyttä kun jokin askarruttaa tai missä vaiheessa ja miten lapsi ohjataan esim. terapiaan. Meillä on itsellämme kohta kaksivuotias lievästi kehitysviiveinen sydänlapsi, jonka kanssa olemme saaneet surffailla päiväkausia miettimässä mikä on normaalia ja mikä ei ja mitä tehdä jos jokin ei tunnu normaalilta. Neuvolatätimme on ihana, mutta ei hänenkään tietotaitonsa riitä ihan kaikkialle...

Mutta hei sitä vertaistukea: hampaita voi rauhassa odotella vuosikkaaksi, me kävimme hammashoitajalla kun ikää oli vuosi eikä yhtään hammasta. Tulivat sitten ajan kanssa. Istua VOI puolivuotiaana, mutta ei kaikki niin tee, meillä istuttiin puolivuotiaana, mutta ryömintä jäi kaverilta väliin ja vasta vuosikkaana lähdettiin konttaamaan. Voit siis rauhassa odotella liikkumista. Tuo syömisväli on kyllä ihan hurjan pieni, mitä jos hiljalleen pidentäisit väliä ja odottelisit jos nälkä kasvaisi kun ruokaa ei koko ajan tyrkytä? Ja ruokaanhan voi lisätä ravintolisiä, hujauta vauvasoseeseen vähän kasviöljyä tai kysy apteekista ravintolisiä. Ei tarvitse miettiä hidastaako energiavaje kehitystä. Pidemmät ruokavälit ryhdittävät myös päivää. Miten saisit omaa jaksamistasi tuettua? Saisitko apua kotiin tai vauvaa vaikka hoitoon?
 
Meill oli vauva aika helppo ensimmäiset kuukaudet. Imetys ei kyllä oikein onnistunut (sama juttu kuin alkuperäisellä), annoin alusta asti pullosta korviketta lisäksi. Imetyksen lopetin jo vauvan ollessa kaksi kuukautta, siitä ei tullut yksinkertaisesti mitään. Kiinteät aloitettiin jo hieman yli kolmen kuukauden iässä mielettömän pulauttelun vuoksi. Ei auttanut pulautteluun kuitenkaan, mutta painoa piti saada nousemaan. Meillä olikin sitten ruokailu ongelmallista aina tuonne kolmeen ikävuoteen asti. Nykyisin ei enää. Lapsemme oli aika huono syömään, söi välillä tosi vähän kerrallaan. Jos menimme kylään (jopa tuttuun paikkaankin) ei yleensä syönyt mitään. Kotonakin jos oli muita paikalla kuin vanhemmat ei suostunut syömään. Olimme mieheni kanssa asiasta aina jotenkin stressantuneita, mutta sitten tajusin että kyllä tuo lapsi kehittyy ihan normaalisti ja lopetin stressaamisen. Meillä oli tietyt tarkat ruokailu ajat (tietenkin en joskus poikkesivat) joita noudatimme, jos lapsi ei syönyt silloin niin en antanut vasta kun seuraavalla kerralla uudestaan (en siis alkanut yrittämään syöttämään tiheämpään tahtiin). Kylässä en alkanut tapella asiasta vaan jos ei syönyt niin sitten ei syönyt. Neste oli ainoastaan sellainen jota yritin tarjota useammin, koska se oli mielestäni tärkeää.

Älä stressaa, pyri noudattamaan tiettyjä ruokailuaikoja, mutta kannattaisi ehkä hieman vähentää noita ruokailukertoja. Ja pyri tarjoamaan nestettä usein, lisää öljyä ruokaan jne. Seuraa lapsesi kehitystä, jos kehittyy normaalisti niin en usko että on mitään huolta asiasta.
 
Piti vielä lisätä, että meilläkään ei lapsi istunut 6 kk iässä. Oppi istumaan n. 8 kk iässä, mutta vielääkään ei juuri istuskele koska osaa ryömiä ja kontata ja sitä pitää tehdä koko ajan. Eka hammas puhkesi meillä 9 kk iässä.

Meilläkin lapsi viihtyy sylissä enkä pidä sitä pahana asiana. Toki paljon myös touhuilee itsekseen niin että minä istun vieressä.

