Rakastaako lapsenlapsia ihan yhtä paljon kuin omia lapsia?

[pohdiskelija]

Olen aina ajatellut, että omia lapsia rakastetaan eniten maailmassa eikä ketään tulla koskaan rakastamaan samalla tavalla ja yhtä paljon. Olen toki miettinyt, että lapsenlaset ovat varmasti äärettömän rakkaita isovanhemmille, mutten ole koskaan ajatellut, että heitä voisi ihan NIIN kovasti rakastaa kuin omia lapsia, jotka on kannettu, synnytetty, kasvatettu ja on puoliksi omaa lihaa ja verta. Luin kuitenkin täältä yhdestä ketjusta, että jotkut isovanhemmat rakastavat jopa enemmän lapsenlapsiaan kuin omia lapsiaan tai ainakin yhtä paljon. Kertokaas kokemuksia isovanhemmat ja muut??

 

[dobberi]

mä luulen,et kaikki on mahdollista =)

 

[miksei]

Onhan ne lastenlapset omaa lihaa ja verta myös- Ja niitten kanssa jää ne ikävät kohdat pois kokonaan.

 

[Tähtisumu]

Ainakin mun molemmat mummit rakastivat mua vahintaan yhta paljon kuin omia lapsiaan ja mun aiti ja isa rakastaa mun lapsia kylla ehka himpun verran enemman vaikka muakin rakastavatkin paljon.

 

[ap]

mä luulen,et kaikki on mahdollista =)

Toki kaikki variaatiot on mahdollisia. Eihän kaikki vanhemmat valitettavasti rakasta edes niitä omia lapsiaan, saati lapsenlapsia Mutta mietinkin, että miten tämä asia yleensä menee.

 

[ap]

Ainakin mun molemmat mummit rakastivat mua vahintaan yhta paljon kuin omia lapsiaan ja mun aiti ja isa rakastaa mun lapsia kylla ehka himpun verran enemman vaikka muakin rakastavatkin paljon.

Minusta tuo on jotenkin surullista, että rakastaisivat lapsiasi enemmän kuin sinua itseäsi Sinähän se olet heidän oma lapsensa, jonka he ovat vuosikausia tunteneet ja kasvattaneet. Vai oletteko läheinen perhe? Enhän minäkään rakasta siskoni lapsia yhtä paljon tai enemmän kuin omiani, vaikka he rakkaita minulle ovatkin.

 

[näin meillä]

Ainakin mun molemmat mummit rakastivat mua vahintaan yhta paljon kuin omia lapsiaan ja mun aiti ja isa rakastaa mun lapsia kylla ehka himpun verran enemman vaikka muakin rakastavatkin paljon.

Minusta tuo on jotenkin surullista, että rakastaisivat lapsiasi enemmän kuin sinua itseäsi Sinähän se olet heidän oma lapsensa, jonka he ovat vuosikausia tunteneet ja kasvattaneet. Vai oletteko läheinen perhe? Enhän minäkään rakasta siskoni lapsia yhtä paljon tai enemmän kuin omiani, vaikka he rakkaita minulle ovatkin.

Ei se surullista minusta ole. Useinkin isät, etenkin vanhemman polven isät, ovat olleet niin työn teossa, ettei sitä oman lapsen lapsuutta ole läheltä kokenut. Lastenlasten elämässä on alusta asti mukana.

 

[ap]

Onhan ne lastenlapset omaa lihaa ja verta myös- Ja niitten kanssa jää ne ikävät kohdat pois kokonaan.

Ovat toki, mutta eivät samalla tavalla. Onhan siskoni lapsetkin minun lihaa ja vertani, mutten voisi kuvitellakaan rakastavani heitä lähellekään niin paljon kuin omia lapsiani. Miksi pidetään outona ja kauhistellaan, jos lapsi rakastaa esim. enemmän mummoaan kuin äitiään, mutta sitä ei ihmetellä, jos isovanhempi rakastaa enemmän lapsensa lasta/lapsia kuin omaa lastaan? Ja kyllä ne ikävätkin asiat kuuluvat elämään, arki yhdistää ja lähentää perhettä, niin hyvät kuin huonotkin hetket. Ihan eri tavalla kiintyy lapseen, jonka kanssa elää yhdessä 24/7 kuin lapsenlapseen. Voi olla, että isovanhempi luulee rakastavansa enemmän niitä lapsenlapsia, ovathan ne pieniä ja suloisia, mutta ehkäpä tilanne tasoittuu, kun ne lapsenlapsetkin on aikuisia.

