Wish a Baby 29

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Syysmarja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Riikka: en mäkään usko -ainakaan kovin -että se hiiva vaikuttaisi huonolla tavalla raskautumiseen, mutta jollain tavalla kuitenkin, varsinkin kun on kuitenkin kyse "samoista verkeistä" kuin raskaudessakin. Ei se taida ihan kohtuun asti yltää, tai kyl mul on tainnu joskus seinämät olla tulehtuneita, kun sain kunnon tujut antibiootitkin kyytipojaksi...no joo, se ei liittynyt tähän millään tavalla.

Mäkin kaipaan pilsujen aikaista säännöllisyyttä, nyt niitä saa aina olla jännäämässä -siis jo ennen kuin yritys edes alkoi -että koska ne nyt alkaa ja varmana just silloin, kun pitäis mennä jonnekin -tyyliin uimahalliin, bileet tiedossa, mökkireissu, lomamatka... -ja silloihan hanat tosiaan aukeaa!!!
Mulla samoin kasvot on alkanut kukkia sen jälkeen kun pilsut jätin, oikeastaan vasta noin 5 kk sen jälkeen. Olen käynyt tavallisella kosmetologilla kasvohoidossa, muakin kiinnostaisi tuo toinen vaihtoehto, onko kellään kokemuksia asiasta?
Mullakaan ei ns. finnejä ole tullut, mutta sellaisia kipeitä ihonalaisia pahkuroita, joista kyllä sitten puristettaessa jotain uloskin tulee -hahaa, sorpat taasen aika detail -kuvaus, mutta miten muutenkaan sitä sitten kuvaisi?!?! Ja ihoeritettähän se vain on, niin kuin ovislimatkin, joista me ollaan kyllä aika tarkkaan täälläkin keskusteltu, heh ;)

Pikkutiikeriltä saa kovaa tekstiä kokeista, taustailija varmasti on kiitollinen! Ja kivahan se tietty on -no joo, eihän siinä tietysti mitään kivaa ole, että toinen joutuu kaiken maailman kokeissa ja mahdollisesti sitten jossain vaiheess hoidoissakin käymään -mutta kokemuksesta voit ja sun pitääkin kertoa, että me muut hömelöt sitten tiedetään aikanaan, mitä tarttis tehdä! Eli iloinen en tietysti ole, kun joudut tuon kaiken kokemaan, mutta siitä olen iloinen että kaiken meidän kanssamme jaat, voidaan sitten aikanaan -jos joku meistä joutuu pitkällekin odottamaan -kysyä sulta neuvoja ja apuja onkelmiimme =)

No joo, tää tytsy lähtee kohta kotia ja viikonloppua kohti!
Oikein rentouttavaa ja stressitöntä (?!!!?) viikonloppua kaikille ihanaisille ketjulaisille!!!
 
Siitä onnkin aikaa, kun viimeksi olen kirjoitellut kuulumisia. Lukemassa olen juttujanne kuitenkin silloin tällöin pikaisesti käynyt.

Ensinnäkin onnittelut kaikille plussanneille!!!
Ja sitten tervetulo toivotukset uusille!! Mukava, että ollaan saatu uusia jäseniä mukaan!!

Tämä kierto on mennyt niin hurjaa vauhtia, että en ole meinannut perässä pysyä. Puolessa välissä kiertoa havahduin missä mennään ja ovulaation varmaankin sivuutimme, joten sen suhteen ei toiveet tämän kierron aikaan ole kovin korkealla. Nyt siis eletään kp26/22-26 joten menkkoja odottelen. Mitään oireita ei ole havaittavissa, joten eiköhän ne sieltä tule..
 
Heisulivei ja lauantai-iltaa kaikille!
Melkein oon selvinnyt jo eilisistä juhlallisuuksista... Vieläkin kyllä vähän heikottaa, mutta hauskaa oli ja mies oli erittäin otettu järjestämistäni jutuista. Varsinkin erotiikkamessuista... Voin sanoa, että oli kannattava retki, oli ainakin viime yönä vipinää makkarissa aivan eri meiningillä kuin pitkään aikaan. Saattoi johtua kyllä ostoksista joita messuilta teimme... Mut mitäpä sillä väliä, jos vaan meno jatkuu samanlaisena! Suosittelen, varsinkin niille jotka kaipaa irrottautumista siitä pakkomielteisimmästä "vauvanteosta" josta itsekin olen kärsinyt tasaisesti. Unohtuipa hyvinkin se "biologinen määränpää" itse puuhassa...

