PIKKUKAKKONEN

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Piitu1
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Täällä taas pyörimässä...

Menkat ei ole edelleenkään alkanut. Välillä tulee tosi vähän rusehtavaa vuotoa housuihin, mutta siinä se. Uudestaan en oo testannut. Testaillaan sitten ens viikolla jollei siihen mennessä ole alkanut.

Esikoinen taas säikäytti viime yönä saamalla kurkunpääntulehduksen illalla. Koitettiin kotona ensin rauhoittaa poikaa ja saada henki kulkemaan kunnolla, mutta vajaan puolen tunnin yrityksen jälkeen lähdettiin sairaalaan. Siellä sai taas hengitellä spiiralla ja nestemäistä kortisonia joka aukaisee hengitysteitä. POjalla oli vajaa vuos sitten myös samanlainen "kohtaus", on melko pelottavaa kun toinen ei pysty kunnolla hengittämään.

mites muilla yritys edistyy, vai edistyykö?
 
Satu: Joo, ultrallahan ne katsovat sitten la:n. Tosin riippunee kaupungista, kuinka herkästi julkisella puolella. Aika hyvä haarukkahan teillä tuossa on, voi vähän päätellä itse la:a, kun kerran testi 3 viikkoa sitten negaa. Onnittelut! Jännää, että tosissaan plussasit ennen yksiäkään kuukautisia. Imetätkö muuten vielä?

Myy: Tiedätkö ovulaatioajan? Meinaan ei välttämättä testi tuolloinkaan olisi vielä näyttänyt plussaa (oliko muuten taas Apteekin Oma?), eli minäkin peukuttelen edelleen bdbd. Onko sulla muutoinkin tullut tuollaista ruskeaa vuotoa, vai onko sekin erikoista? Mulla meinaan oli tuota raskauden aikana ;)

Meidän yritys on taas pikkuhiljaa käynnistymässä. Toiveet korkealla vaihteeksi :/

kp 7/24-29
 
Testi oli torstaina Predictor (olikohan sen niminen...) Yleensä on päivä-kaks ennen menkkoja sellaista "tuhru"vuotoa, muta alkaa sitten tosiaan kunnolla valumaan n. 24h päästä siitä. No, jos testi on ens viikolla nega eikä menkkoja näy niin sitten on tulossa tosi tosi pitkä kierto meikäläiselle! Nyt menossa kp 36/28-30, kai!

No, ilmoittelen sitten taas kun jotain tietää!
 
Tässä on käymässä kuin edellisessä raskaudessa, nyt on kolme päivää tuhruttanut saas nähä pyssyykö mukana vai loppuuko kesken kaiken. Pahaolo vaan vaivaa oikein kovasti, että sen perusteella tuntus olevan mukana.... Mutta jokatapauksessa aika on todella pitkä kun odottaa viikkojen kulumista. Ei ainakaan vielä osaa innostua... Niin ja laskeskelin tuon la:n sattuis aika lähelle joulua.. mutta katsotaan nyt
mallum
 
En kerennyt onnitella sinua Mallum, onnea!Nyt vaan pitää toivoa että pienokainen pysyy mukana ja tuhruttelu menee ohi! Onneksi tuhruilu ei ole yltynyt vuodoksi! Oishan se jouluvauva ihana :) Toivotaan parasta!

Myyllä hurjan pitkä kierto menneillään, mitähän se sinun elimistö hommailee? Vielä ei ole toivo menetetty!

Itse odottelen menkkoja alkavaksi viimeistään 2. päivä... Nyt menossa kp 28 ja vielä ei ole alkanut valkovuoto mutta mahajuilinta on...
 
Tuntemukset on todella vahvat ja sain irrotuspiikin joten tiedän että NYT on aika..
Myllättiin eilen illalla ja nyt mahaan sattuu sen verran etten voi edes ajatella uusintaa ;)

Mallumille toivon että kaikki menee hyvin ja tuhru on ihan harmitonta!!
 
Eikun on pakko Ilona pelmutella peittoja, unohda kipu ja keskity olennaiseen :)))) Pakko onnistua!

