Tammivauvat 2008 (2)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nintsu -81
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
laura, onko tiellä viileä koti, ku on niin lämpimän kuulosesti vaatetta meiän asustukseen verrattuna. meillä oli ton verran vaatetta tänään ulkona :) kotona ollaan oltu alusta asti ihan bodyssa ja sukkiksissa. yks päivä piti jo riisua sukkahousutkin pois, kun tuntu ittestä, et on ihan tajuttoman lämmintä. kumpa tätä meidän kotia sais vähä viileemmäks, kun olen ihan hikipäänä öisin, ku olen kuumanukkuja..mies on palelija niin ei ole hyvä yhdistelmä..

me ollaan nukuttu tänään melkein koko päivä. noustiin varsinaisesti ylös vasta klo 16..heh hee. poju on nykysin ruennu heräämään nimittäin klo 6 ja olen yrittäny nukkua siinä vielä ite. no käytiin tunnin verran ylhäällä kahentoista aikaan ja sit nukuttiin siihen neljään. eli olen tosi väsyny ollu, kun torkun ihan pihalla sen klo 6-9 ja syötän yöllä ainakin 2 kertaa. nyt on alkanu painaa toi univaje aika paljon..

syötin tänään myös pojalle 30 ml omaa maitoa pikkulusikalla. oli sellasta raivoamista, kun toinen rinta oli päässy liian täyteen ja oli liian suihkuava, joten pumppasin sen. poika oikein tykkäs, kun syötin lusikalla sen maidon. oli aika hämmästyny, et mistäs tää on ja hymyili kovasti välissä ja aukas suunsa uutta lusikallista varten :) ei siihen kauhean kauaa mennyt, joten täytyy antaa miehen koettaa tota tekniikkaa. nyt nukkuun.
 
Oon ollut ihan äimänä kaksiyötä tytön suhteen. On nukkunut omassa huoneessaan,usein siinä kun aamulla alan poikaa syöttämään,saattaa kömpiä meidän viereen. Nyt harkitsen pojan laittamista sinne tytön huoneeseen,kun nukkuu yön läpeensä.

Op: meillä herätään klo.6-7 aika usein. Joskus onneksi saattavat nukkua sinne kaheksaan tai yheksään.

Meillä poika on kotona vaan bodylla,joskus pelkällä vaipallakin...ja alasti. meille paistaa ilataurinkosuoraan sisälle ja kämppä kyllä lämpenee siinä! Tyttökin usein hyppii ilkosillaan sisällä...toki senkin takia,ettei saa vaatteita pukea päälle.

Että mua ärsyttää pojan kiljuminen! Ottanu siitä kunnon tavan. Sellasta ärsyttävää...Pitäs kuvata ja laittaa videopätkää jonnekkin nin kuulisitte.

Tänään aloitan pojalla perunan. Bataattia meinasin,mutta eipä tuo mies sitä sitten kaupasta tuonu eilen. Toivottavasti se käy mahalle.

Nyt aamukahvi ja sitten ulos!

jumbis,uhmakas tyttö ja poika 4kk
 
Me oltiin reissussa vapun aika, niin pääsin vasta nyt kurkkaamaan mitä täällä tapahtuu :) Voi vitsi, kuulostaa, että niin monella menee tosi hyvin yöt ja nukkuu paljon pitempiä pätkiä... meillä mennään aika lailla samaa rataa, mitä on menty noin 2 viikon ikäisestä lähtien. Välillä huonommin, mutta suunnilleen niin että 2-3 kertaa yössään herätään syömään ja niillä sekä minä että poitsu herää aina silleen kunnolla, että minun täytyy lähes joka kerta nukuttaa poitsu uneen uudelleen. Syötöissä + nukuttamisessa menee aina vähintään 30 min. Ja meillä on usein tuota klo 2 ja klo 5 syöntiä, mutta viime aikoina poitsu on mennyt yöunille vasta klo 22-23 tienoilla, kun aikaisemmin meni klo 20-21...

Mutta meillä otetaankin useampia päikkäreitä, noin kolmet. Aamulla, iltapäivällä ja illallakin vielä yleensä. Ne on kuitenkin aika lyhyitä, noin 15 min - 2 h. Meillä ei oikein ole kunnon rutiinia missään, mutta useimmiten päivät menee niin että tosiaan sen 1,5-2h jälkeen poitsun pitää ottaa jonkunlaiset torkut, muuten menee hirveeks kitinäks.

Ehkä suunnilleen näin menee joskus ;-)

klo 22 nukkumaan
klo 2 syönti
klo 5 syönti
klo 7.30 herätys + leikkii isin kanssa
klo 8.30 tulee syömään sänkyyn
klo 9 nukkuu 15 min - 1 h
klo 11 saattaa torkkua taas joko ennen tai jälkeen syönnin
apua tässä vaiheessa ei ole enää mitään "rutiinia" vaan poitsu ottaa siis tosi eri pituisia unia päivällä riippuen mitä tehdään, jos ollaan asioilla niin useimmiten nukkuu vaunuissa, kotona terassilla nukkuun ehkä noin 2 h eli jatko ehkä näin:
klo 12-14 nukkuu vaunuissa ulkona + syönti kun tulee sisälle
klo 14-16 leikitään sisällä + syönti ennen kuin torkkuu taas
klo 17 menee uusille päikkäreille ulos, ehkä 1 h - 2 h, sen jälkeen syö taas
klo 19-21 leikkimistä ja seurustelua
klo 21-22 kylpy, imettäminen ja nukuttaminen

Meillä on tosiaan vähän "sekavia" päivät, joten tosi hankalaa laittaa mitään tarkkaa aikataulua ylös. Olen ajatellut, että voisi yrittää esim. viikon pitää päiväkirjaa poitsun nukkumisista ja tekemisistä niin saisi vähän tarkempaa kuvaa, että miten ne päivät oikein menee. Itse kun unohtaa aika pian että mitä "eilen" tapahtui... syötöt laitan aina ylös paperille.

