S
sukulainen
Vieras
Meillä on kummilapsi, 11 v, miehen veljen nuorempi tyttö. Ja he ovat meidän vanhimman (5 v) kummit.
Ennen kuin meillä oli ekaa lasta, oltiin tosi läheisiä. Yhtäkkiä eivät enää soitelleen, ei käyneet koskaan. Meillä välimatkaa 300 km, mutta ennen kävivät monta kertaa vuodessa. Nyt 5 v:n aikana ovat käyneet ristiäisissä, kerran kun tyttö oli 1 v 1 kk ja miehen veli kävi kun tyttö oli 1,5v. Toisen ristiäisiin eivät tulleet. Otin ensin itseeni.
Oikea syy selvisi kyllä sitten, kun käytiin heilläpäin (miehen kotona) noin 7 kk vanhan vauvan kanssa. (Meillä oli siinä alussa omia ongelmia, auto meni rikki heti ristäisten jälkeen ja hetken oltiin autottomia.)
Heille olikin vanhemman lapsen kanssa isoja ongelmia, siis tyttöä oli kiusattu koulussa koko kouluajan, hän kävi lintsaamaan murrosiässä, masentui ja lopulta päätyi sairaalakouluun. Tämä tyttö oli 11 v kun sisarus syntyi eli jo murkku. Tämä kuvio selvisi meille siis kun oltiin kylässä ja kysyttiin missä x on nyt.
Tämä lapsi ei saanut siellä sairaalakoulussakaan peruskoulun päättötodistusta ja on sen jälkeen yrittänyt sitä 2 kansanopiston linjalla ja en ole nyt varma onnistuiko se toisella kertaa. Asia on hyvin arka ja varsinkin käly häpeää tätä. Se homma on mennyt jo melko oudoksi, esim. huomasin pari kesää sitten että tämän tytön huone oli puhdistettu kokonaan. Siis siellä ei ollut vuodetta, pöytää, ei mitään. Kaikki kuvat tästä isommasta oli myös hävinneet hyllystä. Tuntui aika pahalta ja itkeskelin silloin kotimatkalla tätä. Tämä vanhempi tyttö oli kiva tyttö ja reipas, olen tuntenut siitä asti kun oli 7.
Saatiin tyttöön oma yhteys fb:n kautta, ja tuntui että menisi edes reippaammin vaikka olikin työtön, ei oikein mitään koulutusta jne. Mutta hävisi nyt syksyllä sieltä pois.
Nyt sitten pelkään taas että jotain on sattunut
. Meidän tytöillä on synttärit viikon välein ja sitten on 2 viikkoaja tuon 11-v:n synttärit. Kutsuttiin juhliin, eivät tulleet. Ei korttiakaan tullut. Kun lähetin heidän tytölle kortin ja lahjan, muka muistivat että ai niin ja silloin lähettivät lahjat ja kortit. Nyt laitoin 4 päivää sitten viestin kälylle, mitä heidän tyttö toivoo lahjaksi jouluna. Ei vastausta. Laitoin tänään pelkästään miehen veljelle ja sanoi että kysyy viikonloppuna??? Miksi vasta silloin? Onko he eronneet vai onko se nuorempikin jossain vaikeuksissa?¨
Plus yleensä näissä lahja-asioissa käly on hoitanut heillä ne. Nyt synttäriasiassa ja nyt joulutoiveissa käly ei vastannut mitään vaan miehen veli..
Kysyisittekö suoraan, että missä mennään?