Alkuiltapäivää,
Ja lämpöistä perjantaita! Mun mielestä alkaa olla jo aika pelottavaa, jos ilmasto lämpenee niin, ettei lunta enää näillä leveysasteilla nähdä tulevaisuudessa. Näin lenkillä puita, jotka puski esiin uusia silmuja...!
Taidettiin nukkua niin pitkään M:n kanssa aamulla, ettei poika nuku nyt millään p-unia. Ja taisinpa laittaa pojan päälle liikaa vaatettakin. Ihan hikihatussa raukka. Nekku, meillä syötiin sitten samaan aikaan viime yöllä, meillä 2.30 ja kuuden jälkeen nostin viereeni, ja syötiin ja nukuttiin vuorotellen 10 asti. Miten sitä nukuttaakin näin joulukuussa!
Keijun ja Gissan puolesta on kyllä todella paha mieli. Mutta siis, Gissa, en todellakaan heittäisi vielä pyyhettä kehiin, onhan siirrosta vasta niin lyhyt aika. Nyt vaan odotellaan sitkeästi sinne joulun aluspäiville. Keijulle en voi kun lähettää roppakauppa voimahaleja.
Heh, mitenkähän Suville tuli ensimmäisenä viinistä Piritta mieleen =)) Kyllä minä nautin viiniä silloin tällöin raskauden aikana, ja ihan normaalilta tuo Matias vaikuttaa. Eli siitä vain nautiskelemaan, tekee vain hyvää! Kun puhutaan suurista alkomääristä, niin se on sitten jo ihan eri juttu.
Niin siis, Nekku ja Lottis, kiitos vain eilisestä lounasseurasta. Lottis on aivan hurmaava hymytyttö. Ursulan vuohenjuustosalade oli juuri niin hyvää kuin olin kuullut kehuttavankin. Westön kirja pitäisi hankkia, valinnan tehnyt proffa puhui kyllä niin hienosti Westön kirjoitustaidosta, että onhan tuo kirja jo pakkokin lukea. Suomalaisessa se oli mun mielestä tarjouksessakin. Nekku, en todellakaan ole himo kirjojen lukija, luen intohimolla lähinnä ruoka- ja viinikirjoja

Yksinkertaisesti en löydä kirjoille aikaa, kun olen niin kiinni mun aikakauslehdissä. Luen niitä ihan laidasta laitaan.
Ai, musta ne Linnan supertanssijat oli vaan mukava piristys muutoin niin hillityssä tanssilattiameiningissä. Kyllähän ne ihan hyvin osas pyöriä. En kyllä osaa sanoa, keitä olivat. Krissen puvusta mäkin tykkäsin, samoin Saarelan ja Eijariitta Korhosen. Tiurakin taisi olla ihan nätti. Se Backmanin karaokepläjäys oli kyllä aika ughh....
Voi Stella, sun olo kuulostaa kyllä sellaiselta, että peiton alle vain! Nythän tuo alkuraskaus on varmaan kaksin verroin haastavampi, kun on taapero mukana kuvioissa. Toivottavasti pääset pian vilutuksista ja kuvotuksista eroon. Mulla toi viluisuus oli jotenkin arsyttävin oire, hyvä kun suihkuun pystyi menemään.
Äh Kata, uusiotentit on syvältä =( Mikäs oli tentin aihe? Peukkua sitten vain seur. kertaan.
Kiitos Ankara paistokasari-vinkistä. Taidetaan päätyä siihen Profpaniin, mietin tota Matadoriakin, mutta sen hinta hieman epäilyttää. Sen on jossain saanut halvimmillaan 50 eurolla, ja se laatukasarista aika vähän. Ikävä, jos teillä oli heti feilua sen kanssa. Reklaamaatiota vaan, niin saatte uuden tilalle.
Pääsisköhän tänään kuivin jaloin kauppaan...Illalla mennään ystäville Sipoon perukoille glögeilemään. Nyt kuiteski lounasta vääntämään. Poika vaikuttaa hyväntuuliselta vaikka nukkui vaan 45 min...Saas nähdä.
Mukavaa vkloppua!