 

[ap]

Ainakin mun molemmat mummit rakastivat mua vahintaan yhta paljon kuin omia lapsiaan ja mun aiti ja isa rakastaa mun lapsia kylla ehka himpun verran enemman vaikka muakin rakastavatkin paljon.

Minusta tuo on jotenkin surullista, että rakastaisivat lapsiasi enemmän kuin sinua itseäsi Sinähän se olet heidän oma lapsensa, jonka he ovat vuosikausia tunteneet ja kasvattaneet. Vai oletteko läheinen perhe? Enhän minäkään rakasta siskoni lapsia yhtä paljon tai enemmän kuin omiani, vaikka he rakkaita minulle ovatkin.

Ei se surullista minusta ole. Useinkin isät, etenkin vanhemman polven isät, ovat olleet niin työn teossa, ettei sitä oman lapsen lapsuutta ole läheltä kokenut. Lastenlasten elämässä on alusta asti mukana.

Tämän toki ymmärrän, ajattelin enemmän niitä äitejä ja isiä, jotka ovat olleet läsnä lapsuudessa niin henkisesti kuin fyysisestikin ja siten läheisiä.

 

[Tähtisumu]

Ainakin mun molemmat mummit rakastivat mua vahintaan yhta paljon kuin omia lapsiaan ja mun aiti ja isa rakastaa mun lapsia kylla ehka himpun verran enemman vaikka muakin rakastavatkin paljon.

Minusta tuo on jotenkin surullista, että rakastaisivat lapsiasi enemmän kuin sinua itseäsi Sinähän se olet heidän oma lapsensa, jonka he ovat vuosikausia tunteneet ja kasvattaneet. Vai oletteko läheinen perhe? Enhän minäkään rakasta siskoni lapsia yhtä paljon tai enemmän kuin omiani, vaikka he rakkaita minulle ovatkin.

Ei minusta ole surullista, se vaan tuntuu luonnolliselta etta seka he etta mina&mies rakastetaan meidan lapsia kaikkein eniten koko maailmassa =) . En yhtaan koe saavani nyt vahemman rakkautta kun ennen lapsiakaan vaan tunnen itseni perheen seurassa rakastetuksi.

 

[no]

ihan varmasti rakastaa. Se rakkaus on erilaista, mutta se on ainakin mun äidin mukaan jotenkin ihanampaakin. Siihen ei sisälly niin paljon työtä ja vastuuta, vaan saa "poimia ne kirsikat kakun päältä". Ainakin mun äiti sanoo, että mummina olo on ihan parasta. Musta se, että rakastaa lapsenlapsia enemmänkin kuin lapsiaan ei tosiaan ole surullista, vaan luonnollista. Mikäs sen ihanampaa kuin nähdä elämän jatkuvan.

 

[mie]

Ainakin mun molemmat mummit rakastivat mua vahintaan yhta paljon kuin omia lapsiaan ja mun aiti ja isa rakastaa mun lapsia kylla ehka himpun verran enemman vaikka muakin rakastavatkin paljon.

Minusta tuo on jotenkin surullista, että rakastaisivat lapsiasi enemmän kuin sinua itseäsi Sinähän se olet heidän oma lapsensa, jonka he ovat vuosikausia tunteneet ja kasvattaneet. Vai oletteko läheinen perhe? Enhän minäkään rakasta siskoni lapsia yhtä paljon tai enemmän kuin omiani, vaikka he rakkaita minulle ovatkin.

