Tahkoojaplussat 39

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Riinuska
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hyvää uutta vuotta kaikille!
Onpa täällä joulun aikaa ehditty jutella aika lailla! Meillä on melkein pari viikkoa mennyt reissatessa, ensin maalla appiukon luona, välillä käytiin kotona purkamassa lisää muuttolaatikoita, ja sitten lähdettiin mun vanhempien luo ja kavereille uuden vuoden viettoon.
Nyt viimein pitäisi totutella arkielämään uudella paikkakunnalla, aika paljon on vielä kaikkea laittamista ja järjestämistä kamoissa. Välipäivinä saatiin kuitenkin keittiö kuntoon, aika homma on yhdistellä kahden huushollin kamat ja neuvotella siitä, kumman leivänpaahdin ja sauvasekoitin otetaan käyttöön. Pari pahvilaatikollista saatiin sentään lähtemään kierrätykseen!
Eilen oli eka Tampereen neuvola. Hassua, että neuvolakortit on ihan erilaiset ja siinä menikin melkein tunti kun neuvolan täti päivitti tietoja ja yritti etsiä niitä, kun kaikki on eri paikassa. Suville piti kommentoida sf-mitasta, mulla se oli ilmeisesti edellisellä kerralla joulukuussa ollut ihan kummallinen, siis pienempi lukema kuin sitä edellisellä kerralla, ja nyt terkkari oli siitä ihan huolissaan ja sanoi, että olisi jo laittanut äitiyspolille sellaisen lukeman perusteella! Nyt mitta oli kuitenkin 30,5 eli ihan sopivasti käyrällä, eli viimeksi neuvolan harjoittelija oli mitannut jotain ihan omiaan... Kyllä jotain sillon mutisikin, että ihan turhaa tämä mittaaminen kun kaikki mittaajat saavat eri tuloksen...
Onko teillä kellään maha-asukas potkiskellut kylkiluihin päin kovasti? Mulla on toisella puolella niin kipeä kohta, ettei oikein kestä kumartua ollenkaan, ja nukkuminen onnistuu vaan toisella kyljellä.
 
Ei täälläkin mitään järkevää asiaa, mutta kunhan kirjoitan. Lähinnä viime päivinä on mietityttänyt tämä oman kropan muuttuminen. Että mitenköhän siihen tottuu. Nyt jo siis maha pömpöttää eikä kaikki housut mahdu päälle, johtunee hitaasta ruuansulatuksesta ja kaasunmuodostuksesta ;). Rinnat ovat myös turvonneet. Kuinkahan paljon sitä painoa tulee. No, ystäväni joka synnytti marraskuussa niin on jo nyt takaisin omassa painossaan ja sanoi, ettei kannata huolehtia.

Hip hei, papa-kokeen tulos tuli, luokka 1. Pari vuotta on ollut kakkosta ja kolposkopiassakin kävin. Kiva juttu!

Koska te olette olleet ensimmäisellä neuvolalääkärillä? Mulle ei vielä ekalla kerralla varattu aikaa, vaikka muistelin, että tm-raskaudessa sellainen varattiin ekalla kerralla. Varsinainen neuvolatäti ei ollut nyt paikalla vaan tapasin sijaisen/harjoittelijan.
 
No saatiinhan tänne eloa! Hyvä, hyvä.

L nukkui hyvät päikkärit lopulta iltapäivällä ja tekivät eetvarttia, sen jälkeen maistui sapuskatkin. Nenästä valuu paksua räkää (yöks!), onneksi sentään tulee ulos. Nenäfriidalla sain illalla jotain imettyä, mutta huudon kanssa, ei tyttö tykännyt.

Leo ja Stellakin kipeenä. Tylsää!

Murmelille tsemppiä asettumiseen uusiin oloihin!

Öö, mä en enää muista, miten ne rautatabujutut meni. Maitoon piti olla karanteeni suuntaan ja toiseen pari tuntia muistaakseni. C-vitamiini puolestaa imeyttää paremmin eli aplarin kera on hyvä juttu. Mulle eivät Obsidanit sopineet, tuli ”stellat”, hih. Silloin kun otin sitä, otin aina öisellä vessareissulla. Mä sain hempan nousemaan Krauterblutsaftilla, siitä ei tullut mitään vaivoja, joten suosittelen.

Hertta, onneksi kroppa ei muutu ihan yhdessä yössä vaan boltsi siihen eteen kasvaa vähitellen. ;-) Tietenkin henkilökohtaista, mutta mä ainakin sopeuduin siihen vallan mainiosti. Toki mulla oli helppoa, kun ei ollut kerrassaan mitään vaivoja ja kolotuksia vaan maha vain kasvoi – ja vaa’an lukema. Sitä painonnousua stressasin, mutta omalta osaltani sekin oli turhaa. Parissa kuukaudessa paino oli lähtölukemissa ja siinä se on nytkin. Olisin reippaasti miinuksella jos en olisi kaksin käsin vedellyt herkkuja tässä imetyksen lomassa. Mutta henkilökohtaista siis tuokin. Toki vatsa ei ole ihan yhtä timmi kuin ennen raskautta ja sehän vasta nähdään, millaiset ketunkorvat tisseistä tulee... Maallista.

Stella, todellakin mullakin tursuu kotihommat korvista! Se kun on työmaa, joka ei koskaan tule valmiiksi. Tuntuu, että ihan vasta imuroin ja taas on karvapallot nurkissa. Pöh. Epäsiisteyteen kiinnittää enemmän huomiota, kun on paljon kotona.

Jälkikasvu vaatii maitoaan... Menoksi siis.
 
Huomenta!

Huonosti nukutun yön jälkeen (mies yski ja köhi) yritän pysytellä hereillä täällä ja saada jotain hyödyllistä aikaiseksi.

Jos joku muistaisi noita rautakuvioita niin olis kiva, ennen kuin hyökkään ruokkiksella apteekkiin.

Hertta, kyllä mäkin mietin edelleen tätä kropan muotoutumista ja rintojen kasvua ja kaikkea. Mulla toistaiseksi maha on kasvanut tuohon eteen, persiin laajenemista ei ole havaittavissa (onneksi) vaikka mitään urheilua en ole harrastanut joulukuun alun jälkeen. Riittää ihan tuo kotipuuhastelu, eilenkin yritin saada kotia siistiksi kaikkien reissujen jäljiltä ja joulupakkauksista, mutta eihän sitä joka ilta jaksa. Äitikin muistutteli että nyt pitää levätä kun vielä voi!! Vaatehuonetta pitäisi ruveta perkaamaan miehen urheilu ja metsästyskamoista että Ilppiksen kamat joskus mahtuisi sinne tai sitten pitäisi ostaa isompi lipasto...mitään ikeaa en haluaisi, kun olen enemmän talonpoikaisantiikkilipaston puolella mutta ne MAKSAA! Hmm, tyydyn vissiin sen vaatehuoneen tyhjennykseen...

Hertta mun eka neuvolalääkäri oli eilen:-). Mutta kaippa tuo Brunolla käynti (rv 11+5)korvasi sen ekan neuvolalekurin? Yksityiselläkin sen voi hoitaa.

Tulkaa linjoille etten ihan kuukahda täällä..
 
