No jos AP suhtautuu aina avunpyyntö tilanteissa samalla tavalla mieheensä kuin nyt tässä ketjussa (toi ihana yleinen marttyyri-syndrooma) niin en hirveesti ihmettele miehen reaktiota. Se nyt vaan on niin viimesen päälle ärsyttävää kun toinen tekeytyy arjen sankariksi heti jos ei saa jotakin pyytämäänsä...
Toi nimenomainen tilanne oli mun mielestä kyllä ihan ymmärrettävä ettei mies lähde sieltä auttamaan mutta tiedän että sekin tuntuu isommalta asialta kuin onkaan jos ei mies KOSKAAN auta. Siinä tapauksessa täytyy oikeasti etsiä niitä rakaisuja siihen tilanteeseen yhdessä keskustellen, ilman tuota marttyyrin kruunun kiilloitusta.
Toinen juttu on se että varsinkin väsyneenä sitä usein tulee sellainen fiilis ettei toikaan p*ska tossa koskaan auta, vaikkei näin oikeasti olisikaan. Usein sitä vain sokeutuu niille toisen tekemille pikku jutuille kun alkaa miettimään jotakin kokemaansa "vääryyttä". Itse ainakin sopivasti unohtelen miehen tekemiä kotitöitä (niitä miehisiä sellaisia) sekä lapsen kanssa vietettyä aikaa, silloin kun veetuttaa olla aina se joka tiskaa
Jos taas todella on niin että miehesi ei ikinä,koskaan,milloinkaan tee kotona muuta kuin syö ja nukkuu niin kannattaa miettiä että tahdonko todella olla tällaisessa PARIsuhteessa pidemmän päälle. Se on nimittäin se malli jonka välitän myös omille lapsilleni ja ennen kaikkea ne ovat ne olosuhteet joissa pidän itseäni tarpeeksi arvokkaana elämään. :hug: