En hyväksy lapsen päivähoitoa, jos äiti vauvan kanssa kotona...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
en vaikka lapsi olisi 0-6 -vuotias. Mielestäni lapsen paikka on kotona oman perheen luona silloin, kun vanhemmat eivät ole palkkatyössä. Jos äiti on äitiyslomalla niin miksi hitossa se toinen lapsi pitää raahata pois jaloista? Miksi ei anneta sisarussuhteen kehittyä?

Tekemistä ja kokemista lapsi saa riittävästi kotonakin. Piste.
 
mutta en voi kiillotella sädekehääni, sillä 1-vuotiaani aloitttaa pian tarhassa. Mutta oli ihana viettää enemmän aikaa isommankin lapsen kanssa kun olin äitiyslomalla.
 
Muistatha, et lapset on kuitenkin erilaisia, ja toiselle se hoitopaikka voi olla elinehto. Ja et tuo sun kirjoitus on vaan sun mielipide, ja toisilla on oikeus omaan mielipiteeseen aiheesta.
 
En minäkään.
Tästä juteltiin erään päiväkodin johtajan kanssa joku aika sitten, ja hänkin sanoi suosittelevansa että vanhempi lapsi/lapset otetaan kotiin kun vauva syntyy. Jäävät todella ulkopuolisiksi monestikin kun joutuvat olemaan päivät erossa äidistä ja pikkusisar saa kaiken huomion kotona.
Mutta, ainahan näitä löytyy, joiden mielestä heillä on oikeus viedä isompi lapsi hoitoon eivätkä mieti onko se AINA lapsen parhaaksi. Todella surullista. :/
 
Niin olet aivan oikeassa, jokainen 5-6v haluaa ehdottomasti katsoa äitiä imettämässä vauvaa ja vaihtamassa vaippoja.
Siinä sitten ohessa saa äidiltä huomiota ja leikkii ittekseen.

Ei missään tapauksessa 4-6v halua oman ikäistään seuraa, mitä se sillä kun voi käydä vaunulenkeillä äipän kanssa.

Ja pisteen piste tähän :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Muistatha, et lapset on kuitenkin erilaisia, ja toiselle se hoitopaikka voi olla elinehto. Ja et tuo sun kirjoitus on vaan sun mielipide, ja toisilla on oikeus omaan mielipiteeseen aiheesta.

Tottakai muistan. Sosiaalitapaukset ovat sitten asia erikseen. Heidän kohdallaan hoito on lähestulkoon pakko. Mutta normiperhe ei tarvitse lapsilleen päivähoitoa mikäli äiti ja/tai isä ovat kotona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hmm:
Niin olet aivan oikeassa, jokainen 5-6v haluaa ehdottomasti katsoa äitiä imettämässä vauvaa ja vaihtamassa vaippoja.
Siinä sitten ohessa saa äidiltä huomiota ja leikkii ittekseen.

Ei missään tapauksessa 4-6v halua oman ikäistään seuraa, mitä se sillä kun voi käydä vaunulenkeillä äipän kanssa.

Ja pisteen piste tähän :)

Voi sua ressukkaa.... Kysehän on siitä, että SINÄ et itse keksi lapsellesi tekemistä etkä osaa hankkia seuraa! Sinusta se johtuu. Sinä olet se mielikuvitukseton tissin jatke.....

 
tää PK.n täti on kyllä sitä mieltä että lapset kotona KAIKKI jos itsekin kotona...

on eriasia jos äiti on vauvan kanssa kotona ja isompi sisarus on esim neljä-viisivuotias, joka tarvisee sitten sitä omankinlaista toimintaa ympärilleen...
mutta sitä varten on tunnin- tai aamupäivänkerhoja esim vaikka millä mitalla.

toki on sitten perheitä jossa on parempi että se toinen lapsi on säännöllisesti esim neljä tuntia hoidossa per päivä...
mutta jos syy on että tahdon olla yksin vauvan kanssa... tai en jaksa olla kahden kanssa..
niin sitten kysyn miksi se toinen on pitänyt tehdä.
 
Niin mun lapsi on kuntouttavista syistä päiväkodissa vaikka itse olen kotona 2 vuotiaan kanssa.. Ja ollaan kyllä ihan normaaliperhe muuten, emme lastensuojelun asiakkaita ja mies on palkkatyössä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Hmm:
Niin olet aivan oikeassa, jokainen 5-6v haluaa ehdottomasti katsoa äitiä imettämässä vauvaa ja vaihtamassa vaippoja.
Siinä sitten ohessa saa äidiltä huomiota ja leikkii ittekseen.