Huomenta,
linjoilla jälleen yrjötaudin jälkeen. Meillä on puolet talon väestä ollut taudissa ja toivottavasti päästään kuitenkin reissuun huomenna. Pistän vaikka pampersit koko perheelle :)
Sande, oisko sulle poika tulossa, kun masu on edessä ;) Mä tuskailin just eilen, kun yritin etsiä reissuvaatteita, että näytän ihan tasapaksulta pökkelöltä. Vyötärö on kadonnut kokonaan ja kroppa ihan eri mallinen kuin edellisissä raskauksissa. Ennustaisikohan sitten tyttölasta? Ja lopputulos tuossa vaatteiden etsimisessä oli se, että mulla ei mahdu MITÄÄN viime kesäisiä shortseja tai hameita päälle. Yhdet lököt pellavahousut sopii! Eli eipä tule rinkkaan paljon täytettä :) Pitää vielä etsiä äippävaatteista jotain täydennystä. Vielä reissusta, meillä meni Goan majoitus puihin, kun maksu olisi pitänyt hoitaa pankin kautta eikä ollut riittävästi tietoja saajasta/pankista ja heräsi pienet epäluulot (paikalla hotmail-osoite), että onkohan jotain vilunkia kyseessä. Katsotaan majoitusta sitten paikan päällä. En jaksa enää stressata ja etsiä uutta majapaikkaa. Kai sieltä joku katto pään päälle löytyy... mies on tästä asenteesta kauhuissaan, mua lähinnä alkanut naurattaa, kun tää koko reissun järkkäys on ollut niin viimetipassa touhua :) Viltsullekin haettiin omaa passia vasta eilen (kun hoksattiin, että pikkumies tarvitsee oman kuvallisen henk.todistuksen).

Hertta, mulla korvasi yksityisen varhaisultra sen ekan neuvolalääkärin, oiskohan normaalisti siis n. viikon 12 paikkeilla, ehkä...
Sande: me ostettiin Viltsun vaatteille Ikeasta Hemnes lipasto. Tilaa riittää hyvin ja siitähän on se antiikkipetsin värinenkin, vähän talonpoikaishenkeä (ja voihan siihen vetimet vaihtaa). Meillä on tosin valkea.
Nyt pitää varmaan tehdä vielä viimeiset työt ennen kuin pääsee pois vähäksi aikaa... palailen vielä.
 
No minä täällä taas… L jo parempi, yö oli oikeinkin hyvä. Nenä tosin vuotaa edelleen. Ja päikkäreille nukahtaminen kesti ja kesti ja kesti…yleensä nukkuu melkein jo nähdessään vaununkopan. Nyt oma kurkku kutittelee, pöljää.

Huh, yrjötautia Kirpulla. Voi Yrjö. Onneksi menee yleensä nopeasti ohi.

Sande, mun mielestä joka paikassa sanotaan, että se Obsidan on siis (yleisesti) parhaiten siedetty rautatabu.

Mullekin sanottiin, että jos on käynyt varhaisultrassa, se korvaa ekan nla-lääkärin. Mä skippasin ekan kiekan.

Vaatekaappien ym. siivoaminen on jotenkin terapeuttista! Tai siis se vaihe, kun kantaa UFF:lle tai jonnekin kassikaupalla tavaraa. Ilppikselle kannattaakin tehdä tilaa ja hankkiutua eroon turhasta, sillä ainakin meillä L:n tavaroita tuntuu olevan nurkat väärällään…

Mulla pönkötti vatsa tasan suoraan eteen ja kaikki veikkasivat poikaa. Tuloksen tiedätte. ;-)

Hei mammat, vielä sosekysymyksiä! Mä annoin eilen omppua ja upposi vallan mainiosti. Se oli sokeroimatonta. Nääs, tutkiskelin niitä tetroja ja purkkeja ja totesin, että useimpiin oli lisätty hedelmäsokeria. Ärtsyä. Oletteko antaneet sellaisia? Noin niin kuin lähtökohtaisesti haluaisin välttää sitäkin nyt ihan aluksi ja antaa vain sokeroimattomia. Miksi niihin sitä on lisätty? Mä taidan olla vähän tiukkis.

Ja voi arhg, tyypilliseen tapaan Vepsäläiseltä ilmoitettiin eilen, ettei tilaamamme syöttötuoli tulekaan vielä tällä viikolla vaan vasta ”todennäköisesti” ensi viikolla. Prkl. Toi pitäisi varmaan tulkita siten, ettei tule vielä ensi vkollakaan… Miten ihmeessä just huonekaluliikkeiden toimitusketjut aina mättää???

 
Nuhainen huomen!
Taitaa olla fluuta liikenteessä vähän jokaisella, nimittäin itsekin tässä köhin ja niistän vuorotellen. No tämä on TÄYSIN itse aiheutettua, uv:na heiluin onnettomassa neuletakki-villahuivipontso-viritelmässä ulkona, kun pamauteltiin rakuja. Ja kylmäsi välillä, mutta en kai mä nyt kuoharilasi kädessä moisesta välittänyt...

Tänään siis junamatka Savoon tiedossa. En ole järin innostunut - etenkään näin flunssaisena, koska matka on kohtalaisen pitkä, mutta uskon, että Mattiksen kanssa menee se hyvin, se on aika lungi tapaus kaikkialla.

Heh, Kirppu, muistutat matkan teon rentoudessa hyvin paljon mua =)) Mä pakkailen minuutti ennen kentälle lähtöä ja muutenkin luotan aina hyvään onneen asiassa kuin asiassa. Toivottavasti löydätte paikan päältä hyvän majoituksen, onhan siinä mukana oma jännitysmomenttissa kun on isompi katras mukana. Ja toivottavasti teidän ykätauti helpottaa, tai sitten niitä pamperseja mukaan, hih. Hyvää matkaa vain, jos en ehdi lähempänä toivotella!

Nekku, olen samaa ihmetellyt, että miksi joissain hedelmäsoseissa on sokeria mukana. Olen ostanut vain sokeroimattomia, ihan siitä syystä, että voin edes jotenkin lykätä lapsen sokeriin tottumista (ja himoa...). Se kun tulee väistämättä jossain vaiheessa, niin en syyttä suotta auta asiassa.
Harmi muuten tuota Lotan flunssa. Aika inhottavaa. Pikaista paranemista vaan. Yritän nyt itse olla kauheesti pusuttelematta Matiasta, ettei se vaan saisi tätä mun köhää. Mutta kovin vaikea siitä on pitää näppejä erossa =))

Mä en osaa neuvoa rauta-asiassa, kun ei ollut tarvetta lisätabuille. Purkin kyljessähän on tarkat ohjeet, ja yleensä apteekki-ihmiset on kovin avuliaita, ja voivat suositella itselle sopivaa troppia.

Hertta, samaa "neuvoa" voin antaa kuten Nekku: kropan muuttumiseen tottuu hyvinkin helposti juuri siksi, että mahan ja rintojen kasvu tapahtuu pikkuhiljaa. Ja kun reilusti ostaa mammakuteita, ei tarvitse hikoilla ja tuskailla sen kanssa, ettei vanhat vaatteet sovi päälle.

Ai niin, meillähän oli eilen 6 kk-nla. Matias ei ollutkaan kasvanut ihan niin paljon kuin luulin, paino 7,6 ja pituus 68,5 cm. Sellaista tasaista kasvua. Th nauroi, että poskista pyöreä, mutta kropaltaan hoikahko :) Vierastusta ei onneksi ollut ihan niin paljon kuin viimeksi. Th kiitteli, että kovin olette rauhallisen ja tyytyväisen vauvan saaneet. Sanoi runopojaksi, heh hee. Ja juu, ja olihan siellä pieni pistokoe: Hki punnitsee kaikki äidit 6 kk:tta synnytyksestä, jotta potentiaaliset diabates 2 -tapaukset voidaan seuloa tarkempaan syyniin. Mähän en todellakaan ole lähtöpainossa, enkä nyt varsinkaan joulun jälkeen....Mutta nyt herkut on jääneet, ja aloitan kunnon tsemppauksen. Eiköhän se siitä. Kovin suunnittelen osallistuvani puolimaratoniin toukokuussa. Juoksi sen pari vuotta sitten, ja meni yllättävän kivasti ja kivuitta.