Nyt on vähän väsy vielä reissusta. Junamatkat meni hyvin, poitsu oli kylläkin hereillä aika paljon, mutta "istui" nätisti sylissä. Menomatkalla yhdet raivarit, kun ei ensiks meinannut suostua nukkumaan vaunuun, mutta 15 min myöhemmin meni sitten ihan rauhallisesti. Mummolassa oli hirveen kuumaa, noin +28 C sisällä... poitsu ihan hikisenä koko ajan lyhythihainen body + sukat päällä :( Onneks ollaan kotona, täällä kyllä viileempää, voi olla ihan normivaatteilla, pitkähihainen body + housut + sukat.

Kylässä poitsu nukkui yöt ihan hyvin, itse tosin huonommin, enkä saanut levättyä... vaikka hoitajia oli, niin niitä ei just sillon aina ollut, kun niitä olis kaivannut... että itse hoitelin poitsua suurimman osan ajasta ja isi myös.

Ei olla puhuttu äitienpäivästä mitään, mutta mieheni on sen aina muistanut silleen (jo siis jo monen vuoden ajan) että aamulla kun herää niin toivottaa happy mothers' day ja suukottelee... en tiedä miksi hän on aina niin tehnyt, mutta se on ollut sööttiä ;) En kaipaa mitään erityistä, suukkoja ja haleja varmaankin :)

Nyt poitsu taas rikkoo "rutiinejaan" kun meni klo 9:10 nukkumaan ja nukkuu edelleenkin aamupäikkäreitä... täällä vähän synkähkön näköinen ilma, että saa nähdä uskallanko lähteä asioille yli 3 km päähän vaunuilla. Nyt kuuluikin murinaa makkarista, eli poitsu nukkui nyt noin 1 h 15 min aamupäikkärit.

Nähdään!

Tähti ja poitsu 4 kk 1 vko

Ps. Meillä on sellasia tiny love roikkuvia leluja 3 kpl, joita roikotetaan tai sitten poitsu myttää niitä käsillään kasvojen edessä, helisevä pehmo pallo, puruleluja käytössä 2 kpl (ja kaapissa 2 kpl lisää), pehmokirja, jonka saa levitettyä, rapiseva kukka ja 2 kpl kovia katselukirjoja ja 2 kpl kovia helistimiä (+ 1 kpl pehmeä helistin vielä kaapissa). Nämä riittää poitsulle tosi hyvin, on oikeestaan vähän liikaakin, vähemmälläkin olis tyytyväinen.
 
Heippa!

Voi jösses kun oli lukemista, meni tunti kun kahlasin läpi :) En ole tässä viikkoon päässyt kirjoitteleen/lukeen teidän juttuja ja olipa tekeminen! Ihanaa lueskella taas miten kaikilla sujuu. Onneksi poitsu nukkuu juuri päikkäreitään tuolla parvekkella. Muuten olisin varmaan lähtenyt kävelylle, mutta ajattelin että nyt on hyvä hetki vähän tammivauvailla :):)

Meillä tosiaan annettiin viikko sitten maanantaina se rota rokote näin vähän jälkijunassa, ja pari päivää menkin sen myötä ihan kitinäksi.. reagoi aika vahvasti siihen. Itkua ja masun vääntämistä siis pari päivää :-/ No keskiviikkona sit rupes helpottamaan ja alkoikin vapputohinat. Vappuaatto meni meillä mukavasti kotosalla, naapurit käväsi grillailemassa ja sillai rennosti otettiin. Heillä tosiaan on pari vilkasta pikku poikaa ja ajattelinkin taas että huh kun tämä meidän poju kasvaa niin on varmaan samanlainen vilinä sitten meilläkin kotosalla joka päivä. Vappupäivänä käytiin sittne kavereita ihan vaan lyhyesti moikkaamassa matkan varrella, lähdettiin nimittäin sitten mökille! Sen takia en täällä olekaan kirjoitellut. Tultiin eilen illalla takaisin.

Mökkireissu meni tosi hyvin! Poika nukkui ihan mielettömi päikkäreitä, se sai varmaan happimyrkytyksen siellä järven rannalla, kun jaksoi olla vaan muutaman tunnin hereillä ja sit simahti taas nukkuun. Poju oli lähinnä innoissaan kun oli niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää ja kun ilmat oli näin hyvät, me oltiin hirveästi ulkona. Aina jonkin sylissä, tai välillä jopa päivänvarjon alla patjalla köllöttelemässä. Yötkin meni mukavasti, nukkui semmosin 5-6 tunnin ekoja pätkiä ja sit pari tuntia päälle. Meillä kun vielä haaveillaan 8-10h yöunista.. mutta oon tosi tyytyväinen jo näihin :) Nintsun 11h.. aijai, olispa ihanaa!

Muutenkin mökillä oli ihanaa. Mun vanhemmat oli siellä ja oli siis sylittelijöitä. Pääsin saunomaan rauhassa, uimaan (oli muuten jäätävää) ja muutenkin rentoutumaan. Poitsu oli kauhean rauhallinen, mitä nyt välillä nälkää tai väsyä itki, mutta sillai että oli mukava olla siellä. Pyllyn pesutkin onnistui hyvin, vaikkei juoksevaa vettä ollut. Laitettiin poika vaan pesuvatiin ihmettelemään ja kylpemään. Jäi kiva fiilis tuosta reissusta kun ilmatkin oli niin ihanat.