Saataahan ap olla, että lapsesi lähtee vaikkapa suoraan kävelemään eikä ryömi tai konttaa ollenkaan. Näin kävi esim siskonpojalleni.
 
Itse kyllä luin aika hämmästyneenä ap:n kirjoitusta. Tulee kyllä mieleen sanonta, että 'onko lasi puoliksi tyhjä vai täynnä'. Itse olen myös 35v. ja ulkona nukkuu 7.5 kk ikäinen poika, joka syntyi 3.2 kiloisena elokuun lopulla, joten suhteellisen samallainen lähtötilanne. Itse en ole nähnyt vauva-aikaa todellakaan noin raskaana, vaikka samoja 'ongelmia' meilläkin on ollut. On ollut käytössä rintakumit pari ensimmäistä kuukautta kuten ap:lla, mutta en tosiaan nähnyt sen käytössä mitään ongelmaa. Meillä itkettiin vatsavääntöjä runsaat 3 kk:ta ja poika piti aina kantamalla nukuttaa joka yö. Nyt meillä nukutetaan sängyn vieressä istuen tai usein tassuttelemalla, mutta olen tästä todella iloinen ja ylpeä, että ei tarvitse enää kanniskella. Hampaitakaan meillä ei ole yhtään, mutta olen siitä vain iloinen, koska vielä imetän. Syömisen suhteen meillä on ehkä toinen ääripää, koska yritän koko ajan pitkittää joka ruokailuväliä, että olisi ainakin 4 tuntia väliä. Meillä ollaan painokäyrän suhteen +20, joten poika on aika pyöreässä kunnossa. Viime yönäkin heräsin imettämään 00.30 ja 05 ja lisäksi yöllä piti laittaa tuttia muutaman kerran, joten olisi mielenkiintoista tietää, että nukutaanko ap:lla sitten koko yö heräämättä, koska siitä et huomannut valittaa.
Parisuhteen hoito on ehkä jäänyt vähemmälle, koska poika ei ole kertaakaan ollut missään hoidossa, mutta vapaa-aikaa ovat kummatkin vanhemmat saaneet todella hyvin ja käymmekin vuorotellen lenkkeilemässä. Viikko sitten palasimme Espanjan matkalta koko perhe ja lapsen suhteen reissu meni todella mukavasti. Eli kyllä minä nyt ennen opasvihkosia menisin peilin eteen ja miettisin asioita uudestaan, että onko se vauvan hoito todellakin ollut noin raskasta. Totta kai on niitä raskaitakin aikoja ja valvottuja öitä, mutta kyllä nekin sentään tiedossa pitäisi olla ennen lapsen hankintaa.
 
Tämä ketju on saanut aika ikävän sävyn. Ap toi avoimesti esiin näkemyksiään ja heti löytyy äitejä tyyliin "niin meilläkin on, mutta minä kestän". Emme voi näin netin perusteella verrata lapsia toisiinsa. Ap:lla on täysi oikeus olla väsynyt ja hämmentynyt. Ei sitä tarvitse poispuhua toteamalla, että lapsi ei ole alipainoinen syntyessään, kaikki lapset nukkuu huonosti, minäkin olen käyttänyt rintakumeja jne. Jos ap on kokenut tilanteensa vaikeaksi, niin hänellä on siihen täysioikeus. Ja täysioikeus on myös päästä puhumaan asioistaan neuvolaan ja tarvittaessa muille asiantuntijoille. Yksi hyvä tapa on miettiä neuvolapsykologia: hänen kanssaan ap voit pohtia lapsesi kehitystä (onko jotain todella vialla vai ei, toisaalta noin pienestä lapsesta sitä on hyvin vaikea arvoidakin) ja lisäksi voit miettiä omaa hämmennystäsi tässä uudessa tilanteessa. Itse tulkitsin sen hämmennykseksi. Tsemppiä!!!!
 
Ja vielä: näin netin välityksellä ei ainakaan minusta tunnu, että lapsesi kehittyisi viiveellä. Kuten tuolla mainittiinkin taidot kehittyvät hyvin yksilöllisesti. Mutta jos sinua huolestuttaa, niin parasta puhua asiasta neuvolassa tai muualla.
 