Mitäs vielä...Murmelille jaksamista muuttokuormien keskellä. Millonkas sun la on tarkalleen?

Kirppu, kysyit Ipodista. Mä en kyllä osaa yhtään sanoa, mitä eroa tavan mp3-soittimella ja Ipodilla on. Ja olet kyllä ihan oikeassa, ettei kalleinta mahdollista kannata ostaa lapselle. Varmasti hyvin riittää tämä tavan soitinkin.

Voi rähmä Nekku tuota teidän syöttötuolitilausta. Eikö tuolia ollut muuten Stokkalla, vai miksi ostitte Vepsäläiseltä? Mun ystävät ovat polttaneet täysin hihansa ko. firman kanssa. Ostivat seiskatuolit sieltä, joita piti lopulta odotella jotain puoli vuotta. Aina soittivat, että siirtyy ja siirtyy. Ja viimein kun tulivat, niissä oli muistaakseni jotain vikaa. Ja ihmettelivät sitä, että miksi tuolien pohjassa lukee Made in Finland, vaikka ne tehdään Ruotsissa...Sanoivat, että se nyt on käytäntö...Ainoa pos. asia tossa oli se, että tuttavat laittoivat menemään sakkoa jokaisesta myöhästyneestä vkosta, oisko ollut tuon 6 kk-jälkeen - ja tuolit tulivat aika halvoiksi..:-)

Stellakin pääsee nlaan, hinoa. Mulla on vähän samaa vikaa, että ei millään jaksaisi tarttua kotihommiin. Loputon suo. Ja ihmettelen, miten kodin sotkuisuus yms. ei piinannut töissä ollessa. Ehkä ei ollut aikaa sotkea - eikä tiirailla pölyjä. Mun äitituttava sanoikin, että ainoa syy, miksi hän halusi vuoden kotonaolon jälkeen töihin oli se, ettei jaksanut ainaisia kokkauksia ja kotitöitä. Varmaan pointtinsa.

Juu, nyt mä meen viimeistelemään pakkauksia. Mukava roudata kasseja, lasta ja vaunuja junaan...huh huh. Kuulumisiin!
 
Voihan kele, kirjoitin pitkän jutun ja kone söi sen:-(. Ei olekkaan pitkään aikaan nämä sivut temppuilleet..

Siis kirjoitan uudelleen mitä muistan: obsidania kävin ostamassa, ei suositella maitotuotteiden, kahvin ja teen kanssa, mieluiten tyhjään mahaan. Ja multitabseja ei tulisi ottaa samaan aikaan kun siinä on kalsiumia. Tabseissa on myös rautaa joten kumoaakohan kalsium ja rauta toisensa siinäkin, eli vaikutus nolla?? *hih*

Ilppis vetelee ip-voltteja:-)). Eilen mies NÄKI potkut jo mahan päältäkin, sellaisen sokrumäärän oli vissiin mama vedellyt että Ilppiksellä oli kivaa?? Tosi hellua:-)). Saapi nähdä mitä on mieltä tän illan lätkämatsista?

Huonekaluista: ne on TILAUStavaraa ja tänä ulkoistuksien kulta-aikana varastot ja kuljetukset on helpoimpia ulkoistettavia:-). Kriittisiä asiakaspalvelullisia kohtia mutta todella laiminlyötyjä!! Mukava tosin kuulla että ns paremmissakin paikoissa on huonoa palvelua, nimimerkillä Iskussa valittanut.

Yhden lapsen kanssa menisin junaan, mutta en kolmen (2kk, 2 ja 4 vee), niinkuin kaverini suunnitteli. Se kysyy vähän kanssamatkustajienkin hermoja kun pojat on aika villejä, eikä äiti aina ymmärrä miksi muilla kiristää hermoja.

Kelan paprut meni postiin vihdoin, nyt vaan pakettia odottelemaan:-).
 
Flunssaa tuntuu tosiaan olevan liikkeellä. L sai tautinsa uv-pirskeistä, joissa oli ko. taudista toipuvia lapsosia. Olis voinut välttää jäämällä kotiin, mutta toisaalta en jaksa ylenmäärin noista stressata, loputtomiin tauteja ei kuitenkaan voi vältellä. Yksi potilas perheessä tosin riittää, joten yritän pitää itseni terveiden kirjoissa.

P, eiköhän toi ole ihan normaali kasvutahti Mattiksella. Tai siis luulis, ettei sitä painoa enää näinä kuukausina kerry samoin kuin aivan alussa. Meillä on 6 kk nla vasta kuun puolivälissä. L on kyllä varsin painava kanniskeltava ja tuntuu, ettei tässä ihmeitä punttijumppia tarvita, kun kanniskelen häntä ylhäältä alas koko päivän. ;-)

Heh, mun piti viime viestiini kirjoittaa, että olis pitänyt se tuoli ostaa Stockalta niin oltais luultavasti tältäkin viivytykseltä vältytty! Stocka rules. Tuli mentyä Vepsäläiselle, kun oltiin siinä vieressä liikenteessä. Soitan vihaisesti sinne, jos ei ensi viikolla kuulu. Itse asiassa ei ollut palvelu mitään älyttömän hyvää siellä liikkeessä ja olen kuullut muiltakin, että on tilauksen saaminen kestänyt.

Piritalle luonnikasta reissua! Karkaahan koneelle sieltäkin.

Mä keitän nyt kaffet ja otan suklaatia.
 
Tulin toivottamaan oikein hyvää reissua Kirpulle & konkkaronkalle! Kyllä sieltä Goalta katto pään päälle löytyy, ei huolta. Nauttikaa uusista kokemuksista!

Jep, niin se varmaan on, että varhaisultra korvasi neuvolalääkärin. Mulla ei ole vielä mitään hajua hempasta tai muistakaan arvoista, kävin joulun jälkeen verikokeissa. Ehkä tiedot menevät myös np-ultralääkärille? Se on muuten kättärillä.

Eilen kerroin mun siskolle, hihkui puhelimessa :). Rupesi suunnittelemaan mun äidin 60 vee synttäreitä ja kyselemään, että minne äiti vietäisiin ja mitä tehtäsiin. Piti sanoa, että meillä saattaa olla muuta tekemistä, kun LA sama kuin äidin synttäripäivä. Ja eilen kaupassa hypistelin vauvanvaatteita, hymyhän siinä tuli naamalle :).

Hyvää junamatkaa Pirittalle ja Mattikselle! Eiköhän se mainiosti mene.
 
Heipat! Täällä on tyytyväinen äiti. Nimittäin neuvolassa kuunneltiin sydänäänet, ja siellähän se pikkuinen sydän jumpsutti :). Olin niin helpottunut, kun kaikenlaista sitä ehtii pelätä ja arpoa mielessään. Olin yllättynyt siitä, että mun hemppa oli 137 eli hyvä ja verenpaine mulle tyypillinen 110/50. Kai tämä väsymys sitten johtuu pimeydestä ja lisääntyvästä verenmäärästä (?).

Nekku, alkuun muakin pänni hedelmäsoseet, joihin on lisätty hedelmäsokeria. Sitä tehdään kai maun (ja ehkä myös säilyvyyden?) vuoksi, olisivat aika happamia muuten. Nyt annan surutta mitä soseita tahansa, mutta alkuun katsoin, että otin vain sokeroimattomia. Leo tykkäsi kovasti vauvajogurteista, mutta huomatkaa, että niissä on myös hedelmäsokrua.