Samaa mieltä minäkin..ja minun äitini myös. Mutta anopilleni pieni poikamme on jotakin ihmeellistä, rakkainta..ym.. Aloitti tästä kertomisen minulle laitoksella ja tätä on jatkunut tähän asi viikoittain (poika nyt 1,5v)
Pikkasen välillä ahistaa

 

[ap]

Ainakin mun molemmat mummit rakastivat mua vahintaan yhta paljon kuin omia lapsiaan ja mun aiti ja isa rakastaa mun lapsia kylla ehka himpun verran enemman vaikka muakin rakastavatkin paljon.

Minusta tuo on jotenkin surullista, että rakastaisivat lapsiasi enemmän kuin sinua itseäsi Sinähän se olet heidän oma lapsensa, jonka he ovat vuosikausia tunteneet ja kasvattaneet. Vai oletteko läheinen perhe? Enhän minäkään rakasta siskoni lapsia yhtä paljon tai enemmän kuin omiani, vaikka he rakkaita minulle ovatkin.

Ei minusta ole surullista, se vaan tuntuu luonnolliselta etta seka he etta mina&mies rakastetaan meidan lapsia kaikkein eniten koko maailmassa =) . En yhtaan koe saavani nyt vahemman rakkautta kun ennen lapsiakaan vaan tunnen itseni perheen seurassa rakastetuksi.

Rakastitko sinäkin lapsuudessasi mummojasi yhtä paljon kuin omaa äitiäsi? Tai rakastatko yhä?

 

[ap]

ihan varmasti rakastaa. Se rakkaus on erilaista, mutta se on ainakin mun äidin mukaan jotenkin ihanampaakin. Siihen ei sisälly niin paljon työtä ja vastuuta, vaan saa "poimia ne kirsikat kakun päältä". Ainakin mun äiti sanoo, että mummina olo on ihan parasta. Musta se, että rakastaa lapsenlapsia enemmänkin kuin lapsiaan ei tosiaan ole surullista, vaan luonnollista. Mikäs sen ihanampaa kuin nähdä elämän jatkuvan.

Miksi sitten puhutaan aina, että omat lapset on rakkainta maailmassa, jos asia ei kuitenkaan olekaan näin vaan ne lapsenlapsetkin ovatkin tärkeämpiä? Siis miten niihin lapsenlapsiin edes ehtii kiintymään yhtä paljon kuin omiin lapsiin, eihän niitä yleensä nähdä 24/7? Minun mielestäni kyllä ne huonotkin hetket lähentää, rakkaus on tavallaan "pintapuolisempaa", jos siihen sisältyy vain hyviä hetkiä.

 

[meah]

Kyllä varmaan yhtä paljon, jos ei enemmänkin.

Eikä siinä mun mielestä mitään surullista ole. Voisin kuvitella ainakin pari syytä asiaan:

- Jos on lapsenlapsensa elämässä paljon läsnä, niin saa tosiaan poimia "kirsikat kakusta".
Ei ole sitä järjetöntä huolta, isoa vastuuta ja arjen jatkuvaa pyörittämistä. On enemmän aikaa ns. keskittyä vaan siihen rakastamiseen, läsnä olemiseen yms.

- Oma lapsi on älyttömän rakas. Kun se sitten saa lapsen, jossa tavallaan kertaantuu se oma rakas lapsi ja sitten vielä uusi ihminen ja persoona, johon tutustua ja josta myös tulee rakas, niin ei se nyt niin hassutla ajatukselta mun mielestä kuulosta.

 

[Tähtisumu]

Ainakin mun molemmat mummit rakastivat mua vahintaan yhta paljon kuin omia lapsiaan ja mun aiti ja isa rakastaa mun lapsia kylla ehka himpun verran enemman vaikka muakin rakastavatkin paljon.

Minusta tuo on jotenkin surullista, että rakastaisivat lapsiasi enemmän kuin sinua itseäsi Sinähän se olet heidän oma lapsensa, jonka he ovat vuosikausia tunteneet ja kasvattaneet. Vai oletteko läheinen perhe? Enhän minäkään rakasta siskoni lapsia yhtä paljon tai enemmän kuin omiani, vaikka he rakkaita minulle ovatkin.