Minä en tarkoittanut kirjoituksellani mitenkään vähätellä alkuperäistä, jos joku niin luuli. Ajattelin vaan kertoa että muillakin on ongelmia syömisien suhteen. Itse tajusin muuten jälkikäteen että lapsen ensimmäiset kaksi vuotta olin väsynyt, en tajunnut sitä silloin mutta jälkikäteen kun asiaa ajattelee olin aika väsynyt. Oma henkinen olotilani kyllä helpottui sillä kun päätin olla stressaamatta ja yrittää vaan olla.
 
Niinpä niin, pisteitä ei jaeta siitä kuka kestää minkäkin verran. Joku äiti voi sanoa silmät ristissä ja polla sekaisin, että minä olen kestänyt näin paljon ja mutta onko hänestä äidiksi lapselleen väsyneenä. Toinen on kestänyt samat asiat mutta ei sitten rehvastele niillä vaan hakee apua kun sitä tarvitsee.

Olen kyllä saanut neuvolasta tukea ja opastusta ja heti kun huomattiin tytön mittojen huono kehitys niin laittoi neuvolasta eteenpäin tutkimuksiin. Kaikki kiitos kuuluu heille. Nyt ollaan menossa ravitsemusterapeutille. Elämämme on tosiaan ollut yhtä syöttöä. Nyt tyttö on muutaman päivän syönyt paremmin, on mennyt aamu- sekä iltapuuro ja vielä kaksi liha- ateriaa ja maitoa. Eli n. 8 syöttökertaa maito mukaan lukien. Päivään on saatu hieman rytmiä.

Pointtini oli siis alunperin, että kun lähipiirissä ei ole vauvaperheitä ei tiedä mitä tuleman pitää. Itsekin kuten varmaan moni muukin ajattelin, että tehdään vauva ja ollaan perhe, vauvat ovat niin ihania. Sitä vaan ei osannut kuvitellakaan elettyään niin kauan ilman lapsia, että ne kaikki vauvat eivät ole niitä "standardi"-vauvoja, joista opasvihkoissa kerrotaan. Ne vaikeudet mainittiin aina vain sivulauseessa.
Oma lapseni on aivan ihana ja rakastan häntä yli kaiken mutta kun vauva-arki on näinkin rankkaa kun meillä on ollut väkisinkin on olo välillä onneton. Ja päivääkään en vaihtaisi pois vaikka olisi kuinka hankalaa. Kyllä oma lapsi on kaikkein suurinta mitä ihminen voi saada!
 
Sympatiaa ap:lle ikätoverilta, jolla samanikäinen poika. Uskokaa pois, tää kolmevitosen väsymys on jotain ihan muuta kuin kaksikymppisen...
Kun se lapsenhoito ei ollutkaan niin suloista kun oli kuvitellut, olen mäkin ollut pettynyt. Tuttujen muksut ovat jo isoja koululaisia, ja aika kullannut muistoja tyyliin "ei meidän lapset olleet ikinä kipeitä!" Kun lasta on halunnut kymmenisen vuotta, muta nyt vasta löytyi mies jonka kanssa uskalsi perheen perustaa, oli odotukset tietysti tosi korkealla.
Helkkarin kauan työelämässä olleelle äitiys"loma" on jotain taivaaseen verrattavaa, mutta kun sen aikana ei ehdikään edes nukkua ja miehellekin tulee vain tiuskittua, niin siitä on taivas kaukana.
Jatkuva huoli lapsen hyvinvoinnista kyllä syö naista rotan lailla. Jaksamista meille kaikille vanhuksille, pian on meidän vuoro hymistellä kun nuo kaverit alkavat tehdä iltatähtiä!
 
Sympatiaa ap:lle ikätoverilta, jolla samanikäinen poika. Uskokaa pois, tää kolmevitosen väsymys on jotain ihan muuta kuin kaksikymppisen...
Kun se lapsenhoito ei ollutkaan niin suloista kun oli kuvitellut, olen mäkin ollut pettynyt. Tuttujen muksut ovat jo isoja koululaisia, ja aika kullannut muistoja tyyliin "ei meidän lapset olleet ikinä kipeitä!" Kun lasta on halunnut kymmenisen vuotta, muta nyt vasta löytyi mies jonka kanssa uskalsi perheen perustaa, oli odotukset tietysti tosi korkealla.
Helkkarin kauan työelämässä olleelle äitiys"loma" on jotain taivaaseen verrattavaa, mutta kun sen aikana ei ehdikään edes nukkua ja miehellekin tulee vain tiuskittua, niin siitä on taivas kaukana.
Jatkuva huoli lapsen hyvinvoinnista kyllä syö naista rotan lailla. Jaksamista meille kaikille vanhuksille, pian on meidän vuoro hymistellä kun nuo kaverit alkavat tehdä iltatähtiä!
 