Meillä on ihan tavallinen, perinteinen syöttötuoli, ja mulla menee hermot, kun Leo kiipeää koko ajan seisomaan siinä. Tripp Trapp on varmaan parempi tuon(kin) asian suhteen. Harkitsen kakkoselle sen tuolin ostamista, vaikka eihän se Leollekaan myöhäistä ole.

Hurjaa, että Kirppu uskallat lähteä noin ex tempore matkaan... vaikka kyllä varmasti kaikki järjestyy. Mä olen aika rento reissaaja myös, mutta tuntuu, että lapsen kanssa olen paljon stressiherkempi. Nyt jo mietin edessä olevaa Thaimaan-matkaa, että miten Leo nukkuu koneessa, pitääkö jotain ruokia raahata mukaan, jne. Ja hotelli on viiden tähden ;). Yksin tai kaverin kanssa reissatessa on tullut oltua ties missä murjuissa ja leirintäalueilla.

Tapaamisesta. Mulle sopii luultavasti Helsinkikin tapaamispaikaksi.

Mua ahdistaa maha tässä vaiheessa aika paljon, kun on sellainen pelastusrengasfiilis. Kirpun kuvaus itsestään osuu myös mun kohdalla naulan kantaan. Vyötäröä ei ole olemassakaan enää. Odotan sitä hetkeä, kun pallo ilmestyy esiin. On paljon mukavampaa sitten, kun voi "rehellisesti" pitää äitiysvaatteita ja näyttää mahaa.

Hertta, mulle varattiin eka neuvolalääkäri kolmen viikon päähän, jolloin on rv 15. Muistaakseni ekassa raskaudessa oli sama juttu, siitä huolimatta, että olin käynyt varhaisraskauden ultrassa.
 
Hyvvee matkoo Pirittalle ja Mattikselle Savvoon! Me reissattiin junassa aika paljon, kun vanhempi poika oli pieni, oltiin opiskelijoita ja saatiin hyvät alet. Reissut sujui kivasti varsinkin vähän isompana leikkivaunussa touhuten.

Mä häippäsen nyt kotiin pakkaamaan eli pistämään ne yhdet houset reppuun :) Saapi nähdä mitkä vieroitusoireet tulee täältä. Ehkä reissussakin pääsee jostain koneelle...

Kirppu 13+6

 
Heippa!
Kirpulle hyvää matkaa, ja Piritalle myös!
Raudasta - mä olen syönyt Matrifolinia pari kuukautta, ja vasta nyt oli korkeampi hemppa, 120 kun edelliskerralla oli 104. Nyt th suositteli jotain muuta sorttia, muistaakseni oli obsidania. Ei kai syömisessä muuta ole kun ei heti maitotuotteiden perään ota.
Oltiin ostosreissulla kaupungilla, nyt tuli viimein hankittua digikamera että saa sitten tukkia tuttujen sähkäpostit vauvakuvilla. Ja piti käväistä lastenvaateputiikin alessakin, pörröinen nallepuku tarttui mukaan. Sellaisia ei ehkä niin käytännöllisiä mutta söpöjä vaatteita on nyt kiva ostella kun ei ole vielä liikaa vauvakamppeita, myöhemmin ehkä sitten ostaa vaan halvempia ja käytännöllisempiä...
Niin, la on mulla 20.2. eli vajaa kaksi kuukautta enää! Taitaa osua Katan ja Suvin väliin.
Missä vaiheessa muuten olette saaneet päätöksen äitiysrahoista Kelalta? Sitä ei ole vielä kuulunut, tosin työnantaja kyllä maksaa palkkaa kolme ekaa kuukautta.
Nyt pitäisi lähteä koiran kanssa pihalle, ei oikein houkuttele nyt kun on märkä ja sateinen keli. Aamulla näytti vielä ihan talvelta, mutta äkkiä muuttui märäksi rännäksi ja sohjoksi...
 
Iltaa!
Olenkohan laisinkaan muistanut toivottaa Murmelia tervetulleeksi? Joten tervetuloa siis porukkaan mukaan! :)

Täällä ollaan uudella viikolla rv32+0. Ja olo alkaa jo mennä pikkuisen tukalan puolelle. Kolottaa vähän sinne ja tänne ja kävely on välillä tosi vaivalloista. Pitääkö tässä todellakin vielä 8 viikkoa odottaa?? :( Nyt oikeastaan vasta ymmärrän sanan "raskaana". Nyt voin jo myöntää itsekin olevani RASKAANA! Oikeastaan viikolle 30 asti oli valtaisan hyvä olo ja ajattelin, että helppoahan tämä on kuin heinän teko, mutta jopas alkaa olla hankalaa. Töissä yritän kuitenkin vielä pari viikkoa sinnitellä. Sitten pääsee kotiin "huilaamaan".

Katalla alkaa olla jo loppusuora edessä! Mua jännittää jo kovin sun puolestasi! Onko sulla enää mitään lääkäriä vai menetkö seuraavaksi suoraan synnärille?

Kirpullakin alkaa olla viikkoja jo hienosti kasassa. Onpa ihanaa, kun tänä vuonna putkahtaa monta tahkoojavaavia maailmaan! :)

Onko teille muuten sanottu neuvolassa, ettei rv 30 jälkeen saa nukkua selällään? Mulle tätsy sanoi niin ja hiukan kummastelen asiaa. Selitti, että vauva ei saa kunnolla happea, kun valtimot vai mitkä laskimot? painuvat?? Aivan kummallista, kun en mistään ole ainakaan moisesta lukenut. Nyt mulla on sitten kamala stressi siitä etten käänny selälleni yöllä. Ja välillä kyllä herään selältäni. Täti sanoi, että vauva kyllä alkaa mesoa ja potkia, että herää ja kääntyy, jos on selällään, mutta en minä kyllä herää vauvan liikehdintään noissa tilanteissa. Onko tuo nyt siis ihan hölyn pölyä?

Äippärahapäätöskin tuli vihdoin. Ilmeisesti odottivat 2005 verotustiedot ennenkuin postittivat paprut. Pakkaushan on ollut mulla jo piiiitkän aikaa. Päiväraha on pikkuisen vähemmän kuin ehkä odotin, mutta eiköhän sitä pärjää vähemmälläkin?

Ei mutta nyt pitää lopetella, ettei ihan romaania pukkaa. Oikein nastaa viikonloppua kaikille!
 
Suvi, mä kuulin viime raskauden aikana myöskin tuon että selällään ollessaan kohtu saattaa painaa jotain isoa valtimoa. Mutta jos näin tapahtuu huononee äidin olo ja hän automaattisesti luonnostaan korjaa asentoaan jotta olokin helpottuisi. Joten älä panikoi asian suhteen !

Hyvää matkaa Kirpulle Intiaan ja Piritalle Savoon.

Hinoa Stella että sait kuulla sydänäänien jumpseen. Kyllä se vaan niin on että sitä panikoi ja murehtii tulevasta lapsestaan on se eka taikka neljäs...sen takia nuo alkuraskauden sydänmensykkeen kuuntelut ovat ihania kokemuksia...

Ihan mälsää kun ei sada lunta, ei pääse hiihtämään :( Parin viikon päästä ollaan lähdössä vesileppikseen. Siellä on joku kallion sisään louhittu hiihtolatu, sielä sitten viimeistään pääsen sivakoimaan. Mietin tässä että viittiiköhän viedä Samun ikäistä (5 kk) sinne kylpylän puolelle. Ostin kyllä jo niitä uimavaippoja. Mitä mieltä olette? Toisaalta Samu nauttii vedestä ja eihän siellä tarvitse olla Samun kanssa olla kauan. Onko kenelläkään kokemusta ko. paikasta? Vanhemman pojan kanssa on kyllä varauduttava siihen ettei hän ihan lyhyeen uimareissuun tyydy.