Ei minusta ole surullista, se vaan tuntuu luonnolliselta etta seka he etta mina&mies rakastetaan meidan lapsia kaikkein eniten koko maailmassa =) . En yhtaan koe saavani nyt vahemman rakkautta kun ennen lapsiakaan vaan tunnen itseni perheen seurassa rakastetuksi.

Rakastitko sinäkin lapsuudessasi mummojasi yhtä paljon kuin omaa äitiäsi? Tai rakastatko yhä?

rakastin mummoja kylla erittain paljon mutta aiti on aina aiti, kai heita kaikkia rakastaa eri lailla :heart:

 

[ap]

Kyllä varmaan yhtä paljon, jos ei enemmänkin.

Eikä siinä mun mielestä mitään surullista ole. Voisin kuvitella ainakin pari syytä asiaan:

- Jos on lapsenlapsensa elämässä paljon läsnä, niin saa tosiaan poimia "kirsikat kakusta".
Ei ole sitä järjetöntä huolta, isoa vastuuta ja arjen jatkuvaa pyörittämistä. On enemmän aikaa ns. keskittyä vaan siihen rakastamiseen, läsnä olemiseen yms.

- Oma lapsi on älyttömän rakas. Kun se sitten saa lapsen, jossa tavallaan kertaantuu se oma rakas lapsi ja sitten vielä uusi ihminen ja persoona, johon tutustua ja josta myös tulee rakas, niin ei se nyt niin hassutla ajatukselta mun mielestä kuulosta.

Mutta luulisi rakkauden omaan lapseen myös lisääntyvän, kun se oma lapsi saa lapsen. En vaan pysty ymmärtämään. Tai siis ymmärsin tuon pointin, että "kertaantuu oma lapsi", mutta ei se ihan noin voi mennä, oma lapsi on kuitenkin ainutlaatuinen eikä se lapsenlapsikaan ole kopio siitä omasta lapsesta.

Toki isovanhemmat elävät vähemmän niitä huonoja hetkiä lapsen kanssa kuin vanhemmat, mutta olenko ainoa, joka ajattelee niin, että myös ne raskaat, väsyttävät, huonot ja arkiset hetket lähentävät? Rakkaus on tavallaan moninaisempaa, kun siihen ei sisälly pintapuolisesti vain kirsikat kakun päältä. Ja kyllähän vanhempana saa/ehtii kokea myös niitä hyviä hetkiä enemmän kuin isovanhempana. Esimerkkinä voisin laittaa tällaisen: yleensä äiti on kotiäitinä, kun hän saa lapsen ja täten viettää lapsen kanssa enemmän niin hyviä kuin huonojakin hetkiä..sitten tulee kotiin isä, joka ei välttämättä ole töidensä takia yhtä väsynyt kuin kotona oleva äiti, isässä on lapselle "uutuudenviehätystä", isä jaksaa touhuta ym. Silti lapsi turvautuu hädän hetkellä äitiinsä ja pienelle lapselle äiti on väsymyksestään yms. huolimatta yleensä se tärkein ihminen.

 

[ap]

Ainakin mun molemmat mummit rakastivat mua vahintaan yhta paljon kuin omia lapsiaan ja mun aiti ja isa rakastaa mun lapsia kylla ehka himpun verran enemman vaikka muakin rakastavatkin paljon.

Minusta tuo on jotenkin surullista, että rakastaisivat lapsiasi enemmän kuin sinua itseäsi Sinähän se olet heidän oma lapsensa, jonka he ovat vuosikausia tunteneet ja kasvattaneet. Vai oletteko läheinen perhe? Enhän minäkään rakasta siskoni lapsia yhtä paljon tai enemmän kuin omiani, vaikka he rakkaita minulle ovatkin.

Ei minusta ole surullista, se vaan tuntuu luonnolliselta etta seka he etta mina&mies rakastetaan meidan lapsia kaikkein eniten koko maailmassa =) . En yhtaan koe saavani nyt vahemman rakkautta kun ennen lapsiakaan vaan tunnen itseni perheen seurassa rakastetuksi.

