Mä en oikein käsitä tätä touhua (sukulaistilitystä) pitkä tilitys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sukulainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No joo...Jos käyn rinkuttelemassa naapurin ovikelloa ja verhot ikkunoissa vaan vilahtaa kiinni,niin kyllä mä silloin tajuan etten oo toivottua seuraa.Mutta mun mielestä sukulaiset on eri juttu.Tässäkin tapauksessa ollaan kuiteski veljeksiä...Kyllä mun mielestä silloin on jonkunlainen "velvollisuus" jotain sanoa,vaikka sitten "etten halua puhua asiasta mutta kaikki on meillä hallinnnassa,emme tarvitse teidän apua".

Kun ei se paha juttu mene kuitenkaan pois siten että on kuin sitä ei olisikaan...

Enkä mä tunge heille, he eivät viime kesänä kysyneet ja ok, ei jaksaneet/halunneet. Mutta me ollaan kuitenkin kutsuttu heidät esim. muksujen synttäreille. Luulisi että sinne olisi jopa helpompaa tulla kun meillä olisi juhlat ja muuta porukkaa eikä mitään kovin ihmeellistä puhuta tai vakavia juttuja. Toi 5-v tykkää kovasti sedästään vaikka onkin ikävä kyllä harvoin nähnyt.
 
Mua kans kyllä järkyttää, millaisia vastauksia tähän ketjuun on tullut. Musta on luonnollista olla huolissaan ihmisestä, jonka kanssa on ennen ollut paljon tekemisissä, jolla on tiettävästi ainakin ollut mt-ongelmia ja joka on kadonnut yhtäkkiä.

Itse olen ollut masentunut ja myös sairaalassa. Olisin ollut ilahtunut jos edes joku sukulaisista olisi osoittanut kiinnostustaan. Masentunut ihminen kun on sellainen että yhteydenpito voi jäädä ja tällöin vastapuolella on "velvollisuus" pitää yhteyttä. No joo, kaikki sukulaiseni varmaan ajattelivat ettei asia heille kuulu ja muista ei tarvi välittää. Voi kun olisikin ollut joku, joka olisi oikein ollut huolissaan mitä minulle kuuluu, se olisi ollut paljon..

No niin, kun itse olen nähnyt tällaisia nuoria sairaalassa olleita, jotka ovat kertoneet, että kun joku x kävi, niin se tuntui hyvältä.Eivät siis olemun sukulaisia vaan töissä ym. joskus muinoin. Ja ajattelin, että voihan edes kysyä kiinnostaako. Jos hän siis nyt on sairaalassa. Jos ei halua, niin ei voi mitään.

Ja asia on just noin että masentunut ei jaksa pitää yhteyttä, hänellä voi laskut jäädä maksamatta (niistä varmaan ne vanhemmat huolehtivat kyllä) jne. Harvempi kai tahallaan katoaa niin ettei saa yhteyttä enää.,
 
No olisin itsekin kaivannut niitä sukulaisia ja yhteydenottoja (itse ei niistä jaksanut todellakaan huolehtia kun sairastuin). Teininä itselläkin alkoi ongelmat (uusia sairauksia ja allergioita kiitos homekoulun) ja lopuksi sitten loppui totaalisesti voimat siinä paikkeilla kun tulin täysikäiseksi. Aika pitkälti taisi ainakin isä aikanaan jo salata mun ongelmat, jos ne oli jotain muutakin kuin fyysisiä. Tosin ne sukulaiset katos jo jonkun verran ennen kuin lähdin kotoa, tais olla osalle liikaa pysyä isäni perässä, vauhti täysillä mutta keho petti jo silloin puolivälissä tekemistä ja sukulaiset sai paikata tai tehdä samaa tahtia (mihin ei tervekään aina pysty).

Kyllä tuo kun salataan asioita, mutta nuori itse kyllä heittää leikiksi koko sairastamisensa ja tuo sitä jopa julki, kertoo sitä samaa mitä itse koin. On siinä tainnut monella sukulaisella mennä maailma sekaisin kun tajunneet missä kunnossa oon tai oon ollut, eivätkä oo tienneet. Tuo salailu taitaa rasittaa, jos ei perhettä, joka haluaa kadottaa koko lapsen ettei vain tarvitse kertoa totuutta, niin ainakin sitä nuorta, jonka asiat eivät ole kunnossa ja joka kaipaisi enemmän jotain muuta kuin ainaista selittelyä, jos joku jotain jostain "vahingossa" kuulee.