No niin tyyny ja peitto kutsuu...hyvää yötä!
 
Apua, täällä tapahtuu vaikka mitä kun aina onnistun pitämään turhan pitkiä breikkejä kirjoittelussa.
Me ollaan oltu kuluneesta kuukaudesta noin kolme viikkoa pois kotoa ja se aika kun oon ollut kotona, oli tietokone jumissa. Ollaan oltu molemmissa mummoloissa kun mies oli espanjassa, sekä joulunaika ja sitten oltiin lähes kaks viikkoa Lapissa. Ilonan yöunet on täysin kateissa. Liikaa poissa kotoa kaiketi. Ilona on nukkunut yönsä kahden tunnin pätkissä ja mää oon väsynyt. Nyt vähän helpottaa kun tultiin kotio. Nukku heti tuplamäärän. Ja mää oon niitä, jotka on aina ajatellut, että kyllä ne vauvat nukkuu missä vaan, että mítä sen nyt niin on väliä missä ollaan, mutta kyllä nyt on toisin todettu.

Ilona oppi konttaamaan joulukuun puolivälissä ja samalla alkoi nousta seisomaan tukea vasten. Siinä onkin perässä pysyminen kun seisaaltaan tietysti kaatuilee mihin suuntaan tahansa, taaksepäinkin tottakai. On kuin bambi honteloilla jaloillaan :)

Kata ja tuleva h-hetki on ollu paljon mielessä. Saadaan pitkästä aikaa lukea synnytysraporttia :) Niin ja Stellan vointi kakkosen kanssa on erittäin mielenkiintoista seurattavaa kun itselläkin on mielessä, että jos onni on myötä niin se kakkonen saa luvan alkaa itämään kesällä. Viimestään syksyllä aletaan tähtäämään jos ei siihen mennessä mitään. Näin on päätetty. Tiedän, tiedän, ei hoppuilla, edellinen prosessi kun oli niin pitkä.

Onkos muiden vauveleilla sellainen vaihe jo mennyt, että ei rauhoitu kenenkään muun kuin äidin tai isän kanssa? Ilona on nyt sellainen ja mua se vähän harmittaa kun varsinkin toinen mummu voisi hoitaa Ilonaa pari kertaa viikossa aamupäivisin, että mää saisin levätä tai harrastaa. Mutta kun ei niin ei, Ilona saattaa hetken olla ihan lunkisti, mutta tunti parikin on aivan liikaa ns. vieraan kanssa. Huutaa ihan hysteerisenä. Toisen mummun (oman äitini) kanssa viihtyy jostain syystä vähän paremmin, mutta hän taas ei päiväaikaan ole vapaalla. Iltaisin Ilona on kaikkein herkimmillään, kuten lapset kaiketi aina. Noh, aikansa kutakin, ehtiihän sitä, mutta lepo olis nyt ajoittain enemmän kuin tarpeen, kun noi unet on jääneet niin vähille.

Toinen kysymys - yösyötöistä vieroittaminen, miten ootte toteuttaneet tai ajatelleet tehdä? Th sanoi jo puolivuotis-neuvolassa (Ilona nyt 7kk), että voitaisiin lopettaa yölliset palvelut täysin. Näitten reissaamisten rauhoituttua on tarkoitus se tehdä, mutta meitä mietityttää, että miten? Kerta heitolla toista huudattamalla vai antamalla itkeä vähän aikaa ja sitten antaa tissiä ja venyttää aina pidemmälle? Th sanoi, että kumpikin ihan yhtä hyvä, miten vaan itse haluaa. Neuvoja kaivataan!

Jahas, mun täytyy taas yrittää päästä jyvälle jutuistanne ja uusi jäsenkin näyttää olevan. Nyt painun kuitenkin pehkuihin ja palaan asiaan huomenissa.

 
Huomenta!

Johan se Juliakin löysi linjoille, hyvähyvä! Sua ollaankin kaivattu.

Eilisen lätkämatsin tulos: hyvä kotikaupungin pojat! Ilppis oli ihan rauhassa siellä pauhussa joten taitaa olla viilipytty tai tykätä melusta? Tai sitten kannattaa äidin joukkuetta eikä isän:-))).

Bongasin eilen Quinnyt Stockalla, joku oli ostanut just samanlaiset vaunut kun mää suunnittelin ja kävinpä sitten kysymässä ovatko hyvät:-). Mimmi taisi vähän ihmetellä, mutta mikäs siinä, hyvät ovat kuulemma 3 viikon kokemuksella, kevyet ja helpot työnnellä alen tungoksessa. Ainoastaan kuomun (kova koppa) päällinen ei noussut tarpeeksi korkealle, mutta enpä tiedä onko se meitin kevätvauvalle niin tärkeä kuin tähän keliin?

Katalla ne alkoi "lomapäivät", vitsi mää oon kade. Olisin niin voinut jäädä tänäkin aamuna sänkyyn, kääntää vaan kylkeä kun mies lähtee töihin. Kaippa tämä mun väsymys johtuu siitä hempan alhaisuudesta mutta väitän että osaksi myös tuosta kelistä!

Tuota Kirpun Intian reissua mä kaiholla ajattelen! Ah, lämpöä ja aurinkoa! Itse en kyllä olis ihan noin luottavainen hotellin löytymisen suhteen, mutta mä olenkin järkkääjä ja kaiken pitää olla selvää. Muuten ahistaa pahasti.

Suvilla tuntuu olevan tiukkis th, kun varoittelee selällään nukkumisesta ja liian korkeasta hempasta ja kaikesta. Voi vitsi, on varmaan sellainen pilkun viilaaja, kun mun omani on taas maaliman suurpiirteisin eikä varmaan edes tietäisi noista asioista mitään. Jonkinlainen välimaasto pitäisi noista kommenteista kyllä löytää, kun eihän tämä raskaus oikeasti voi olla niin kamalan vaarallista tai vaikeaa?? Miten ne on ennenvanhaan pärjänneet????????
 
Huomenta väki.
Tartutinkohan teihin kaikkiin sen meidän flunssan :( Voimia potijoille! Meillä Juska yhä vaan nuhassa, ollut jo vajaat 2 viikkoa, minäkin yskin ja niistän. Sitkeä tauti. Kunhan ei tuo mahatauti meille löydä!

Juska oli eilen hoidossa mun vanhemmilla puoli päivää, eikä ollut näkevinäänkään mua kun menin hakemaan. Hauskaa oli siis ollut. Hyvin syönyt, nukkunut ja onnellinen mummin ja ukin seurasta. Tarvin siis omaa aikaa kun kävin ostoksilla ja siivoilin kun meidän pikkuvauva täyttää ylihuomenna vuoden, ajatella!!! On se niin iso ja mainio poika jo. Kävelee melkein yhtä paljon kun konttaakin, suu käy taukoamatta (ei kyllä osaa paljon järkeviä puhua, koiran nimen ja hyvähyvä kehuu itseään) ja vauhtia riittää, ei siis ole sekunttiakaan paikallaan.

Katsoin teidän masukuvista, että mulla oli samanlainen maha Nekun ja Stellan kanssa. Toinen sai pojan, toinen tytön. Vaan onhan se aina kiva arvuutella, kumpi tulee.

Mä totuin kroppaani hinosti raskausaikana. Kurjaa oli tosiaan vaan se alkuvaihe kun oli sen näköinen, että on tullut syötyä hyvin. Vaikeampaa on mun mielestä tottua vartaloonsa raskauden jälkeen...

