Mä ihan oikeesti oon kohta 6 sivua yrittänyt jankata, teille arvon kanssasisaret, että mun syy loukkantua ei todellakaan ollut se, että äitini ei lähtenyt uudeksi vuodeksi leville. (tosin, tajusin kyllä nyt, että valehteli silloin) Tai että ei ota meitä nyt mukaan. Vaan loukkaannuin siitä, että silloin uutenavuotena ei lappi kiinnostanut, oli liian pitkä matka tms ja karua, ja mitähän vielä, ja nyt sitten kiinnostaakin! Ja sekin loukkaa, että äiti sanoi päin naamaa, että haluavat lähtee PERHEENÄ, joten eivät missään nimessä ota meitä mukaan. Se, joka ei mun pääpointtia nyt tajua, ei voi kaikki muumit olla silloin laaksossa. Eikä se tarkoita sitä, ettei saisi olla sitä mieltä, mitä on, mutta voisitteko edes yrittää ymmärtää tän asian oikeen laidan, onko se liikaa pyydetty???
Ja tiedättekös, ei mua enää edes kiinnostas lähtee sinne koko hemmetin leville, meni katsokaas jo maku!
Mut sen tiedän, että jos joku kaunis päivä oma lapseni tulee sanomaan, että haluaa viettää aikaa kanssani, en todellakaan sitä kieltäisi, en vaikka hänellä olisi 15 lasta. Ja jos tilanne on se, että haluan mieheni kanssa loman kahdestaan, perustelen sen lapsilleni, ja tiedän, että he ymmärtävät. Enkä koskaan pystyisi valehdella lapselleni, ottaisi hän kuinka nokkiin tahansa. Rehellisyys on perusta, ainakin minulla, miehelläni ja lapsillamme.