Vanhoillislestadiolaisuuden kipupisteistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mimmuli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja koppis:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos kerran toi tappaminen on ongelma, niin mikseivät sitten vl:t voi käyttää kondomia?

Niinpä! Me käytetään kortsua, koska sillä tavalla ei tapeta mitään. Jos vahinko kävisi, niin lapsi saisi tulla. Kyllähän niitä miehen siittiöitä kuoleen miljoonia päivässä vaikka ei minkäänlaista ehkäisyä käyttäisikään. Vai pitäisikö nekin kaikki pakastaa luovutukseen, vitsi vitsi...







Niinpä. Siittiö ei ole elämä vielä. Siittiönä siitä ei voi tulla ihmistä. Eli, sillä on sama status kuin vaikkapa räällä tai muilla kehon eritteillä.
Siksi uskon, että tämä ehkäisyasia on aikoinaan seurakunnissa keksitty asia, jolla nuoret on pidetty synnittöminä avioliittoon saakka. Avioton seksi taitaa olla synneistä pahin?
Useat uskontoon liittyvät asiat, ovat melko usein miesten keksimiä rajoituksia, joilla on ollut tarkoitus pitää "naiset kurissa".

Tämä ei ole oma feministinen mielipiteeni, vaan naisen historian tutkijan havainto.

Aina kun tulee vastaan tällaisia outoja rajoituksia, ajattelen, että jokin taho on aikoinaan keksinyt sen naisia varten, jotta olisimme puhtoisia ja pyhiä neitsyitä. Yhä edelleenkin tämä neitsyt legenda elää miesten fantasioissa, jos on uskominen erotiikan ja seksin maailman tarjontaan.

Tai vaikka näin: miksi ukot haluavat seksiä nuoren tytön/ naisen kanssa?
Naiseudessa kai on siis jotakin mystistä, joka on täysin avautumatta miehille, varmasti iankaikkisesti.

Ei pitäisi langeta luonnottomiin sääntöihin. Totuushan on, että naiset ova kautta aikojen ehkäisseet raskaaksi tuloaan yrteillä, poppakonsteilla ja jopa tehneet abortteja, joskus huonoin seurauksin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mimmuli:
Ja vielä se, että monikaan vl ei itse lue eikä tutki Raamattua. Kannattaisi, niin omakohtainen usko vahvistuisi sekä osaisi perustella uskoaan.
Ei kaikki mitä puhuja puhuu ole Raamatusta, esim meikkikielto. Raamatussa meikit sekä kaikki korut nilkkarenkaasta korviksiin ovat samanvertaisia, eikä ole kiellettyjä, kuten joku väitti. Vain liiallinen turhamaisuus on pahasta.

Niille vl:lle (ja miksei ihan kelle vaan, ketä kiinnostaa), jotka kipuilevat näiden sääntöjen kanssa, (esim ehkäisyn) haluan kertoa, että on olemassa yksi palsta, missä näistä kipeistä asioista voi oikeasti jutella tulematta leimatuksi. Sen palstan nimi on Mopin palsta. Ylläpitäjät ovat vl:a mutta palstan henki on erittäin lämmin ja vastaanottavainen. Kannattaa tutustua. Tässä linkki sinne: http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/index.php

Voi olla, että puhut asiaa, en jaksanut kaikkia lukea. Mutta eikö oikea paikka tälle aloitukselle olisi juuri tuolla mainitsemallasi keskustelupalstalla, jos siellä on lestadiolaisia keskustelemassa?
Heitähän sinä tässä arvostelet, mikset kohdista arvostelua oikein? Täällä lestadiolaiset kuitenkin ovat vähemmistönä ja saat helposti näillä puheilla vain muut provosoitumaan lestadiolaisia vastaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja polka harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja udaLinx:
Alkuperäinen kirjoittaja iätiäiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Mimmuli:
Luther opettaa viidennen käskyn, älä tapa, merkitystä seuraavasti:
(laitoin tähän vain osan)