Nuppu jee!! Tuosta rintakumista! Hyvä juttu! Meilläkin menee jo ilman koko härveliä jee!! Silloin viimeksi kun kirjoittelin siitä, jouduttiin turvautumaan raivareiden aikaan kumiin, mut nyt saan pojun tarttumaan tisuun ilmankin. On ihanaa kun ei joudu koko aikaa miettimään missä ne kumit on ja pestä ymym. Tosin oon vielä pitänyt lähettyvillä ihan varmuudeksi yhtä, kun välillä tuo imettäminen menee vähän tappeluksi...

En tupakoi enää, joskus nuorempana tuli tiuhempaan tahtiin tupakoitua ja oli kauan juhlapolttaja, mutta oliskohan joskus tuossa pari vuotta sitten kun sekin loppui. Mut en ole sinänsä absoluuttinen, jos tulee semmonen ihana hetki, kuten joskus kesäpäivänä kun aurinko porottaa, kylmä juoma kädessä ja tupakka sopisi, niin mikäs siinä, saatan ottaakin.

Leluja on kans kaikelaisia, semmoset rapisevat lelut on kova juttu ja sit kaikki mitkä vähän hieroo ikeniä. Meillä pojulla on tosi kova tarve saada nyt kaikki suuhun, välilölä ihan hätääntyy jos ei onnistu. Osa varmaan ihan kokeilua ja tutkimista, mutta oliskohan osa ihan ikenien kutiamista? Tykkää nälviä kaikkea muovista ja kovaa nimittäin..

Niin ja Nunnu, ikävää tuo parvekkeella tupakointi.. toivotaan todella ettei oo uudet asukkaat, onhan tuo ikävä tilanne kun haluaa vaavin raittiiseen ilmaan nukkuun ja tupakka vaan haisee. Saati terveysriski :( Niin ja meilläkin tuo Liberon kukka, se on tosi kiinnostava :)

Meillä ei ole kanssa ihan älyttömän selkeää rytmiä, mutta jotain tänne päin:

klo 7-8 herätys, syödään aamiasta ja leikitään. Aamutoimet tietty kans. Joskus nukhadetaan klo 6-7 syötön jälkeen vielä hetkeksi ja herätään 9 maissa.
klo 10-11 imetys ja ekat päikkärit - kestää 15min-2h
klo 12-14/15 kaveri on aika kauan hereillä, leikitään, touhuillaan
klo 14/15 viimeistään nukahdetaan jo toisille päikkäreille, jotka kestää n.2-3.5h Kun poju herää niin syöttö.
klo 18-20 leikkimistä, seurustelua
klo 20 kylpy, imettäminen ennen tai jälkeen riippuu nälästä
klo 21.30 vika maitosatsi pullosta ja nukuttaminen
klo 22-22.30 nukahtaa
syötto 4-5
syöttö 6-7

Eli meilläkin on sekavia päiviä, mutta tuohon suuntaan. Ehkä ainoa vakio on se että poika nukkuu aina yhdet lyhyet päiväunet aamummalla ja sit iltapäivällä 14-15 aikaa sammuu toisille. Pitäisi varmaan muuten ruveta vähän rytmittämään tätä elämää kun tarkemmin miettiin. Pojukin varmaan pitäisi vähän selkeämmästä rytmistä.. täytyypi Tähden laillla ruveta kirjoittaan noita aikoja ylös niin voisi yrtittää sit rytmittää semmosen keskiverto päivän mukaan :)

No nyt tuli taas tekstiä!

Ulla & poju 3,5kk
 
Tulipa pudotus kesästä kylmyyteen! Neiti oli taas ihmeissään, kun päikkäreille menoon lämpimässä ja vähillä vaatteilla oli just totuttu.. Olikin helppoa, kun ei tarvinnut turjustaa kaiken maailman juttuja päälle.

Op; meillä on huonelämpötila noin 23 astetta. Mielestäni joskus on jopa kuuma, kun ennen vauvan syntymää meillä oli n. 20 astetta ja se oli meille silloin sopiva. Tämä meidän neiti on vain niin vilukissa. Johtuu varmaan osittain siitä, kun hän on aika kevyt ja laiheliini, nyt varmaan nipin napin 5, 5 kg..

Meillä on aika selkeä rytmi ollut tytön syntymästä asti. Olenkin sanonut, että neiti rakastaa tylsiä arkirutiineja niinkuin äitinsäkin.:)

No nyt kutsu käy vaunuista..
 
laura, onhan hän aika hoikka. paljonko painoa oli syntyessä, kun sitä ei ollut tuolla listassa kerrottu? meillä poju on nyt mun veikkauksen mukaan noin 5,4 kg (huomenna on neuvola, niin selviää miten meni veikkaus :)) eli painoa noin saman verran, mut sun tytsi on vaan varmaankin pidempi, kun ikäeroa on 1 kk ja 2 päivää. meillä käytetään edelleen koon 56 vaatteita.. oon ruennu jo epäileen, et poika ei kasva ollenkaan, kun ne ei ole vieläkään pieniä..koko 62 on sellanen, et poika oikein hukkuu niihin. no kollege housut on ihan ok, kun on ne resorit, mut paidat, huh huh. ostettiin lierilakki, joka oli 2-4 kk vauvalle..ja sekin oli hirrrrveen iso.

meillä leluina on lelukaari, jossa roikkuu värikäs muovinen isoavainnippu ja nalleja. niitä tykkää paukutella. sit on erinäisiä pehmoleluja kasaantunu. helistimet ei oikein kiinnosta. sit on sellanen oranssi kissa, joka helisee, se on kiva. ja pehmokirja löytyy kans. aika vähän on siis leluja, kun ei toi vielä osaa tarttua tai halua suuhun niitä. sit pitää ostaa jotain lisää. nyt poika on ruennu innostuun naaman hivelystä huivilla tai harsolla tai hiuskiehkuralla. ihana, ku toinen haluis nauraa, mut ei vielä osaa :)

minä en tupakoi, inhoan koko touhua.. joku voi muistaakin, et olin tuohtunu tosta naapurin piipun poltosta partsilla..ei voi pitää koskaan illalla parvekkeenovea auki hemmetti..ja kun se piipun poltto ei ole mitään vetäsenpä yhen tupakan tyylistä vaan kestää ja kestää se sauhuttelu..

huomenna tosiaan pojalle 3 kk rokotukset. täytyy varuiks ostaa niitä kuumelääkkeitä. ärsyttää, kun on ittellä koivuallergiaa. on siks ihan kipeäks tuleva olo koko ajan.
 