Rakastitko sinäkin lapsuudessasi mummojasi yhtä paljon kuin omaa äitiäsi? Tai rakastatko yhä?

rakastin mummoja kylla erittain paljon mutta aiti on aina aiti, kai heita kaikkia rakastaa eri lailla :heart:

Tätä juuri ihmettelen, että miksei asia toimi myös toisinpäin. Jos kerran mummon kanssa ehtii viettämään enemmän sitä "läsnäolevaa aikaa ja hienoja hetkiä" niin miksi äiti on kuitenkin lapselle aina rakkain eikä mummo? Mutta silti lapsenlapsi on mummolle rakkaampi kuin oma lapsi. Luonnollisinta olisi, että jokainen rakastaisi eniten omia vanhempiaan ja omia lapsiaan, vasta sitten vanhempien vanhempia tai lasten lapsia.

 

[meah]

Kyllä varmaan yhtä paljon, jos ei enemmänkin.

Eikä siinä mun mielestä mitään surullista ole. Voisin kuvitella ainakin pari syytä asiaan:

- Jos on lapsenlapsensa elämässä paljon läsnä, niin saa tosiaan poimia "kirsikat kakusta".
Ei ole sitä järjetöntä huolta, isoa vastuuta ja arjen jatkuvaa pyörittämistä. On enemmän aikaa ns. keskittyä vaan siihen rakastamiseen, läsnä olemiseen yms.

- Oma lapsi on älyttömän rakas. Kun se sitten saa lapsen, jossa tavallaan kertaantuu se oma rakas lapsi ja sitten vielä uusi ihminen ja persoona, johon tutustua ja josta myös tulee rakas, niin ei se nyt niin hassutla ajatukselta mun mielestä kuulosta.

Mutta luulisi rakkauden omaan lapseen myös lisääntyvän, kun se oma lapsi saa lapsen. En vaan pysty ymmärtämään. Tai siis ymmärsin tuon pointin, että "kertaantuu oma lapsi", mutta ei se ihan noin voi mennä, oma lapsi on kuitenkin ainutlaatuinen eikä se lapsenlapsikaan ole kopio siitä omasta lapsesta.

Toki isovanhemmat elävät vähemmän niitä huonoja hetkiä lapsen kanssa kuin vanhemmat, mutta olenko ainoa, joka ajattelee niin, että myös ne raskaat, väsyttävät, huonot ja arkiset hetket lähentävät? Rakkaus on tavallaan moninaisempaa, kun siihen ei sisälly pintapuolisesti vain kirsikat kakun päältä. Ja kyllähän vanhempana saa/ehtii kokea myös niitä hyviä hetkiä enemmän kuin isovanhempana. Esimerkkinä voisin laittaa tällaisen: yleensä äiti on kotiäitinä, kun hän saa lapsen ja täten viettää lapsen kanssa enemmän niin hyviä kuin huonojakin hetkiä..sitten tulee kotiin isä, joka ei välttämättä ole töidensä takia yhtä väsynyt kuin kotona oleva äiti, isässä on lapselle "uutuudenviehätystä", isä jaksaa touhuta ym. Silti lapsi turvautuu hädän hetkellä äitiinsä ja pienelle lapselle äiti on väsymyksestään yms. huolimatta yleensä se tärkein ihminen.

En mä tuota lihavoitua kohtaa meinannutkaan noin. Mutta omissa lapsissa näkee myös osan itseään. Voisin kuvitella, että lapsenlapsissa näkee myös pienen osan itseään, osan omaa lastaan ja vielä ison osan täysin uutta ihanaa pientä ihmistä. Jatkumon.

Omien lasten kanssa eletyt huonotkin hetket lähentää, ymmärrän ja tiedän sen. Mutta sitten taas isovanhempana ehkä on nimenomaan enemmän aikaa ja resursseja keskittyä siihen rakkauden tunteeseen.
Toki se on varmasti erilaista rakkautta, mutta silti syvää ja hyvää.

