[QUOTE="vieras";28804246]Juuri näin, että mikä sopii yhdelle perheelle, ei sovi kaikille
Meidän vauva oli pätkänukkuja alusta pitäen. Mitään oikeaa selitystä minulla ei sille ole, mutta äidinvaisto väittää, että tämä kyseinen lapsi tarvitsi hyvin paljon fyysistä läheisyyttä kokeakseen olonsa turvalliseksi. Ei nukahtanut muualle kuin syliin ja nukkui ihan onnettomia pätkiä (tyyliin 10min.), jos hänen viereltään lähti. Lisäksi hitaasti kasvava, pienikokoisena syntynyt vauva joutui syömään todella tiheään, että sai näistä huonosti varastoivista ja hitaasti heruvista rinnoista tarvitsemansa - yhdessä nukkuminen paitsi helpotti imetystä ja paransi mun unensaantia myös auttoi maidontulon lisäämisessä (hormonit reagoi vauvan läheisyyteen). Kun imetti tunnin välein, niin sitä seksiä ei kyllä olisi ollut yhtään missään jos olisin joka kerta joutunut nousemaan pystyyn ja heräämään oikeasti sitä varten

Ihan alussa yhdessä nukkuminen oli lähes välttämätöntä, koska sektiohaavan kanssa minun liikkeelle lähtö aamuyön tunteina oli kohtuuttoman hidasta ja kivuliasta (tuo ongelma ei tietysti vaivannut kuin ensimmäiset viikot).
Seksiä meillä harrastetaan muuallakin kuin sängyssä. Kun lapsi oppi nukkumaan päiväunet rattaissa, saimme sängyn esimerkiksi viikonloppuisin päikkäriaikaan käyttöön. Ja iltaisin meillä on mm. takkahuoneen vuodesohva tai olkkarin sohva, jolla muuten molemmat lapsemme ovat saaneet alkunsa. Oman sängyn lapsi sai meidän sänkymme jatkeeksi 1-vuotissynttäreillä. Sinne oppi nukahtamaan kivuttomasti. Nyt 2-vuotiaana nukkuu yönsä enimmäkseen oman sängyn puolella, mutta aina välillä kömpii aamuyöllä kainaloon. Koska se ei meitä häiritse, ei sille tarvitse tehdä mitään, mut toki ihmiset on erilaisia nukkujia ja jollekin tuo voisi olla ongelma.
Nyt tosiaan odotetaan toista lasta. Sänkykompleksimme on 320cm leveä, ja siihen kyllä mahtuu neljä ihmistä

Mies siirtyy esikoisen ja minun väliin tässä jossain välissä ennen vauvan syntymää.
Meillä oli kyllä pinnasänky valmiina ja aikomus nukuttaa lasta ainakin enimmäkseen siinä ihan alusta asti. Mutta lapsi ei kyllä ole nukkunut siinä sängyssä yhtä ainoaa kertaa, vaikka joskus päikkäreille yritettiin

(Ja tämä ei tarkoita että minä kokeneena väittäisin teille käyvän samoin, sanoin vain, että meillekin pinnasänky oli vaihtoehto, mutta meidän tapauksessa tilanne valitsi toisin.)[/QUOTE]
Lisään vielä, että meillä minä olin se joka hankin lapselle 1v sen sängyn ja aloin hätistää sille puolelle nukahtamaan, miehellä ei ollut mikään hoppu asian suhteen

Ja lapsi nukahtaa nykyään sekä päivä- että yöunille niin, että luetaan lyhyt satu ja sen jälkeen odotetaan vieressä se pari minuuttia että lapsi nukahtaa. Koskaan ei oikeastaan ole nukahtanut yksin, niin kuin sanoin, jo vastasyntyneenä parahti itkuun heti jos yritti sylistään laskea.