Toi piipun polttaminen on kyllä karseeta! se hajukin siitä!!tai toinen on sikari..Inhosin kun töissä sai vielä polttaa,niin siellä kävi yks ukko aina vetäsemäs sikareita ja ne hajut tuli keittiöön. Vaikka tuolloin poltinkin tupakkia,niin silti noi sikarin hajut ällötti. Samoin mä joskus saan karseen pahoinvointikohtauksen kaikesta tupakasta,oli se sitten piippua,sikaria tai tavallista tupakkia...

Ite en polta kuin max.4 päivässä..joskus on päiviä ettei mene yhtään. Nyt oon saanu kyllä vähennettyä jo 2päivässä. =)) JEE!! Jos pääsisin taas eroon...olipas tosi tyhmää edes aloittaa.

Huh.Poika oli hereillä 12-17. Sain vasta 18.30 nukkumaan ja johan se tuolla on taas hereillä. Ehdin ainakin tytön kanssa käydä pesulla.

Jumbis
 
Op; meidän tytön syntymäpaino oli 3480 g ja pituus 49,5 cm. Tällä hetkellä pituutta on 62 cm, voi olla jo vähän päälle. 56 cm vaatteet ovat jääneet joku viikko sitten kaikki pieniksi, 62 cm pääasiassa käytetään. Jotkut 68 cm ovat hihoista ja selästä sopivia, mutta sivuille jää tyhjää aika reilusti. Lakin ostaminen on tosi haasteellista! Ja juuri noiden, jotka ovat merkitty kuukausilla, ei senteillä! Meillä on aikamoinen lakkivarasto, kun on niin monta pommiin mennyttä ostosta. Onneksi ne ovat yleensä olleet isoja, joten tuleehan ne tulevaisuudessa käytettyä.;)

Kerroinkin tuosta meidän melko selkeästä rytmistä aiemmin, mutta tässä on tarkennusta:
n.8.30- 9.30 välisenä aikana herätään
imetän pariin otteeseen ennen päiväunia
n. 10.30- 12.00 välillä (riippuu kuinka ollaan herätty)päiväunille
n. 15.30 herää päikkäreiltä (viime viikkoina on saattanut herätä jonain päivänä jo klo 13.30)
imetys tässä välissä, joskus kaksi imetystä
n. 16-18.30 välisenä aikanatoiset päikkärit, riippuen kuinka on edellisiltä herätty. Nukkuu 20-60 min.
Ja ilta syödään.:) On vähintään kolme kertaa tissillä.
n. 20 aloitetaan iltapesut
viimeistään 21.30 nukkumaan
aika tasan 6 aamulla herää syömään
n. 8 aikoihin herää tankkaamaan, mutta nukahtaa vielä hetkeksi

Tämä rytmi meillä on ollut jo ihan muutaman viikon iästä asti. Nyt huomaan, että neiti alkaa vähentämään päiväunia, siitä varmaan johtuu, et herää joskus ekoilta päikkäreiltä aikaisemmin. Ilta menee siitä huolimatta samalla kaavalla.

Voi että mikä yökukkuja minusta on tullut! Taas on puoliyö ja huomenna väsyttää.. Nyt nukkumaan!
 
AHDISTAA!!!Oon ihan kypsä tytön uhmaan,joka taas tänään päässyt kunnolla valloilleen. Huomenna meillä on neuvola ja taidan siellä mianita asiasta...en enää jaksa yksin tätä. Joudun komentamaan lähes aina huutamalla,kun ei muuten usko ja siitä iskee kauhee ahdistus ja iltasin se jopa häiritsee unen saantia,kun käyn mielessäni päivän asiat. Itkettyäkin on tullut asian takia...Toivottavasti pojalle ei iske uhma näin pahana!

Ja kun on henkisesti väsynyt,tiuskin myös pojalle kun kiljuu tai alkaa itkemään. Eihän vika edes ole hänessä...

Meille tulee tänään kylään mun serkun avovaimo tyttönsä 8kk kanssa. Kiva saada tänne vähän seuraakin,vaikka onhan tuo mieskin vuorovapailla...mutta ei taas tunnu olevan siitäkään mitään apua.

Nyt jatkamaan siivousta ja sitten ruokaa lapsille...

