En mene kyllä enää ikinä papatestiin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ssdfsdfd
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tiedän tuon tunteen. Mulla ei papan otto tai muukaan kyllä satu yhtään, mutta jotenkin gyne-tutkimuksen jälkeen on koko päivän jotenkin "raiskattu" olo :( Ja minua kohtaan ei ole siis koskaan tehty seksuaalista väkivaltaa. Olin tuossa juuri pari viikkoa sitten ennen yhtä toimenpidettä ultrattavana ja tutkittavana ja ihan itku tuli. Niin nöyryyttäväksi tunsin tilanteen kun huoneessa oli kaksi ihmistä. Tämän toimenpiteen jälkeen tämä hoitaja varovasti kysyikin minulta, että olenko joskus kokenut seksuaalista väkivaltaa, kun olin niin itkuinen.. :( Me ollaan vaan erilaisia! Sinulla varmasti vaikuttaa tuo vanha trauma asiaan. Kehottaisin kertomaan siitä seuraavalla kerralla etukäteen lääkärille. Se voisi helpottaa!
 
Mä kyllä ymmärrän sua, ap. Ensinnäkin musta se papa- kokeen ottaminen on ihan helvetin tuskallinen toimenpide: mä olen sen kokeen oton jälkeen sen päivän ja seuraavan päivän todella kipeä ja joudun syömään särkylääkkeitä kipuun. Ja joka kerta se itse näytteen otto on ollut niin kamalaa puoskarointia ja kärvistelyä, että se jo yksistään tekee sellaisen olon, ettei enää ikinä toista kertaa!!...sen takia mä joudun tekemään joka helkatin vuosi jumalattomasti töitä itseni kanssa, että saan psyykattua kohtaamaan sen kivun vuosi vuodelta uudelleen...

Ja toisekseen - koska se koko toimenpide on ihan karseeta ronklaamista, niin kyllä väkisinkin tulee semmonen - jos nyt ei raiskattu olo, niin hyvin nöyryytetty olo kuitenkin. Kyllä sille reissulle katoaa vähäksi ajaksi se oma naiseus, valitettavasti.
 
Jos papakokeen ottaa sellainen henkilö, joka asian osaa, niin se ei satu.

Aikoinaan törmäsin terveydenhoitajan vastaanotolla tilanteeseen, jossa kysyttiin onko ok että harjoittelija ottaa näytteen. Erehdyin suostumaan, otti muuten järkyttävän kipeeä eikä edes onnistunut. Lopulta terv.hoitaja otti itse näytteen.
 
Itselläni oli hieman ennen Joulua elämäni ensimmäinen papa ja oli ihan hirveä kokemus. Gyne tiesi tarkalleen että olin ensikertalainen, mainitsi asian avustajalleenkin. Koko toimitus oli minulle nöyryyttävä, minuun koski ja gyne ei missään vaiheessa kertonut mitä oli tekemässä! Välillä oli tulla kyyneleet silmiin kun koski ja kirveli niin kovasti. Jotenkin olisin odottanut hellempää ja ystävällisempää kohtelua. Tosissaan jotenkin tuntui että gyne muutenkin oli tekemisissään hirveän raju ja kovakourainen. Kaksi päivää oli kovempia kipuja ja kolme päivää tuli verta.
 
Tulin taas linjoille. Ompas kiva että sain paljon vastauksia. Kipu ei ollut mitenkään pahinta laatua vaikka verrattuna murtumiin. Jotenkin homma vain oli nöyryyttävä, vaikka hoitaja toimi täysin asiallisesti. Itse olin niin paniikissa että tuskin edes katsoin hoitajaa silmiin. Tunne alavatsassa on jo hellittämässä ja pitkät päiväunet auttoivat oloa. Yritän ensi kerralla rohkaistua ja kertoa hoitajalle/lääkärille että en pidä toimenpiteestä enkä pysty rentoutumaan.

Joku tuolla aiemmin kehotti aloittamaan terapian niin voisi kun se olisikin niin helppoa. Olen aikoinani jutellut tapahtumista psykologin ja läheisten ihmisten kanssa. Jos vielä haluan juttelua apua niin joudun samaan jonotuslistaan yleisellä puolella kuin kaikki muutkin (miksi nyt kenenkään eteen edes pitäisi päästä) ja se jonotus ensimmäisiin kertoihin on usean kuukauden mittainen. Terapian järjestämiseen ei ole resurssia, korkeintaan saa pari käyntiä jossa lääkäri taputtaa olalle ja kertoo miten hienosti olen traumastani selvinnyt kun on nyt työ, harrastuksia, kavereita ja mies. Nämä "pienet" lääkäripelot sun muut ei ketään kiinnosta. Yksityiseen terapiaan ei ole toistaiseksi varaa :/
 

Yhteistyössä