M
maassa
Vieras
Mä olen niin järkyttynyt ettei tosikaan. Meidän ylikiltti lkultsustyttö näykkäisi 9kk vauvaa 
Tuo koira on antanut lasten köllötellä koira "tyynynä" ja lasten kanssa on aina ollut todella nätisti ja varovainen. Sitten jos ei ole halunnut lasten seuraa, se on varovasti lähtenyt pois. Ikää sillä on 7v.
Tietenkään ei olla annettu lasten kiusata koiraa, aina on kielletty ja otettu pois, jos on kovakouraisesti kohdelleet koiraa.
Äsken koira söi luuta, ja tuo 9kk meni viereen, ja samantien vein lapsen pois, että koira saa rauhassa nauttia herkustaan. Lapsi kuitenkin ehti vähän ajan päästä koiran luo, vaikka itse olin vieressä, olin vain hetkeksi selin. Ja siinä välissä koira ärähti ja näykkäisi vauvaa kädestä. ei kovaa, mutta hampaan jälki jä silti näkyviin.
Ja nyt mä en tiedä mitä tehdä. Toinen puoli minusta sanoo, että koira pois, ja toinen puoli, että koiralle on tehtävä pieni muistutus siitä, mikä on arvojärjestys.
Tuntuu, että mun itseluottamus koiran kanssa mureni täysin, minkä virheen olen tehnyt??? Mitä jos tulee toinen kerta, mitä jos silloin ei olekaan vain näykkäisy?