M
Miss Frankenstein
Vieras
Ihan oikeasti, mä olen ihan nätti. Tummat piirteet, korkeat poskipäät, kauniit silmät. No, ylipainoa on, mutta siltikin on lantio ja vyötärö ja rinnat. Ei pelkkä tasapaksu pökkelö. Olen mukava ja hauska, mulla on hyvä huumorintaju ja mut saa hymyilemään ja nauramaan helposti. Tosin olen myös hieman ujohko, en suuna päänä joka paikassa. Hyviä ja huonoja puolia musta löytyy niinkuin kaikista, mutta uskoisin että antamani ensivaikutelma on kuitenkin ihan positiivinen.
Tai pitäiskö sanoa, olen uskonut. Vuosia on jo mennyt ilman yhtään mitään romanttista säpinää mun elämässä. Kukaan ei ihastu muhun, kukaan ei tule tekemään lähempää tuttavuutta, kukaan ei kiinnostu. Miksi?
Välillä tuntuu niin surkealta, kun koen että mulla ois niin paljon annettavaa toiselle ihmiselle, olisin valmis tasapainoiseen ja aikuismaiseen rakkauteen ja ihmissuhteeseen, niin ei. Ei tapahdu yhtään mitään. Kukaan mies ei näe mussa ilmeisesti yhtään mitään. Ja tää tuntuu kauhealta, koska mä en itse tajua syytä sille.
Onko mulla sittenkin viallinen peili, joka näyttää mut itselleni nätimpänä kuin olenkaan? Olenko sittenkin oikeasti maailman rumin ja kauhein, kun kukaan, ei kukaan kiinnitä muhun mitään huomiota?
Ja pliis, älkää heittäkö "epätoivoisuus loistaa kauas"- heittoja, kun tässä ei ole siitä nyt kyse. Mä oon ollut yksin jo niin monta vuotta, että epätoivoista musta ei enää saa. Olen hyväksynyt sen asian, että näin mennään ja yksin olen kuolemaani saakka. Mutta syy tälle ois kiva löytää
Tuntuu että kaikki muut, ihan kaikenlaiset muut naiset ja miehet löytää edes jonkun jonka silmissä ovat maailman ihanimpia. Mä vaan en. Taidan siis oikeasti olla todella kauhea?
Tai pitäiskö sanoa, olen uskonut. Vuosia on jo mennyt ilman yhtään mitään romanttista säpinää mun elämässä. Kukaan ei ihastu muhun, kukaan ei tule tekemään lähempää tuttavuutta, kukaan ei kiinnostu. Miksi?
Välillä tuntuu niin surkealta, kun koen että mulla ois niin paljon annettavaa toiselle ihmiselle, olisin valmis tasapainoiseen ja aikuismaiseen rakkauteen ja ihmissuhteeseen, niin ei. Ei tapahdu yhtään mitään. Kukaan mies ei näe mussa ilmeisesti yhtään mitään. Ja tää tuntuu kauhealta, koska mä en itse tajua syytä sille.
Onko mulla sittenkin viallinen peili, joka näyttää mut itselleni nätimpänä kuin olenkaan? Olenko sittenkin oikeasti maailman rumin ja kauhein, kun kukaan, ei kukaan kiinnitä muhun mitään huomiota?
Ja pliis, älkää heittäkö "epätoivoisuus loistaa kauas"- heittoja, kun tässä ei ole siitä nyt kyse. Mä oon ollut yksin jo niin monta vuotta, että epätoivoista musta ei enää saa. Olen hyväksynyt sen asian, että näin mennään ja yksin olen kuolemaani saakka. Mutta syy tälle ois kiva löytää
Tuntuu että kaikki muut, ihan kaikenlaiset muut naiset ja miehet löytää edes jonkun jonka silmissä ovat maailman ihanimpia. Mä vaan en. Taidan siis oikeasti olla todella kauhea?