S
Sireeni
Vieras
Olen itse saman ikänen kuin ap, 25, ja minulla on teini-ikäinen puoli-pikkuveli. Miehelläni ja minulla ei ole vielä lapsia. Äitini asuu isäpuolen ja pikkuveljeni kanssa.
Äitini tekee samaa kuin ap:n äiskä. Saimme koko perhe kutsun syömään perhetuttujen luokse, ja kutsu koski myös minua. Miestäni myös, mutta se on nyt sivuseikka. Äitini ei kuitenkaan pidä meitä ilm. samana perheenä, en ole enää hänen tytär vaan...en edes tiedä mikä. Olivat sitten lähteneet syömään perhetutuille sanottuaan minulle että on menoa (tulin vahtimaan ettei seinät kaadu ja kissat karkaa ), ja kummastelin vähän koska normaalisti minutkin on pyydetty mukaan. Illalla perhetuttu sitten soittaa hädissään, että on niin pahoillaan kun en lähtenyt mukaan. Olivat kattaneet minulle paikan ja ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Ihmetteli puhelimessa äitini käytöstä ja pyysi anteeksi ettei ollut kutsuun eritellyt tarkemmin "perhettä". Äitini ei ole pyytänyt anteeksi vaan kehui ruokaa jota saivat ja jotakuinkin kuittasi minun poisjättämisen olankohautuksella. Ei ollut vaan hoksannut.
Ja näitä samanlaisia juttuja olis lisääkin kertoa, vaan empä tylsistytä teitä enempää. On kuitenkin aika kamalan tuntuista, kun oma äiti sulkee minut tietoisesti pois kaikesta perheen ja suvun asioista. Kuitenkin olettaa, että minä pidän hänet ajantasalla omista asioista ja menoistani ja tarpeen tullen olisin paikalla kun "HÄNEN perheensä" tarvitsee apua/tukea. Jos en pysty tai halua edes enää vastata hänen tarpeisiinsa niin syyllistäminen ja marttyyriys alkaa. All heil mutter.
Tekisi mieli leikkiä orpoa ja keskittyä miehen puoleen suvusta. Siellä ainakin osataan antaa arvoa ja otettiin heti mukaan sukuun avosylin. Ehkä olen myös lapsellinen ja napanuorassa vielä kiinni. Mutta käsitteeni perheestä eroaa selvästi äitini käsityksestä.
Äitini tekee samaa kuin ap:n äiskä. Saimme koko perhe kutsun syömään perhetuttujen luokse, ja kutsu koski myös minua. Miestäni myös, mutta se on nyt sivuseikka. Äitini ei kuitenkaan pidä meitä ilm. samana perheenä, en ole enää hänen tytär vaan...en edes tiedä mikä. Olivat sitten lähteneet syömään perhetutuille sanottuaan minulle että on menoa (tulin vahtimaan ettei seinät kaadu ja kissat karkaa ), ja kummastelin vähän koska normaalisti minutkin on pyydetty mukaan. Illalla perhetuttu sitten soittaa hädissään, että on niin pahoillaan kun en lähtenyt mukaan. Olivat kattaneet minulle paikan ja ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Ihmetteli puhelimessa äitini käytöstä ja pyysi anteeksi ettei ollut kutsuun eritellyt tarkemmin "perhettä". Äitini ei ole pyytänyt anteeksi vaan kehui ruokaa jota saivat ja jotakuinkin kuittasi minun poisjättämisen olankohautuksella. Ei ollut vaan hoksannut.
Ja näitä samanlaisia juttuja olis lisääkin kertoa, vaan empä tylsistytä teitä enempää. On kuitenkin aika kamalan tuntuista, kun oma äiti sulkee minut tietoisesti pois kaikesta perheen ja suvun asioista. Kuitenkin olettaa, että minä pidän hänet ajantasalla omista asioista ja menoistani ja tarpeen tullen olisin paikalla kun "HÄNEN perheensä" tarvitsee apua/tukea. Jos en pysty tai halua edes enää vastata hänen tarpeisiinsa niin syyllistäminen ja marttyyriys alkaa. All heil mutter.
Tekisi mieli leikkiä orpoa ja keskittyä miehen puoleen suvusta. Siellä ainakin osataan antaa arvoa ja otettiin heti mukaan sukuun avosylin. Ehkä olen myös lapsellinen ja napanuorassa vielä kiinni. Mutta käsitteeni perheestä eroaa selvästi äitini käsityksestä.