Tahkoojaplussat 43

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sandeman9503
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hejsan!
Vai jo on Katan la, huisia!
Murmelikin siinä ihan takana, pian syntyy 3 tahkoojavauvaa, mukavata.

Mulla oli imetyspaitoja, mä käytin niitä lähinnä odotusaikana. Eli semmosia T- paitoja. En osannut niiden kanssa imetellä.

Pumppu mulla oli lainassa, semmonen käsikäyttöinen. En saanut sillä muuta kun kädet kipeäksi :( Eli maitoa minimaalisesti ja kädet aivan hapoilla pumppaamisesta.

Liivit taisin ostaa noin kk ennen poitsun syntymää. Mulla normisti 75 C, oiskohan ne olleet 80 D? Tosi piukat oli alkuun, mutta jo parin viikon päästä synnytyksestä hyvät. Mulla oli kahdet kaarituettomat, mustat ja valkoiset. Muuten en osaisi pitää kaarituettomia, mutta maidolliset tissit oli niin muhkeat, ettei kaaria tarvinnut :) Mäkin pidin liivejä yötä päivää.

Mua nauratti Stella kun kuvittelin sut kolmen pipon kera???!!!

Surku noita Vilin ja Samun öitä! Varmasti rankkaa. Ei kai tuohon muuta lohdutusta osaa sanoa, kun että eiköhän se aika joskus tee tehtävänsä. Voimia sinne valvomiseen!

Vai hiiriä. Mä en niitä kammoa, en mitään muita elukoita kun hämähäkkejä. Ihan kauheita, hui. Niillä on jotenkin liikaa jalkoja ja menevät liian lujaa.. no ei kyllä käärmeetkään mun lemppareita ole.

Kirppu, tervetuloa vaikka sitten supistelemaan meille :) Voidaanhan me vaan istua ja suunnitella.

Mua nauratti Lotankin touhut. On se konttausasento pop kun pitää syödessäänkin siihen kammeta, heh.

Hinosti meni Hertan haastattelu. Saas nähdä, kenet valkkaavat, PQ!

Taidampa mennä 7-päivää lehden pariin (kotiäidin torstain ilo) kun Juska nukkuu.
 
Mä tein listaa mitä kaikkea pitäisi vielä hankkia, hohhoijaa, kallis paukku tämä esikoinen! Ihan kaikki tuossa listalla ei tietty ole välttämättömiä, mutta mä olen muutenkin enemmän sellainen mukavuudenhaluinen että ostan varuulta ja jos en tartte niin laitan sitten kiertoon. Ne imetyspaidat olis kai juuri noiden mahaläskien kannalta jees, mutta täytyy nyt vielä tsekkailla tilannetta.

Hiiret ja käärmeet, yök. Kaikki muut nilviäiset ja ötökät ei hirvitä. Hämähäkitkin päästään mieluummin elossa pihalle kun syövät niitä hyttysiä:-).

Mää tuuletan....enää 20 työaamua ja huomennakin on löysää kun muut juhlii pikkujouluja, siis oikeasti vain 19 aamua!! Jesjesjes!!

Tänään vikan kerran hydroon, ihan tulee ikävä niitä mammoja siellä. On kyllä hauska porukka mutta roppa alkaa olla romuna pienestä kävelystäkin:-(. Ehkä sitä sitten jälkivuodon jälkeen saapi harrastaa ja palata porukkaan jos isukki on Ilppiksen kanssa.
 
Kataaaaaaaaaa!!!!????

Aah, pakkanen hellitti ja L saa toisetkin unet ulkona! Todella buenoa. Juuh, ei onnistu vaununukutus sisällä, kampeaa siitäkin itsensä puoli-istuntaan ja kurkkii laidan yli. Kerran sain nukahtamaan, mutta sitten piti olla kärppänä kuulolla, kun heräsi, ettei tullut pää edellä alas sieltä.

Vielä imetyspaidoista. Meitä on ilmiselvästi kahta koulukuntaa, nääs musta se tissin kaivaminen rintsikoiden lisäksi vielä paidankin uumenista julkisella paikalla kuulostaa hankalalta! (Mulle on riittävästi akrobatiaa, että saa sen P:n mainitseman koukun auki ja kiinni about yhdellä kädellä.) Olen elänyt siinä uskossa, että lapsi on peittänyt suurimmat vatsamakkarat, en ole suoraan sanottuna koskaan erityisemmin asiaa ajatellut. Öö, mähän en tosin ole siellä toisella puolella sitä löllöä katselemassa… Nythän tästä tulee vallan paineita, kun kuitenkin syötän melkein missä vain. Jaiks.

Saas nähdä minkälaiset kansallispuvun taskut tai ajokoirankorvat entisistä dollyista kehkeytyy! Pitsisiä hepeniä jo odotellen. On ollut antoisaa imettää, mutta pikku hiljaa alan toivoa, että L vieroittaisi itse itsensä. Vuoden ikään imetän, jos kelpaa.

