Koira ärähti ja näykkäisi vauvaa :'(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja maassa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Koira on eläin. Vaikka se tuntuisikin kuinka "luotettavalta". Hampaat on koiralle niinkuin ihmiselle kädet. Hampailla se näytti, ettei halua lasta lähemmäs. Jos sillä olisi päässä vikaa, se olisi ylireagoinut ja purrut. Ei koirasta ihmistä saa ikinä, eikä koiran tarvitse kestää kaikkea lapsilta.

Teidän koira on myös vanhenemassa. Voi olla, että sen näkö on heikentynyt jonka vuoksi se alkaa reagoimaan eri tavalla. Jossain vaiheessa sille voi myös tulla kipuja ja silloin se ei ehkä kestä koskemista lainkaan.

Käytökseen löytyy aina syy ja useimmiten ihan luonnollinen sellainen. Mä en siis välttämättä sanoisi, että koirassa on mitää vikaa.

Ota huomioon koiran luontainen tapa toimia ja ehkä vanhenemisen myötä tulevat muutokset ja elä niiden kanssa. Älä jätä lasta ja koiraa kaksin. Äläkä anna lapsen retuuttaa koiraa vaikka koira olisikin sen ennen hyväksynyt. Äläkä varsinkaan päästä lasta lähelle kun koira syö.

Jos tuntuu siltä, ettet tähän pysty, laita koira pois. Äläkä hanki uutta ennen kuin lapset ovat tarpeeksi vanhoja myöskin ymmärtämään koiran luontaista tapaa käyttäytyä.
 
Koira on vain koira. Jokainen tekee itse omat päätöksensä, ja elää niiden kanssa, mutta kuulostaa siltä, että koira toimi ihan koiran tavoin ja puolusti herkkuaan. Itse en enää antaisi koiralle herkkua, jos lapsella olisi pääsy koiran luo. Koiran on vaikea ymmärtää, että pieni lapsi on sitä ylempänä arvojärjestyksessä. Aikuisen pitää tehdä koiralle se asia harvinaisen selväksi. Ja siltikään, en antaisi koiralle herkkuja lapsen läsnäollessa. Koira kuulostaa muuten ihan tervepäiseltä ja normaalilta, jopa tosi kärsivälliseltä yksilöltä.

Tuo "tukista ja läppäse"- neuvon voit jättää omaan arvoonsa, siinä vaiheessa kun tilanne on jo ohi, ei tuosta ole mitään hyötyä. Ei se koira enää ymmärrä, mistä sitä tukistellaan. "Pöllyyttäminen" pitää tapahtua HETI ja välittömästi ärähdyksen jälkeen, mutta jos siinä ei huomaa hämmästykseltään reagoida, niin myöhäistä on.

Tsemppiä sinulle koiran kanssa, toivottavasti tilanteesee löytyy ratkaisu!
 
Alkuperäinen kirjoittaja puolustaa:
Alkuperäinen kirjoittaja Blue:
Alkuperäinen kirjoittaja puolustaa:
Koira puolustaa herkkuaan. Ei tietty sais näykkäistä mutta lienee normaalia jos joku menee sitä herkkua pois ottamaan. En osaa sua neuvoa koska lapsikaan ei vielä ymmärrä ettei saa mennä..

Lapsi ON koiran yläpuolella arvojärjestyksessä. Koiran PITÄÄ antaa lapsen olla lähellä vaikka söisikin. Siksi koira näykkäisi koska opetti muka ala-arvoisemmalle lauman jäsenelle että hänen ruokaansa ei saa koskea.. Se on väärin.

Joo on tietysti lapsi yläpuolella ja pitää opettaa se. Mutta jos opetus on tekemättä, ei liene syytä lopettaa koiraa vaan saada tämä asia kunoon?

Mä en neuvonut lopettamaan koiraa! :attn:

Alkuperäinen kirjoittaja -:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
joo siis ymmärrän, että koira vain puolastaa omaansa, mutta noin se ei sitä saisi tehdä. Se kun ei ihmiselle saa uhitella millään tavoin, ei näyttää hampaita, eikä murista. Puremisesta puhumattakaan.