Oon kyllä tosiaankin jossain käännekohdassa tän vauvaprojektin kanssa. Itkettää ja ahdistaa tosi paljon kaikenlaiset vauvauutiset tai muut vauvoihin liittyvät jutut. Just eilen yks tuttu tilitti miten ovat alkukesästä asti yrittäneet saada vauvaa alulle vaimonsa kanssa, ja miten on rankkaa kun ei oo tärpännyt vielä. Yritettiin molemmat miehen kanssa vaivihkaa vihjaista, että meillä tuota yritystä on jo vähän pidempään ollut, mut ei meinannut mennä perille, ja loppujen lopuks (muutaman viinilaisillisen pökerryttämänä) ryntäsin vessaan itkemään pahaa oloa pois. Kaikilla oli sit aika huono fiilis sen jälkeen, vaikka eihän kyseinen ihminen voinut tietää meidän tilannetta ja oli tosi pahoillaan koko tilanteesta. Pieni pessimismin siemen on kai alkanut itää mussa, kun ajattelin heti että no, parin kuukauden päästä noikin on jo kuitenkin raskaana ja me ei olla ikinä. Prkl. Mut olipa itselle hyvä muistutus, etten ala kenelle tahansa surkuttelemaan meidän tuloksetonta yritystä, koska aina on joku jolla menee vielä surkeammin, enkä haluais edes vahingossa aiheuttaa toiselle samanlaista oloa kuin itselle eilen tuli. Anteeks taas tää vuodatus, uskoisin että viime päivinä on tullut sen verran vuolaasti itkettyä tätä pahaa oloa, että parempaan päin ollaan menossa :)

Ja kiitos kaikille yhteisesti kun annatte mun raportoida näistä lääkärireissuista sun muista, helpottaa kummasti. Ja eihän se kivaa ole, kaikki tutkimukset ja muut, mutta jotenkin tuntuu kuin olisin aina tiennyt lapsen "tekemisen" olevan mun kohdalla hiukan mutkikkaampi juttu. Ja kyllä tästä selvitään, ja meillekin sit joskus se oma käärö suodaan. =)

Huomiseen! (ja silloin tiedossa vähemmän omaa napaa & tuntemuksia ja enemmän kiinnostusta muiden tilanteisiin... =) Öitä.
 
Aurinkoista sunnuntaita!

Hienoa Pikkutiikeri, jos saitte vähän vipinää makkariin ;) On se hyvä välillä muistaa, että sekstailla voi senkin takia että se on mukavaa, eikä vain vauvanteon merkeissä!Ehkä se vauvakin sitten tulee ikään kuin "vahingossa", jos sellainen liika yrittämisen meininki jää pois. Helppo sanoa, mutta vaikea ehkä toteuttaa kun aina on "biologinen kalenteri" mielessä. No, yritetään kuitenkin! Aika tylsä kuitenkin se teidän tutun tilitys heidän vauvayrityksestään. Niin monet ihmiset ei tosiaankaan tunnu tajuavan miten monimutkainen prosessi se vauvan "tekeminen" onkaan! Toivottavasti saivat vähän ajattelemisen aihetta teidän tilanteesta!! Ja toivottavasti teille tulee se vaavi ennemmin kuin heille =) (ei sais toivoa toisille pitkää yritystä, mutta teillä sitä on kuitenkin enemmän takana...)

Nyt tulee sitten oma ).( tilitystä, kun on ollut niin ihme tuntemuksia: Eilen illalla oli tosi menkkamainen olo (yleensä vasta sinä päivänä kun oikeesti alkaa) ja sitten tuli tosi reippaat limat, jotka vaikutti ihan ovulaatiolimoilta. Mä olin ihan ihmeissäni, sillä kuvittelin ovulaation jo menneen koska pe oli jo "kuiva" päivä. Sitten tänä aamunakin tuli vielä reilu limaklöntti (sorry taas yksityiskohtaiset limajutut...), ja vasemmalta alavatsassa vihloi ihan sairaasti. Ovisoireilta nämä mielestäni vaikuttais, vaikka ei mulla oo ikinä mitään noin kovaa vihlontaa ollut. Sitä kesti monta tuntia, auh. Ja nyt iltapäivällä tuli vessapaperiin pieni viiru VERTA. Liittyykö se jotenkin ovikseen vai onko tässä taas menkat alkamassa? Oon nyt ihan ihmeissäni, enkä osaa yhtään tulkita kroppani toimintaa. Nyt on jo kp21, joten ovulaatioksi tämä olis mielestäni aika myöhään... Aaarrrgghhh!!
Osaatteko te ketjulaiset auttaa? Oliko tässä kyseessä a)myöhäinen ovis b) kohta alkavat menkat vai c)jotain ihan muuta? Kiertoni on ollut n.26-32 pv.

Muuten oli ihanan rentouttava viikonloppu. Makkarissa oli vipinää ihan kivasti täälläkin, ja mies osoitti kiinnostustaan tähän projektiin lukemalla vauva-lehteä =) Mukavia illan jatkoja!

 
Sunnuntaita!
Kp 21 ja eilen tikutettu kontrolliviivaa vahvempi testiviiva ovulaatiotestiin! Vähänkö olin onnessani illalla!!! Eihän se mitään toki todista, siis että se ovulaatio oikeasti tapahtuisi, mutta antoihan se tietysti toivoa. No, sitä toivoa nyt varjostaa sitten se tosiasia, että mulla on liian lyhyt luteaalivaihe...eli vaikka solut kohtaiskin toisensa, niin tuskin se mihinkään johtaisi pidemmän päälle.. :(. Anyway, nyt särkenyt ja jomottanut aamusta asti alamahaa, eli taitaa meidän ukko joutua vielä parina seuraavanakin iltana pistämään parastaan, heh :).