Mä varmaan saisin slaagin, jos meillä kotona näkyisi hiiri! Yhtenä päivänä kävelyllä ollessa tien yli vilisti sellainen, sitäkin säikähdin.

Kyllä mäkin Hertan tilanteessa olisin kertonut raskaudesta viimeistään toisella kierroksella, mutta se on se PERIAATE, joka jurppii, että tämänikäiset naiset kärsivät lisääntymispotentiaalistaan, vaikkei olisi miestä tai olisi kärsinyt vuositolkulla lapsettomuudesta. Ikuisuusaihe, sori.

Waude, Mariskalle ja miehelleen kivaa matkaa! Mihin Samu ja Teemu? Taidan muistaa, kun varasit matkan.
 
Heippa!
Nyt kotiuduttiin Turusta. Leo on ihan ihmeissään, kun saa taas tutkia tuttuja nurkkia. Kaikki laatikot on tyhjennetty jo vähintään kerran.

Nekun tavoin mäkään en välittänyt imetyksen aikana näkyvästä mahasta, koska lapsi peittää sen. Lisäksi julkisilla paikoilla käytin joskus harsoa suojana, jotta lapsi saa rauhassa syödä. Sehän peittää samalla mahdollisesti näkyvät mahamakkarat ja on yllättävän kätevää, vaikka ei ehkä siltä kuulosta. Samalla rätillä voi sitten siivota roiskeet :).

Mukavaa matkaa tosiaan Mariskalle ja miehelle! Ihanaa tuollainen irtiotto.

Ötökkä- ja otuslinjalta mä inhoan yli kaiken koppakuoriaisia ja kaikkia ötököitä joilla on pitkät sarvet! Hiiret ja hämähäkit on ihan ok, tosin ensimmäiset ei sisätiloissa kumminkaan. Hämähäkkejä en pysty tappamaan, kun mut on pienestä pitäen saatu taikauskomaan, että siitä seuraa huonoa onnea.

Kataaaa! Onkohan käynyt niin, että tytär päätti lähteä maailmaan juuri laskettuna päivänä?!?

 
Sori kaverit et oon piinannut teitä..jotenkin nää lököttelypäivät menee niin nopeasti kun miehen kanssa käydään vähän ulkoilemassa ja sitten kahvilla ja sitten leffaa katsomaan sohvalle..mutta siis Se Suuri LA on koittanut tosiaan tänään, vaan mahasta ei kuulu mitään sen suuntaista signaalia, että sieltä pois haluttaisiin..pahus vieköön!!!

Typykkä möyrii vaan niin älyttömästi välillä, että saa nähdä mikä ikiliikkuja sieltä putkahtaa! Varmaan isäänsä tullut, se mies kun on välillä ihan täynnä virtaa, on joko täysin on tai off. Ja alkaa muuten tuntumaan vähän epämukavalta nuo liikkeet pikkuhiljaa, ei varsinaisesti satu, mutta ei mukavaakaan.

Onpahan muuten ruuhkat liikenteessä, yritin äsken käydä Sellossa kaveria moikkaamassa, mutta kehä I oli niin tukossa, että puolen tunnin jälkeen käännyin takaisin, enkä ollut päässyt kuin varmaan pari kilometriä eteenpäin..huhhuh. Mies lähti ostamaan karkkia kiskalta ja linnoittaudutaan sitten (taas) sohvalle... Me ollaan kyllä tultu ihan patalaiskoiksi! Tänään on ainakin Idols-päivä taas, sitä alkaa tuntemaan aika hyvin TV-ohjelmat joka päivälle =)

Mua ei inhota juuri mitkään otökät/otukset, ainoastaan sellaiset verenimijät kuin punkit ja hirvikärpäset tms. saa inhotuksen väristykset kulkemaan.. hiiret ei mitenkään karmi, mutta onhan ne sisätiloissa epähygieenisiä, jos ei ole lemmikkilajia. Mä en pysty tappamaan oikein mitään ötököitä, jos nyt ei hyttysiä ja paarmoja lasketa, ja sehän on vaan itsepuolustusta..muuten kiikutan aina ulos kaikki koppakuoriaiset sun muut.

Vielä liiveistä..mun rintsikkakoko on muuttunut 75B:stä 80C:hen, olisin hyvin tyytyväinen jos saisin pitää tämän koon aina, mutta niin ei taida käydä...=) Pidän käsiä ristissä että ensi syksynä olisi jäljellä muutakin kuin patalaput!

Ja rintapumppu on mullakin, Aventin käsikäyttöinen kaverilta lainassa. Sen hyödyllisyyttä ei kai tiedä kuin testaamalla, joten saapi nähdä. Jos hyvin kävisi niin saisi joskus pumpattua tilkan pakkaseen, olisi sitten syötettävää miehellä jos mulla on menoa.
 
Huomenta,
Kohta olis tarkoitus lähteä "pikkujoulujen" viettoon. Eipä kauheasti nappais mutta aina kivaa päästä pois toimistolta:-).