Onnittelut Stellalle sykkeiden kuulumisesta, se on NIIIIIIIN ihanan kuuloista!

Mäkin söin Obsidania, sopi hyvin mulle. Olihan siinä se juomien kanssa kikkailu, mä kun olen semmonen maidon juoja.

Kirpulle ja Piritalle mukavaa reissua! Toivottavasti mahatauti helpottaa.

Kodin siisteydestä. Mä olen ollut aika kova siivoomaan, mutta nyt se on jäänyt minimiin. Ei vaan kiinnosta tätä kämppää siivota, odotan vaan sinne kotiin pääsemistä. Täällä on ankeat muovimatot, ei kiillä vaikka joka päivä niitä hinkkaisin... Imuroin kyllä päivittäin, vaunut tuo hiekkaa niin paljon sisälle ja poikahan laittaa ne kivet muuten suuhun. Siellä uudessa siivottavaa tulee neliöiden mukana taas lisää, mutta kiva siivota kun näkee paikat kiiltävinä.
Mäkin siivoilin vaatekaappia, täytyiskin jatkaa sitä...

Vepsäläinenhän nyt tempun teki. Munkin kaverit odotti sohvaansa sieltä muistaakseni tupla- ajan.

Murmeli, mimmonen koira sulla on?

Suvi, kyllä sitä pärjää vähemmälläkin rahalla. Siis äippäloman aikanahan raha on vielä loistokas verrattuna tähän hoitovapaaseen. N 300 euroa miinus verot, eli ei juuri mitään!! Näin sitä sitten suositaan äitejä hoitamaan lapsiaan kotona, justjust.

Nyt laittautumaan poitsun unien aikana, kauppaan pitäisi taas mennä.
 
Huomenta!

Kylpylässä oli ihanaa, aina se jotenkin piristää kun käy minilomalla. Otin hartiahieronnan ja kasvojen puhdistuksen, ihanaa..

Jep jep, se suuri S (=synnytys) lähestyy! Tänään viikkoja 35+1. Nyt taas tuntuu että synnytystä odottaa ihan innoissaan, haluan nähdä jo meidän tytön! Toivon vaan niin kovasti että kaikki menee hyvin nämä viimeiset viikot ja lapsonen syntyisi terveenä, että nyt ei pelota yhtään itse synnytys enää. Mä en ole normaalisti mitenkään hermoheikko asioiden suhteen, mutta nyt mulle on jostain syystä tullut paniikki raskaushepatoosista...voi olla ihan psykosomaattista, sillä ihan vahingossa kuulin tapauksen, jossa oli aiheuttanut sikiön kuoleman ihan raskauden lopussa (vältän tuollaisia juttuja!), mutta viime yöstä alkaen tuntuu kuin vähän joka puolella kroppaa olisi pientä kutinaa..huh, yritän rauhoittua nyt viikonlopun ajaksi, ehkä tunne hyvinkin menee ohi.

Lähetän teille tänään myöhemmin masukuvia, kun nyt kerran olen kotona. Pari on vielä kamerassa, puran ne koneelle niin saatte suht tuoreita! Mulle on aika moni sanonut että tyttömahan näköinen, kun ei tule niin paljon eteenpäin. Ainoastaan anoppi väittää että poikamahan näköinen..mutta tyttömahahan se on, kuten tiedämme!

Stellalla oli kivoja kuulumisia, ihanaa että sait kuulla sykkeen, varmasti mieltä rauhoitti!

Vitsi teidän lapsoset alkaa olla isoja..Ja Juliallakin pikkukakkonen suunnitelmissa, Tahkoojakansa kasvaa..=)

Suvi, mullekin on neuvolassa mainitty tuosta selällään nukkumisesta, että jotain suurta verisuonta voi painaa, ja silloin yleensä äidille tulee huono/heikko olo. Kyllä mä nukun aina välillä selällään enkä ole mitään huomannut.

Nyt pitänee mennä herättämään mies välillä, se on lomalla vielä tänään ja vetelee hirsiä autuaasti (vasta 12 h nukkunut..), palaan vielä myöhemmin!
 
Kiva Julia, kun käväisit kertomassa kuulumisia! Toivotaan tosiaan, että teidänkin kohdalla toinen lapsi saa helpommin alkunsa kuin ensimmäinen.

Nii-in, Juska ja Leo täyttävät tässä kuussa vuoden. Aika on hurahtanut nopeasti. Leo on ihan hirveän aktiivinen menijä, mutta ei edes yritä vielä kävellä ilman tukea. Höpöttää kauhean paljon, muttei mitään järkeviä sanoja "äidin" lisäksi. No, sehän se onkin tärkein :).

Julia kyseli äitivaiheesta. Leolla ei ole ollut mitään kovin pahaa äitivaihetta, mutta väsyneenä on usein niin, että vain mun syli kelpaa siinä tapauksessa, että olen saatavilla (=näkyvissä). Tällä hetkellä Leolla on kova sylikausi. Vipeltää ensin hulluna ympäri kämppää, ja sit tulee ykskaks hirveä kiire mun syliin. Roikkuu puntissa vähän väliä.

Suvi, mullekin sanottiin tuosta selällään nukkumisesta, mutta en ollut siitä erityisen huolissani, koska selällään oli ainoa asento, missä pystyin nukkumaan. Minkäs sille voi, jos aina herää selällään, eihän sitä pysty mitenkään "vahtimaan". Täytyy vain luottaa, että kehon vaistot toimivat.

Ihanaa, Katalla on ollut kylpyläpäivä! Mä sain mieheltä synttärilahjaksi lahjakortin täydelliseen kasvohoitoon. Odotan tosi paljon, että pääsen käyttämään sen.

Juu, flunssassa ollaan. Leo parani, mutta meikäläisellä on kurkku tulessa ja nenä vuotaa. Pitäisi jotenkin jaksaa tehdä ruokaostokset, kun huomenna on pyhä. Ja sitä iänikuista siivoamistakin olisi, mutta taitaa tänään jäädä minimiin.

Mä menen ens viikolla juttelemaan työkkäriin, jos ne ottais mut listoilleen muutamaksi kuukaudeksi. En tiedä, miten suhtautuvat muhun, mutta aion olla rehellinen, koska en jaksa nyt yhtään alkaa pimittää raskauttani tms. Mun on vaikea kestää ajatusta, että olisin kotihoidon tuella. Olen vaikka valmis ottamaan sen riskin, että joudun töihin. Tai no, katsotaan nyt, mitä sieltä sanotaan.

Mukavaa perjantaita ja kirjoittakaahan ahkerasti ;)!
 
Loistavaa, jäsen-Julia on saatu takaisin! Oho, Illi on kyllä tosi nuorena noussut seisomaan. Silmiä selkään siis sielläkin! Tuntuu, että L:lla ei ole kipuhermoja lainkaan tai sitten on vain tosi lunki tapaus, nimittäin kopauttelee tämän tästä päätään peiliin, pöydänjalkaan, seinään jne. eikä ole siitä millänsäkään. Kaipa nuo pienet on ohjelmoitu kestämään kopsautuksia ja kuhmuja.

Oi, oi, Stellalla on ollut ihanaa kuultavaa! Varmaan helpotti.

Kiitos soseinfosta, pitäydyn aluksi sokeroimattomissa.

Totta tosiaa, Juskalla ja Leolla on synttärit! Hurjaa. On se mahtava tuo ihmisen eka vuosi - sellaisesta pienestä nyytistä höpöttäväksi kävelijäksi!