Tätä käskyä ei riko ainoastaan se, joka tekee pahaa, vaan myös se, joka ei tee lähimmäiselleen hyvää, ei estä eikä torju häntä kohtaavaa pahaa, ei suojele eikä pelasta häntä kärsimyksistä ja vammoista, vaikka voisi niin tehdä. Jos päästät jonkun menemään alastomana, vaikka voisit hänet vaatettaa, olet päästänyt hänet paleltumaan kuoliaaksi. Jos näet jonkun kärsivän nälkää etkä ruoki häntä, jätät hänet kuolemaan nälkään. Samoin jos huomaat, että joku on tuomittu kuolemaan tai on siihen verrattavassa ahdingossa, etkä pelasta häntä, vaikka tietäisit, millä keinoin se kävisi päinsä, olet tappanut hänet. Sinua eivät auta verukkeesi, ettet muka ole avustanut, neuvonut tai teollasi siihen osallistunut, sillä olet kieltänyt häneltä rakkautesi ja evännyt sen hyvän teon, mikä olisi pitänyt hänet hengissä.

Siksi Jumala syystä kutsuu murhaajiksi kaikkia niitä, jotka eivät olet hädässä ja hengenvaarassa lähimmäistä neuvoneet tai auttaneet. Hän antaa viimeisenä päivänä hirveän tuomion langeta heidän ylitseen, kuten Kristus itse julistaa. Hän on lausuva: "Minun oli nälkä, ettekä te antaneet minulle syödä; minun oli jano, ettekä te antaneet minulle juoda; minä olin outo, ettekä te ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ettekä te vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ettekä te käyneet minua katsomassa."

Jos nyt ajatellaan vaikkapa väsynyttä ison perheen äitiä, jota esim varoitellaan, että seuraavaan synnytykseen voi kuolla niin silloin jos "painostaa" tämän äidin olemaan käyttämättä ehkäisyä on rikkonut tätä käskyä vastaan. Mielipiteitä aiheesta kiitos!







Eräs ystäväni kertoi, että hänen serkkunsa 30.v, odotti 12:sta lastaan. Lääkäri oli ollut huolestunut äidin väsymyksestä ja oli pyytänyt miettimään, josko seuraavalla kerralla voisi ehkäistä raskautta, sillä äiti ei ehkä kestäisi 13:sta raskautta.
Oli surullista kuulla, että talo on täynnä lapsia, joista ei ehdi nauttia, saati rakastaa kunnolla. Enkä ihmettele, ehkä lapsen rakastaminen on hankalaa, jos ei jaksa rakastaa itseään.

Olen samaa mieltä kanssasi. Äitejä, joille raskaudet ovat liikaa, pitäisi huomioida.

Nuo huomioimiset pitää kyllä tehdä seurakunnalta salassa. Mä uskon / tiedän, että nuoret vl säännöstelee lasten tuloa - mutta eivät niistä uskalla puhua. Onni on, että uskaltavat poiketa menneestä ajasta edes tuon verran.

Jos vl säännöstelee lasten tuloa, niin miksi ihmeessä hän edes sitten on vl???

Niin miksi? Miksi nuoret juo ja kiertää baareja ja on muka vanhoillislestadiolaisia..? Miksi?
Yksi ystävä sanoi, että se on sielunvihollinen joka houkuttelee juomaan!! :headwall:

Mutta, todellisuudessa ainakin osa nuorista pelkää kieltää uskonsa. Tai sitten kamppailevat sen pelon välillä, että onko kodin opetukset helvettiin joutumisesta totta vai ei.. Tai osa ei uskalla / halua kieltää, ku sitten taakse jää turvallinen yhteisö jossa on aina kavereita.
 
[quote="iätiäitiOli surullista kuulla, että talo on täynnä lapsia, joista ei ehdi nauttia, saati rakastaa kunnolla. Enkä ihmettele, ehkä lapsen rakastaminen on hankalaa, jos ei jaksa rakastaa itseään.

Olen samaa mieltä kanssasi. Äitejä, joille raskaudet ovat liikaa, pitäisi huomioida. [/quote]

Niimpä niin. Mutta kun on niin syvään juurtunut käsitys, että kaikki lapset pitää ottaa vastaan Jumalan lahjoina niin tulos voi olla tällainen.

Mutta mutta...kuvitelkaa tilanne, että saatte lahjoja jatkuvalla syötöllä ehtimättä kunnolla edellistä avata, kun jo uutta tulee. Osaako silloin lahjoja arvostaa?

Osaako lapsia enää pitää Jumalan lahjoina jos näitä lahjoja tulee esim joka vuosi ja oma henkinen ja/tai fyysinen jaksaminen on todella koetuksella?

Tämä on sellainen asia, mistä ei saa puhua lainkaan vl:ssa. Väsyneelle äidille sanotaan usein, että "kaikkihan sitä joskus väsyy" tai tarjotaan evankeliumia. Mitä se muka auttaa? Oravanpyörä-elämä-ajatus ahdistus ei siitä minnekään katoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja udaLinx:
Alkuperäinen kirjoittaja polka harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja udaLinx:
Alkuperäinen kirjoittaja iätiäiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Mimmuli:
Luther opettaa viidennen käskyn, älä tapa, merkitystä seuraavasti:
(laitoin tähän vain osan)

Tätä käskyä ei riko ainoastaan se, joka tekee pahaa, vaan myös se, joka ei tee lähimmäiselleen hyvää, ei estä eikä torju häntä kohtaavaa pahaa, ei suojele eikä pelasta häntä kärsimyksistä ja vammoista, vaikka voisi niin tehdä. Jos päästät jonkun menemään alastomana, vaikka voisit hänet vaatettaa, olet päästänyt hänet paleltumaan kuoliaaksi. Jos näet jonkun kärsivän nälkää etkä ruoki häntä, jätät hänet kuolemaan nälkään. Samoin jos huomaat, että joku on tuomittu kuolemaan tai on siihen verrattavassa ahdingossa, etkä pelasta häntä, vaikka tietäisit, millä keinoin se kävisi päinsä, olet tappanut hänet. Sinua eivät auta verukkeesi, ettet muka ole avustanut, neuvonut tai teollasi siihen osallistunut, sillä olet kieltänyt häneltä rakkautesi ja evännyt sen hyvän teon, mikä olisi pitänyt hänet hengissä.

Siksi Jumala syystä kutsuu murhaajiksi kaikkia niitä, jotka eivät olet hädässä ja hengenvaarassa lähimmäistä neuvoneet tai auttaneet. Hän antaa viimeisenä päivänä hirveän tuomion langeta heidän ylitseen, kuten Kristus itse julistaa. Hän on lausuva: "Minun oli nälkä, ettekä te antaneet minulle syödä; minun oli jano, ettekä te antaneet minulle juoda; minä olin outo, ettekä te ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ettekä te vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ettekä te käyneet minua katsomassa."

Jos nyt ajatellaan vaikkapa väsynyttä ison perheen äitiä, jota esim varoitellaan, että seuraavaan synnytykseen voi kuolla niin silloin jos "painostaa" tämän äidin olemaan käyttämättä ehkäisyä on rikkonut tätä käskyä vastaan. Mielipiteitä aiheesta kiitos!







Eräs ystäväni kertoi, että hänen serkkunsa 30.v, odotti 12:sta lastaan. Lääkäri oli ollut huolestunut äidin väsymyksestä ja oli pyytänyt miettimään, josko seuraavalla kerralla voisi ehkäistä raskautta, sillä äiti ei ehkä kestäisi 13:sta raskautta.
Oli surullista kuulla, että talo on täynnä lapsia, joista ei ehdi nauttia, saati rakastaa kunnolla. Enkä ihmettele, ehkä lapsen rakastaminen on hankalaa, jos ei jaksa rakastaa itseään.

Olen samaa mieltä kanssasi. Äitejä, joille raskaudet ovat liikaa, pitäisi huomioida.

Nuo huomioimiset pitää kyllä tehdä seurakunnalta salassa. Mä uskon / tiedän, että nuoret vl säännöstelee lasten tuloa - mutta eivät niistä uskalla puhua. Onni on, että uskaltavat poiketa menneestä ajasta edes tuon verran.

Jos vl säännöstelee lasten tuloa, niin miksi ihmeessä hän edes sitten on vl???

Niin miksi? Miksi nuoret juo ja kiertää baareja ja on muka vanhoillislestadiolaisia..? Miksi?
Yksi ystävä sanoi, että se on sielunvihollinen joka houkuttelee juomaan!! :headwall:

Mutta, todellisuudessa ainakin osa nuorista pelkää kieltää uskonsa. Tai sitten kamppailevat sen pelon välillä, että onko kodin opetukset helvettiin joutumisesta totta vai ei.. Tai osa ei uskalla / halua kieltää, ku sitten taakse jää turvallinen yhteisö jossa on aina kavereita.










Ymmärrän erittäin hyvin heitä, jotka eivät voi tehdä kuten haluaisivat. Elämä, ilman läheisten tukea ja hyväksyntää on turvatonta ja yksinäistä. Mielestäni välien rikkominen ei ole oikearatkaisu.
Uskon, että lestadiolaisuus kaipaisi uutta "uskonpuhdistajaa", sillä onhan uskossa muitakin seikkoja, kuin vain ehkäisy.

 
Mä olen ex-vl ja kylläpä tuntuu tutulta. Just tuo pelko kaiken menettämisestä, jos kieltää uskon. Jos ei olekaan mitään eikä ketään jos ei olekaan enää edes ihminen. Jos kaikki hylkää, tuomitsee, kiertää, saarnaa... Näin kävi mulle kyllä. Perhe jakautui kahtia, toiset kaihtaa ja haluaa muidenkin kaihtavan. Julmaa, törkeää, väärin ja hirvittävän katkeraa.. Silti olen tyytyväinen ja onnellinen päätösestäni. Olen vapaa, rehellisempi, oma itseni.Olen lukenut paljon Uskontojen uhrien sivuja, puhunut ja puhunut, kysellyt, märissyt, vaahdonnut ja lähes jo päässyt yli koko touhusta. Voin jo katsoa peiliin ja kelvata itselleni.
 
Lahko on uskovien yhteisö, joka korostaa yksipuolisesti jotakin opin kohtaa. Kaikille lahkoille näyttää olevan tyypillistä luja vakaumus, etteivät ne ole lahkoja. Ne ovat juuri sen ainoan oikean pelastuksen sanoman tuojia, jota muut uskonnolliset ryhmät edustavat korkeintaan puutteellisesti.

Lahko pyrkii aina korostamaan omaa merkitystään. Usein sen jäsenet uskovat, että lahkolla on ratkaiseva asema mitä tulee ihmiskunnan pelastumiseen. Vaikka lahko on usein perusyhteisön tuomitsema tai halveksima, se rakentaa aina oman gloriansa ja suhtautuu muihin halveksivasti ("me tiedämme totuuden, ja muut ovat typeriä, kun eivät tajua sitä" -mentaliteetti).

Jäseneltä edellytetään tunteenomaista sitoutumista ja yhdenmukaisuutta. Häntä valvotaan ja ohjataan takaisin "oikealle tielle", mikäli hän poikkeaa yhdenmukaisuuden vaatimuksesta. Oman asemansa vanhurskauttamiseksi lahkot joutuvat demonstroimaan, että niiden pyhyys - joka on jäsenten puhtautta - täydellisempää kuin muiden yhteisöjen.

Tämän vuoksi niiden on pakko esittää jäsenilleen suuria vaatimuksia ja mainostaa muille omia suorituksiaan ja aikaansaannoksiaan. Yksilöetiikassa lahkojen jäsenilleen esittämät vaatimukset ilmenevät tavallisesti käsky- ja kieltoluetteloina, joista näyttävät olevat etusijalla jälkimmäiset. Kiellettyjä voivat olla esim. alkoholi, tupakka, uhkapelit, sukupuolielämä, säilykkeet, perunat, suola, sokeri, muu kuin raaka liha, sianliha, sipuli, kananmuna, kaikki liha, lyhyet hihat, kirkkaat solmiot, televisio, kaunokirjallisuus jne. loputtomiin. Pääpiirteittäin yksilöetiikka seuraa uskonnon pyhän kirjan ohjeita, jotka lahko tulkitsee oman järjestelmänsä mukaisesti.

Opit tulkitaan usein fundamentalistisesti. Pyhien kirjoituksien historiallista taustaa ei ymmärretä, vaan niiden katsotaan sopivan sellaisenaan nykyaikaan. Kaikenlainen arvostelu on kiellettyä. Tieteellistä tutkimusta ei käytetä apuna. Lahkot luovat itse omat opinmuotoilunsa, joista ne pitävät tiukasti kiinni.

Historiaan luodaan erityislaatuinen suhde. Historiaa saatetaan pitää ensiksikin detaljivarastona, josta poimitaan sopivia argumentteja omien näkemysten puolustamiseksi. Toiseksi historia voidaan korvata omalla menneisyyden konstruktiolla, jolloin lahkon tausta muodostuu uskomusjärjestelmään sopivaksi (näin esimerkiksi silloin, kun itse Jumala nähdään lahkon tosiasiallisena perustajana). Konstruktioon liittyvät uskonnolliset legendat ja myytit, joihin suhtaudutaan todellisina tapahtumina.

Historia voidaan myös työntää kokonaan syrjään. Esimerkiksi monet kristilliset lahkot katsovat voivansa jatkaa suoraan raamatun pohjalta ikään kuin parituhatvuotinen kirkkohistoria ei merkitsisi mitään. Historia voidaan myös kahlehtia apokalyptisiin visioihin ja tiettynä vuonna tulevaan maailmanloppuun.

Yhteistä melkein kaikille lahkoille on myös, että suurimpana syntinä pidetään apostasiaa eli luopumusta. Se käsitetään loukkaukseksi paitsi yhteisöä myös itse Jumalaa vastaan, ja katkerimmat syytöksensä lahkot kohdistavat omiin luopioihinsa.(Teinonen 1965, 17-19, 25-29, 331-347)



Tuossa on määritelmä lahkosta. Kopioin sen Uskontojen uhrien tukisivuilta.
 
Uskontojen uhrien tuki ry on kerännyt vaarallisen lahkon tunnuspiirteitä. Mitä useampi seuraavista luonnehdinnoista osuu kohdalleen, sitä varmemmin olet tekemisissä vaarallisen uskonnollisen ryhmän kanssa:

Johtaja/johtajat ovat aina oikeassa. Hän on arvostelun yläpuolella, koska hän on henkisesti kehittyneempi/Jumalan edustaja. Hänet on pidettävä tyytyväisenä ja käskyjä on aina toteltava.
Mustavalkoinen maailmankuva: liikkeen opit ovat täydellisiä ja virheettömiä, niitä ei saa arvostella eikä tulkita. Toisenlaiset opit ja ajatukset ovat rappeutuneita ja pahoja. Oma yhteisö edustaa puhtautta, ulkomaailma pahuutta.
Ota tai jätä -mentaliteetti: jos haluaa kehittyä henkisesti, on hyväksyttävä kaikki, mitä liike tarjoaa.
Syyllistäminen ja ajattelun kontrollointi: kriittiset ajatukset ovat syntiä ja osoittavat jäsenen olevan hengellisesti kehittymätön. Sama pätee seksuaalisuuteen, tunne-elämään ja yksilöllisiin toiveisiin, mikäli ne poikkeavat ryhmän normeista. Puhdas oppilas ei ajattele omaa etuaan, vain ryhmän tai yhteisön etua.
Jäsen eristetään ulkomaailmasta: entinen elämä ja ystävyyssuhteet ovat arvottomia. Jos sukulaiset tai vanhat kaverit arvostelevat yhteisöä tai sen oppeja, on parempi välttää heidän seuraansa. Jäsen painostetaan muuttamaan yhteisöön.
Koskaan ei ehdi olla yksin. Osallistuminen ryhmän toimintoihin on pakollista. Jäsen joutuu alistumaan jatkuviin opin sisäistämiseen tähtääviin keskusteluihin ja luentotilaisuuksiin.
Käännytystyö on velvollisuus.
Omaisuus on luovutettava tai testamentattava liikkeelle. Sen toimintaa on tuettava kymmenyksin tms, vaikka ei olisi muita tuloja kuin opintoraha, työttömyyskorvaus tai kansaneläke. Liikkeen hyväksi on tehtävä jatkuvasti työtä ilman palkkaa ja lomapäiviä. Varoja hankitaan laittomasti tai eettisesti arveluttavin keinoin. Kalliita kursseja varten on otettava velkaa.
Pelottelu: liikkeen hylännyt luopio kohtaa vastoinkäymisiä ja onnettomuuksia, kuoleman jälkeen hän joutuu helvettiin, jälleensyntyy eläimeksi tms. Vain liikkeen sisällä voi pelastua.
Luokittelussa täytyy kuitenkin olla hyvin varovainen. Käytännössä jokaisessa lahkossa on joitakin "tuhoavan lahkon" piirteitä. Silti osa niiden jäsenistä voi olla täysin tyytyväinen asemaansa: kaikki ihmiset eivät edes halua pyrkiä riippumattomuuteen, vaan sitoutuvat mieluummin voimakkaan ryhmän identiteettiin. Se on heidän turvansa ja voimansa.

Liioin omituisilta vaikuttavat uskomukset eivät merkitse samaa kuin vaarallisuus. Minkään uskonnon keskeiset väitteet eivät täytä tieteellisiä kriteereitä. Uskonnot ovat osa inhimillistä kokemusmaailmaa, eikä niiden opetuksia voi arvostella samalla tavoin kuin esim. matemaattisia yhtälöitä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö uskomuksia saisi kritisoida. Päinvastoin: jokaisen julkisuuteen astuvan ryhmän on myös siedettävä arvostelua. Ilman sananvapautta demokratia ei voisi toimia. Asiallinen kritiikki on paikallaan varsinkin silloin, kun uskomuksilla perustellaan ihmisoikeuksien loukkaamista.

Ulkopuolinen kritiikki on tarpeen myös siksi, että pyrkiessään antamaan itsestään mahdollisimman positiivisen kuvan ulospäin lahkot usein salaavat olennaisia piirteitä itsessään. Näihin uusi tulokas tutustuu usein vasta sitten, kun hän on jo sitoutunut lahkon toimintaan ja omaksunut sen ajattelumallit.

Autoritaarinen rakenne ja totalitaariset yksilön vapautta rajoittavat opit ovat kasvualusta, jolle tuhoisa lahko voi syntyä. Tuhoisuus riippuu ennen kaikkea johtajien mentaliteetista ja lahkon suhteesta muuhun yhteiskuntaan. Vainoharhainen johto ja konflikti ulkopuolisen maailman kanssa ovat yhdistelmä, joka äärimmillään johtaa joukkomurhiin.

Koska sitten lahkon toimintaan voi puuttua? Maassamme vallitsee uskonnonvapaus, johon kuuluu aikuisen ihmisen oikeus harjoittaa haluamaansa uskontoa samoin kuin vanhempien oikeus antaa lapsilleen uskonnollista kasvatusta.