Ja rakkauden tunne on kuitenkin subjektiivinen, nuo eivät välttämättä ole edes verrannollisia asioita.

 

[vieras]

Isovanhemmat voisivat kertoa omia kokemuksiaan, kun heitäkin täällä palstalla on. Ei tuota kuitenkaan voi täysin tietää, ennen kuin on itse kokenut.

 

[Äiskä]

Yksi mummo sanoi,että lapsenlapsia rakastaa ehkä vielä enemmän,kuin omiaan,jos vaan mahdollista.
Ja omaa äitiäni kun katson,niin uskon näin olevan myös meillä.Hyvä äiti minulla on ollut ja oikein rakastava(parempi,kuin minä olen) mut uskon että mummon ja lapsenlapsien välisessä suhteessa on jotain ihmeellistä taikaa.

 

[ap]

Yksi mummo sanoi,että lapsenlapsia rakastaa ehkä vielä enemmän,kuin omiaan,jos vaan mahdollista.
Ja omaa äitiäni kun katson,niin uskon näin olevan myös meillä.Hyvä äiti minulla on ollut ja oikein rakastava(parempi,kuin minä olen) mut uskon että mummon ja lapsenlapsien välisessä suhteessa on jotain ihmeellistä taikaa.

Minä taas uskon äidinrakkauden voimaan. Uskon, että lapsen kantaminen sydämen alla, synnyttäminen ja kasvattaminen lapsuudesta aikuisikään on niin suuri voima, ettei mikään rakkaus ole suurempaa. Minäkin rakastan paaaaljon enemmän omaa äitiäni kuin isovanhempiani, vaikka heitäkin toki rakastan.

 

[meah]

Tulipahan mieleen vielä yksi pointti.

Nyt on keskitytty siihen äiti-lapsi-suhteeseen.

Otetaanpa kuitenkin erikseen se pelkkä äiti/isä. Ihminen kasvaa läpi elämän. Oma lapsi/lapset on saatu n. iässä 20-40v.
Lapsenlapsen syntyessä on kuitenkin n. 20-40 vuotta vanhempi, kuin oman lapsen syntyessä.
Siihen mennessä jo eletyt vuodet ovat varmasti muuttaneet omaa suhtautumista moneen muuhunkin asiaan. Miksei myös siihen miten, ja minkälaista rakkautta ketäkin kohtaan tuntee?

 

[vieras]

Tulipahan mieleen vielä yksi pointti.

Nyt on keskitytty siihen äiti-lapsi-suhteeseen.

Otetaanpa kuitenkin erikseen se pelkkä äiti/isä. Ihminen kasvaa läpi elämän. Oma lapsi/lapset on saatu n. iässä 20-40v.
Lapsenlapsen syntyessä on kuitenkin n. 20-40 vuotta vanhempi, kuin oman lapsen syntyessä.
Siihen mennessä jo eletyt vuodet ovat varmasti muuttaneet omaa suhtautumista moneen muuhunkin asiaan. Miksei myös siihen miten, ja minkälaista rakkautta ketäkin kohtaan tuntee?

Luulisin, että siinä iässä on jo ymmärretty, ettei rakkautta tarvitse mitata tai verrata.

 

[meah]

Tulipahan mieleen vielä yksi pointti.

Nyt on keskitytty siihen äiti-lapsi-suhteeseen.

Otetaanpa kuitenkin erikseen se pelkkä äiti/isä. Ihminen kasvaa läpi elämän. Oma lapsi/lapset on saatu n. iässä 20-40v.
Lapsenlapsen syntyessä on kuitenkin n. 20-40 vuotta vanhempi, kuin oman lapsen syntyessä.
Siihen mennessä jo eletyt vuodet ovat varmasti muuttaneet omaa suhtautumista moneen muuhunkin asiaan. Miksei myös siihen miten, ja minkälaista rakkautta ketäkin kohtaan tuntee?

Luulisin, että siinä iässä on jo ymmärretty, ettei rakkautta tarvitse mitata tai verrata.

No vähän tätä mä ajoin takaa, selitin vaan huonosti