Toivottavasti toimin oikein, luu lähti samalla sekunnilla, ja koira eri huoneeseen.

Ja kun tuo on aina ollut kiltti kuin mikä. siksi olenkin ymmällään.

Jos muka toimit kuten nyt sanoit niin miksi kirjoitit näin;

"Toinen puoli minusta sanoo, että koira pois, ja toinen puoli, että koiralle on tehtävä pieni muistutus siitä, mikä on arvojärjestys."

Sähän olit jo kertomasi mukaan tehnyt sen.

tarkoitin siis öö jotain. Nyt mä oon niin hämmenyksissä, etten osaa edes tarkemmin selittää itä ajattelin :ashamed:

Jos tuo olisi pentu, tai muuten raisumpi luonteeltaan, en olisi niin järkyttynyt. Mutta kun tuo on oikea pullamössö, kiltti ja alamainen kaikille perheessö, mutta silti tietysti perheenjäsen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Arvojärjestys selväksi. Koiran pitää aina olla alimmaisena arvojärjestyksessä. Meillä ainakin onnistui parilla välittömällä tilannetta seuranneella kunnon selkäsaunalla, kun alussa ei itse sitä oivaltanut.

Minkäslaisen selkäsaunan oot koiralle antanut?? Pitäskö sullekki antaa selkäsauna, jos et heti osaa jotain asiaa, mikä sulle optetaan!
 
Koiraa ei tarvi lopettaa välttämättä, joku muu perhe voi ottaa vanhenevan kultsin mielellään!
 
Alkuperäinen kirjoittaja puolustaa:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Arvojärjestys selväksi. Koiran pitää aina olla alimmaisena arvojärjestyksessä. Meillä ainakin onnistui parilla välittömällä tilannetta seuranneella kunnon selkäsaunalla, kun alussa ei itse sitä oivaltanut.

Koiralle EI saa antaa selkään. Rangaistaan "ristämällä" ja jättämällä huomiotta. meillä viedään yksin WC vähäksi aikaa. Toki niskanahasta vien jäähylle. Tai sitten koira käännetään selälleen ja otetaan ote kurkusta, ei kuitenkaan kuristeta. Eläinmaailmassa heikompi antautuu kääntymällä selälleen ja paljastamalla kaulansa viholliselle. Kunnon selkäsaunat eivät ole koirallekaan luvallisia.

Jassoo. Temppu kuitenkin toimi, eikä ole tarvinnut toistaa. Lapsi saa ottaa vaikka suusta ruoan ja koira väistää. Ei hypi päin eikä muutenkaan temppuile mitenkään. Eipä ne laumariidoissakaan vie toista laumanjäsentä vessaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ikävämpi juttu:
Koira pois lapsiperheestä, jos kerrankin tekee noin! Vai voisitko todella antaa itsellesi anteeksi, jos koirasi vahingottaisi lastasi? Kultseilla on kuitenkin aika paljon mm. aivokasvaimia. Olen tosi pahoillani puolestanne, koira on varmasti rakas.

Tähän peesi!
 
no voi elämä, tää on kyllä porvoosta!

Jokainen AIKUINEN tajuaa, että luu on koiran "saalis" ja sitä ei kukaan, ei siis kukaan saa mennä ottamaan pois! Koira puolusti "saalistaan". Opeta lapselle, että ei mennä koiran lähelle, eikä TODELLAKAAN oteta luuta pois koiralta!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
joo siis ymmärrän, että koira vain puolastaa omaansa, mutta noin se ei sitä saisi tehdä. Se kun ei ihmiselle saa uhitella millään tavoin, ei näyttää hampaita, eikä murista. Puremisesta puhumattakaan.

Toivottavasti toimin oikein, luu lähti samalla sekunnilla, ja koira eri huoneeseen.

Ja kun tuo on aina ollut kiltti kuin mikä. siksi olenkin ymmällään.

Jos muka toimit kuten nyt sanoit niin miksi kirjoitit näin;

"Toinen puoli minusta sanoo, että koira pois, ja toinen puoli, että koiralle on tehtävä pieni muistutus siitä, mikä on arvojärjestys."