Minulla jännät paikat :) Olen kehitellyt vaikka mitä "oireita" ja tiedän että tipun taas korkealta ja kovaa. Voi perhana että ihmismieli on seko... Tahdon niin kovasti raskaaksi että... Nyt takana puolisen vuotta yritystä, olisihan tuo aikakin jo, niin monta kertaa on tullut pettymystä.
 
Onnea plussanneille! Ja toivottavasti mallumilla on vain hyviä uutisia, pahoja ei tähän väliin haluta kuulla! Mä niin odotan sitä ultraan, että saan nähä että kaikki on kunnossa. 8.5 ois se ja ens lauantaina on mun polttarit!:)

Rv 12+0
 
Rasittavaa, ei menkkoja, testi nega. En sitten malttanut olla ostamatta testiä kun oltiin päivystävän apteekin lähellä. Onko ketään jolla ei olisi vielä näkynyt testissä vaikka menkat viikon myöhässä. Pissa ei ollut aamupissa, mutta liekö tuolla suurta merkitystä loppujen lopuksi. Onko kukaan käynyt veritestissä yksityisellä, onko kallista? Kauanko menkkoja pitäis odotella ennen kun lääkäriin alkaa soittelemaan? Tää on ihan outua meikäläiselle, että on myöhässä... Niinkuin sanottua, rasittavaa!
 
Vapunaaton kunniaksi poika kipeänä ja täti kylässä!!! Nyt sitten ihan virallisesti katse kohti vuotta 2008. Ennen marraskuuta 2008 pitää olla la, että sais saman äitiyspäivärahan kun esikoisesta, mut onneks siihen nyt viel on kuiten niin paljon aikaa, että toivoa on.

Nyt iloista vappua kaikille!

Terveisin menkkakivuista kärsivä Myy, kp 1/28-36, koska mahtaa olla ovis seuraavan kerran...
 
En ole pitkään aikaan kirjoittanut kun tuossa välissä jo pariviikkoa söin minipillereitäkin ja kun ne ei sopinut niin lopetin parin viikon käytön jälkeen ja mitäs kummaa TÄNÄÄN TULI PLUSSAA kp30. Tammikuun 6. päivä olis la. Ihanaa ja samalla myös pelottavaa. Alkaa nää piinaviikot kun pelkää koko ajan pahinta.

Plussa onnea teille kaikille!!!
 
Hei pitkästä aikaa. Meillähän oli tässä takana ns. välikuukausi, koska emme halunneet jouluvauvaa. Enkä minä ole vieläkään ihan varma haluaisinko ihan vielä raskaaksi, mutta emme ole käyttäneet ehkäisyä ja hups, reilu viikko sitten petipuuhia seuranneena päivänä napsahti ovis. Että se siitä taktikoinnista. Tuli ekaa kertaa synnytyksen jälkeen suurinpiirtein ajallaan, eikä 1-2 viikkoa myöhässä.
Huomenna oviksesta kulunut 10pv. Herkällä testillä voisi näkyä, jos jotain itää. Enkä varmaan jaksa odottaa enää viikkoa menkkoja. Pakko se kai testailla. Pari päivää sitten tuli hassu olo alavatsalle. Tänään ja eilen sellaista menkkoja edeltävää kramppailua, mitä ei synnytyksen jälkeen ole juurikaan ollut. Ennen muinoin sitten taas vieläkin rankemman kaavan mukaan.
Mua jänskättää!
 
Onnittelut Mallumille ja Lellu81:lle! Myylle suuret pahoittelut, kun odottelu kääntyikin noin päin. Olikos sulla imetyksen lopettamisesta jo kauan? Jospa sen takia kierto etsii vielä oikeaa rytmiä...

Mikä, Ellelle, olisi tuollainen herkistäkin herkin raskaustesti? Meillä oviksesta nyt kans noin 10pv, joten samaan aikaan jännäillään :) Meillä ei kyllä petipuuhat osunu välttämättä ihan nappiin.
 
Onnea Lellulle!! Just ja just 2008 vauva tulollaan. Minulla myös menossa kp 30 ja vielä jännätään...

