Viimisillään raskaana, ja en halua tätä lasta...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jaana.a
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jaana.a

Vieras
Niin, tilanne on se, että lapsia on ennestään kaksi, heidän kanssa oleminen on ihanaa, ja missään nimessä en olisi halunnut lisää lapsia. No, kuitenkin tulin raskaaksi, kierukasta huolimatta, eikä miehen kanssa kyetty tekemään aborttia.

Koko raskauden ajan olen jotenkin kieltänyt koko raskauden ja yrittänyt työntää pois mielestä, alussa toivoin että olisi tullut vaikka keskenmeno, jotenki tuntuu etten jaksa enään vauva aikaa, en halua hoitaa vauvaa, en halua synnyttää, en halua kertakaikkiaan. Pelkään myös mahdollista synnytyksen jälkeistä masennusta, joka vanhempien lasten kohdalla helpotti vasta kun nuorempi oli jo 2,5v.

Nyt sitten kun on pakko alkaa kokoamaan laukkuja synnärille, ja synnytykseenkään on aikaa maksimissaan enään pari viikkoa, niin ahdistaa ja itkettää, tuntuu niin pahalta, etten tunne positiivisia ajatuksia tuota mahassa olevaa pientä ihanaa ihmistä kohtaan, koen vaan sen pakkopullana...

Olen myös miettinyt että sietäisin saada opetuksen, ja vaikka sairaan lapsen, kun olen näin paska, etten osaa arvostaa uutta elämää ha omaa lasta, vaan omaa laiskuuttani ja mukavuuden haluani en kykene olemaan onnellinen raskaudesta...

Onkohan kukaan muu tuntenut näin? Onko tuntemukset menneet ohi vauvan syntymän myötä? En halua puhua näistä tuntemuksista kellekkään, en edes neuvolassa...
 
Itsellä samanlaisia tuntemuksia nyt raskaana ollessa. Olen kyllä puhunut asiasta mm.miehelleni ja terapeutilleni. Meidän tapauksessa mies on varautunut synnytyksen jälkeen ottamaan suuremman vastuun.

Itseäni ei pelota, mutta jännittää mahdolliset synnytyksen jälkeiset seuraamukset; masennus tms. Mutta yritetään saada asiat sujumaan niin hyvin kun mahdollista, että oma olonikin kuntoutuu.
 
Tuskin olet ensimmäinen joka noin tuntee. Koita puhua asiasta jollekin, usein mittasuhteet kolahtavat paikoilleen kun asian jakaa. Varsinkin synnytyksen jälkeen on hyvä suoltaa ne negatiivisetkin tunteet ulos etteivät turhaan kasaannu. Ja koita muistaa että se lapsi on täysin viaton ja syytön sinun mielipahaasi.
 
toivottavasti rakkaus vauvaan syttyy, kun saat sen mahan päälle kaiken kivun ja tuskan jälkeen.. kannattaa kyllä puhua noista asioista ammatti-ihmisille, jos ei muuten helpota. vauva on joka tapauksessa pian tulossa, ja ainoat vaihtoehdot on joko rakastaa sitä, tai sitten ei. ja rakastamis-vaihtoehto on kaikille se parempi. voimia sulle :)
 
Aiotte kuitenkin pitää lapsen? Yksi vaihtoehto olisi tietenkin adoptioon antaminen, mutta eipä sekään ole henkisesti helppo ratkaisu. Puhu nyt ainakin tunteistasi neuvolassa tai viimeistään synnärillä, myös tuosta aikaisemmasta masennuksesta. Voivat sitten tarvittaessa järjestää apua. Itsellä oli kahden ensimmäisen kanssa pitkä masennuskausi ja kolmatta odottaessa kerroin tästä neuvolassa. Papereissa tietenkin tämä sitten luki ja osasivat synnärillä olla ehkä enemmän avuksi kuin jos en olisi asiaa kertonut. Kolmannen kanssa ei masennusta tullut eikä asiasta sen kummemmin enää neuvolassakaan puitu, mitä nyt terkkari muutamaan otteeseen kyseli jaksamisesta. Avaa siis suusi ja ota apu vastaan jos on tarvetta.
 
Mulle tuli heti tuosta sun viestistä mieleen jotta olet varmaankin alkujärkytyksen jälkeen sairastunut raskauden aikaiseen masennukseen! Varmasti vielä tulee päivä jolloin aurinko paistaa risukasan läpi ja olet onnellinen jotta vaikeuksta huolimatta teitte oikean ratkaisun kun ette abortoineet lastanne. Älä välitä nuosta aiemmista viesteistä joiden tarkoitus on ollut vain pahentaa omaa oloasi. Tarvitset paljon rakkautta ja turvaa. Selviät kyllä tästä masennuksesta vielä, älä pelkää! <3 Siunausta sinulle ja teidän perheellenne! Rukoilen puolestasi jotta saisit kokea taivaallista turvallisuutta tässä henkisen hädän keskellä. Olet sydämmellinen ihminen huomaan tekstisi läpi sen kuinka kannat huolta (rakastat) tulevaa lastasi!
 
[QUOTE="vieras";28532837]Siis MIKSI te ihmiset teette lapsia, jos ette HALUA lapsia??

Nimimerkki Ei voi ymmärtää.[/QUOTE]

No eihän tätä vauvaa ole tekemällä tehty, kierukka oli pettänyt.
 
Arka aihe. Tuollaisia tuntemuksia ja ajatuksia tulee monelle, vaikka lapsi olisi alunperin suunniteltu ja toivottukin. Raskausaika saa mielen myllertämään, pelot pinnalle ja monenlaisia sellaisia ikäviäkin ajatuksia mieleen, joiden keskellä naisen voi olla vaikeaa edes tunnistaa enää itseään. Monilla ajatukset helpottavat ja rakkaus lapseen täyttää mielen heti tai pian lapsen synnyttyä, mutta toisilla sekin vie enemmän aikaa, riippumatta siitä kuinka haluttu ja toivottu lapsi alunperin on ollut.

Kannattaa puhua rohkeasti peloista ja masennuksesta neuvolassa jo nyt ja ehdottomasti myös silloin jos olo ei helpota pian lapsen synnyttyä. Voimia sinulle ja hyvää kesää teidän perheellenne!
 
[QUOTE="Vieras";28532870]No eihän tätä vauvaa ole tekemällä tehty, kierukka oli pettänyt.[/QUOTE]

Jos tietää ettei halua lasta, aborttiin on kyettävä!!! Nyt se lapsi maksaa koko elämänsä kallista hintaa äidin pikku lipsahduksesta. Järkyttävää.
Kumpi on pahempi;se että tekee abortin, vai se että lasta ei haluta ja lapsi kärsii koko elämänsä siitä ettei saa äidiltään rakkautta? Lapset aistivat yllättävästi asioita, vaikka niitä ei sanota ääneen.

Jos ehkäisy pettää, ja tietää varman varmasti ettei halua lisää lapsia, niin mistä ihmeen kumman syystä haluaa pitää sen lapsen??????
 

Yhteistyössä