Aatonaattoiltaa! Nyt luin oikein ajan kanssa tämän ja ed. ketjun, joten kommentoin
hieman myöhässä kaikkea mitä muistan..
Joulusiivoukset tehty, olen kyllä ylpeä itsestäni, kun "joka nurkka kiiltelee". Kummilasten lahjat vielä paketoimatta, mutta saa odottaa vielä hetken. Muuten kaikki mallillaan, siksi lymyän täällä!
Menkat on siis mulla alkaneet pikapuoliin imetyksen lopetuksen jälkeen, eli 3 kk sitten. Ehkäisyrengas käytössä, eikä moitteen moitetta, suosittelen siis. Rengas saa olla muistaakseni 3 h päivän aikana pois, ilman, että on mitään "seuraamuksia". Aluksi otinkin sen aina "tahkouksen"

D) ajaksi pois, mutta kun yhden kerran unohtui paikalleen, eikä tuntunut, joten olen antanut olla silloinkin. Menkat samanlaiset kuin ennen raskauttakin, joten Riinuska, ei samaa "kohtaloa" kuin sulla. Pienenlaista juilimista, muttei varsinaista kipua, eikä juurikaan tuhrutteluja. Mähän raskauduin heti laparioskopian jälkeisestä kierrosta, joten endo ei kaiketi ole uusiutunut, kun kivut yms. vauvat eivät ole palannet, toistaiseksi. Endon takia tuo hormonaalinen ehkäisy on mulle paras, kun kakkonen olisi _toiveissa_ aikaisintaan parin-kolmen vuoden kuluttua. Tai tällä hetkellä tuntuu siltä.
Ja seuraavaan asiaan.. Nekku kertoi Lotan naurukohtauksesta kassajonossa. Meillä oli hieman samanlainen tapaus, kun oltiin Vilin kanssa kirppiksellä, jossa viivyttiin niin kauan, että otin herra kuumakallelta toppapuvun pois, niin kas kummaa, kun poju hetken päästä olikin ilman toista sukkaa. Minä siinä sitten äänekkäästi kommentoin, että missäs Vilin sukka, äitiä ei kyllä naurata yhtään, kun olet sen hukannut.. Vanha setä takanamme kommentoi, että "häntäpä sen sijaan naurattaa", sillä Vili käkätti valtoimenaan. Kyllähän muakin koko ajan nauratti!! Eikä löytynyt sukkaa..
Vitsit, että on nälkä, kun lueskelin jouluherkkukirjoituksianne! Huomenna kelpaa.. Mä olen ollutkin viimeiset kaksi joulua raskaana, jolloin ruuat eivät juurikaan ole maistuneet. Nyt nautin!!!!! Glögikin terästettynä maistuu ah, niiin jouluiselle! <
En ole niinkään joulukalojen ystävä, graavattu ei uppoa ollenkaan, puhumattakaan lipeäkalasta, silakkarullista tai sillistä. "Oikeasti" kypsennetyn fisun ystävä sen sijaan olen.
Mä en muuten ollut kuullutkaan, ettei Hb saisi olla "liian" korkea. Mulla oli koko ajan 140 molemmin puolin.
Kommentoin sikin sokin kaikkea mitä muistan, eli tähän väliin onnitteluja synttäreiden johdosta ja tentinläpäisyistä, sekä tietysti raskauksien välietappien saavuttamisesta!
Ja Murmelille tervetuloa minunkin puolestani. Seuraavaksi perusteellinen raportti itsestäsi ja tahkouksen vaiheista.
Wautsi, Juska ja Leo etenevät ihan rytinällä osaamisissaan. Askeliakin on jo otettu. Riinuska, laittelehan Juskasta tuoreita kuvia, ei olla "treffattu" poitsua hetkeen..
Sandeman, symppaan
täysillä sua miehesi baari-iltojen takia. Niitä koin myös minä raskauden aikana ja vielä Vilin syntymän jälkeen, kun miehelle pukkasi jonkinlainen vauvakriisi. Sittemmin on kyllä ollut ihan mallikelpoinen mahti-isi ja muutenkin kovin kultainen, vaikka työnsä haukkaa suuren palan meidän perhe-elämästä.
Nyt vetäydyn "seurastanne" kotioloihin ja palailen taas joulun jälkeen. Vilille on tulvinut lahjoja yllinkyllin kummeilta ja sukulaisilta, ihan jännää niitä sitten availla, vaikken mistään nykypäivän lahjoihin hukuttamisesta perusta alkuunkaan.
Menemme huomenna mun äidin luo päivällä syömään ja illaksi miehen siskon luo aattoiltaa istumaan ja tietysti myös SYÖMÄÄN!! Viedään ruokajuomat ja makeat mennessämme molempiin paikkoihin.
Hyvää Joulua toistamiseen! Olkaahan kilttejä ja nauttikaa toisistanne!!!! =)