Aamulla tein haamuplussan ja olo on ihan menkkamainen. Älkää innostuko vielä, olen jotenkin ihan varma että huomenna lorottaa ja täysillä. Masussa on niin vahva menkkaolo... Eikä mitään onnitteluja vielä!

Ompulalla ja Ellellä jännät hetket! bd bd bd bd bd

Mallum!!!! Mikä tilanne?
 
Äkiä vaan todettava, että mulla ei vaikutusta pitäisi olla enää imetyksen lopettamisella. Se on kuitenkin loppunut jo helmikuussa 2006 =) Joten jostain muusta syystä elimistö nyt temppuilee. No, nyt ystävän kanssa yhtä aikaa yritämme vauvaa, joten saa nähdä tulisko kaverukset toisilleen vuonna 2008!

 
Myy: no alkoihan ne vihdoin.
Mulla taas olisi toiveena pikkukakkosen la viimeistään heinäkuussa 2008, jos meinaan saada samaa päivärahaa kuin viimeksi.

Lellu81: onnittelut!
Piitua jännätään! Ja Ompulaa!
 
Ompula, oon tilannu omani mammaksi.fi:stä. Ainakin kehuvat herkäksi.

Niin ja onnittelut kaikille plussanneille. Se haamukin on ihan plussa kyllä.

Mulla oli eka raskaudessa ihan alussa kans tosi menkkamaiset olot. Vatsaa kramppasi välillä lujaakin ja tuolla tuo pikkumies paiskoo leluja ympäriinsä ;-)
 
Paljon onnea plussanneille! Toivottavasti liityn joukkoonne..;)

Eli eilen tuli kauhea himo tehdä testi ja kun tuolla kaapissa yksi oli, tein sen tänään. En tiedä, oliko testi virheellinen vai ei, se selviää viikon päästä, mutta siinä juuri ja juuri näkyi haamuista haamuin. En halua vielä onnitteluja, koska tuo viiva on todella haalea, hyvä että silmä erottaa sen (mutta mieskin sen näki). Toivon kovasti, ettei testi ollut virheellinen tai ettei tuo ole vain "viivanpaikka" tms. Tilasin niitä todella herkkiä testejä (mammaksi.fi) ja uudestaan testaan n. viikon päästä. En tiedä ehtisikö ne edes tulla täksi viikoksi. Joten, ei vielä onnitteluja.

Täällä vielä osittain imetetään ja menkkojakaan ei ole tullut vielä, tein testin maaliskuun puolessa välissä ja se oli silloin nega. Ja jos sitä nyt ollaan raskaana, niin tosi tosi alussa olen (kun viivakaan ei juuri näkynyt). Esikoisesta plussaa (aivan selvä haamu) sain rv 3+2 (kp 24/28), tein testin kun lähdettiin kylpylään, että tiedän olenko selvinpäin koko reissun.

Sekavissa tunnelmissa, Saara
 
Kiitos kaikille! Meillä tosiaan meinattiin kun edelliset normi menkat alkoi kp55, että nyt kun työjutut on auki niin pidetään pieni tauko ja tosiaan kaksviikkoa söin pillereitä. No niistä ei ollut loppujen lopuksi kuin hyötyä, sen 2 viikkoa syötynä kun nyt on jo vauva tulossa. Eli se pilleri kokeilu tasoitti kierron. =) No joo la on siis 6.1, mutta jos raskaushepatoosi uusii niin sitten melko varma joulupaketti tulossa. Samapa tuo kunhan vain tulee. Pitää nyt toivoa, että pysyy pikkuinen matkassa. Apua meidän Esikoisesta (8,5kk nyt) tulee isoveli...outoa. ja niin ihanaa!

Onnea muillekkin plussanneille, tsemppiä uuteen kiertoon tippuneille ja piinailijoille peukut pystyssä, jotta kaksi viivaa testiin saatte!!!!!

Lellu
 

Similar threads

P
Viestiä
167
Luettu
3K
P
P
Viestiä
181
Luettu
4K
M
P
Viestiä
155
Luettu
3K
P
P
Viestiä
151
Luettu
4K
I
U
Viestiä
226
Luettu
6K
P

Yhteistyössä