Eli Keijulle, en nyt varsinaisesti osaa auttaa, mutta mun mielestä sun kuvailun perusteella vaikuttaa ovulaatiolta, siis jos vertaan näihin omiin tuntemuksiini. Mulla alkoi limat jo viime viikolla (!) ja oli kans tossa torstaina vähän kuivempaa. Nyt sitten taas, vaikka muille jakaa. Ja siis se kp 21/29-34.

Mutta toisaalta tuo veriviiru sulla, miksei se vois olla kiinnittymistäkin????

 
Iltaa kaikille!

Keiju, mulle tuli kans ekana mieleen, et voisko se olla kiinnittymiskipua? Onhan tuo kp21 aika myöhäinen ajankohta ovikselle, mutta mistäs sitä koskaan tietää, kuten Ompun esimerkki osoitti. Toivottavasti kyse olisi kiinnittymiskivusta!!! :) bd bd bd!

Limee, olipa mukava kuulla susta pitkästä aikaa! Olenkin vähän ihmetellyt, että missä luuraat. Tuohan voi olla hyväkin juttu, ettei sulla ole mitään menkkaoireita... ;) Kenties saat pian muunlaisia oireita? :) Voisko se sit olla mahdollista, etä oisit raskaana? Miten pahasti missasitte oviksen? Mitä muuta sulle kuuluu? :)

Wau Pikkutiikeri, onpa ihanaa kuulla, että olette löytäneet uutta vipinää vällyjen väliin;) Tekee varmasti hyvää saada välillä ajatuksia irti vauvaprojektista. Olipa tosiaan aika tahditonta tuo sun tuttavan tilitys heidän "lapsettomuudestaan". Mä en tajua, mikä ihmisiä nykyisin vaivaa. Tosi monet ei näe yhtään omaa napaansa pidemmälle ja se oman olon ja tuntemusten raportointi on maailman tärkein asia. Varmaan se sunkaan tuttu ei edes ajatellut, että jollain muullakin voisi olla samankaltaista kerrottavaa. Toivon kans, että teillä tärppää paljon ennen niitä silläkin uhalla, että saan syytökset niskaani, kun toivon muille huonompaa tuuria. ;)

Hassua kuulla, että muillekin täti tulee kylään juuri silloin, kun vähiten kaivattaisi. Mulla on kans kokemusta tosta, että just jonkun lomareissun aikana alkaa menkat. Oon ollut pari kertaa vaeltamassakin juuri menkkojen aikaan ja se jos mikä on aika epähygieenisen tuntuista... :(

Mulle ei kuulu oikeastaan yhtään mitään. Nyt kun yrityksen aloittamisesta on sovittu, koko vauva-asia on jäänyt jotenkin taka-alalle. Tavallaan se on varmasti ihan hyväkin asia. Pupuiltiin taas kp 17 aikoihin ilman kumia ja mulla oli jälleen niitä outoja nippailuja alavatsassa juuri niihin aikoihin. Viime kierrosta viisastuneena en kuitenkaan ala uskottelemaan itselleni, et ne olis jotain ovisjuttuja. Pöh. Varmaan taas kuvittelin kaiken.

Kenelläs on seuraavaks jännät päivät? Joko malttamaton Sirppana pääsee pian testailemaan? ;)

 
Kiitos Ompulle pikaisesta vastauksesta!! Ja onnea ovulaatiotestin plussasta!En tilannettasi sen paremmin tunne, mutta jos kiertosi on välillä 34 päivää, niin eikö siinä pitäisi jäädä riittävästi aikaa kiinnittymiselle? Siis jos ovulaatio on 21pv ja kierto 34, niin silloin jäis 13 päivää aikaa? No, toivotaan parasta!!

Meillä näköjään sama kp Ompun kanssa, joten kp21 ei kai sitten ole liian myöhä ovulaatiomahdollisuudeksi mullakaan, jos Omppukin sellaisen juuri testasi. Mua vaan ihmetyttää kun muutama päivä sitten lämmöt pomppas jo 36,7 ja pysyneet sitten 36,5. Aattelin siksi sen ovulaation olleen jo. Nyt mahan nippailut ja polttelut jatkuu, enimmäkseen vasemmalla puolella, mutta välillä myös oikealla. Jos tää nyt on ovis, niin tuleekin sitten megapitkä kierto. Mutta en kestä jos se tuhruttelu alkaa jo nyt, en varmasti kestä! *takoo nyrkillä pöytää ja käskee tuhrujen pysyä poissa*. Ei kai tässä auta muu kuin odotella loppukiertoon, nyyh.

Sori omanapainen tilitys, tää on taas yks niistä päivistä kun mun kärsimättömyys nostaa päätään ;)
 
Kappas, kirjoiteltiin PP:n kanssa päällekkäin. Kiitos sullekin vastauksesta! Kiinnittymiskipu oli tietty tooodella toivottavaa, mutta oviksen kannalle mä nyt enemmän kallistun. Varsinkin kun Omppukin oli testaillut sen vasta kp21. Kuitenkin mun aiemmin kuvittelema ovis oli vain muutama päivä sitten, niin tämä olis ehkä vähän aikaista kiinnittymiselle. (Kai?) No, seuraavassa kierrossa ostan varmasti ovistikkuja, niin ei tarvi arvailla!