En voi tajuta, miten joku oikeasti luulee äitiysloman olevan lomaa? Ettekö te sen verran tienneet ennen lapsen hankkimista, että lapsen ja varsinkin pienen vauvan hoito on ihan yhtä raskasta kun kokopäivätyö, jopa raskaampaa? Ei voi muuta kun ihmetellä ihmisten tietämättömyyttä asioista. Ei ole ihmekkään että tulee yllätyksen- kuinka raskasta vauvaperheen elämä on, jos luulitte jäävänne lomalle ja lähinnä paistelevanne pullia ja loikoilevanne päivät pitkät...

Toki saa valittaa väsymystää, ei minusta ole mitään tarvetta sitä peitellä ja jaksaa hammasta purren kaikki raskaimmatkin asiat ja ajat. Apua saa ja kannattaa pyytää ajoissa!

Tuskinpa kuitenkaan sitä opasvihkosten standardivauvaa on olemassakaan. Kaikilla on ongelmia, tuskin kukaan ihan vaikeuksitta vauva-ajasta selviää.
 
Minäkin olen aika varma, että ns. standardivauvaa ei ole olemassakaan. Olen myöskin ollut varma siitä, että ei ole olemassa "helppoja vauvoja", vaan äitiyden eri tavalla kokevia ihmisiä. Toiset pitävät helppona sitä, mikä toiselle on rankkaa.

Mutta ohhohh:lle ("ettekö todellakaan tienneet jne.. ") Minulla ei ollut esikoisen kanssa mitenkään helppoa, vaikka hän oli ihan tavallinen vauva. Toista suunniteltaessa tiesimme mihin päämme pistämme ja osasimme odottaa vauva-ajan rankkuutta. Vaan elämä on yllätyksiä täynnä: tulikin kaksoset. Että ei sitä todellakaan aina voi tietää, mitä tuleman pitää. Voi myös syntyä vammainen lapsi tai keskonen tai olla paha koliikki. Eikä sitä voi etukäteen tietää.

ps. Meillä on muuten kaksosista kuitenkin poika aika lähellä sellaista "helppoa vauvaa". Että jos jollakin on yksi sellainen mukula, voi vauva-aika olla aika rattoisaa. Ehtisi paistaa pullaakin ja syödä sitä ihan rauhassa :)
 
Kyllä minullekin tuli yllätyksiä vauvaelämän suhteen. en esimerkiksi tiennyt kuinka väsynyt voi olla jatkuvan heräilyn jälkeen jne. Yllätys oli myös se, kuinka vähän omaa aikaa on vauvan synnyttyä.

Käsittämättömältä kuulostaa kuitenkin, että joku oikeasti luulee äitiysloman olevan lomaa. En vaan voi uskoa että joku niin tosissaan luulee, vaikka kyllähän sitä lapsettomilta ystäviltä silloin tällöin kuulee kommentteja tyyliin 'sinähän olet vaan kotona kaikki päivät' ym. Yleensä tähän sortuvat kyllä vaan miehet.

En siis väitä että itse olen parempi ihminen tai jaksan paremmin. Ihmiset ja niin myös vauvat ovat erilaisia. On aivan totta että jollekin toiselle helppo on toiselle rankka. Mutta tosiaan, aloitus on tässä ketjussa hieman outo siinä mielessä, että ap ikäänkuin tuntee olonsa petetyksi koska ei saanut standardivauvaa. Pitäisihän sitä nyt itsekin tajuta että kaikki ei ole niin yskinkertaista, miltä se kuulostaa, tyyliin 'näin imetetään' jne. Kaikki kokevat asiat eri tavalla, ja minusta neuvolan on turha toitottaa kaikille vauva-ajan rankkuutta.
 