Kysy ihmeessä tämän nuoren nykyistä osoitetta ja/tai puhelinnumeroa, koska kuitenkin tuo nuori itse on ollut halukas ennen katoamistaan pitämään yhteyttä. Jos on sairaalassa, niin voi olla ettei ole joko päässyt lomille tai sitten paikkaan jossa ei nettiin pääse. Kotonakin voi olla yksi sun toinen yhteys poikki maksamattomien laskujen takia, jos lomat on viivästyneet eikä kukaan muu ole hakenut laskuja. Joka osastolla kun ei saa pitää kannettavia nettiyhteydellä mukanaan, joskus voi olla puhelimetkin ainakin tilapäisesti poissa jatkuvasta käytöstä.

Kyllä itsekin olisin huolissani ja ihmettelisin minne joku on kadonnut. Kuitenkin nuorille tuo fb:n päivitys on arkea, joten siellä yleensä käydään jos vain päästään koneelle ja nettiin. Ellei sitten niillä koneilla, minne on päässyt, ole juuri jotain palomuureja estämässä tietyille sivustoille pääsemisen. Tosin 3kk on pitkä aika ilman lomia psyk. osastoltakin, tosin yleensä masentuneet tai itsetuhoiset eivät pakosti pääse yksin omaan kotiinsa, vaan mahdollisuuksien mukaan ohjataan jonnekin missä on muitakin ihmisiä lähellä. Ja harvassa paikassa ei ole konetta tai nettiä nykyään.

Tuolla nuoremmallakin tytöllä voi olla jo oma puhelin, eli häneenkin voi mahdolliseti pystyä ottamaan yhteyttä jo suoraankin. Tosin nuo olosuhteet mietityttää, eli voiko aina edes puhua vaikka puhelin jo olisi?
 
Kiitos sulle ja sille toiselle mustalle,joka kertoi että olisi ilahtunut sukulaisenkin yhteydenotosta ja yrityksestä olla edes vähän yhteyksissä, vaikka hänellä ei voimat riitäisikään omaan yhteydenpitoon.

Ne jotka sanoivat etten ole tarpeeksi läheinen, niin mä kuitenkin olen läheinen täti, vaikken verisukulainen, tämä tyttö oli meillä useinkin kouluikäisenä yksinäänkin. Oli kesälomia viettämässä, pari kertaa reissussakin meidän kanssa. Mietin niiltä ajoilta on se, että olisiko pitänyt jututtaa syvemmin niistä koulujutuista. Hän ei sanonut koskaan, että koulu oli sellaista kiusaamista, mutta pari kertaa sanoi, että joku luokkakaveri soitteli yöllä hänelle ja uhkaili jne. Siitä kysyin isältään ja sanoi että se on siellä koulussa sovittu.

Soitin kuitenkin nyt aamulla isälleen (tiedän monelta ajaa töihin ja on yksin noin 45 min) ja kysyin osoitetta, sanoin että en itse enää saa yhteyttä kun hävisi fb:stä ja ei oo enää puhelintakaan jonka tietäisin. Sanoin että lähettäisin joulukortin ja ehkä pienen pikkujoululahjan. Hiljaisuus. Sen verran pitkä, että alkoi jo pelottaa tosissaan.

No lyhyestä virsi kaunis, aavistukset olivat oikeita ja kyllä hän on sairaalassa. En viitsi kirjoittaa, mitä sain selville, mutta on sentään elossa. Sain osoitteen sinne ja numeron sinne. Sain ohjeita, milloin voi soitttaa, mutta miehen veli sanoi että voin kyllä kysyä saako käydä, mutta joululomalla hän pääsee kotiin käymään, joten silloin ei voi vierailla. Koko perhe yhdessä ei ehkä päästä ennen sitä. Tai mietin että me aikuiset käydään, lapset olisivat sen aikaa hoidossa. On hän käynyt lomilla tällä välillä kerran.