Mutta Pp, teillähän on saattanut pupuilut mennä ihan hyvin ovulaatioajoille!! Vai mikäs se sun kierto olikaan...? Ei kp17 oo vielä ollenkaan mahdoton, jos 21:nä on mahdollista! No niin, mä vedän sut mukaan tähän jännäilyyn! =)
 
Keiju, just ton takia mäkin tilasin niitä ovistikkuja, ettei tartteis arvailla. :) Toivottavasti olette nyt hyödyntäneet miehesi kanssa mahdollisen oviksen tehokkasti ja siemenet on itämässä;)

Mulla on kierrot olleet 28, 29 ja 27 päivää eli jos ovis olis ollu kp17, luteaalivaihe jäis kai liian lyhyeksi? No, saapa nähdä bongaanko ensi kierrossa sit oviksen niillä tikuilla;) En nimittäin todellakaan jaksa uskoa, et nyt olis tärpännyt. Se ois jo liian hyvin ollakseen totta. ;)
 
On täällä mahdollinen ovis hyödynnetty ;) Viimeiset pari viikkoa on ollut aika vilkasta sillä rintamalla.
Olishan se aika hienoa, jos teillä tärppäis jo ennen kuin varsinaisesti olette alkaneet yrittämäänkään! Olisko kamala shokki sun miehelle? ;)
Mä en oikein oo ymmärtänyt tuota luteaalivaihetta... Kun luin jostain, että ovulaation ja kuukautisten väliin jäävä aika olis joka naisella aika vakio. Eli jollain se väli on aina n. 14pv, ja jollain toisella esim. 16pv. Näin ollen se olis ovulaatio joka on myöhässä ja siinä samalla myöhästyttää menkkoja. Niin miten se sitten voi joskus jäädä liian lyhyeksi? Oon kyllä kuullut semmoisista ongelmista, ja jos Ompullakin oli jotain sellasta... Tuo mun menkkoja edeltävä tuhruttelu varmaan liittyy myös siihen jotenkin? Valaiskaa tietämätöntä... =)
 
Hauskaa kun me nyt vähän niin kuin meseillään Keijun kanssa;) Joo, olishan se aikamoinen shokki mun miehelle, jos nyt jo pärähtäisi kaksi viivaa tikkuun. Mutta uskoisin, että se tointuisi aika pian ja olisi alusta lähtien innolla mukana. On se sen verran hössöttäny vauvoista viime aikoina ja taputelut mun vatsaa sanoen samalla jotain söpöä mahdollisesta vauvasta. Mutta nyt pitää lopettaa tää höpötys etten ala turhaan elättelemään mitään toiveita.

Mun tiedot luteaalivaiheesta perustuu ihan näihin keskusteluista luettuihin juttuihin. Jos en ihan väärin muista, niin Helmiinalla oli liian lyhyt väli oviksessa ja menkoissa ja avuksi hän sai teroluteja. (Korjatkaa jos olen väärässä!!!) Terot kai pitkittävät kiertoa sopivaksi ja Helmiinallahan ne ainakin tuottivat tulosta. :) Joillakin se luteaalivaihe voi kai olla luonnostaan "liian lyhyt" vaikka kierto olisikin muuten normaali??? Äh, pitänee varmaan surffailla joillekin asiantunteville sivustoille ottamaan paremmin asiasta selvää. :)
 
Ja tässä Piparminttu-Pipsan haalimaa faktaa luteaalivaiheesta:

"Yksi merkki ongelmista voi olla nk. luteaalivaihe eli aika ovulaatiosta kuukautisten alkuun. Normaalisti tämä on 12-16 vuorokautta. Liian lyhyt luteaalivaihe aiheuttaa sen, että kohdun limakalvo rapistuu liian nopeasti ja kun alkion siihen pitaisi kiinnittyä ei se onnistukaan. Alle 9 vuorokauden luteaalivaihe on liian lyhyt raskauden onnistumiselle." (PeSun nettisivut, http://metku.net/~pesu/keskenmeno.html)



"Luteaalivaiheen riittämättömyys

Jos keltarauhanen ei toimi ovulaation jälkeen, kohdun limakalvo ei ole valmis ottamaan vastaan hedelmöittynyttä munasolua. Vaikka ovulaatio ja hedelmöittyminen tapahtuisivat normaalisti, raskaus ei voi jatkua. Keltarauhanen toimii umpieritysyksikkönä, joten luteaalivaiheen riittämättömyyden syy on hormonaalinen. Joillakin harvoilla naisilla keltarauhasen toimintahäiriö johtuu kilpirauhasen toimintahäiriöstä tai veren suuresta prolaktiinipitoisuudesta, ja tilan oireita voivat olla epänormaalin tiheät ja niukat kuukautiset. Suurimmalla osalla ovulaatio tapahtuu kuitenkin normaalisti ja heille voidaan antaa ’luteaalitukea’ progesteronihoidolla, jolla pyritään saamaan aikaan luteaalivaiheen olosuhteet kohdun limakalvolla ja siten tukemaan munasolun kiinnittymistä ja raskauden jatkumista." (http://www.hedelmallisyys.fi/finland/concern/Infertility_in_Females/Ovulatory/Inadequate_Luteal_Phase.jsp)

Ja apuna tuntuu olevan monilla lugesteron-niminen lääke eli mun höpötys teroluteista tais olla ihan puppua?