Meillä oli eilen joulu! Tuli sekä äitiyspakkaus että kelan päätös rahoista. Se kelan paperi oli kyllä mahdollisimman sekava ja en pysytynyt ymmärätämään niitä lukuja siinä. Miksi toisina kuukausina tulee enemmän rahaa ja toisina vähemmän? Siis täysin epäloogisessa järjestyksessä. Onko niissä arvioitu jotain kesälomarahoja? Ja varmaankin verot menee vielä noista ilmoitetuista summista? Noh, kai sitä noillakin summilla pärjää kun on pakko?

Pakkauksen vaatteista olin ihmeissäni kun melkein jokaisessa lukee ettei saa rumpukuivata? HÄH? Kuvitteleeko ne että pyykkien ripustaminen on jotenkin hauskaa ja pikkulasten äideillä on määrättömästi aikaa sellaiseen? Mää ainaskin vedän lähes kaiken meidän pyykin kuivaajaan.

Lähden sitten pikkujoululounaan jälkeen kohti keski-suomea ja niitä isoäidin hautajaisia joten radioskugga kutsuu viikonlopuksi. Toivottavasti Katan tytteli tajuaa että äiskä ja iskä odottaa malttamattomina ja että olis jo aika tulla maailmaan;-). PQta ja kärsivällisyyttä odotteluun!

Muille mukavat viikonloput!!
 
Terpat typsyt,

vielä Katalla siis jatkuu odotus. Mutta hyvää kannattaa aina odottaa.. :)
Ja Sande sai hypisteltäväksi äitiyspakkauksen, kiva juttu!

Mulla oli kolmet imetysliivit ja niillä vetelin sen imetysajan. Tisut turposi B-> C ja siihen jäivätkin. Imetyspaitaa ei ollut, mutta ajattelin nyt testata sen. Mulla oli vähän sama kuin Nekulla, etten paljon masumakkaroiden näkymistä ajatellut. Meillä on pojat olleet niin isoja, että niillä on saanut pahimmat makkarat (toivottavasti! niin ainakin kuvittelin) piilotettua. Rintapumppu oli aluksi käytössä, kun oli ylituotantovaihe. Sen jälkeen sitten jäikin kaappiin, kun kysyntä ja tarjonta kohtasivat.

Juu, maallahan me tosiaan asutaan. Lahdessa käyn töissä, mutta tuossa vähän pohjoisempana asustellaan. Meillä talo on siis hirsirunkoinen, 20-luvulta, joten siellä seinien välissä hiirut viihtyy eikä niitä sieltä mihinkään saa. Melkeinpä koko huusholli on kyllä rempattu kolmen viime vuoden aikana pohjia myöten. Yleensä kuulee vaan hiirien rapinaa seinistä, mutta nyt tuli siis tuo näköhavaintokin... Inhoan noita hiiriä ja kaikkia vähän sen näköisiäkin. Pikkuhyönteiset vielä menee. Mulla inhokki/pelkolistan ykkönen on linnut, erityisesti pulut ja kanat. Toreilla en voi kesäisin kävellä ilman huutamista ja kirkumista. Ja tää on ihan oikeesti pelkoa, ei mitään tyttömäistä kiljahtelua. Kuulostaa varmaan vähän hämärältä...

Hyvä Mariska, että putket taas pelaa. Saisi tuo pakkanenkin vähän hellittää.... Ja hauskaa reissua teille tosiaankin! Relatkaapa nyt kunnolla, kun saatte lapsista vähän lomaa. Tulee varmaan hyvään saumaan.

Nyt pitää palailla töiden pariin, jospa tänään pääsisi ajoissa poiskin.
 
Kirpulle vinkki hiirien karkoittamiseen. Elektroninen hiirenkarkoitin. Laitetaan pistorasiaan ja lähettää ääntä (ihmiskorva ei kuule), joka karkoittaa jyrsijät ja muuten linnutkin. Ei siis voi käyttää jos on lemmikkeinä esim. marsuja, hamstereita tai lintuja. Karkoittimia on eri vahvuisia, mutta yleensä yksi karkoitin riittää n. 50 neliölle. Talon eri kerroksissa pitää myös olla omansa. Kannattaa kokeilla. Löytyy rauta- ja maatalouskaupoista. Voi tietysti olla, että olet jo kokeillutkin.
 
Morjens, nopsaan tulin kurkkaamaan...kohta lähdetään.
Pojat menee mummolaan meidän reissun ajaksi. Teemu on ihan täpinöissään, vetelee omaa pientä matkalaukkuaan huoneesta toiseen. Samulle tämä on ensimmäinen yökyläily..peukut ja varpaat ristissä ettei kamalasti mummoa valvottaisi. Samu täyttää tänän ½ vuotta...nopsaan on aika mennyt. Mitenköhän tää mamma selviää eroahdistuksestaan?!