Sähän olit jo kertomasi mukaan tehnyt sen.

tarkoitin siis öö jotain. Nyt mä oon niin hämmenyksissä, etten osaa edes tarkemmin selittää itä ajattelin :ashamed:

Jos tuo olisi pentu, tai muuten raisumpi luonteeltaan, en olisi niin järkyttynyt. Mutta kun tuo on oikea pullamössö, kiltti ja alamainen kaikille perheessö, mutta silti tietysti perheenjäsen.

Mäpä luulen, että itse tilanteessa et toiminut kuten kerroit. Säikähdit ja menit välittömästi nostamaan lapsen syliin. Et ottanut luuta samalla sekunnilla etkä vienyt toiseen huoneeseen.

Ensin luonnollisesti huolehdit lapsen hyvinvoinnista ja myöhemmin koira ei enää osaakaan sitä tilanteeseen yhdistää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Arvojärjestys selväksi. Koiran pitää aina olla alimmaisena arvojärjestyksessä. Meillä ainakin onnistui parilla välittömällä tilannetta seuranneella kunnon selkäsaunalla, kun alussa ei itse sitä oivaltanut.

Minkäslaisen selkäsaunan oot koiralle antanut?? Pitäskö sullekki antaa selkäsauna, jos et heti osaa jotain asiaa, mikä sulle optetaan!

Naksuttele sinä vain sitä naksutinta ja anna namia kehujen kera...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Blue:
Alkuperäinen kirjoittaja puolustaa:
Alkuperäinen kirjoittaja Blue:
Alkuperäinen kirjoittaja puolustaa:
Koira puolustaa herkkuaan. Ei tietty sais näykkäistä mutta lienee normaalia jos joku menee sitä herkkua pois ottamaan. En osaa sua neuvoa koska lapsikaan ei vielä ymmärrä ettei saa mennä..

Lapsi ON koiran yläpuolella arvojärjestyksessä. Koiran PITÄÄ antaa lapsen olla lähellä vaikka söisikin. Siksi koira näykkäisi koska opetti muka ala-arvoisemmalle lauman jäsenelle että hänen ruokaansa ei saa koskea.. Se on väärin.

Joo on tietysti lapsi yläpuolella ja pitää opettaa se. Mutta jos opetus on tekemättä, ei liene syytä lopettaa koiraa vaan saada tämä asia kunoon?

Mä en neuvonut lopettamaan koiraa! :attn:

En sanonutkaan sinun käskeneen lopettaa koiraa. Sanoin vaan ap kommenttiin liittyen, että koirasta luopumisen sijasta asia EHKÄ pitäisi yrittää hoitaa toisin. Opettaa sekä koiraa että mahdollisesti myös lasta. Mutta ratkaisun asiasta tekee ap.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kiltti koira meilläkin:
Koira on vain koira. Jokainen tekee itse omat päätöksensä, ja elää niiden kanssa, mutta kuulostaa siltä, että koira toimi ihan koiran tavoin ja puolusti herkkuaan. Itse en enää antaisi koiralle herkkua, jos lapsella olisi pääsy koiran luo. Koiran on vaikea ymmärtää, että pieni lapsi on sitä ylempänä arvojärjestyksessä. Aikuisen pitää tehdä koiralle se asia harvinaisen selväksi. Ja siltikään, en antaisi koiralle herkkuja lapsen läsnäollessa. Koira kuulostaa muuten ihan tervepäiseltä ja normaalilta, jopa tosi kärsivälliseltä yksilöltä.

Tuo "tukista ja läppäse"- neuvon voit jättää omaan arvoonsa, siinä vaiheessa kun tilanne on jo ohi, ei tuosta ole mitään hyötyä. Ei se koira enää ymmärrä, mistä sitä tukistellaan. "Pöllyyttäminen" pitää tapahtua HETI ja välittömästi ärähdyksen jälkeen, mutta jos siinä ei huomaa hämmästykseltään reagoida, niin myöhäistä on.

Tsemppiä sinulle koiran kanssa, toivottavasti tilanteesee löytyy ratkaisu!