 
Pikasesti vaan nyt, et mulla ei ollut tätä luteaalivaiheongelmaa ekaa yritettäessä, sillon oli 14 päivää tuo väli. Nyt sitten vaihdellen, viimeks oli 8 päivää ja kierto jäi vain 26 päivän mittaiseksi, edellinen kierto oli 34 päivää, mutta sillon ei ollut kunnon ovista. Mutta keskimäärin mul on ollut 9-11 päivää oviksesta menkkoihin, ja se on kyllä liian vähän se. Eli tää on jotain keltarauhashormonionkelmaa, ja just ne terolutit kai siihen olis se paras(?) lääke. Mut kuten sanottu, mä joudun sitten heti sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin, ennen kuin mitään "määrätään".

Nyt on taas mentävä, sorii.....
 
Joo, hauskaa tällainen "meseily" tylsänä sunnuntai-iltana :)
Pp, kyllä varmaan se sun mies olis innoissaan vauvasta, jos teillä nyt tärppäis! Kuulostaa tuo masun taputtelu jo vähän siltä, että saattais jäädä teillä ne kumit pois jo ennen jouluakin ;) Meillä meni nimittäin vain vajaa 2kk tuollaisten puheiden alettua siihen, että kumit jäi yöpöydän laatikkoon.

Googletin sitten tätä luteaalivaihetta ja jossain sanottiin näin: "Normaalisti tämä on 12-16 vuorokautta. Liian lyhyt luteaalivaihe aiheuttaa sen, että kohdun limakalvo rapistuu liian nopeasti ja kun alkion siihen pitaisi kiinnittyä ei se onnistukaan. Alle 9 vuorokauden luteaalivaihe on liian lyhyt raskauden onnistumiselle." (En muista enää lähdettä...)
Ja jossain sanottiin myös, että keltarauhashormoni "ylläpitää" kohdun limakalvoa niin että alkio ehtii kiinnittyä, ja ettei se limakalvo pääse rapistumaan ennen aikojaan. Eli esim. tiputtelut ennen kuukautisia voi kertoa keltarauhashormonin puutteesta.

Eli mullakin pitäis kierto olla nyt vähintään 33 päivää, että tuo 12 päivän minimi toteutuis. Ja varmaan ne tuhrupäivät ennen menkkoja on just tota keltarauhashormonin puutetta. Voi £@§+€$l! Mä varaan kyllä heti gyne-ajan ja saavat tutkia mut kunnolla! Tai no, ehkä odotan sen parin viikon takaisen papan tuloksia ensin (sen otti ihan YTHS:n yleislääkäri). En kyllä kestä odottaa vuotta, jos tällainen "selvä" ongelmamahdollisuus on olemassa. Vai mitä mieltä olette?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Piparminttu-Pipsa:
Kenelläs on seuraavaks jännät päivät? Joko malttamaton Sirppana pääsee pian testailemaan? ;)


Täällä kp 26/30..
Malttamattomana odotan testailua, pari Aconin herkkää testiä polttelee kaapissa. Jos vaikka kp 28 uskaltais kokeilla aamuvirtsasta?

Nippailut on jatkuneet, myös selän puolella tuntunut "jomotusta" ja lämmöt pysyneet hieman koholla. Nyt iski flunssaoireet (nenä kutiaa, on tukkoinen iltaisin ja kurkku kipeä sekä päässä ja niskassa "kuumeinen" olo) ja väsymystäkin on. Kamala suolasen himo (aivan auttamaton siis, todella) valtaa aina iltaisin.. Ja turvotus on kuin olisi jo pidemmälläkin raskaana.

Ja yritän koko ajan tolkuttaa itselleni, että kuvittelen kaiken, ja että kyllä se täti sieltä tulee, kun pelottaa että se pettymys on niin hirmuinen sitten kun ei olekaan raskaana.. *nyyh*

Välillä kun ei tunnu mitään oireita, ei nippaile eikä mitään, niin sitä ajattelee että "No eihän tässä nyt tietenkään pieniin päin olla" ja seuraavassa hetkessä kun vähän joku kohta oireilee, onkin yhtäkkiä ihan varma että "No tottakai nää on ihan selkeet oireet..."

Hulluksi tässä tulee. *nauraa*

Onko muita lähipäivien jännäilijöitä?
 
Huomenta naiset -masentavaa, taas on maanantai ;(

Sirppana, peukut on pystyssä että jaksat hillutella niiden oireitten kanssa *samoin täällä myötänauraa Sirppanan hulluille olen-en ole-olen raskaana -ajatuksille, hih hih hiiiiiii*

Luteaalivaiheista olette tietoa jakaneet, hyvä juttu. Kiitokset kaikille tietoa levittäville, PP :)

Mites viikonloppu meni? Tuliko kaikilla pupuiltua?
Pp:lla ainakin "uskalletaan" ottaa riskejä, toivottavasti mies saisi tässä kierrossa niin suuren yllärin, että toukokuussa saisitte paketin kotiin ;)

MItäs vielä...hei, nyt olis taasen aika sen plussajunan pärähtää, Tyrnin plussasta taitaa olla kohtapuoliin pari viikkoa jO!!!

ON: kp 14, pöllytelty nyt sitten kp 11 ja 13...limoista en oikein tiedä...välillä tulee ja välillä ei. Hiivaakin tuossa viime viikolla epäilin, mutta sekin on vähän laantunut, vaikkakin vieläki "oireilee" vähän. Ota tästä nyt sitten selvää. Ja mieskin on kipeänä, vaikka urheasti oman kortensa kantoikin kekoon, mallikaasti :) Mutta en tosiaan tiedä mitä ajatella, viikonlopun aikana vatsanseutuakin on pistellyt koko ajan, närästää ja joka kerta kun olen syönyt, niin on tullut sellainen "pahanolontunne" kurkkuun...*huoh* on tämä naisen elämä raskasta toisinaan. :(
 
Huomenta, huomenta!

Maanantai taas, mutta eipä anneta sen lannistaa, sillä tästä alkaa taas uusi yritys-/jännäysviikko meille. Jospa se plussajuna vaikka tulla täräyttäisi taas meidän ketjuun =)

Koitahan Sirppana malttaa mielesi vielä päivän tai pari! Vaikka noi sun oireet kyllä kuulostaa jo lupaavilta... Muakin kyllä jännittää jo sun puolesta!! Tänne sit heti kertomaan kun testaat!

Täällä limat jatkuu, ja lämmöt 36,5. Aikasta hassu ovulaatio siis, jos lämmöt kohos jo muutama päivä ennen sitä ja limat jatkuu sen jälkeenkin (jos se nyt oli eilen). Ja alavatsaa hieman polttelee edelleen. Mutta eipäs nyt taas kuvitella liikoja ;) Taisi noi Sirppanan oireet vetää mutkin kuvittelemaan kaikenlaista, hah!
 
Missäs ihmeessä kaikki on?!?!?!?!?!?

Keiju siis meni Sirppanan perässä tuohon "hulluksihan tässä tulee kun noita oireita miettii" -junaan, tervemenoa vaan!!! Ja sullakin siis on ollut aika erikoinen ovisaika, kuten mullakin :) noh, parin viikon päästä sitten nähdään, kuin meitin käy. Peukutetaan molemmat toisiamme, josko sitten tulisi molempiin koteihin masuasukki ;)

Mulla on pää nyt jotenkin tyhjä, mieli tekis hirveästi netistä katella kaikkea mahdollista "tietoiskupakettia" miehelle, hän kun on mulle niin monasti kyynisesti sanonut "eihän se voi yhdestä päivästä olla kiinni, jos tänään ei rakastella.." niin vähän jotain tietoa -siis todellista!!! ei vain oman vaimon suusta kuultua :) -tästä vauvan"yrittämisestä" ja kaikesta mahdollisesta.

Oliskos teillä jotain nettisivuvinkkiä, kirjavinkkiä tms. asiasta? Kun en oikein jaksais mitään opustakaan toisaalta lainata/ostaa, vaan jotain tekstiä tulostettuna netistä, se olis miehelle just sopiva määrä lukea, hän kun EI TODELLAKAAN ole mikään kirjaihminen :)
 
Heh, Syysmarja; munkin pitäis löytää miehelleni samanlainen tietopaketti, kun hän kans aina sanoo, et ei kai nyt taas tarvi (ihan ku olis vastenmielistä puuhaa -no, ehkä se kieltämättä voi vähän vastenmieliseks muuttua, kun meikä painaa päälle viikon ajan joka ilta..ja eilen jäin sit ilman...)

Joo, tääl ollaan taas käymässä, vaikka kuinka yritän pysyä poissa..kp 22 ja meikäläisellä ilmeisesi megaovulaatio tässä kuussa. Lauantaina tikutin sen postiivisen ja eilisen päivän kärsin kovista kivuista oikealla puolella, ja yhä edelleen..limaa olis vaikka muille jakaa...ehkä yritän vielä illalla miestäni jahdata! Mutta harjoitukseksihan tämä kaikki "työ" on laskettava, kun ei se keltarauhasmekanismi toimi..eli ei sinänsä toiveet varmaan hirveesti kohoa..

Hirvee sade! Toivottavasti satais plussia, kaatamalla.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Omppu75:
Heh, Syysmarja; munkin pitäis löytää miehelleni samanlainen tietopaketti, kun hän kans aina sanoo, et ei kai nyt taas tarvi (ihan ku olis vastenmielistä puuhaa -no, ehkä se kieltämättä voi vähän vastenmieliseks muuttua, kun meikä painaa päälle viikon ajan joka ilta..ja eilen jäin sit ilman...)

Joo, tääl ollaan taas käymässä, vaikka kuinka yritän pysyä poissa..kp 22 ja meikäläisellä ilmeisesi megaovulaatio tässä kuussa. Lauantaina tikutin sen postiivisen ja eilisen päivän kärsin kovista kivuista oikealla puolella, ja yhä edelleen..limaa olis vaikka muille jakaa...ehkä yritän vielä illalla miestäni jahdata! Mutta harjoitukseksihan tämä kaikki "työ" on laskettava, kun ei se keltarauhasmekanismi toimi..eli ei sinänsä toiveet varmaan hirveesti kohoa..

Hirvee sade! Toivottavasti satais plussia, kaatamalla.

Moikka!

Mullahan ei pitänyt estrogeenia erittyä ollenkaan, vaan olin jo täysin mummovaiheessa testien mukaan. Nyt kuitenkin odotan (ainakin vielä) vaikka mitään ei tehty (kun ei keritty). Lääkärin kanssa tänään puhuin ja hän sanoi, että näin se luonto voi vain toimia. Plussatuulia kaikille!
 
Pitkästä aikaa!

Palasin tuossa lomalta ja matkalta, ja niin paljon olitte kirjoitelleet, etten ihan kaikea saanut luettua. Eli anteeksi jos jotkut hyvät uutiset ovat jääneet väliin, mutta VALTAVAT onnittelut ainakin Helmiinalle ja Tyrnille! Ihanaa! Ja PP:lle onnittelut siitä, että saitte sovittua aloitusajankohdan miehen kanssa, se varmasti rauhoittaa levotonta oloa! Tervetuloa myös kaikille uusille!

Mun ovis ei valitettavasti osunut reissuun, eli mulla ei ole toiveita lomailun rentouttavasta vaikutuksesta raskautumiseen... Kp 5/28 elellään.

Viime kierrossa en hetkeäkään uskonut, et olis tärpännyt. Tuntuu edelleen jotenkin luovuttaneelta olo; kun yritystä on jatkunut näin pitkään, alan olla yhä vakuuttuneempi, että jossain on jotain vikaa eikä se vauva sieltä ihan luomukeinoin tule. Vaikka saahan täälläkin palstalla aina välillä lukea rohkaisevia tarinoita pitempään yrittäneiden onnistumisista.

Olen vähän kahden vaiheilla, että millaisen strategian nyt valitsisin: pitäiskö tilata ovistikkuja ja mittailla lämpöjä ja tehdä kaikki kommervenkit greippimehuineen ja sokerilakkoineen, vai yrittää unohtaa koko yritys ja "pakottaa" mieli rennoksi?? On tämä aikamoista puuhaa tämä vauvan "teko"!

 
Maanantaita WAB-siskot!

En sit jaksanutkaan eilen kirjoitella, kun ei ollut mitään asioita mielessä... Yllättävää vai mitä?! Omalla navalla aloitan, niin voin sit paremmin keskittyä rennompaan "jutusteluun"... Eli kp11 ja tänään olin sit siellä munatorvien aukiolotutkimuksessa eli ssg:ssä ja samalla siis miehen ja mun 1.käynti yksityisellä lapsettomuusklinikalla. (tästä eteenpäin voi skipata jos ei kiinnosta tai ole ajankohtaista nämä "lapsettomuus"-asiat...)

Eli ensin käytiin taustoja läpi ja keskusteltiin yrityksen "yksityiskohdista". Lääkäri vakuutti ettei miehen simpat ole syynä meidän "raskautumattomuuteen" (siittiöistä 92% epämuodostuneita, muuten vilkkaita ja kavereiden kokonaismäärä oikein hyvä). Kokonaismäärä kun huitelee 200 miljoonassa, pitäis noista 8%:sta (eli 16miljoonasta) olla hedelmöittämään mun munasolu. SSG toimenpiteenä oli mun kohdalla (painotus sanoissa MUN KOHDALLA, tämä kun on KOVIN yksilöllistä) todellakin kivuton, eli kaikki "röörit" oli auki niin kuin pitääkin! =) Jälkikäteen oli kyllä aika huono olo (hartiapistos toisella puolella) josta lääkäri varoittelikin ja kova närästys..? Mut ei siis mitään ylitsepääsemätöntä. Olemme nyt sitten virallisesti täysin hedelmöityskykyisiä, vaikka tärppiä ei ole tullutkaan. Ja jäämme odottamaan kutsua kunnalliselta puolelta tutkimuksiin, jotka siis varmaankin aika suppeat kun melkein kaikki hedelmällisyyteen vaikuttavat asiat on jo tutkittu. Eli jos ei tärppiä tule lähikuukausina, edetään suoraan hoitoihin... Mutta olen kyllä oikeasti tyytyväinen että kaikki päällisin puolin ok, ja mitään suurta vikaa ei löytynyt, vaikka välillä joku "hoidettavissa oleva ongelma" tuntuis helpottavalta.