Meidän putket jääty eilen uudestaan. Saatiin nopeasti sulamaan ne kun tiedetään kohta. Mies kävi ostamassa jotain lämpö kaapelia jota laitetaan putken ulkopintaan kiinni ja sen pitäisi ruveta automaattisesti lämmitämään putkea kun lämpötila laskee tarpeeksi alhaiseksi. Tähän hätään sitä ei keretä asentamaan. Ja reissun ajaksi jätetään hana tiputtelemaan.

Tuo Sanelman vinkki on tepsinyt ainakin meillä. Meillä melskasi tuolla välikatolla hiiret, oravat yms. pitkin syksyä ja talvea. Hankittiin TopoStop merkkinen hiiren karkotin ja se toimii justiinsa tuolleen päästelemällä korkea taajusia ääniä. Kissa ei siitä häiriintynyt eikä me ihmiset, mutta hiiret lähti. Kandee kokeilla.

Hauskaa viikonloppua kaikille.
 
Kiitokset hiirenkartoitusvinkistä. Pitää viikonloppuna käydä shoppaamassa semmoinen.

Katasta ei ole kuulunut... :) Oiskohan... tai sitten vaan taas pitää meitä hulluja jännityksessä.
Oikein kivaa viikonloppua kaikille! Näyttää kelit kivoilta, ulkoilua siis tiedossa :)
 
Heipat!
Onkos väki jo karannut viikonlopun viettoon? Kataaaa... :)

Tulin just lääkäristä. Mulla on ollut puoltoista kk:tta kurkku kipeä, olen aina limainen, ryin ja suussa maistuu pahalle. Nielurisathan ne reistaa. Krooninen tulehdus ja niiden poisto tässä kevään mittaan. Onkos keltään täällä poistettu? Mimmosta oli? Olen ymmärtänyt, että kurkku on hurjan kipeä viikon verran.

Tuo lintupelko on oikeestaan aikas hauska. Vaan ei varmaan niistä, jotka siitä kärsii! Musta linnut on ihania, varikset eritoten! Teillä ei Kirppu varmaan ole lintulautaa???
Niistä hämähäkeistä. En mäkään niitä tapa (kuten en juuri muitakaan, ehkä itikoita joskus) vaan vien ulos. Ja jos on talvi, niin ummistan silmät hämyltä ja annan se taas piiloutua :)
Mä muuten syötin hiirtä, joka asui meidän exex- talon takapihan rappurallin alla... Se oli vallan suloinen. Joo, tiedän... ei ehkes kovin fiksua. Mä vaan olen niin loputtoman eläinrakas.

Mukavaa irtiottoa Mariskalle ja miehelle! Nauttikaa toisistanne.

Sandelle huutelen perään voimia hautajaisiin, ne ne osaa olla raskaita.

Mä lähden huomenna rimpsalle ystäväni kera. Tulee molemmille tosi tarpeeseen. Kunhan vaan pysyisin kohtuudessa..
Haaskat viikonvaihteet! Kata vois olla linjoilla infoomassa vloppunakin, ellet ole jo sairaalassa, täytyy käydä kurkkimassa.
 
Jahas, ei ole Kata vielä poksahtanut, jännitetään lisää ;)

Nekku, meillä on kans tuo itsestään sänkyyn nukahtaminen mennyt uusiksi liikkumisen tuoman levottomuuden myötä. Pääsen huomattavasti helpommalla iltaisin kun samaan tapaan syötän sylissä ja vasta lähes nukkuvan tytön vien sänkyyn. Muutoin seisoskelee sängyssä ja alkaa mieletön ralli tutittamaan ja kaatamaan tyttö petiin uudestaan ja uudestaan. Oon ajatellut, että aikansa kutakin, kyllä se vielä ehtii oppia itekseenkin nukahtamaan. Siitä on kyllä tingi, että jos Ilona on kerran sänkyyn viety, niin takaisin olohuoneeseen ei enää tuoda. Hyssyttelyt ja nukutus hoidetaan sitten loppuun tytön huoneessa.

Mää luulen, että imetyspaita vois talvella on mukava keksintö, ei tarvi kylmillä ilmoilla koko mahaansa paljastaa. Viime kesä oli niin lämmin etten imetyspaitaa tullut hankkineeksi vaikka aluksi niin suunnittelin. Mahakin kutistui odottamaani nopeammin, joten pikkumakkaroiden vilauttelu ei mua häirinnyt. Jos nyt olisin synnyttämässä, niin varmasti hankkisin pari imetyspaitaa kylmän vuoksi. Musta ainakin sellaiset paidat, joissa on suuri v-kaula-aukko ja materiaali joustava, ovat loistavia.
Imetysliivejä mulla oli (ja on vieläkin) vähän joka lähtöön; eri kokoja ja värejä. Muutaman hyvän ystäväni kesken ollaan kierrätetty niitäkin. Mulla kuppikoko meni läpi kirjon beestä deehen ja nyt vaikuttaa siltä, että kun imetys jää kokonaan taakse, ovat jäljellä vain ne hiivatin patalaput. Taidankin jatkaa imetystä tosi pitkään!! Hih hih.

