Heippa! Näppis kunnossa, vika kirjoittajan kiireissä.
Vili nukahti juuri ja mun tekee mieli mennä lueskelemaan, kannoin kirjastosta aimo pinon kirjoja. Mutta päivitykset ensin..
Kiva kuulla Kirpusta ja Hertasta! Toivotaan nyt ihan yli kympillä, että saadaan lisävahvistusta joukkoomme toiselta puolelta.
Meillä myöskin hätäkastenimi piti kirjata ylös, pojan kohdalla siinä meillä oli Matias! =))
Voihan Vanea, kun ei nukahda vaunuihin. Muistaakseni Vilillä oli eka kk sellasta ettei silloin nukahtanut vaunuihin, mutta sen jälkeen iisi nakki. Joskus tosin oli se vaihe, että nukahti vain pulloa imiessä, mutta Katan on paha tissiä tunkea suuhun Vanen vaunuissa makoillessa.
Ja mua raivostuttaa puolestaan mopopojat jotka kaasuttaa tuhatta ja sataa tuossa läheisellä tiellä päikkäriaikana. Onneksi Vili ei joka kerta pärähdykseen herää. Ja on naapurin lapsetkin joskus leikin tiimellyksessä syntyneillä huudoillaan herättäneet Vilin. Onneksi se mönkijällä ajeleva poju perheineen muutti pois, tai kyllä toki muuten mukavia naapureita olivat, mutta se edestakainen rälläys pihapiirissä otti aivoon.
Kuulkaas vyöhyketerapiaan perehtyneet! Olisikohan jotakin keinoa kys. "lajissa", jolla saataisiin Vili nukkumaan kokonaisia öitä? Viime yönäkin heräsi itkemään 5 krt, eikä ollut kuin vailla silitystä. Olen välillä antanut huutaa, muttei pidemmän päälle hermo kestä öiseen aikaan turhaa huutoa, varsinkin kun tietäää, että lopettaa heti, kun käsi lasketaan päälle. Vain _kaksi_ sellaista yötä 11 kk:n aikana, että Vili on herännyt ainoastaan kerran, kroohh.. Yleensä niitä herätyksiä tulee tasaisesti 3-6 kertaa. Niin, että olisikohan siitä v-terapiasta mitään hyötyä, kun ei kerran ole syytä, miksi herää..? Tutin löytää useimmiten itse suuhunsa, maitoa/vettä ei ole vailla. Jostain syystä vaan herää, eikä osaa itse nukahtaa, vaikka se illalla onnistuukin. Piti taas vähän valittaa..
Ja Nekku kyseli päikkiksistä, Vili nukkuu vielä kahdet, n. 11-13 ja 16-17. Välillä luulin, että alkaisi suunnata yksiin uniin, kun myöhemmät saattoivat olla vain muutaman kymmenen minuutin torkahdus, mutta nyt nukkuu taas tunnin, joskus ylikin. Olen päiväunienkin yhteyttä yöuniin miettinyt, mahtaiskos unta riittää koko yöksi, jos nukkuisi vain yhdet??
Piritta, meillä on oma (tai naapureiden kanssa yhteinen) hiekkis, ihan keittiön ikkunan alla. Asutaan paritalossa ja naapureilla 4-ja 5-vuotiaat lapset, joiden touhuja Vili innokkaasti seurailee. Eilen laittelin ruokaa toinen silmä suunnattuna lieteen ja toinen hiekkikseen, hyvin tulevat juttuun nuo lapsoset keskenään. Isommat tykkäävät kovasti Vilin "seurasta". Tosi kivasti kuluu naperoiden aika hiekkaleikeissä.
Lotta se onkin vilkas vekarainen. Noo, niin on täälläkin, kun sille päälle sattuu. Osaa olla ihan hetken paikallaankin aina välillä. Esim. siinä heikkalaatikolla. Ja hui, L on kiivennyt pöydälle syöttötuolista. Mistäs niitä Stella saikaan niitä turviksia syöttikseen?
Iso kiitos muuten Riinuska saippuakuplavinkistä, nyt pysytään potalla paremmin!
Harvoin muuten kuulee noita vääriä plussia, siis jos kysymys ei ole mistään roskishaamusta. No, hyvä ettei ollut pettymys.
Me oltiin lauantaina rantalentis-grillaus-puutarhapirskeissä, venähti aamuviiteen asti ja olo oli vielä eilisaamunakin sen mukainen.. Pelattiin ensin viitisen tuntia palloa ja sitten kumottiin viiniä yms. lasi poikineen. Kolmisenkymmentä kamua oli kasassa ja hirmuisen hauskaa oli!! Vili oli täällä kotona mun äidin kanssa. Vähän oli kaaosmainen olotila nupissa muutaman tunnin "yö"unien jälkeen, kun Vili aamulla heräsi, mutta nukuttiin sitten miehen kanssa vuorotellen päiväunia. Kuun lopussa on yhdet kolmekymppiset, silloin pikkuherra saa kyllä mennä yökylään, aamu-unet olisi poikaa!!
Nyt kirjapinon kimppuun. Tiedän, että unohdin jotain, mutta ehtiihän sitä.