Siinä olen samaa mieltä että neuvolan ei tarvitse minusta alkaa kertoilemaan miten kauheata ja rankkaa vauvan kanssa voi olla. Ennemminki olla sitten tukena jos vanhemmat kertovat heillä olevan ongelmia tai yleisesti rankkaa. Nykyisinhän on lisääntynyt (luin tästä artikkelin) se että pariskunnat (yleensä äidit) eivät kestäkään sitä vauva-arkea. Nämä vanhemmat olivat sellaisia hieman vanhempia, lähemmäksi kolmeakymmentä. Ensin ollaan eletty useita vuosia yksin ja kaksin ja eletty vaan itselleen, hommattu kaikki "valmiiksi" ja ollaan sitten omasta mielestä todella valmiita niin omaisuuden kuin henkisen olotilan kannalta ottamaan vastaan se ihana täydellinen vauva. MUTTA MUTTA, eihän ne asiat niin menekään. SItten nämä perheet asuivat jossain ns. ensikodeissa ja yrittävät selvitä siitä muutoksesta mitä vauva toi tullessaan. Kun olin lukenut sen jutun en tiennyt itsekä vai nauraako. EIKÖ nyky-yhteiskunnan lellityt kalliiden talojen ja autojen omistajat tiedä että vauva-aika voi olla rankkaa? Eikö ne enää jaksa mitään vastoinkäymisiä? Miten ennen on jaksettu? Minä veikkaan että nykyisin meissä nuorissa aikuisissa on liikaa ns. pullamössöjä. Itse aikoinaan yllätyin siitä miten tylsää äitiyslomalla voi olla. Väsynyt olin, mutta se vauvan kanssa oleminen päivästä toiseen kotona oli todella tylsää ja väsyttävää henkisesti. Tähän minulla auttoi harrastukset ja opiskelu, sain omaa aikaa, jaksoi taas paremmin vauvan kanssa kotona. Jaksamisia kaikille äideille, muistakaa ottaa sitä omaan aikaa ja yrittäkää nauttia siitä. Ja muistakaa lapset eivät ole vauvoja ikuisesti, ne kasvaa hitaasti mutta varmasti ;) .
 
Ei pitäsi täällä kenenkään arvostella toisten jaksamista. Ei se ole hyvän vanhemman mittari. Vauvat voivat todellakin olla helppoja ja vaikeita, ei kyse ole siitä, miten äiti tilanteen kokee, kuten Lina sanoi. Silloin kun väsymys on suuri, kun vauva valvottaa, niin se on todellista fyysistä väsymystä, eikä kyse ole siitä, miten joku asian kokee. Tietysti jollain voi odotukset olla ihan muuta, kuin mitä todellisuus onkaan.

Minulla on kokemusta vauvasta, joka ei nukkunut. Ja olin myös neuvolaan pettynyt, tai yleensäkin opasvihkosiin, joissa toitotetaan sitä, kuinka monta tuntia vastasyntynyt nukkuu vuorokaudessa, eli suurimman osan. Vaan ei meidän vauva! Esimerkki kuukauden iässä: yöunet 2,5h+1h20min+2h45min, yhteensä siis 6h 35 min ja lisäksi päivällä yhdet 2h unet ja lisäksi useampi 5-20 minuutin pätkä. Tästä voi laskea, että vauva valvoi enemmän kuin nukkui vuorokaudessa. Ja kuukauden iässä se sentään jo vähän nukkui, pienempänä vielä huonommin. Eikä ne unet paljoa sen jälkeenkään lisääntyneet, vaan tosi pikkuhiljaa alkoi unille tulla mittaa enemmän. Muistan erään päivän, kun vauva oli n. 1,5 viikkoa vanha, ja meillä kävi vieraita, niin vauva oli koko päivän hereillä (kun ei käyty vaunulenkillä, ei nukahtanut). Sillä oli vaikeuksia pitkään nukkumisten ja nukahtamisten suhteen ja kaikenlaisia konsteja kokeiltiin. Ensimmäiset puolivuotta kävimme joka ilta vaunulenkillä, että saimme vauvan yöunille. Sänkyyn ei nukahtanut millään, syliin kyllä, mutta siirrettäessä aina heräsi. Tiedän perheen, jossa samaa ongelmaa ja heillä vauva opetettiin nukkumaan mm. päiväunet vanhemman sylissä. Siihen emme ruvenneet, eihän siinä saa itse levättyä yhtään ja vauva ei ikinä opi nukkumaan muualla.

Kun puhuin huonosti nukkuvasta vauvastamme, niin moni sanoi, että heilläkin oli vauva, joka ei nukkunut. Se onkin siis melko yleistä. Kuitenkin oppaat sanovat pienten vauvojen nukkuvan paljon ja että pikkuhiljaa unen tarve vähenee. Meillä kävi juuri päinvastoin. Kyllä neuvolassa voisi enemmän kertoa siitä, ettei vauvat ole aina sellaisia, kuin annetaan ymmärtää. Ja kyllä niitä helppoja opavihkosten vauvojakin löytyy! Tiedän monia vauvoja, jotka nukkuvat illasta aammuun, ehkä syövät välilllä ja ottavat 2-3 kunnon päiväunet ja antavat vanhempienkin levätä välillä. Nyt toista odotellessa toivon, että osaisi vähän helpommin nukahtaa kuin ensimmäinen. Vaan eihän sitä tiedä, nythän vauvalla voi olla vaikka koliikki.
 
Minusta kuulostaa ettei ap ole vielä käsittänyt, että tuo kaikki on täysin normaalia vielä tuossa iässä(ei syö, ei hampaita, ei liiku yms), ja lapset ovat yksilöitä.
Myös meillä huudettiin ekat 5kk läpi päivän, ja itkien kannettiin lasta tunnista toiseen, mutta itse en kyllä millään koe tulleeni petetyksi tiedonpuutteesta (vaikka meillekin sanottiin että loppuu 3kk ikäisenä).
En usko, että olisi mitään lohduttanut, että olisin jostain opasvihkosta tälläisen tiedon lukenut, koska asian ymmärtää täysin vasta, kun sen itse kokee. kyllähän sitä tietää ja varautuu myös sairaaseen / vammaiseen lapseen, mutta ei sitäkään totuutta voi tietää, ennen kuin sellaisen synnyttää, vaikka mistä sitä tietoa olisi aikaisemmin tankannut.
Olen samaa mieltä siinä, että ap:llä ei nyt ole realiteetit olleet ihan kohdillaan, ja sitten kapinoidaan sitä vastaan, kun lapsi ei olekaan "helppo". Meillä nukahdetaan edelleenkin vain ja ainoastaan äidin viereen, ja poika on jo 2v. Ja todella, on ollut ongelmia (jos ne niin haluaa nähdä) kaikessa. mm alkoi syömään minkään sortin kiinteitä vasta 11kk ikäisenä, mutta minkäs teet, ei se kenenkään syy ole.
Siskoni sanoi kerran, että aikuisen ja lapsen tempperamenttien tulisi kohdata, tai sitten aikuisen joustaa omassaan, koska muuten elämä on yhtä taistoa (pieni vauva ei vielä osaa joustaa) kun aikuinen yrittää muokata vauvaa "kaltaisekseen".
Mutta tosiaan pääpointtina, en usko minkään opasvihkosen auttavan tälläisiin tilanteisiin, koska ei vauvaa voi kirjaa lukemalla kasvattaa.
Ja olen myös ihmeissäni tästä yli 30v ensisynnyttäjien uusavuttomuudesta (vaikka itsekin yli 30v ensisynnyttäjä olen)? Eikö tosiaan mitään osata ilman että joku kertoo mitä tehdä? Olen myös huomannut, että paljon opiskelleet luottavat niihen oppikirjoihinsa niin paljon, että luulevat saman tulevan kysymykseen myös lapsenhoidossa, ja sitten pettyvät kun näin ei olekaan...
 
Siinä karisivat kyllä heti ruusuiset unelmat ja ihana äitiys. Arki iski päälle rankemmalla kädellä. Parisuhde kärsi, nukkuminen oli olematonta ja harrastustoiminta aivan nollassa.

Kaikella ystävyydellä, eiköhän se näin ole suurimmalla osalla lapsiperheitä!

 

Yhteistyössä