Oon raskaana kuudennella kuulla, sain eilen tietää..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja auttakaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

auttakaa

Vieras
Joo, ja alkuun heti, että ei, en ole tyhmä. Menin lääkääriin muiden juttujen takia ja vatsaakaan ei näkynyt, on kuulemma sen "mallinen" kohtu, oireita ei mitään.

Miten mä selviän? Mitä mun pitää tietää kaikista asioista? En halua, mut nyt kai aika myöhäistä... Mä en välitä lapsista, miten mä voin oppia tuosta pitämään? Äh, sekavaa, oon ihan sekaisin vain. Voinko mä saada keisarileikkauksen, mä pelkään ihan hemmetisti? En kehtaa antaa adoptioonkaan. Miten ihmeessä mun elämä voi jatuka tästä. Itkettää, ahdistaa, pää ihan sekaisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja auttakaa:
Joo, ja alkuun heti, että ei, en ole tyhmä. Menin lääkääriin muiden juttujen takia ja vatsaakaan ei näkynyt, on kuulemma sen "mallinen" kohtu, oireita ei mitään.

Miten mä selviän? Mitä mun pitää tietää kaikista asioista? En halua, mut nyt kai aika myöhäistä... Mä en välitä lapsista, miten mä voin oppia tuosta pitämään? Äh, sekavaa, oon ihan sekaisin vain. Voinko mä saada keisarileikkauksen, mä pelkään ihan hemmetisti? En kehtaa antaa adoptioonkaan. Miten ihmeessä mun elämä voi jatuka tästä. Itkettää, ahdistaa, pää ihan sekaisin.

Sekava teksti. Eli sait eilen tietää olevasi raskaana, ja olet 6kk raskaana? Anna ajan kulua, se selkeyttää ajatuksia.
 
Otapa puhelin käteen ja soita hyvälle ystävälle... äitikin käy!

Ei muuta kuin iso tsemppihali! Kyllä sinä pärjäät... ja lapsen rakastaminen, älä siitä huoli, aivan varmasti tulet rakastamaan! Enemmän kuin mitään tässä maailmassa!!!
 
Pyydä neuvolasta lähete vaikka psykologille, niin saat neutraalin keskustelukumppanin. Onko lapsen isä kuvioissa? Miten hän suhtautui yllätysuutiseen.

Ja järkytyksestä huolimatta: onnea.
 
aiempaan viitaten, ei mitään voi rakastakkaan niin paljoo, kuin omaa lastaan..Ilman muuta pärjäät ja opit kyllä pitämään lapsestas, viimeistään synnytyksen jälkeen =)
 
en ihmettele, että pää sekaisin. olis varmaan itse kukin tuommosessa tilanteessa. Mutta ei sun tartte tällä sekunnilla päättää mistään. Pyydä vaikka neuvolassa päästä juttelemaan. Eikä tarvi pelätä, ettetkö rakastais lasta. Eiköhän se tunne tule sitten omalla painollaan mukaan. Oma lapsi on aina oma lapsi. Voimia ja uskoa itseesi, kaikki kääntyy hyvin.
 
oon 26 ja poikaystävä on mukana kuvioissa, mut ei, ei... Tuntuu et mun elämä romahtaa täysin, oli aivan muut suunnitelmat. En osannut varautua, kun luulin että en voi saada lapsia ja se oli mulle ihan ok, koska en ole ikinä edes ajatellut itselleni lasta. Se just, että en mä halua olla kenellekään korvaamaton ja kantaa noin isoa vastuuta, mulla on ihan muut suunnitelmat tälle elämälle. Miten mä voin jaksaa, kun oon tottunut ihan toisenlaiseen elämään? Mulla on opinnotkin kesken, pahassa vaiheessa. Mihin mä sen lapsen edes laitan, kun käyn töissä ja luennoilla? Tää on kuin painajaisesta.
 

Yhteistyössä