Hei Hanne,
Minnan tarkoittama voide on nimeltään Lansinoh, ja se sisältää puhdistettua lampaanrasvaa eli lanoliinia, jota laitetaan rintoihin jokaisen syötön jälkeen, eikä sitä tarvitse poistaa ennen seuraavaa syöttöä. Itse käytin tätä n.2-3 viikkoa synnytyksen jälkeen, eikä siitä ollut minulle apua, vaan rinnat eivät menneet kiinni (mutta olen kuulemma hieman poikkeava tapaus tämän suhteen, yleensä ne menevät kuulemma).Bepanthen-voide on toinen, jota ihmiset käyttää.
Mulla siis toiseen rintaa kehittyi 1/3 nänninsuuruinen "kraatteri" kun rupi lähti aukosta aina jokaisella imetyksellä.Kokeilin myös pitää maidonkerääjiä rinnoissa (ohje neuvolasta), jotta nännit eivät olisi hankautuneet paitaan, mutta tuntui, että nännit pysyivät liian kosteina eivätkä parantuneet. Rintoihin mahdollisesti osittain maidonkerääjien takia kehittyi tiehyttukos, ja avonaiseen rintaan kehittyi rintatulehdus ja jouduin antibioottikuurille. Naistenklinikalta sain ohjeen rauhoittaa avonaisen rinnan imetykseltä (jotta nänni viimeinkin paranisi, eikä avonainen haava ylläpitäisi tulehdusta rinnassa), ja se piti tyhjentää pumpulla usein ja ihan tyhjäksi tulehduksen takia. Lopulta kevyet suihkuttelut 1-2 kertaa päivässä lämpimällä vedellä avonaiseen nänniin auttoivat, suihkun jälkeen laitoin nänniin Ceridal ihoöljyä, sekä palan vihreää Sorbact-haavaverkkoa (sain terkkarilta, voi saada myös apteekista) jottei nänni tarttuisi kiinni liivinsuojaan vaan saisi parantua rauhassa. Liivinsuojina parhaimpana toimi Ainut, muut oli p:stä.
Lopulta siis nännit multakin parani (n.2 viikossa), mutta kaiken kauhun ja kivun jälkeen mun imetys meni mönkään, ja lopetin sen sitten kokonaan.
Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt imettää lyhyempiä aikoja kustakin rinnasta ( imetin jopa 30-40 min/rinta, niin kauan kuin lapsi halusi), eli 10-15 min, ja sen jälkeen antaa pullosta lisämaitoa, niin mun rinnat olis ehkä kestäneet. Mulla on tosi pehmeä iho, sähköpumppu muun muassa hiersi nännipihaan hiertymiä... jälkeenpäin ajatellen olis myös pitänyt tiheän imetyksen vaiheessa käyttää vaan suosiolla edes välillä rintakumeja, jotta nännit olis päässeet lepäämään, niin olisin ehkä pystynyt pitämään yllä edes osittaisen imetyksen, mihin nyt olisin ihan tyytyväinen. Jos siis et ole kokeillut rintakumeja, niin kokeile niitä välillä. Ja ehkä pumppaaminen voisi välillä antaa levon rinnoillesi. Ja imetysguruthan puhuvat oikeasta imetysotteesta ratkaisuna kaikkiin imetysongelmiin

Itse kyttäsin otetta paljon alussa ja tarkistutin sitä synnytyssairaalassa hoitajilta vähän väliä, mutta silti nännit aukesivat. Jotkut hyötyvät myös ilmakylvyistä, mutta musta niitä oli vaikea pitää kun oli kiire muutenkin, ja rinnoista valui maitoa joka paikkaan. Juttelin myös imetystukihenkilön kanssa ongelmistani (kts. imetyksen tuki -nettisivut, sieltä löytyy päivystysnumero), ja hyödyllistä olisi ollut tavata paikallinen imetystukihenkilö jotta imetys olisi voinut jatkua. Imetyksen lopettaminen oli mulle tosi tosi vaikea juttu, en olis ikinä arvannut kuinka vaikeaa se olisi henkisesti. Monet itkut on tullut itkettyä sen takia, ja vieläkin välillä suren sitä.
Tsemppiä sinulle!!
Anu ja tyttö 5 vko 2 pv