Me ollaan Ilonan kanssa oltu kaks päivää mummuloissa ettei kotona pimahdeta kun ei kumpikaan olla totuttu sisällä kököttämään. Ilona pääsi leikkimään serkkujensa kanssa ja ilahtui riehumaan isompien mukana.
Ite oon hiihtämisen sijasta käynyt uimahallissa. Huomenna taitaa pakkasen puolesta jo päästä hiihtämäänkin.

Miehen vanhemmalla pikkuveljellä on kolmekymppiset huomenna ja anoppi ja vaari tulevat Ilonaa hoitamaan. Meen autolla ja tuun kotio jos/KUN tilanne vaatii.

Viikonloppua kaikille :)
 
Niin tarkoitin, että imetän (tai annan pullosta) sylissä iltaisin. Puuron Ilona syö syöttötuolissa. Hienoa on se, että mieskin käy tuohon tehtävään, aiemmin Ilona ei oikein syönyt jollen mää ollut syöttäjänä.
 
Perjantaita!

Mä en pääse varmaan synnyttämään ikinä..huokaus...no ei pidä lannistua, vastahan nyt on 40+1 menossa. Ei mitään oireilua mihinkään suuntaan, mutta luotan siihen että se vaan alkaa joku kaunis päivä. Koko iltapäivän on ollut kunnon jumppahetki mahassa taas, ei ainakaan tule kyllä pelkoa vauvan liikkumattomuudesta! Mieskin alkaa pikkuhiljaa käydä kärsimättömäksi, kyselee joka ilta että tuntuuko siltä et tänä yönä alkaa..juu-u, mistähän mä sen tietäisin..?? Muutenkin nyt kun on kolme viikkoa yhteistä joutenoloa kotona, niin huomaa että mies alkaa eka kertaa olemaan vähän levoton, terveen merkki ;-). Tänään sulatettiin pakastin ja siivottiin miehen auton takaluukku, johon olikin kertynyt kaikenlaista roinaa. Turvakaukalon jalustakin pääsi takapenkille odottelemaan.

Sande, mulla ainakin äippärahakuukaudet on vähän eri pituisia, ja sitten ne ekat pari kk saa sitä korotettua rahaa, eli lähes saman kuin palkka on. Siksi oli aika vaihtelevan suuruisia summia. Mä havaitsin saman tuon äippäpakkauksen kanssa, ei rumpukuivausta. Mä en ole laittanut mitään lastenvaatteita rumpuun kun pelkään niiden kutistuvan nukkekokoon, mutta voi olla että sitten kun niitä pesee harva se päivä, niin tulee viskattua kaikki vaan sinne.

Lupaan informoida viikonloppuna jos (tai KUN) olen vielä yhtenä kappaleena, meillä ei olekaan mitään ohjelmaa, jotenkin sitä on niin odottelevalla kantilla että tulee lähinnä kotona nökötettyä. Videokameran ostoa ollaan nyt harkittu, joten voi olla että mennään niitä katselemaan. Mä en ole koskaan kaivannut moista kapistusta, mutta voisihan se olla kiva ikuistaa vauvelia.

Hyvää viikonloppua teille jotka ette ennen maanantaita ehdi linjoille!
 
Terveeks kaverit!

Vielä se Katakin siis täällä. :) Puskan takaa taitaa se sunkin synnytys alkaa. Loistavaa, että olo on kuitenkin mainio. Pitikin muuten vinkata, että kannattaa kiinnittää jalusta autoon ennen h-hetkeä. Ei ollut ihan minuutin juttu nääs. Tai jos on kaukalo, joka kiinnitetään vöillä, suosittelisin kertaalleen katsomaan, miten tulee, ettei tarvii synnärin pihassa sitten tuskitella.

Mä en ole laittanut L:n vaatteita rumpukuivaajaan just kutistumisen vuoksi. Sen sijaan puklurätit eli harsot tulee siellä ihanan pehmeiksi.

Meillä takana jo toinen mainio yö. ;-) Ainokainen herätys oli syöttö klo 3.30. Julia, hyvä kuulla, että teillä tuota samaa nukuttamisen kanssa! Meillä sama periaate; leikkimään ei voi enää päästää, kun on päätetty unille laittaa, muuten nousee kierrokset liikaa. Sitten hyssytellään hämärässä huoneessa vain ilman virikkeitä.

Aah, eilen olin hieronnassa. Kyllä teki eetvarttia. Oli meinaan tuskasen kipeät hartiat tytön kantamisesta. Melkein huusin, kun runnoi auki paikkoja. Illalla tuli melkoinen päänsärky, kun ”mömmöt” lähti liikkeelle.

Nyt menen hakemaan pikkulikan sisään. Isukkinsa on työreissussa ja tulee vasta myöhään. Pöh. Kivaa viikkistä kaikille!
 