Tossa lisää samaisilta sivuilta.
 
Joku sen sanoikin: kuuluuhaan uskoon ja uskomiseen muutakin kuin ehkäisy/ehkäisemättömyys. Tämä asia vaan junnaa ja junnaa ja siitä puhutaan ja tuumaillaan. Mutta ei uskovaisen ainut tunnusmerkki pitäisi olla ehkäisemättömyys! Miettikää miten hullua tämä oikeesti on!?!

"Olet kieltänyt uskosi jos ehkäiset." Näin sanovat vl:t. Tai "Sydämesi elävä usko on sammunut" jos käytät meikkiä tai värjäät tukkaa.

HALOO!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mä olen ex-vl ja kylläpä tuntuu tutulta. Just tuo pelko kaiken menettämisestä, jos kieltää uskon. Jos ei olekaan mitään eikä ketään jos ei olekaan enää edes ihminen. Jos kaikki hylkää, tuomitsee, kiertää, saarnaa... Näin kävi mulle kyllä. Perhe jakautui kahtia, toiset kaihtaa ja haluaa muidenkin kaihtavan. Julmaa, törkeää, väärin ja hirvittävän katkeraa.. Silti olen tyytyväinen ja onnellinen päätösestäni. Olen vapaa, rehellisempi, oma itseni.Olen lukenut paljon Uskontojen uhrien sivuja, puhunut ja puhunut, kysellyt, märissyt, vaahdonnut ja lähes jo päässyt yli koko touhusta. Voin jo katsoa peiliin ja kelvata itselleni.

Onnittelut sulle. Tuo on vaatinut varmaan paljon rohkeutta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voi olla, että puhut asiaa, en jaksanut kaikkia lukea. Mutta eikö oikea paikka tälle aloitukselle olisi juuri tuolla mainitsemallasi keskustelupalstalla, jos siellä on lestadiolaisia keskustelemassa?
Heitähän sinä tässä arvostelet, mikset kohdista arvostelua oikein? Täällä lestadiolaiset kuitenkin ovat vähemmistönä ja saat helposti näillä puheilla vain muut provosoitumaan lestadiolaisia vastaan.

Ihan sen takia halusin keskustelun avata tänne, että jos täällä sattuu olemaan sellaisia vl:a, jotka tuskailevat esim tämän ehkäisyasian tms kanssa, että heille on olemassa paikka, jossa voi avoimesti keskustella asioista.

Toisekseen on mielenkiintoista keskustella Asioista muittenkin kanssa.

Anteeksi jos pahoitin joillain tosiasioilla mielesi. En tarkoittanut joidenkin ihmisten käytöksen arvostelulla sitä, että kaikki vl:t olisivat sellaisia kuin kuvailin. Siellä on hyvin paljon erittäin lämpimiäkin ihmisiä ja varmasti paljon sellaisia, jotka ovat sydämestään uskomassa mutta kaikkia oppeja minä en henk. kohtasesti ymmärrä enkä hyväksy.

Ja tarkoitukseni ei ollut saada ei-vl:ia provosoitumaan lestadiolaisia vastaan. Kyllähän keskustella saa asioista, mitkä mietityttää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mimmuli:
Ja vielä se, että monikaan vl ei itse lue eikä tutki Raamattua. Kannattaisi, niin omakohtainen usko vahvistuisi sekä osaisi perustella uskoaan.
Ei kaikki mitä puhuja puhuu ole Raamatusta, esim meikkikielto. Raamatussa meikit sekä kaikki korut nilkkarenkaasta korviksiin ovat samanvertaisia, eikä ole kiellettyjä, kuten joku väitti. Vain liiallinen turhamaisuus on pahasta.