Jumbis

*äiti on vähän väsynyt*
 
Argh... eilen yritettiin laittaa nukkumaan hieman aikaisemmin kuin mitä viime viikkoina on mennyt... eli vietiin kylpyyn jo 20:30 ja oli tissillä 21:00 mutta vetäsi ihan kauheet raivarit ja hädin tuskin sain syötettyä vähän vasemmasta rinnasta, toista ei ottanut sitten millään ja ihan kauhee raivoaminen... ihan järkyttävä, vaikka sai rauhoitettua ja yritin uudelleen niin heti kun oli lähelläkään tissiä ja sitä syöttämisasentoa niin alkoi huuto täyttä päätä... sitten sänkyyn nukkumaan ja puolen tunnin päästä sieltä kuului hirveä huuto taas... ja uudelleen nukuttamaan... eli siinä 22:30 meni sitten nukkumaan ja heräsi 00:50... ja ei taas millään suostunut nukkumaan sen jälkeen, noin 1:30 nukkumaan ja heräsi 4:20 syömään ja vasta 6:00 aikoihin sain nukkumaan uudestaan!! Olin jo entisestään väsynyt, kun edellinen yö meni kans huonosti... sitten nukkui 7:00 saakka ja uudestaan huuto, mies laittoi tuttia 7:30 asti ja toi sitten syömään sänkyyn... siinä 8:00 maissa sitten kai nukahdettiin ja 9-9:30 tienoilla herättiin. Itseä väsyttää ihan kamalasti, laskeskelin että sain ehkä nukuttua 4-5 h viime yönä. Mikähän ihme tuolla poitsulla nyt on, kun menee ihan p***iilleen yöt nyt, kylässä kun oltiin kolme yötä, niin nukkui ne tosi hyvin, paremmin kuin aikaisemmin ja nyt kotona kaks yötä ollut ihan karmeeta...

Tulin oikeestaan vaan lämpötilaa tsekkaamaan ja näyttää aika kylmältä taas ulkona... mutta tänään pitää kyllä selvitä ulos asti, vaikka väsyttääkin...

Muuten, meillä ne kk-koon mukaan menneet hatut on olleet sopivampia ;-) ne senttikokojen mukaan taas on menneet ihan pommiin, tutankin hatut oli pieniä, vaikka ostin isompaa senttikokoa kuin mikä oli pojan päänympärys ja samoin joku prismasta ostettu merkki kans, ostin siis 4cm isomman hatun kun päänympärys ja on pieni :(

Nyt pukemaan itseä ja poitsua...
 
Joo, on tuo vaan ihme tuo kokojen merkkaus, harvoin kohdallaan! Meilläkin on ostettu pari kokopommia, lähinnä just noita hattuja kun pipon koko ihan väärä..

..jaahas päikkäreiltä heräillään, pitääkin mennä
 
Eipä noista kokomerkinnöistä tosiaan tiedä, meilläkin on edelleen käytössä muutama 56 cm vaate, vaikka poika oli viime neuvolakäynnillä 64,5 cm. Ja sit taas jotkut 68 cm saattaa tuntua pieniltä jo valmiiksi. Onneksi ei ole tullut tehtyä paljon hukkaostoksia, ollaan saatu niin paljon etten ole itse ostanut juuri mitään. Pipoja ja lakkejakin on vaikka kuin.

Leluista.. meillä on kans leluja tosi paljon, niitäkin ollaan saatu tosi paljon. Osa on kaapeissa muovipusseissa, en ole niitä edes avannut. Me siis saatiin miehen siskon pojan kaikki vanhat vaatteet ja lelut eli siksi niitä on niin paljon. Tällä hetkellä käytössä pari helistintä ja pehmokirjoja, niillä pärjätään leikkimaton lisäksi oikein hyvin. Eipä tuon ikäinen niitä leluja vielä kauheesti kaipaa.

Meillä on mennyt muutama päivä ihan omituisesti kun poika on nukkunut niin paljon. Poika on menny kolmena viime päivänä yöunille jo klo 19.30. En tiedä, onko rytmit taas muuttumassa, ennen poika simahti vasta kymmenen maissa. Tänään nukuttiin 10 asti aamulla. Poika kyllä syö tosi usein, parin tunnin välein pitkin yötä, mutta onneksi nukahtaa tosi hyvin uudelleen eikä mua siksi noi yösyötöt vaivaa. Ei ole tuollaista samanlaista valvomista kuin Tähdellä. Uskon kyllä, että väsyttää!!

Rosakos se kaipas takasin talvea:) Niin minäkin kaipasin, kun viikonloppuna oli ne kamalat helteet (heh, ei kesään verrattuna varmaan mitään..). Onneksi nyt tuli vähän viileempää. Oli jotenkin tuskaista käydä edes vaunulenkillä kun ei poika siellä kuumassa vaunuissa viihtynyt yhtään.

Nyt päiväkahville..
 
Hello pitkästä aikaa! Muuttokiireissä yhä kirjoittelen. Puolitoista viikkoa sitten muutettiin ja vielä on tavaralaatikoita purkamatta ja huonekaluja kokoamatta. ;-)

En ole ehtinyt lukemaan puoliakaan teidän kirjoituksia. Kun muuttokiireet ovat ohi, niin sitten täytyy lukea niitä ajan kanssa.

Tänään käytiin neuvolassa. Ameliella painoa 7840g ja pituutta 67 senttiä. Päänympärys 42,7 cm. Pitkä tyttö siis jo. Paino noussut parissa viikossa 200g ja pituutta tullut huimat 2 senttiä. :-) Pituus menee yhä "ennustekäyrän" yläpuolella. Ensi viikolla varmaan on vielä neuvolalääkäri.

Oli tosiaan mielettömän huiput ilmat vapun tienoilla. Vaunulenkillä vauvalle vain yksi vaatekerros ja BabyBanzit. Mies hommas sellaiset jo talvella kun ne oli lastentarvikkeessa tarjouksessa. Oranssit sellaiset kun sointuvat oransseihin vaunuihin. Jumbis, minkäväriset teillä on? Muistaakseni sulla on myös mielessä nuo BabyBanz-aurinkolasit.

Nyt HobbyHallin tilausta tekemään. Pitää tilata Amelielle ainakin se Sieni-allas. Íhastuin siihen kertaheitolla. Tulispa lämmin kesä niin neiti sais siinä roiskutella ja polskutella.

Aurinkoisia kelejä kaikille!

Catriina ja Amelie noin 4,5 kk
 
neuvolas käyty ja rokotus laitettu. poika onkin ollu tosi kärttyisä ja itkeny paljon nyt kotona. nyt onneks nukkuu kantopusissa sylissä, ei ole viihtyny yhtään yksin sen pistoksen jälkeen. pojalla pituutta oli 59,5 cm ja painoa 5470 g eli 70 g enempi ku arvelin. meni aika nappiin mun veikkaus painosta :) ja pää oli 38,7 cm. tasaisesti menee omaa käyräänsä.

imuroin tänään ja leivoin suklaakakkua, kun anopin piti tulla kylään. mut ei pääsekkään. voi vitsi, joutuu syömään koko kakun miehen kaa kaksin :)
 
Vieraat poissa (lähtivät jo aikaisin) ja pitkien huutojen jälkeen poikakin taisi nukahtaa. Taas todella outoa itkemista monta tuntia. On niin monia syitä mistä voi johtua..korvat,nuha,yliväsymys (nukkui tänään taas 2X30min),perunasose jne...Onneksi huomenna aamulla neuvolalääkäri,saa tarkistaa korvat.

Catriina: Mulla on noi aurinkolasit ostamatta vielä. Meinaan pojalle (limen)vihreitä ja tytölle ihan punaisia tai joku muu kiva väri...

Nyt iltalöhöilyt ja sitten nukkumaan.
 
Jumbis, mekin mietitään niitä limenvihreitä :) Toinen on tuo JazO Shade malli ja sieltä vihreä. Luin tosin että Banzit olis huonot jos on vaavilla pitkät ripset, tulee niin lähelle nuo linssit että ripset hankaa.. Ja pojulla on kyllä aika megapitkät. En kyllä yhtään tiedä onko noi JazOn sit paremmat.. muilla tietoa?
 
meillä on mustat baby banz retrot. pieni päinen poju tartteis pidemmän tarranauhan, et sais ne ihan kunnolla päähän sille. painaa vähän kyllä nenän vartta, liekkö samaa ongelmaa myös perus baby banz mallissa? jotenkin ei vauvan leveää ja matalaa nenän juurta/vartta ole tarpeeks huomioitu..
 
Moikka kaikille!
Viimeinkin ollaan kotiuduttu siskon luota. Oli kyllä sellanen reissu että apuva! Siskolla kolme poikaa: 6v, 2,5v ja 1v =) voitte varmasti kuvitella millanen meininki siel oli ja pupu ainoana lapsena ei oikeen oo tottunu sellaseen.... Illat oli itkua mutta muuten päivät meni melko mukavasti.
Junamatka meni tosi kivasti! Täytyy sanoa suurkiitos vr:lle että on niin tilavan vaunun keksiny lastenvaunuille. Oli tosi miellyttävää matkustaa kun sai vaunut oman paikan eteen. Ensin imetin siinä ja sitten pupu nukahtikin loppumatkaksi.

Noi arskalasit kyl tartteis hankkia... Yks päivä oltiin rintarepulla kaupassa ja aika paljon toi aurinko häikäisee pupun silmiin... Mä haluisin sellasen my first shades leppäkerttu-lasit, mutta en tiiä myydäänkö niitä vaan netissä..

Noi kokomerkinnät ei meilläkään oikeen pidä paikkansa ku pupu on kaulasta haaroihin niin pitkä ja kaponen ja kaikki mallit ei oo sellasia vaan tuntuu että jotku on leveempiä vaatteita ja ei niin pitkiä... SItte ku meillä vielä rummutetaan kaikki vaatteet nii toiset on kutistunu jo aikaa sitten =) Pääosin käytetään nyt 62 kokoa.. muutamat 56:kin on käytössä vielä vaikka pupu onkin varmaan jo 62cm.

Tänään ois sitten neuvola ja kaksi rokotetta pitäis antaa :/ Kaverilla on tänään babyjuhlat nii saa nähdä taas kuinka itkuksi menee. Nyt toi vetelee sikeitä kun heräs jo seitsemältä..

Pupu edelleen harrastaa tota rintaraivoa :( Syö kyllä mutta ei kauaa mee ku alkaa itku ja ei mikää pieni itku. Tarjoonko mä liian usein rintaa?? Jos pupun masu tosiaan täyttyy jo muutamassa minuutissa. Masukivut saattais nyt tulla tuosta hotkimisesta...

Ulla, jee joo pian koittaa täysin kumiton elämä -toivon niin, mutta kyllä meilläkin on kumit aina käden ulottuvilla ku koskaan ei tiiä jos tartteekin vielä... Se onkin näppärä keino lievittää kiukkua kun saapi lupsutella kumin kaa ;)

Mä poltin ennen ja sitten raskauduttuani lopetin. Nyt ei enää oo aikomuksissa aloittaa mutta kyllä tuo Ullan kuvailema kesäterassin kylmä juoma+tupakka yhdistelmä houkuttaa... Tosin mä maistoin tuossa yks ilta ykkösoluen kaa tupakkaa mutta se maistuikin tuhkakupille yllättäen niin jäi polttamatta loppuun... Saa nyt jäädä se touhu mielikuvitus-asteelle =)

Tähti, tuo sun kuvailema levoton yö kuulosti tutulta :) MEilläkin viime yö meni just samoissa kuvioissa, eli ei toivoakaan pidemmistä pätkistä... Tunnin pätkissä mentiin melkein koko yö ja siinä sitten taistelin milloin kelpaa tutti, rinta, rintakumi ja aina oli vaan kitinää :/ No, meiän tyttö ei vaan oo sitä sorttia että vielä nukkuu pidempiä pätkiä, mä oon sen jo hyväksynyt ja toivon että kiinteät sitten joskus jeesais mutta sen näkee sitten.. VOimia vaan sulle Tähti, ymmärrän väsymyksesi!