Onnittelut Nekulle hyvistä öistä! Tekee hyvää saada välillä nukkua rauhassa.

Katalle tsemppiä odotteluun, toivottavasti tyttö malttaa pian jättää ahtaan mutta niin rakkaaksi käyneen yksiönsä.

Meidän kämpässä on aivan järkyttävän kylmä näin pakkasilla, en tiedä mitä taloyhtiö oikein pihtailee. Periaatteessa kyllä tykkään siitä, että on viileää, mutta rajansa kaikella. Nytkin on sormet niin kohmeessa, että just ja just pystyn kirjoittamaan. Päällä on kyllä ihan tarpeeksi, villapaita ja villasukat. Makkarin patteri on ihan kylmä, mutta korjaaja saatiin vasta maanantaille. Harmi, ettei ole varaavaa takkaa.

Sandemanille voimia hautajaisiin, vaikket olekaan tätä viestiä enää lukemassa.

Mä lähden nyt ruuanlaittoon, jos siinä vaikka lämpenisi. Mukavaa viikonloppua! Niin ja Riinuskalle hauskaa rilluttelua!

 
Piti tulla kurkkimaan, onko meidän mamma vielä yhtenä kappaleena =)) Voimia vain odotteluun Kata. Tosin kyllä minäkin haluaisin lämmitellä masussa näillä pakkasilla! Tulee neiti ulos, kun lauhtuu :-)

Meikäläiselle teki eetvarttia aamun spinning, eilen nimittäin vedettiin sillä sykkeellä mozzarellakuorrutteista pastaa ja 350 gramman namipussia...

Ai niin Mariska lähti miehensä kanssa Ruottin puolelle! Ihania tosiaan tuollaiset irtiotot, toivottavasti on antoisa reissu.

Meidän poika se saa vihdoin hampaita. Kummallisen hankalaa ollut unenhaku iltaisin, joten saattaapa ikenessä pilkottava hammas tehdä omaa tehtäväänsä. Heräilee myös öisin ihmeellisen (rasittavan..) monta kertaa.

Juu Kata videokamera on ehdoton! Just eilen ostin lisää kasetteja, me nimittäin filmataan poitsua ahkeraan. On se vaan kiva sitten katsella (joskus....) niitä, kun poika on vanhempi. Tosin eipä olla varmaan kertaakaan katsottu nauhoja häistä, polttareista tai häämatkalta, ei vaan tule istuttua ruudun eteen ajan kanssa.

Vai täällä jaetaan jo hiiren karkottamisvinkkejä, hauskaa! No, monipuolisuus on rikkaus, eikös vain :)

Eilen oli muuten nasta päivä. Oltiin sitten Stokkalla about 3 tuntia, hehhheee...Eka tein muutamia ostoksia, sitten mun ystävä, joka on kaupungissa käymässä, liittyi seuraan, ja kahviteltiin pari tuntia. Ja meidän kahvittelut kestää aina ikuisuuden, kun on juttua niin mahdottomasti. Eihän sitä tohtinut kauppaa/kahvilaa vaihtaa, kun on kerran itsensä ja pojan riisunut talvikamppeista, jotenkin hurjan kätsyä vaan hengailla samassa paikassa. Muhun on iskenyt jokin hulvaton sisustusvimma, kaikenlaista pitää ostaa kotiin, uusia esimerkiksi lamppuja, tyynynpäällisiä....


Saitkos Sande viime vuoden pakkauksen? Mitä tykkäsit? Se on tosiaan joulu, kun sen pakkauksen saa, on ihana hypistellä niitä vaatteita. Kelan papereista harvoin ottaa selvää..

Jaahas, mukavaa vklopun jatketta ystävät. Mä alan nyt pakkailemaan, huomenna lähdetään taas mun vanhemmille, jossa ollaan viikko. Mies viettelee talvilomaansa. Hiihdellään ja lasketellaan, toivottavasti.

Taitaa poikakin heräillä...Ciao!
 
Stella, jos teillä on normaaliin kaukolämpöön liitetty taloyhtiö (ts. ei sähkö- eikä öljylämmitys), niin patterit voit saada helposti kuumemmaksi laittamalla patterin termostaatin päälle tiukasti kylmällä vedellä kastellun pyyhkeen. Näin ollen termostaatti tulkitsee huoneen lämpötilan matalaksi ja lämmittää koko ajan täysillä. Toimii :)
 
Täällä ollaan, eikä muutosta näköpiirissä...40+2 menossa, ja etenkin miehen kärsimättömyys kasvaa ja tupakkaa kuluu (siis miehellä, ei mulla!).

Käytiin noita videokameroita tuijottelemassa tänään, vaan vitsit kun ei meillä ole hajuakaan kummallakaan niistä. Päädyttiin siihen, että otettais semmonen laite, joka nauhoittaa suoraan sellaiselle miniDVD:lle, ei tartte sitten editoida mitään. Me kun nyt ei miksikään himokuvaajiksi ryhdytä, lähinnä vauvelin takia halutaan hankkia, jää kivoja muistoja. Mutta ota nyt sitten selvää mitä eroa on eri kameroissa, Gigantissa oli halvin, 399,-, muista liikkeistä löytyi toisia hintaan 499,-, mutta maallikkona ei kyllä kykene tekemään eroja noiden välillä... Pitää kai mennä vielä uudelle kyselykierrokselle!
 