Niin ja tässä "pöllyyttäminen" siksi vippasmerkeissä, että en tarkoita sillä todellakaan mitään selkäsaunaa!
 
mielestani 9 kk lasta ei voi viela opettaa kuinka olla koiran kanssa, mutta koiran voi. sen vois kokella ja aloittaa antamalla koiralle ruokaa ja lisata ruokaa kun koira syo. Jatkossa voi ottaa ruokakupin pois ja jos koira naykkaa silloin on heti I MIIN heti napattava koiraa sormen pailla kaulaan navakasti ja sitten mennaan luuhun ynna muihin herkkuihin .Ala tappele koiran kanssa, sina vaan annat koiran tietaa koka on pomo talossa. Ota rauhallisesti, anna koiran oppia. En ole asian tuntia
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kiltti koira meilläkin:
Koira on vain koira. Jokainen tekee itse omat päätöksensä, ja elää niiden kanssa, mutta kuulostaa siltä, että koira toimi ihan koiran tavoin ja puolusti herkkuaan. Itse en enää antaisi koiralle herkkua, jos lapsella olisi pääsy koiran luo. Koiran on vaikea ymmärtää, että pieni lapsi on sitä ylempänä arvojärjestyksessä. Aikuisen pitää tehdä koiralle se asia harvinaisen selväksi. Ja siltikään, en antaisi koiralle herkkuja lapsen läsnäollessa. Koira kuulostaa muuten ihan tervepäiseltä ja normaalilta, jopa tosi kärsivälliseltä yksilöltä.

Tuo "tukista ja läppäse"- neuvon voit jättää omaan arvoonsa, siinä vaiheessa kun tilanne on jo ohi, ei tuosta ole mitään hyötyä. Ei se koira enää ymmärrä, mistä sitä tukistellaan. "Pöllyyttäminen" pitää tapahtua HETI ja välittömästi ärähdyksen jälkeen, mutta jos siinä ei huomaa hämmästykseltään reagoida, niin myöhäistä on.

Tsemppiä sinulle koiran kanssa, toivottavasti tilanteesee löytyy ratkaisu!

peesi!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no voi elämä, tää on kyllä porvoosta!

Jokainen AIKUINEN tajuaa, että luu on koiran "saalis" ja sitä ei kukaan, ei siis kukaan saa mennä ottamaan pois! Koira puolusti "saalistaan". Opeta lapselle, että ei mennä koiran lähelle, eikä TODELLAKAAN oteta luuta pois koiralta!

Se PITÄÄ ottaa pois, jotta laumajärjestys on ja pysyy selvänä.
 
Tapahtunut on jo tapahtunut, ei sitä kannata enää surkutella. Ehkä suvussani on huonoja koiranomistajia, mutta olen nähnyt, että moni muuten kiltti koira puolustaa omaansa näyttämällä hampaitaan tai näykkäisemällä. Meidänkin 12-vuotias vanha rouva on aikoinaan näykkäisyt kerran minua (ei tosin edes jälkeä jäänyt, ei sattunut, säikähdin vain) kun menin liian lähelle herkkua, mutta ei ole enää sen jälkeen näykkinyt ja todella kiltti koira. Että älä nyt vetele mitään liian suuria johtopäätöksiä. Tästä lähin vaan entistäkin tarkempana koiran kanssa ja jos vielä joskus antaa merkkejä aggressiivisuudesta niin osoita koiralle HETI kuka talossa määrää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no voi elämä, tää on kyllä porvoosta!

Jokainen AIKUINEN tajuaa, että luu on koiran "saalis" ja sitä ei kukaan, ei siis kukaan saa mennä ottamaan pois! Koira puolusti "saalistaan". Opeta lapselle, että ei mennä koiran lähelle, eikä TODELLAKAAN oteta luuta pois koiralta!

Vauva 9kk ei osaa vielä asiaa ymmärtää. Koira pois vain!
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja puolustaa:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Arvojärjestys selväksi. Koiran pitää aina olla alimmaisena arvojärjestyksessä. Meillä ainakin onnistui parilla välittömällä tilannetta seuranneella kunnon selkäsaunalla, kun alussa ei itse sitä oivaltanut.