Ei missään tapauksessa 4-6v halua oman ikäistään seuraa, mitä se sillä kun voi käydä vaunulenkeillä äipän kanssa.

Ja pisteen piste tähän :)

Voi sua ressukkaa.... Kysehän on siitä, että SINÄ et itse keksi lapsellesi tekemistä etkä osaa hankkia seuraa! Sinusta se johtuu. Sinä olet se mielikuvitukseton tissin jatke.....

Hyvin sanottu, juuri näin!
 
Et siis ymmärrä siinäkään tapauksessa jos

- vanhempi palkkatyön sijasta opiskelee

- vanhempi pon jäänyt työttömäksi mutta etsii aktiivisesti töitä ja meinaa työllistyä mahdollisimman pian. Ei halua lapsille hoitopaikan vaihtoa eikä itselleen ongelmia työn vastaanottamisessa sen takia että hoitopaikkaa joutuu odottamaan

- lapsi tarvitsee päivähoitoa kuntoutuksellisista syistä (tai sitä ainakin hänelle suositellaan)

- lapsen kotona olevan vanhempi on sairautensa tai vammansa takia sillä hetkellä estynyt hoitamasta lasta tämän tarvitsemalla tavalla

- lapsi on maahanmuuttajaperheestä jossa puhutaan eri kieltä ja haluavat lapsen oppivan suomea ennen koulun alkua (tämä siis tarkoittaa vähän isompaa lasta, ei mitään 1v)

- lapsen pikkusisaruksella on vamma tai sairaus minkä takia täytyy usein ravata lääkäreissä ja kuntoutuksissa, osastojaksojakin välissä eikä lähellä ole ketään sukulaista tai tuttua joka olisi käytettävissä lapsenvahteina päiväsaikaan


ja juu, se päivähoito ei suinkaan aina tarkoita täysiä päiviä viidesti viikossa. usein riittä lyhyet (4-6h) hoitopäivät vaikka kolmesti viikossa vastaamaan siihen tarpeeseen mikä perheellä/lapsella on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja HanTa:
tää PK.n täti on kyllä sitä mieltä että lapset kotona KAIKKI jos itsekin kotona...

on eriasia jos äiti on vauvan kanssa kotona ja isompi sisarus on esim neljä-viisivuotias, joka tarvisee sitten sitä omankinlaista toimintaa ympärilleen...
mutta sitä varten on tunnin- tai aamupäivänkerhoja esim vaikka millä mitalla.

toki on sitten perheitä jossa on parempi että se toinen lapsi on säännöllisesti esim neljä tuntia hoidossa per päivä...
mutta jos syy on että tahdon olla yksin vauvan kanssa... tai en jaksa olla kahden kanssa..
niin sitten kysyn miksi se toinen on pitänyt tehdä.

Samaa mieltä. Itse olen pph ja mielestäni isommille lapsille löytyy taatusti tekemistä ja kerhoja joka lähtöön, jos ei nyt ihan maalla asu. Ja jos asuu maalla niin tuskinpa niitä päiväkotejakaan ihan kulman takana on, joten aikamoinn urakka sitten ajaa kilometritolkulla viemään lasta hotioon.
 
Oma viisivuotias poikani käy kaksi kertaa viikossa päiväkodissa. Itse olen hoitovapaalla puolitoistavuotiaan sisaren kanssa. Kotona eletään normi elämää, lapset osallistuvat kodin askareisiin, askarrellaan, leikitään, lauletaan, ulkoillaan.... Sisarussuhde on kehittynyt normaalisti, ovat toisilleen tärkeitä, mutta myös riidellä osataan. Pihalta ja seurakunnan kerhosta löytyy vain 0-2vuotiaita kavereita. 5 vuotiaalle kaverit ovat tärkeitä. Sanot mitä sanot. Tämä ratkaisu ei ole ilmaista, maksamme täyden maksun ja samalla menetämme kotihoidon tuesta sisarusosan.

Jotkut lapset ovat päiväkodissa myös lastensuojelullisesta syistä. Et voi yleistää asiaa, koska tiedät vain oman tilanteesi.

Mutta kiva, että sinulla on asiasta mielipide ja hoidat lapsesi kotona ennen koulun alkamista
=) Piste.
 

Yhteistyössä