Kata siis vielä(kin) yhtenä, toivottavasti tämä meidän uteliaisuus ei lisää levottumuuttanne, mutta kun on niin jänskää :)

Meilläpä sattui eilen hieno päivä; Ilona oli ensimmäistä kertaa anopin kanssa ilman huutoa, söi, joi ja leikki ja jopa nukahti ok. Sain siis olla rauhassa juhlissa. Ajelin puolenyön aikaan kotio, että mummu pääsi kotionsa nukkumaan. Mies on kotiutunut joskus aamuyöstä, en huomannut koska tuli. Toinen ilonaihe on, että Ilona heräs yöllä vaan kerran! Neljältä kävin laittamaan tutin suuhun ja siitä jatkoi uniaan aamukahdeksaan. Lisää näitä. Meille kaikille!

Nyt ollaan vaunulenkkeilemässä mummolassa ja odottelen, että mies tokenee kohmelostaan ja mää pääsen hiihtämään.

Pirittalle hauskaa hiihtely/laskettelu -lomaa.
 
Sunnuntaita!

40+3, täällä vielä...taas vähän menkkamaisia juilintoja mutta ei muuta. Tänään on kärsimätön ja tympääntynyt olo, huokaus! Ollaan menossa anoppilaan lounaalle kohta, ja mä en jaksais yhtään keskustella mun oireista, varsinkin anoppi saa mut jostain syystä hulluksi, ystävien utelut ei yhtään haittaa samalla lailla. No, pitää ymmärtää, eihän se pahalla tarkoita tietenkään, vähän vaan herkkä olo alkaa olla, tekee mieli kiukutella jostain!

Kivat ilmat kun pakkanen lauhtui, oltiin jäällä kävelemässä just, luntakin sen verran vaan että on helppo kävellä.
 
Tervehdys!

Voi Kata, on varmasti tosi puuduttavaa tuo odottelu! Eikun jaksamista vaan edelleen. Kolmea ässää kehiin ja silleen ;). Mä olin kärsimätön jo viikoilla 37-38, joten voin vaan kuvitella, miten teitä polttelee päästä tositoimiin.

Mukavaa Piritta, että teillä on yhteinen loma edessä. Olisipa meilläkin, ulkoilu ja yhdessäolo tekisi hyvää. Yhdessäoloa saatiin onneksi nyt viikonloppuna aimo annos, ja hyvä niin.

Näin viime yönä unta, että olin Riinuskan kanssa Helsingissä ostamassa näille kohta poksahtaville tahkoojaplussille lahjoja sairaalaan vietäväksi. Oltiin kerätty yhteinen kolehti. Kovasti siinä sitten mietittiin eri lahjojen väliltä, oli soittorasiaa ja tuttipulloa yms.

Kiitos tuosta patterivinkistä. Täytyy kokeilla, kun seuraavat paukkupakkaset tulevat. Meillä tosin makuuhuoneen patterin putki on tukossa, joten siihen ei auta kuin putkimies, joka toivottavasti tulee tänään.

Oltiin eilen ravintolassa syömässä, ja se alkaa olla jo melkoista teatteria, kun Leo ei pysy hetkeäkään aloillaan. Onneksi oltiin sellaisen leikkinurkkauksen vieressä, niin jätkä malttoi hetken tutkia leluja.

Me aletaan valmistautua kerhoon lähtemistä varten. Tulkaahan päivittämään kuulumiset!
 
Huomenta,

kävin eilenkin lukemassa kuulumiset, jos Katalla olisi jo actionia. Kirjoittelin pitkän viestinkin, mutta apuna ollut Viltsu hävitti koko jutun enkä jaksanut enää uutta kirjoittaa.
Hyvältä vaikuttaa nuo menkkajuilinnat :)

Me hankittiin ennen joulua videokamera, myös sellainen suoraan DVD:lle tallentava, muistaakseni Canon. Piti hankkia jo ennen Viljamin syntymää, mutta näin pitkälle venähti... No seuraavaa bebeä saa kuvailla ihan pienestä asti. Meinaatteko Kata ottaa kameran synnärille mukaan? Musta on hassua, kun toiset kuvailee jalkovälissä, kun vauva syntyy. Mä potkisin silloin kameran ja miehen hiiteen. Kiva niitä zoomailuja varmaan myöhemminkin katsella, huh. Eiköhän ne olot muista muutenkin ihan tarpeeksi. Meillä taisi mies joutua jotenkin "apukätilöksikin" siinä synnytyksen tohinassa. En muista mitä piti tehdä, pitääkin kysäistä tätä asiaa. Onko teillä muilla pistetty miehetkin auttamaan?