Niille vl:lle (ja miksei ihan kelle vaan, ketä kiinnostaa), jotka kipuilevat näiden sääntöjen kanssa, (esim ehkäisyn) haluan kertoa, että on olemassa yksi palsta, missä näistä kipeistä asioista voi oikeasti jutella tulematta leimatuksi. Sen palstan nimi on Mopin palsta. Ylläpitäjät ovat vl:a mutta palstan henki on erittäin lämmin ja vastaanottavainen. Kannattaa tutustua. Tässä linkki sinne: http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/index.php

En ole vl, mutta Raamatussa kerrotaan yhdestä naisesta joka meikkasi ja hän oli Iisebel, josta tuli koiran ruokaa...
 
Mieheni on eräästä toisesta lahkosta erotettu aikanaan.

Hänellä on edelleen traumoja, kun lapsuuden perhe, kaikki tuttavat ja ystävät ja laaja suku käänsivät selkänsä isästä, äidistä ja sisaruksista lähtien.

Mieheni jäi yksin pelkoineen ja kauhuineen, hetkellä jolloin olisi eniten tarvinnut tukea.Mutta hän oli rikkonut sääntöä jota ei saanut rikkoa.

Onneksi elämää on lahkojen ulkopuolellakin ja mieheni ja minä tapasimme, perustimme perheen ja mieheni saa rakkautta ja hyväksyntää.

Surullista on, ettei lapsillamme ole käytännössä miehn puolen sukuun minkäänlaisia siteitä. Koska emme ole lahkossa, meihin ei voi juurikaan pitää yhteyttä. Mieheni isä on silmää tekevä johtaja lahkossa ja hänen on oltava erityisen tarkka oppien suhteen.

Järjetöntä väkivaltaa tarjota omaa uskoa lapsille ainoana totuutena ja pelestuksena eristäen muusta maailmasta ja sitten jos lapsi haluuakin toisen tavan elää, hänet kylmästi hyljätään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja polka harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mä olen ex-vl ja kylläpä tuntuu tutulta. Just tuo pelko kaiken menettämisestä, jos kieltää uskon. Jos ei olekaan mitään eikä ketään jos ei olekaan enää edes ihminen. Jos kaikki hylkää, tuomitsee, kiertää, saarnaa... Näin kävi mulle kyllä. Perhe jakautui kahtia, toiset kaihtaa ja haluaa muidenkin kaihtavan. Julmaa, törkeää, väärin ja hirvittävän katkeraa.. Silti olen tyytyväinen ja onnellinen päätösestäni. Olen vapaa, rehellisempi, oma itseni.Olen lukenut paljon Uskontojen uhrien sivuja, puhunut ja puhunut, kysellyt, märissyt, vaahdonnut ja lähes jo päässyt yli koko touhusta. Voin jo katsoa peiliin ja kelvata itselleni.

Onnittelut sulle. Tuo on vaatinut varmaan paljon rohkeutta.

Jep. Kiitos. Vaati se paljon ja meni siihen 6 vuotta aikaakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hanna:
Järjetöntä väkivaltaa tarjota omaa uskoa lapsille ainoana totuutena ja pelestuksena eristäen muusta maailmasta ja sitten jos lapsi haluuakin toisen tavan elää, hänet kylmästi hyljätään.


Tällaista tapahtuu paljon vl:ssakin. Se on ihan kauheaa. Lähimmäisenrakkaudesta ei tietoakaan. En silti väitä, että kaikki perheet menettelisivät näin mutta moni kuitenkin.

Tämä asia itseänikin pelottaa, koska sukuni ja useimmat ystäväni eivät vielä tiedä, että olen eroamassa liikkeestä. Helppoa se ei ole mutta en näe muuta mahdollisuutta, koska olen sen verran rehellinen. Minä haluan meikata tai käyttää korvakoruja tai värjätä hiukset tai hankkia tv:n vaikka vl:t "eivät halua" näin tehdä. En koe noita asioita syntinä eikä ne siis itselleni ongelmia olisikaan mutta muille olisi. Siksi tuntuu, että on pakko lähteä.

Noilla asioilla ei ole mielestäni mitään tekemistä uskomisen kanssa.
 

Yhteistyössä