A
ajatukset sekaisin
Vieras
Mieheni lähti toisen naisen (yhtäkkisen ihastuksen) matkaan muutama kuukausi sitten. Kolmisen kuukautta meni niin ettemme olleet ollenkaan tekemisissä paitsi juuri ja juuri lapsen asioista ja tapaamisista ym.. nyt mies on tullut katumapäälle (omien sanojensa mukaan tuli jo kk eron jälkeen), haluaisi palata takaisin yhteen, kertoo tehneensä valtavan virheen lähtiessä luotamme, rakastaa kuulemma edelleen minua, kaipaa perhettään, ei ymmärrä mitä teki ja miksi eikä halua olla tämän uuden naisen kanssa jne... nyt odottaa minulta jotain vastausta, toivoo että voisin harkita palaavani vielä yhteen vaikka olen sanonut ettemme voi enää palata yhteen.
Olen kertonut miehelle mitä kaikkea hän aiheutti lähitessään luotamme, kaiken surun, järkytyksen, monet käytännön asiat ym, joiden vuoksi meidän on mahdotonta palata enää yhteen, liian paljon tapahtui pienessä ajassa.
Nyt olen vain itse AIVAN sekaisin ajatusteni kanssa, kaikki alkoi jo olla minulla suht hyvin, kunnes exäni alkoi avautua minulle ja itkemään minua takaisin. MITÄ IHMETTÄ minun kuuluu nyt ajatella ja ennenkaikkea MITEN jatkaa eteenpäin? Mies lähettelee minulle tekstiviestejä ja soittelee ja nyt olen yksinäisyyksissäni alkanut oikein odottaa näitä viestejä ja tunnen olevani ihastunut uudestaan... kuitenkin olen päättänyt ettemme enää palaa yhteen.
Olen niiiiiiiin sekaisin.. itku saattaa tulla yhtäkkiä kun tuntuu niin pahalta taas ja nyt varsinkin kun lapsi on siellä ja tuntuu niin järjettömältä että joudun olemaan erossa perheestäni, koska mies teki virheliikkeen emmekä voi siksi olla enää yhdessä ja joudun olemaan erossa lapsestani ja äääääää..... apua.