Laura, aika ihanaa että teillä ollut niin alusta alkaen jo sama rytmi! Se kyllä helpottaa kummasti varmaan elämää kun voi jo jotain edes ennustaa. Meillä ei noin "säntillistä" rytmiä oo koskaan ollut mutta yks on vakio, se on noin klo 11 päikkärit jotka edelleen kestää 3-4 tuntia. Jos se ei toimi nii loppuilta on kaaos =D

Catriina, tuo allasosto kuulostaa hyvältä idealta... Kenties meidänkin parvekkeelle vois sellasen hankkia.. Tai sitten vaan kiikuttaa kylpyammeen sinne..

Mulle tuo piippu tuo positiivisia muistoja koska isäni poltti piippua mikä tuoksui hyvälle mutta hän vetäsi kerrallaan vaan muutamat henkoset eikä suinkaan piiputellut pitkiä aikoja kerrallaan..

Leluista meillä on mieluisimpia just nuo rapisevat ja pehmeät jotka on kiva tunkea suuhun =) JA tuo libero-kukka on aivan ykkönen täälläkin!

Nukkuva vauva on kyllä maailman valloittavin asia! sanoo äiti, joka valvonut taas melkein koko yön ja tuntuu kun olisi hiekkaa silmissä :(

Nuppu+Pupu 3kk

ps. Simba, kivoja vappukuvia! Teiän poitsu on kyllä veikeän ja tyytyväisen näköinen!!
 
Meillä on noi my first shades (mustat, kun mies valitsi) ja tilattiin netistä, en ole nähnyt kaupoissa niitä. Istuvat kyllä hyvin ja poitsu ei ole protestoinut kovasti, ehkä alussa kun laittaa, mutta sitten tottuu niihin... niin ja vielä on hieman isot, mutta pysyvät päässä pipon päällä.

Meillä nyt kolmas nightmare-yö takana... kiitti Nuppu tsemppauksesta! Aion tänään käydä neuvolassa tarkistamassa, että kaikki on ok poitsulla. Eilen kylvyn jälkeen raivoaminen alkoi jo ennen kun suu hipaisi edes tissiä, saatiin sitten miehen kanssa yhdessä poitsu imemään 5-6 imaisua ja sitten ei ottanut mitään. Oli syönyt viimeksi klo 19 ja sänkyyn laitoin noin 21.15 ja nukutin siellä yli puoli tuntia, huutoa ja kitinää... sitten poitsu heräs syömään 00.25 (meni ok nukkumaan heti noin 01.00) ja 03.20, ton jälkeen oli kova nukuttaminen, otti vain yhden tissinkin ja nukahti vasta 04.00 kun sitten taas heräs 04.40... sitten en kyllä enää jaksanut tuota huoneiden välissä ravaamista, vaan vaihdoin poitsun vaipan, kantelin ympäriinsä ja syötin yhden tissin 05.10 ja otin viereen nukkumaan... siinä sitten vähän niin ja näin nukuttiin se loppuyö (mies joutui menemään sohvalle...) ja välillä annoin tissiä, siis ottaa kuitenkin yöllä ihan ok, mutta tuon iltakylvyn jälkeen on ihan kaaosta... niin ja eilen kyllä päivälläkin heitti noita raivareita... mua vähän pelottaa ettei vaan alkaisin jotenkin hylkiä tissiä, että meinaa lopettaa tissimaidon... :(

Täytyy minunkin käydä spacessa myöhemmin katselemassa kuvia ja yritän saada sinne pari lisää itsekin laitettua =) Nyt sinne neuvolaan!

Tähti ja poitsu 4kk + 1vko
 
HEI KAIKILLE!!en ole kirjoitellutkaan täällä :) minun poika s.29.1.08 painoi 3,5kg ja 49,5cm pitkä .nyt oli 3kk neuvola poika oli 7480g ja 64cm. oli kasvanut taas paljon pituutta tullut 4cm ja painoa päälle kilon.niin on noussut tasaisesti.
mutta neuvolan tätin mielestä pituus kasvu vähäistä 4cm kk.sen mielestä...
kuinka paljon teidän vauvelit kasvanu pituutta kk:dessa??viime kuussa poika kasvoi 6cm- joten nyt vähemmän.mutta eihän ne nyt aina saman verran kasvakkaan,tyhmä täti:)
 
Kirle, meidän poika on kasvanut 3-4 cm kuussa, ja aina neuvolan täti sanoo että hyvä, hyvin on tullut pituutta. Tosin me vedellään -2 käyrällä pituuden suhteen, mutta poika olikin 47 cm syntyessään. Joo, ei joka kuukausi voi mitenkään tulla yhtä paljon pituutta tai painoa, kyllähän ne vaihtelee!! Toi 6 cm on aika huima kuukaudessa kasvetuksi! =)

Mun täytyy painua suihkuun vaikka tekis mieli kirjottaa pidempään.. Meillä ollut ihan tuskaa pari viimeistä päivää, poika huutaa mahaansa lähes koko ajan.. En oo syönyt mitään uutta, ainoastaan jättänyt karkit ja herkut pois. Kolottaakohan pojan namihammasta? =) No mut anyway, ajattelin josko tänään alotettais perunan maistelu, kun joillekin kiinteiden aloitus on vienyt ilmavaivat pois.

