19.6. -Rinkeli-, poika, 4145 g , 54 cm
22.6. Minna, poika, 2950g, 48cm
22.6 Anne, poika, 3610g, 49cm
23.6 Tyttö82, tyttö 3275g,50cm
26.6 Manteli, tyttö 3120g, 48 cm
28.6 Saara, poika, 2810g, 48cm
3.7. Lalla, poika, 3360g, 51cm
10.7. Salli, poika, 4920 g, 55 cm
10.7. Nitta, tyttö, 3090g, 48cm
11.7. Satu, tyttö, 4050 g, 51 cm
12.7. Assari, tyttö, 3940 g, 50 cm
12.7. Nin@, poika, 3670 g, 51,5 cm
12.7 Ponnari, poika, 3720g, 52cm
13.7. Eeva, tyttö, 3600 g, 50 cm
16.7. Pinja, tyttö, 4010g, 51cm
17.7 äityli78, tyttö, 3350g, 51cm
18.7 Hanne, poika, 4040g, 52 cm
19.7 Liuku, tyttö, 3642g, 51cm
23.7 Kirsi.73, tyttö, 3285 g, 45 cm.
23.7. Tiina, poika, 3740g, 52cm
24.7 Eewi, tyttö, 3922g, 51cm
29.7. Minä-83,poika,3660g,50 cm
Hitaasti hyvä tulee eli vihdoin vähän tarkempaa tarinaa ehtisin kirjoittelemaan
Tai katsotaan nyt kuinka kauan tätä hiljaisuutta kotona kestää..
Eli synnytyksestä lupasin kertoa. Supistukset alkoi ihan puskasta silloin maanantai-iltana kymmenen jälkeen. Olin vielä puoli tuntia aikaisemmin manannut äidilleni puhelimessa, että yli menee ja rankasti kun mitään merkkejä ei synnytyksestä ole ollut! Supistukset tuli heti alusta alkaen säännöllisinä 10 minuutin välein. Ei mitenkään erityisen kipeinä, mutta kuitenkin selvästi erilaisina kuin siihen asti. Koko yö meni sitten valvoessa, en pystynyt yhtään nukkumaan supistusten väleissä ja pikkuhiljaa ne vaan tiheni vaikka vielä aamuyöstäkin olin skeptinen, että näinköhän tästä päästään synnyttämään. Kuuden aikaan suihkun jälkeen herättelin sit miehen, että voisin kohta tarvita kuskia ja aamuseitsemältä lähdettiin ajamaan kohti Taysia. Silloin supisteli jo 5 minuutin välein ja ihan tehokkaan tuntuisesti -näin ainakin silloin kuvittelin
No, synnytysvastaanotossa pääsin sit heti käyrälle ja tutkittavaksi. Olin ihan puulla päähän lyöty kun kätilö ilmoitti, et olin sentin vasta auki ja kanavaakin jäljellä. Ehdin jo manata rankasti ja pelästyä, että mut lähetetään vielä kotiin odottelemaan vaikka olin jo ihan kohtuullisen kipeä siinä vaiheessa. Kätilö kuitenkin rauhoitteli, että yritetään nyt vaan vähän vauhdittaa hommaa kävelylenkillä ym. ja katsotaan muutaman tunnin päästä uudelleen. Takaisin tultua sain peräruiskeen ja Petidiniä kankkuun, jonka jälkeen vaan odoteltiin. Olin siinä vaiheessa jo niin väsynyt, että torkuin supistusten välit. Sellaisessa tokkurassa menikin muutama tunti ja kahden aikaan tsekattiin tilanne jälleen, jolloin paikat oli auennut neljään senttiin ja päästiin siirtymään synnytyssaliin.
Salin puolella uppouduin heti ilokaasun maailmaan ja vetelinkin sitä aika antaumuksellisesti seuraavat kolmisen tuntia. Sen verran pöhnään siitä tuli, että ajantaju hävisi kyllä totaalisesti ja elin vaan supistuksesta toiseen. Jossain vaiheessa sain sanottua kätilölle, että voitaisiinko alkaa ajattelemaan jotain puudutusta kun pää on niin sekaisin, etten muista koko synnytyksestä sillä menolla mitään. Epiduraalia olin ajatellut etukäteen, mutta se jäikin sitten kokonaan laittamatta ja sain sen sijaan kolme kertaa kohdunkaulan puudutuksen. Ensimmäisestä kerrasta oli eniten apua ja pystyin olemaan ehkä tunnin verran ilman ilokaasua, mutta jälkimmäiset tehosteannokset oli aika turhan tuntuisia. Näihin aikoihin sain oksitosiinitipankin vauhdittamaan loppuaukeamista.
Puoli ysin aikaan illalla kiskoin taas kaksin käsin ilokaasua ja supistukset tuntui jo tosi kovilta. Koko vuorokauden supistuskivut oli tuntuneet ihan alavatsalla ja lantion alueella, joten kätilö ehdotti ponnistusvaihetta ajatellen spinaalia. Mä suostuin siinä vaiheessa ihan mihin vaan, joten sellainen myös laitettiin ja kivut hävis samantien. Mukana lähti tosin myös tunto, ponnistusvoimat ja supistukset, joten ei tullut seuraavaan pariin tuntiin ponnistamisesta mitään. Siinä sitten vaan odoteltiin, et puudutus vähän alkais lähtemään ja oksitosiinimäärää lisättiin koko ajan supistusten takaisinhoukuttelemiseksi. Pikkuhiljaa päästiin tosi toimiin ja jonnekin yritin vaan puskea vaikka suunta olikin ihan hukassa. Kipua ei tuntunut tässäkään vaiheessa, joten aika helposti poika tuli maailmaan. Upea hetki se tosiaan oli kun vauvan sai ensimmäisen kerran rinnalle
Kyllä itkettiin hetken aikaa kaikki kolme..!
Mutta nyt mun perääni itketään jälleen, joten tuun jatkamaan juttua jossain vaiheessa myöhemmin!
. Mulla on huono omatunto kun en mä tytölle yöllä voi seuraa pitää mut en kyllä kunnolla nukkuakaan kun neiti on sängyssä vieressä ja aamulla oon huonosti nukutun yön jälkeen niin väsynyt etten oikein jaksa silloinkaan olla seurallinen. Sitten iltaa kohden piristyn ja tytön nukkuessa pitelen sitä sylissä.