Suvin nlan terkka tosiaan vaikuttaa hiukan virkaintoiselta tai siis sellaiselta, joka nostattaa huolta. Onko nuori? Mäkin uskoisin, että luonto on viisas ja järjestänyt asian niin, että äidille tulee tukalat oltavat selällään ennen kuin lapsella on hätää. Mäkin luin tuosta raskausaikana, mutta en kyllä erityisemmin varonut. Nukkuma-asennot oli niin kortilla muutenkin.

Kata, älä ihmeessä herätä miestäsi! Anna nukkua nyt. ;-) Noin se taitaa useimmilla mennä, että loppuraskaudessa nousee uudelleen suuri huoli pikkuisen hyvinvoinnista ja siinä samalla haihtuvat pelot synnytyksestä.

Murmeli, mulla taisi tulla ä-rahapäätös vasta loman alettua, mutta sama tilanne kuin sulla, että sain palkkaa ekat 3 kk.

Lotta on ollut niin vähän hoidossa, että en oikeastan osaa vastata tuohon Julian kysymykseen. Mutta ne tunnit, jotka ovat mun äidillä ollut, on menneet ihan tosi hienosti, ei ole varmaan huomannutkaan mun poissaoloa.

L syö öisin 1-2 krt eikä ole vielä edellytyksiä muuhun, kun kiinteiden syöminen on vasta ihan maistelua. Ihme juttu, että nlassa sanovat, että 6 kk pitää olla ilman sapuskaa yö, kun samaan aikaa suositus on täysimetystä 6 kk eikä mun mielestä imetetyn lapsen mitenkään voi olettaa nukkuvan koko yötä. Mä elättelen toiveita, että asia järjestyisi aikanaan ilman unikouluja, kuten Mattiksella, joka vain alkoi vatsa täynnä nukkua läpi yön… Jos niin ei käy, sitten varmaan jotain tassuhoitoa. Mariska, etkös sä vinkannut siitä vesihuikan tarjoamisesta?

Meillä on edelleen flunssainen tyttö täällä ja oma nuha tekee sitkeästi tuloaan. Räkä valuu, ruoka ei maistu ja on tavallista kiukkuisempi. Tässä aamupäivällä ei viihtynyt muuta kuin sitterissä – onneksi edes siinä. Riemu repesi, kun kaivoin imurin esiin! Siispä imuroimme yhdessä tuumin koko huushollin. Konkariäiti antoi mulle ohjeeksi tehdä KAIKKI kotityöt lapsen kanssa ja viettää sitten päikkäreiden aikaan omaa aikaa. Mä olen ollut tarkka mamma noudattamaan tätä neuvoa. ;-) Itse asiassa, jos jonkun neuvon antaisin tuleville äideille, se olisi juuri tuo. Aluksi mä siivosin, kun Lotta nukkui, kun ajattelin, että sitä bebeä pitää kaiken aikaa viihdyttää... Tuoreen (nyky)äidin hysteriaa.

Paranemista Stellalle! Etköhän sä ole ihan yhtä oikeutettu ansiosidonnaiseen kuin kuka tahansa muukin raskaudesta huolimatta. Jotkut karenssiajat niissä tietty on.

Nyt syömään, mulla jäi vaikka mitä asioita, mutta palaan tuonnempana. Viikonloppuja, jos joku karkaa jo sen viettoon!

 
Mahtavaa,te olette olleet puheliaita!
Eipä ole Savon maalla sen enempää lunta kuin etelässäkään. Vettä lorottelee, ja se hentoinen lumikerros on nyt loskana tiellä =( Ankeeta. En muista tällaista tammikuuta eläneeni.
Junamatka meni hienosti. Pendolinot on tosi kätsyjä just noiden vaunu/invapaikkojen takia. Helppo heilutella vaunuja ja nukutella lasta. Ainoa miinus on se, että samassa pienessä vaunussa on sitten junan kaikki lapset :-) Eli sen hetken, kun voisi rauhassa lukea, käytävän toisella puolella istuva kaksivuotias tuijottaa piinaavasti, tai sitten känisee jostain.

Voi Stella, olipa ihania kuulumisia nlassa! Siellä se kakkonen itää mahassa - tässähän alkaa itsekin jo ihan kuumeilla =) Pikaista flu-paranemista sinnekin! Mulla alkaa hieman helpottaa, tosin hytisyttää koko ajan ja niistätyttää.

Olipa kiva kuulla Juliastakin. Teidän siro tyttönen se on ottanut aimo harppauksen kehityksessä. Voin kuvitella hänet kaposilla jaloillaan huojumassa :) Nyt vaan silmät selkään. Matiaksellahan ei ole vielä edes hampaita näkyvissä!

Jos meillä olisi tarvinnut unikoulua, olisin sen varmaan toteuttanut niin, että ahkerasti vaan tuttia suuhun ja tassuttelua. Ja lipsua ei saa, vaikka yön piinaavina tunteina se olisi kovin helppoa ja helpottavaa. Meillä 3.30 ruokailu jäi automaattisesti pois, eli nukkui se yli, ja sitten 5.30 tyrkkäsin vaan tutun suuhun ja heiluttelin peppua. Ja sitten yhtäkkiä poika alkoi kitistä vaativasti vasta 07 aikaan.
Nyt vieraassa paikassa kyllä heräiltin pari kolme kertaa tutitustarpeeseen, nukkui poika selvästi sellaista ohuempaa unta.

N: arvelen, että se 6 kk-ei-palvelua-yöllä-ajattelu perustuu ihan siihen, että useimmat antavat kiinteitä jo nelikuisena. Ja siten 6 kk vanha selviää hyvin yön yli. Totta kai Lottis vaatii nyt ensin matalan laskun uuteen ruokamaailmaan, ja ehkä siinä 7-8-kuisena voi vaatia jo pitkiä öitä.

Julia, meilläkin M vierastaa aikalailla, ja äidin (tai isän) syli kelpaa vain. Voi sitä yninää taas eilen, kun mummilaan tultiin. Hetken istuu jäykkänä sylissä ja tuijottaa tuimasti, ja jo seuraavassa hetkessä etsii mua hätäisellä katseella ja päästää porun. Ja huomenna tämä mamma olisi menossa konserttiin siskon kanssa, ja vauva jää hoitoon! Harmi, kun mun äiti on tämän ja huomisen töissä, joten eivät ehdi kunnolla seurustelemaan ennen menoani. No jospa se siitä, tekee hyvää Masalle olla muiden aikuisten hoivissa.

Suvi, samaa mieltä kuin muut - älä turhia stressaa sitä, että yöllä käännyt selällesi. Ainakin itse luotin raskausaikana täysin siihen, että keho kyllä kertoo heti, jos joku on vialla. Jos olin itse selällä pitkän ajan, tuli heti tuskainen ja lievästi huonovointinen olo, ja se jo automaattisesti siirtää asentoa. Nuku nyt levollisesti, kun vielä voit :)

Katan kylpyläloma kuulosti ihanalta. Miltäs kotipäivät ovat tuntuneet? Onko ollut mahtavaa....?? Itse ainakin hehkuttelin sitä niin, että taisi muita jo hermostuttaa, heeeehhh.

Onnittelut 1-vee-tahkoojalapsille! Pitikin tiedustella, mitä meidän synttärisankareille kuuluu. Miten Juskan pottaharjoittelut sujuvat, onko vaipat jääneet sivuun? Laittakaa muuten uusia kuvia, viimeistään ainakin sitten synttärikuvia molemmista Leosta ja Juskasta.