Nintsu + pieni mies 4 kk + viikko
 
4kk neuvola terkut! Painoa 8010g(synt.4160g),pituutta 66,8cm(synt.55cm).Pipa oli 41,4cm(synt.35cm),josta mietittiin mitä kummaa..viimeksi oli41,5cm..mutta epäillään mittausvirhettä...mutta katsotaan silti tilannetta ensikerralla. Mitään sivuääniä ei kuulunut sydänmestä. Kehui tarkkaavaisesksi pojaksi ja jänteväksi. Oli oikein mukava mieslääkäri. ;)

Kirle: meidän poika on tasaisesti kasvanut 2-3cm kuukaudessa, eikä yhtään ole sanottu asiasta mitään.

Nyt vieraiden pariin..veli perheineen kylässä!

jumbis
 
Tervehdys täältäkin muutaman päivän tauon jälkeen!

Kävin tuossa haravoimassa takapihan, kun neiti meni päikkäreille. Aattelin, että ottaa taas vaan new tunnin unoset, niinkö viime aikoina ollut tapana, mutta veteleekin sikeitä jo kolmatta tuntia! Vissin häntäkin vähän verotti viime yö! En tajua mikä tuli meidän yötä sotkemaan... N. 3kk tässä menikin niin hyvin, mutta nyt on täälläkin vähän sitä Nupun mainitsemaa hiekkaa silmissä...

Neiti laittoi illalla nukkumaan tavalliseen tapaansa n. klo 20. Tahtoi kuitenkin lisää ruokaa jo klo 23 maissa ja taas n. klo 1 ja klo 2.30 (ennen siis vaan nukkumaan laitettuaan herännyt seuraavan kerran klo 2...) Noh, kiva kiva, eipäs sitten nukahtanutkaan enää tuon puoli kolmen jälkeen vaan valvottiin kaksi tuntia!!! Voi hirvitys sentään, just pahimpaan aikaan, siis äidille. Oisin voinu valvoa vaikka klo 00-2, mutta tuo kolmen, neljän seutu on mulle niin jotain hirveetä... Alkuun oli vaan jptenkin virkeä, mutta sitten meni itkuksi. En tiedä tekeekö hampaita vai mitä, kun nyrkit on koko ajan suussa. Myös viilentävää pururengasta jyrsii mielellään, se ei vaan pysy kauheen kauan omassa kädessä. No, sain neidin nukkumaan klo 4.30 ja nukkui siihen 6.30 asti, jolloin noustiin ylös. Siitä alkoikin sitten normaali päivärytmi, tosin ei herännyt klo 12 maissa tunniksi, vaan vetelee nyt yhteen pötköön päikkäreitä.

Yöllä kokeilin kaikki hommat, että saisin nukkumaan: maitoa, vaipan vaihto, vähensin vaatetta (oli pitkähihainen ja lahkeinen trikoopotkupuku, laitoin vaan lyhythihaisen bodyn), röyhtäytin, koitin jopa nukuttaa mahallaan... Mikään ei tepsinyt. Lopulta siihen itkuun annoin supon ja johan rauhoittui, turhaa lääkitsemistä???

En ihan allekirjoittaisi tuota, että laiheliini vauva palelee helposti. Meillä nimittäin on myös ruipelo, pitkä ja laiha tyttö ja on kyllä paremminkin "kuuma-kalle" kuin palelija. Ei puhettakaan, että voisi laittaa päälle niin paljon vaatetta yöksi, kuin Laura taannoin mainitsi. Meillä on tähän asti ollut aina vaan trikoinen potkupuku ja sukat. Neiti potkinut peiton jo pienestä pitäen pois päältä. Eikä meillä mun mielestä mitenkään kuuma ole, n. 21 astetta.

Miten Jumbiksella sujuu imetys? Tähden raivot kuulostaa kyllä niiiin tutuilta. Meillähän meni pitkään niin, että syötiin tissiä vaan yöllä, kun siihen suostui muittamutkitta. Nykyisin joudutaan jatkamaan yöllä jo aikasta reilusti pullosta... Maidontuotanto hiipuu tytön lakkoilun takia ja sille pumpulle sitä maitoa ei vaan heru, koska mulla itsellä tympii se lypsäminen niiiin paljon... Mutta oon koittanut alkaa hyväksymään tilanteen. Mönkään meni, mutta minkäs tolle enää voi. Kuulin eilen yhdeltä puolitutulta (hällä 6kk poika), että heillä oli myös imetys mennyt pieleen, myös tämän pikkukakkosen kohdalla, vaikka äiti oli koittanut olla niiiiin viisas, että nyt vältetään ne karikot, mutta ei...

Kirle: Meidän neiti oli syntyessään 51,5cm. 2kk neuvolassa oli 58,2cm ja 3kk 61,8cm. Eli eikös tosta tule n. 3-3,5cm per kuukausi koko ajan? Ei meille ole koskaan siitä motkotettu. Päinvastoin, piti paljona tuota n. 7cm kahdessa kuukaudessa. Meillä ei syntymän ja 2kk neuvolan välíllä pituutta mitattukaan, vaan painoa n. viikon ikäisenä ja 1kk ikäisenä (terkkari kävi kotona).

Noita aurinkolaseja pitäis kyllä itekkin kattella... Sitä rintareppua oon alkanut myös miettimään, koska kantoliinaa ei tule käytettyä.

Unohdin mainita silloin, meilläkin on se Liberon kukka-lelu. Se roikkuu vaan useimmiten turvakaukalon siinä kantojutussa, niin en sitä muistanut... Se on meilläkin tosi kiva lelu.

Mutta, lähden nyt purasemaan jotain... Kaveri aikoi tulla töiden jälkeen käymään tossa kahden maissa.

Rosa ja Piiperöinen n. 3,5kk

PS: Me lenkkeiltiin eilen n. 11km vaunuilla! Nyt lähtee läskit... :D :D :D
 

Yhteistyössä