Tuli mieleen hyvä ystäväni, joka oli kauan yksi, vuosi kaupalla. Ja alkoi ihmetellä samaa. Lähes kolmekymppinen silloin.
Sitten hän päätti, että muuttaa asennoitumistaan. Ei huolehdi, ahdistu eikä pelkää, mutta säännöllisesti ajattelee positiivisesti parisuhteesta ja toivoo itselleen ihanaa kumppania, mutta antaa elämän päättää milloin se tapahtuu, ja tekee voitavansa muiden unelmien täyttymiseksi sillä aikaa. Vuoden päästä hän löysi töiden kautta (itse aktivisesti järjesti itsensä aivan uskomattomaan työhön) täydellisen mätsin, jos niin voi sanoa, oikeastaan niin täydellisen että mua ihmetyttää vieläkin miten elämä voi mennäkään niin. Jos hän olisi ollut varattu siinä elämänvaiheessaan, jonkun kohtuukelvollisen kanssa, ei olisi koskaan ryhtynyt mihinkään tämän "oikean kanssa", itse asiassa, tuskin oli koskaan tavannutkaan, sillä voi olla että ei olisi koskaan hommannut itselleen sitä uutta työpaikkaakaan (edellytti maan vaihtoa).
Että koskaan ei tiedä, onko joku asia loppujen lopuksi "hyvä" vai "huono", eikä koskaan tiedä mihin mikäkin lopulta johtaa, joten turha murehtia mitään, kaikki muuttuu kun on oikea aika, jos vaan pitää silmät auki ja toivoo muttei takerru siihen toiveeseen niin että siitä tuleekin riippakivi.