Oli muuten kiva ilma viikonloppuna. Käytiin eilen lasten kanssa rinteessä (paitsi minä ja Viltsu oltiin huoltojoukoissa) ja paisteltiin makkaraa. Toivottavasti nämä säät nyt jatkuisikin, Katakin saisi kivat kelit kärrytellä vaavin kanssa.

Piritta pääsee lomailemaan, kiva. Kai linjoilla käyt kuitenkin?

Tulkaahan turisemaan tuoreimmat!
 
Huomenta ja terveiset hyytävästä k-suomesta!

Lauantai alkoi -31 asteen pakkasessa ja sillä että mietittiin kuinka monta sukkaa ja paitaa voi laittaa päällekkäin ettei aivan jäädy haudalla. Mukavasti siirsi yhteinen pulina sitä hautajaisahdistusta. Noh, kappeli oli kaunis ja tilaisuus odotetun oloinen. Pahiten repesin itkemään arkulla kun sanoin "heihei, isoäiti" ja laskin kukat. Vieläkin tulee kyyneleet....sori. Ilppiksen mielestä "Karjalan kunnailla" on hyvä biisi kun rupesi lyömään jalalla tahtia, muuten oli aika hiljakseen koko päivän. Oli kai ihmeissään mamin surumielisyydestä? Muistotilaisuus oli jo hiukan rennompi tapahtuma, kun päästiin syömään ja juomaan ja sisään pakkasesta (joka lauhtui kyllä -20 asteeseen päivän aikana).
Eilen mies kävi HImoksessa ja mä leivon mökillä pullaa:-) Iski joku koti-äiti-moodi, ne on varmaan nämä hormoonit? Noh, sain neljä pussillista pakkaseen jotta on sitten vierasvaraa kun Ilppis suvaitsee saapua.

Kata taitaa olla vielä yhtenä kappaleena. VARMASTI on malttamaton olo. Ehkä sitten jo ensi viikonloppuna ne treffit toteutuu?

Meillä alkoi taas uudet viikot rv31+0 ja tänään olis vika perhevalmennus jos jaksan sinne yksin raahautua. Luennon pitäjänä on mun terkkari joten ei hirveesti iskis kun se on niin mölö. Lisäksi mies ei pääse mukaan:-(.

Saatiin pikkuveljeltäni turvakaukalo+jalusta matkaan viikonloppuna, täytyy sitä tutkia kun pääsen kotiin ja huomenna oon menossa katsomaan kaverini vauvaa ja saan häneltä uusia mammakuteita näiksi pariksi kuukaudeksi, ihanaa!! Oon jo AIVAN kyllästynyt näihin releisiin mitä mulla nyt on!

Tulkaapa linjoille, taas olis yksi tylsä työpäivä edessä...
 
Täälläpä taas, tosin hieman eri leveysasteilla. Mukavaa olla kyllä mummilassa, lomailua itsellekin, kun on pojan hoitajia, syöttäjiä, vaipanvaihtajia ja leikittelijöitä. Eikä tarvitse zoomailla oman kodin pölypalloja!
Poika nukkui vaan todella huonosti yöllä, vähän väliä oli hereillä. No ei kai tuo ole ihmekään, kun eiliset päiväunet jäi minimiin, kun vaan torkkui autossa, eikä sitten perillä enää nukkunut lainkaan. Kummasti se tasainen päivärytmi pitää vaan elämän helppona.

Voi Sande, ollut kyllä rankka vkloppu sulla. Mä olen ollut tosi vähän, onneksi, hautajaisissa, mutta vaikka ihminen olisi vähän vieraampikin, aina se itkettää. Kuolema on vaan niin loputon, ja ylipäätään tilaisuudessa on harras ja vaikuttava tunnelma.

Enpä ollut koskaan moista patterivinkkiä kuullut! Enpä tosin paljon lämmitys/sähköasioista tajuakaan, mutta silti, kuulosti aika toimivalta. Ja kai aika turvalliseltakin. Musta on outoa, kun meillä ei ole kotona lainkaan pattereita, vaan lämpö tulee lattioista.

Juu, pitäisi käydä kaupassa hakemassa pojalle ruokaa ja vaippoja, pitää ostaa pojalle isompaa vaippaa yöksi, ei pidä pissaa enää entiset. Vaipan painoraja on ohitettu ajat sitten, mutta isommat vaipat pyörii pojan kintuissa. Ostettava silti, ettei aina ole yökkärit ja patjat märkinä. Ja sit myö lähdetään ladulle! Tosi lumitilanne on hälyttävän heikko, vain muutamia latuja ajettu, mikä on tylsää. Illalla olisi luvassa vielä leffaa.

Katalla zemppiä! Miten anopin tykönä meni?
 

Similar threads

N
Viestiä
105
Luettu
2K
K
S
Viestiä
101
Luettu
2K
P
S
Viestiä
0
Luettu
363
S

Yhteistyössä