Koiralle EI saa antaa selkään. Rangaistaan "ristämällä" ja jättämällä huomiotta. meillä viedään yksin WC vähäksi aikaa. Toki niskanahasta vien jäähylle. Tai sitten koira käännetään selälleen ja otetaan ote kurkusta, ei kuitenkaan kuristeta. Eläinmaailmassa heikompi antautuu kääntymällä selälleen ja paljastamalla kaulansa viholliselle. Kunnon selkäsaunat eivät ole koirallekaan luvallisia.

Jassoo. Temppu kuitenkin toimi, eikä ole tarvinnut toistaa. Lapsi saa ottaa vaikka suusta ruoan ja koira väistää. Ei hypi päin eikä muutenkaan temppuile mitenkään. Eipä ne laumariidoissakaan vie toista laumanjäsentä vessaan.

Eipä ei, eipä ne laumoissa olekaan suljettuna sisätiloihin tai tarhaan vaan voivat halutessaan paeta. Ja kyllä lauma saattaa eristää jonkun yksilön, hylkiä sitä, jolloin hyljitty joutuu nöyrtymään jos haluaa laumaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no voi elämä, tää on kyllä porvoosta!

Jokainen AIKUINEN tajuaa, että luu on koiran "saalis" ja sitä ei kukaan, ei siis kukaan saa mennä ottamaan pois! Koira puolusti "saalistaan". Opeta lapselle, että ei mennä koiran lähelle, eikä TODELLAKAAN oteta luuta pois koiralta!

Opiskelepa joskus huviksesi susilauman (siis niiden ihan oikeiden saalistajien) ryhmädynamiikkaa ja ennenkaikkea sitä miten arvojärjestys laumassa rakentuu. Sitten vasta tule latelemaan neuvoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no voi elämä, tää on kyllä porvoosta!

Jokainen AIKUINEN tajuaa, että luu on koiran "saalis" ja sitä ei kukaan, ei siis kukaan saa mennä ottamaan pois! Koira puolusti "saalistaan". Opeta lapselle, että ei mennä koiran lähelle, eikä TODELLAKAAN oteta luuta pois koiralta!

Tämä on kyllä täyttä paskaa! Luu ON koiran saalis, mutta koira on LEMMIKKI, EI villieläin ja koiran tulee sopeutua ympäristöönsä, ihmisiin siis ja arvojärjestyksessä koira tulee ihmisen jälkeen, mikäli viisaasti halutaan toimia. :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja :
Arvojärjestys selväksi. Koiran pitää aina olla alimmaisena arvojärjestyksessä. Meillä ainakin onnistui parilla välittömällä tilannetta seuranneella kunnon selkäsaunalla, kun alussa ei itse sitä oivaltanut.

Minkäslaisen selkäsaunan oot koiralle antanut?? Pitäskö sullekki antaa selkäsauna, jos et heti osaa jotain asiaa, mikä sulle optetaan!

Naksuttele sinä vain sitä naksutinta ja anna namia kehujen kera...

:laugh: niin just, että toinen ääripää on antaa koiralle selkään ja toinen palkita nameilla lapsen näykkäsystä? Sun mielestä ei oo mitään muita keinoja? Elä pliis hanki koskaan koiraa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja zxz :
mielestani 9 kk lasta ei voi viela opettaa kuinka olla koiran kanssa, mutta koiran voi. sen vois kokella ja aloittaa antamalla koiralle ruokaa ja lisata ruokaa kun koira syo. Jatkossa voi ottaa ruokakupin pois ja jos koira naykkaa silloin on heti I MIIN heti napattava koiraa sormen pailla kaulaan navakasti ja sitten mennaan luuhun ynna muihin herkkuihin .Ala tappele koiran kanssa, sina vaan annat koiran tietaa koka on pomo talossa. Ota rauhallisesti, anna koiran oppia. En ole asian tuntia

Sairasta! Että ihan koiraa pitää alkaa lyömään kun kesken syömisen viedään ruokakippo nenän alta! Ei ole todellista :o
 
"Kultseilla on kuitenkin aika paljon mm. aivokasvaimia" Huoh - taas näitä asiantuntijan lausuntoja. Jos koiralla olisi napsahtanut aivokasvaimen seurauksena olisi se tehnyt todella pahaa jälkeä. Seurailkaahan tilannetta rauhassa.
 
Yhteistyössä