He ovat luopuneet siitä vuokra-asunnosta (turhaa maksaa vuokraa), tyhjentäneet sen ja sitten kun pääsee taas pois, niin sitten taas uudestaan hommaa oman asunnon, luultavasti sieltä paikkakunnalta, missä asui ennen jossa on hänen ystäväpiirinsäkin.

Toisesta tytöstä en kerennyt kysyä enkä miksi vasta viikonloppuna kysyy lahjatoiveitaan. Jos ovat eronneet, niin se selviää kyllä ennemmin tai myöhemmin.

Helpompi kuitenkin nyt kun tietää edes jotain hänen kuulumisistaan.
 
Hmm...
Hyvä, että soitit, niin varmasti olisin tehnyt itsekin. Yhteydenpito on tärkeää, mutta ei asioiden ruotiminen yleisellä keskustelupalstalla. Joskus tarvitaan kärsivällisyyttä, kaikki asiat ei selviä heti. Todennäköisesti perheellä on muita murheita nyt kuin joulu, mutta haluavat silti yhdessä rauhassa miettiä lahjatoiveita ja sitä mikä kummilastanne ilahduttaisi eniten, eivätkä halua vastata hätäisesti "kunhan nyt jotakin".
 
Hmm...
Hyvä, että soitit, niin varmasti olisin tehnyt itsekin. Yhteydenpito on tärkeää, mutta ei asioiden ruotiminen yleisellä keskustelupalstalla. Joskus tarvitaan kärsivällisyyttä, kaikki asiat ei selviä heti. Todennäköisesti perheellä on muita murheita nyt kuin joulu, mutta haluavat silti yhdessä rauhassa miettiä lahjatoiveita ja sitä mikä kummilastanne ilahduttaisi eniten, eivätkä halua vastata hätäisesti "kunhan nyt jotakin".

Olen noita yksityiskohtia sen verran muuttanut, että kenenkään todelliseen perheeseen ei voi yhdistää. Asiat ovat oikein, mutta muuntelin niin että ei voi yhdistää oikeaan perheeseen/nuoreen.
 
Minusta sinun miehelläsi täytyy olla aikaa soittaa veljelleen reilusti ja kysyä asioita,eikä vedota työkiireisiin.Entä jos miehesi tietää jotain mitä sinä et,muttei halua kertoa.
Toisaalta heillä onn syynsä olla kertomatta asiasta sinulle ja sinun pitää kunnioittaa sitä eikä keksiä asioita omassa päässäsi.
Oletteko te kummeja tälle 20v;lle vai 11v;lle?Jos kyse 20v.sinun "velvollisuustesi"kummina on jo päättynyt.
 
[QUOTE="Ninni";22538011]Minusta sinun miehelläsi täytyy olla aikaa soittaa veljelleen reilusti ja kysyä asioita,eikä vedota työkiireisiin.Entä jos miehesi tietää jotain mitä sinä et,muttei halua kertoa.
Toisaalta heillä onn syynsä olla kertomatta asiasta sinulle ja sinun pitää kunnioittaa sitä eikä keksiä asioita omassa päässäsi.
Oletteko te kummeja tälle 20v;lle vai 11v;lle?Jos kyse 20v.sinun "velvollisuustesi"kummina on jo päättynyt.[/QUOTE]

Ei tiedä.

Syy kertomattomuuteenlienee kälyn häpeä,ja varmaan voimatkin on lopussa.Miehen veli ei kuitenkaan vetänyt jotain sumutusta kehiin tai valkoista valhetta. Eli hän pystyy puhumaaan asiasta ja ei ollut syytä olla kertomatta.

Aavistukset olivat oikeita, eikä mun kuvitteluani. Yleensä mä vaistoan, jos joku on "väärin" siis kaikki ei ole ok. Vaistoan myös valeet. Olen silleen herkkä. Vuosien varrella olen oppinut että mun kannattaa luottaa, jos intuitioni sanoo jotain. Joskus muinoin en halunnut olla niin herkkä, esim. joskus nuorempana kun eräs aiempi poikaystävä petti ja tajusin sen samantien. Olisi ollut helpompaa olla tietämättä.

Kummeja ollaan nuoremmalle. Mutta saa kai sitä välittää vaikka ei ole velvollisuuksia.
 
[QUOTE="vieras";22537961]Mä en ymmärrä, miksi tästä alunperinkään piti tehdä aloitus? Kun ap selvästi oli alusta asti sitä mieltä, että hän soittaa ko. perheelle.[/QUOTE]

Halusin kyllä soittaa, mutta mietin kuinka moni soittaisi ja onko se ok kuitenkaan. Osahan oli sitä mieltä, että turha välittää jostain sukulaisesta ja antaa olla rauhassa masentunut vaan. Mutta nuo 2 omakohtaista kokemusta mustilta vahvisti mua.
 
Hyvä että ainakin selvisi missä tyttö on! :) Otat vaan yhteyttä häneen, näin hän tajuaa että välität ja teet selväksi että teihin hän voi olla yhteydessä.

Mitä tuohon kummiasiaan tulee, niin en ole kuullutkaan että kummin velvollisuus loppuu kun kummilapsi on parikymppinen (juu siis tiedän ettei tässä tapauksessa ap ole tytön kummi mutta muuten tullut asia esille). Siis mitä ihmettä? Sitäkö ihan oikeasti lakkaa olemasta kummi joskus? Sittenkö ei voi sanoa enää olevansa kenenkään kummi kun kummilapset on parikymppisiä? Ei meidän suvussa/perhepiirissä ole koskaan näin ollut :o
 
Hyvä että ainakin selvisi missä tyttö on! :) Otat vaan yhteyttä häneen, näin hän tajuaa että välität ja teet selväksi että teihin hän voi olla yhteydessä.

Mitä tuohon kummiasiaan tulee, niin en ole kuullutkaan että kummin velvollisuus loppuu kun kummilapsi on parikymppinen (juu siis tiedän ettei tässä tapauksessa ap ole tytön kummi mutta muuten tullut asia esille). Siis mitä ihmettä? Sitäkö ihan oikeasti lakkaa olemasta kummi joskus? Sittenkö ei voi sanoa enää olevansa kenenkään kummi kun kummilapset on parikymppisiä? Ei meidän suvussa/perhepiirissä ole koskaan näin ollut :o

Ehkä se loppuu jos ei ole kovin läheinen ollutkaan... Mulla on yksi toinen kummilapsi, joka pääsi ripille nyt kesällä. Meinaan kyllä tavata edelleen ja antaa lahjankin. Ja toivon että yhteys säilyy vielä kun olen mummo ja hän jo itse äiti, sellainen ei enää lapsi-aikuinen-suhde vaan 2 läheisen ihmisen suhde. Itsellänikin on tällainen kummitäti, jota tapaan ja soittelen ja muistan jouluna ja synttäreillä tasavuosinaan jne. Hän on käynyt katsomassa lapsiamme ja on läheinen lapsillekin, vaikka ei ole mitenkään mun sukulainen edes avioliiton kautta (on äidin kaveri).

Lähinnä ajattelin sitäkin, että jos häneen ottaa sinne yhteyttä, hän tietää, että me tiedämme, missä hän on ja ok ihan ok sitten joskus paremmalla ajalla taas tavata, ilman että tarvii ihmetellä missä on ollut, miksi ei ole ollut yhteydessä jne. Ja saa puhua siitä jos haluaa tai olla puhumatta, mutta välit ovat avoimet eikä salailevat.
 
Mä kyllä ymmärrän ap:tä, mun omalla siskolla oli psyykkisiä ongelmia jonkin aikaa sitten ja joutui sitten lopulta sairaalaan. Äiti koki sen todella häpeälliseksi asiaksi ja siitä ei olisi saanut kellekkään kertoa...eli vähän sellainen pää pensaaseen meininki, kuten äidillä on aina ollut tapana vaikeiden asioiden kanssa.

Itse yritin pitää siskoon yhteyttä tekstiviestein ja sähköpostilla, vaikken useasti vastausta saanutkaan...jälkeenpäin sisko on sitten kertonut, että tuntui hyvältä tietää että joku välitti mitä hänelle kuuluu, vaikkei itse jaksanutkaan pitää yhteyttä
 

Yhteistyössä