Mariska, kyllä sä mun mielestä voit hyvin viedä Samun kylpyläpuolelle, eri asia sitten on, kuinka kauan poika viihtyy. Siellä meinaan alkaa aika nopeesti näitä pieniä paleltaa, ja pikkuhuulet alkaa sinertää (nimimerkki kokemusta on =)) Tosin ei Masan kanssa, vaan siskon tyttöjen. Mutta kokeilkaa!

Kävin muuten eilen pikaiseen Stokkan aleruuhkassa, ja hups, joka kolmannella oli Hartanit! Tosi vähän nelipyöräisiä ylipäätään. Ostin pikaisesti yhden neuleliivin M:lle, kun se vaan oli niin söde...näillä perusteilla mukaan on tullut aika monet vaatekappaleet...Alan huomata itsessäni pientä maanisuutta, kun puen poikaa. Etenkin neuleet ja housut on mun heikkouksia. Tosin tämän tiesinkin jo raskausaikana, että kivan näköisiä vaatteita on kiva ostaa, ja nimenomaan pojalle...

Sori, kirjuuttelen aina niin pitkästi. Poika nukkuu ja mun isän kanssa vaan himmaillaan kotona, ei hassumpaa :) Pian tulee systeri lapsineen. Mukavaa. Saas nähdä, miten kauan täällä viihdytään, ainakin tiistaihin asti.

Palailen taas :)
 
Jes perjantai! Np-ultra lähenee. Vähän jännittää jo.
Hui, Katalla synnytys tosiaan lähenee. En osaa edes ajatella, että itse olisin joskus noin pitkällä. Onko teillä jo kaikki hankinnat tehtyinä?
Mäkin olen jopa kuullut siitä selällä nukkumisesta, synnytysvalmennuksessa, jossa olin ystäväni kanssa. Hassua sinänsä, että olen jo käynyt valmennukset ja "synnyttämässä" samassa sairaalassa, johon itse on toivottavasti menossa. Tuttuja juttuja siis!
Eilen kuulin, että pitkään yrittänyt ystäväni ja hänen naisystävänsä (siis naispari) odottavat myös! Laskettu aika on vain reilun viikon mun jälkeen. Toisesta IVF:stä oli sitten tärpännyt. Olenkin odottanut, että olisi kiva jos joku odottaisi samaan aikaan. He tosin asuvat kauempana. Onnellinen olen heidän puolestaan.
Voi vietävä, eilen tanssitunnin jälkeen yksi tanssikaveri kysyi, että kehtaakohan kysyäkään, mutta oletko raskaana. Siis onhan mulla aika pömppö jo ja tiukassa jumppapaidassa kyllä näkyy.. varsinkin kun normaalisti on aika littana vatta.
Onnea pian 1-vuotiaalle Juskalle!
 
Miten mä heti olen koneella kun poitsu on sängyssään :)

Kiitos onnitteluista, synttärit pidetään kahtena päivänä. Sunnuntaina tulee sukulaiset ja torstaina sitten vauva-/lapsivieraat. Pakko oli tehdä näin kun ei meidän kämppään yksinkertaisesti mahdu kaikki yhtäaikaa.

Juska ei ainakaan ollut valmis lopettamaan yösyöttöjä puolivuotiaana. Söi siis kahdeksankuiseksi. Tutin avulla päästiin eroon syötöistä, ensin siitä ensimmäisestä, sitten toisestakin. Nyt on taas alkanut tehdä sitä, että herää 6.15 karjumaan ja maitoa pitää saada, sitten jatkaa uniaan tai ei jatka... Jos noustaan siihen aikaan ylös, on kärttyinen siihen asti kun menee unille. Rajana olen pitänyt sitä klo kuutta, sitä ennen ei syödä.
Unikoulussa juuri Piritan mainitsema tiukkuus on se must juttu. Yön pimeinä ja pitkinä tunteina todellakin tekisi mieli antaa periksi kun pääsee itse niin nopeammin nukkumaan.
Sama homma meillä ollut tutin pois jätön kanssa. Niiiiiiin paljon olisi tehnyt välillä mieli antaa tutti, mutta en ole antanut periksi ja pian tulee 2 viikkoa ilman tuttia täyteen. Hommaa on helpottanut se, että poitsun nenä on niin tukkoinen, etten raatsi laittaa tuttia suuhun.

Piritta, pottailu sujuu tosi hyvin. Eli monet pissat ja kakat tulee pottaan päivittäin. Poika pissii ihan vähän väliä, joten vaipat on täynnä kuten ennenkin :) Saisin viedä potalle n 10min välein jos ilman vaippaa pitäisi olla. Milloin lapset yleensä ovat kuivia? 2-3 vuoden välilläkö? Kirppu, Mariska, valaiskaa?

Juska on aika vähän vierastanut. Ei koskaan mitään hurjaa huutokohtausta. Ainoa, milloin ei voi antaa vieraan syliin on juuri herättyään. Mutta esim mun vanhempia ei ole vierastanut koskaan. Nähdään toki usein, että sekin vaikuttaa.
Sylissä poitsu ei viihdy kun koko ajan pitää olla menossa. Kipeänä oli sylissä jatkuvasti ja tuijotti teletappeja, näin meni 2 päivää... Oli kyllä säälittävä.

Tuosta kylpyläjutusta en tiedä, mutta miksei voisi mennä. Olen ollut vain kerran kylpylässä, silloin en nähnyt vauvoja. Vaan ambulanssimiehet tuli sinne kun joku lapsi meinasi hukkua, piti kait vähän elvytellä, huih. Pikkuisen valui ambulanssin pojilta hiki kun olivat talvivaatteissaan kylpylän pikkupikku lämmössä...

Mulla on edelleen kesken tuo vaatehuone, taidan sukeltaa sen uumeniin..

Hei, kuka alottaakin uutta ketjua, niin laittakaa siihen Murmelin la siihen meidän listaan mukaan, eikös se ollut 20.2?
 
Haah, Hertta, kohta huomaat ihan sujuvasti kaikkien katseen vetäytyvän sun vatsanseudulle ja yhtäkkiä sun vointisi onkin kaikkien puheenaihe! Se on aluksi OUTOA mutta aika siistiäkin, kun kerrankin saa valittaa jos tarvetta on! Tosin sitten täytyy valmistautua kuuntelemaan kummikaimojenkin odotuskertomukset ja kauhutarinat...! Mutta onpa hienoa että saat odotuskaverin! Mä olen ammentanut paljon tietoa mun ystävältäni jonka la on 10 päivää mun jälkeen, kun heille on tulossa toinen. Mutta on kivaa vertailla etenemistä ja tuntemuksia!! Kuten toki mysö teidän kanssa:-)).

Mä voisin kanssa ostella jo vaikka mitä mutta yritän hillitä itseäni, että näen kumpi sieltä on tulossa. Söötit puuvilla-lapaset mun oli pakko ostaa ettei pieni pääse raapimaan itseään:-). Hyvä selitellä miehelle mihin mikäkin vaatekappale on tarkoitettu, sillä kun ei ole bodeista ja sukkiksista mitään havaintoa:-))).

Juskalle ja Leolle synttärionnittelut. taidan kohtapuoliin häipyä skuggaan viikonlopuksi. Olis tiedossa puunkaatoa appiukolla ja pientä kodinlaittoa. Vaunuja piti mennä katsomaan mutta hokasin vasta eilen että huomennahan on pyhä ja kaupat kiinni:-(. Iloista viikonloppua armaat nettiystävät!!
 

Similar threads

S
Viestiä
100
Luettu
3K
K
N
Viestiä
105
Luettu
2K
K
S
Viestiä
101
Luettu
2K
P
N
Viestiä
107
Luettu
2K
A

Yhteistyössä