Kiitos Keijulle ja muille jotka toivoivat meille vauvaa aiemmin kuin niille meidän "ajattelemattomille" tutuille... Sama haave käväisi mun mielessä;) En todellakaan toivo kaikille pareille pitkää ja kivikkoista tietä vauvan yrityksessä, mutta toisia ihmisiä se saattais kasvattaa just sopivalla tavalla. Mä en ainakaan ikinä aio udella puoltutuilta ihmisiltä niiden lapsenhankinta-suunnitelmista, koska ikinä ei voi tietää vaikka yritystä olisi jo vaikka kuinka kauan. Ja Keiju, toivon niin kovasti että se sun veriviiru olis juurikin mahdollisesta kiinnittymisestä johtuvaa!!! Mulla ei ainakaan koskaan ole oviksen yhteydessä tullut verta, ja luulisin että se on harvinaisempaa kuin se kuuluisa kiinnittymisvuoto.

Hui PP, tehän ihan vallattomiksi ootte alkaneet kun kp 17:nä pupuilette ilman ehkäisyä... Mullahan siis ovis ajoittuu lähes aina akselille kp 19-23, joten sen takia mulla olis ns. varmat päivät vasta ihan loppukierrossa tai sit silloin kun "keskivertoihmiset" ovuoi. Mut mikä olis sen hauskempaa kuin yllätysvauva! Nyt kun ootte sopineet yrityksen aloituksestakin, sun mies sopeutuis varmaan salamannopeasti mahdolliseen raskauteen.

Sirppanan oireet kuulostaa kyllä tosi "hyviltä", mut en lähde nyt liikaa hehkuttamaan ettei toiveet kasva ihan mahdottomiksi. Se kun tuntuu sit kaksinverroin kamalemmalta, jos ne menkat sieltä kuitenkin alkaa. Kun osaiskin olla tutkailematta loppukierrosta koko ajan itseänsä... Mut pidetään peukkuja ja varpaita pystyssä!

Uusinta tietoa gyneltä olis myös tarjolla tänään... Hän sanoi että tuoreimpien tutkimusten mukaan, ne siittiöt jotka useimmiten päätyvät hedelmöittämään munasolun, eivät olekaan niitä nopeimpia vaan niitä kestävimpiä. Eli nämä kaverit voivat elää jopa viikon sisuksissamme ennen kuin löytävät muniksen. Ja ettei sillä ajankohdalla kuulemma olekaan niin suurta merkitystä, enneminkin psyykkeellä. Meinaan että kun esim. allekirjoittanut tekee ovistestejä ja mittaa lämpöjä, voi se laittaa kropan täydelliseen lukkotilaan, niin ettei hedelmöitys onnistukaan vaikka kavereita olis tyrkyllä vaikka kuinka... Pisti mut ainakin entisestään harkitsemaan rennompaa asennetta yritykseen, ja mietin jo jaksaako tässä kierrossa sittenkään tikutella ovista vaikka testejä on kaappi pullollaan... Sanoi myös sitä (ja tämänhän me todellakin voimme todistaa!) että useat hänen asiakkaansa ovat raskautuneet lomareissulla, kun ovat saanut muuta ajattelemisen aihetta. "Vauvanteko" on kyllä varsinaista salatiedettä, enkä edes yritä ymmärtää kaikkia siihen liittyviä yksityiskohtia... Mut poppaskonstien sijaan luulen että mä ainakin yritän vaihteeks tota rennonletkeetä "keskityn muuhunkin kuin vauvantekoon"-asennetta. Liittyykö joku joukkoon?

Tulipa pitkä romaani taas... Koittakaa kestää mua;) Päivänjatkoja!
 
Pikaisesti huhuilen täältä muutaman jutun ja sukellan taas hääsuunnitelmien pariin! (onneksi häät ovat ihan kohta, niin loppuu tääkin hössötys..., no ei kai, kivaahan tää on!)

Minusta on ihanaa kun sataa vettä! Lapset töissä oli intoa täynnä kun kuulivat että nyt pääsee pihalle kuraleikkeihin! =) Koskaan ei ole kurahousut menneet niin vauhdilla jalkaan.

Viikonloppu oli outo, osaltaan ihanan rentouttava ja osaltaan kauhea. Nautittiin toistemme seurasta ja rentouduttiin, shoppailtiin ja tavattiin sukulaisia. Mutta sitten eilen miehen isä jouduttiin toimittamaan sairaalaan, kun ei pidä itsestään huolta ja kunto oli jo tosi huono... Rankkaa läheisimmille ja mulle lähinnä rankkaa seurata läheltä kun tärkeät ihmiset ovat ahdistuneita. Mutta ei siitä sen enempää.

Pikkutiikeri: mä ilmoittaudun välittömästi mukaan tuohon sun asenne-kerhoon!!! Vähän olen sitä asennetta jo onnistunut käytännössä toteuttamaankin. Viikonloppuna mökin rantasaunan hämärissä oli vaihteeksi oikein mukavat ja Spontaanit reenit! ;c)

Kuitenkin taas ihan hirrrmuisenkauheasti toivon, että tästä kierroksesta olis tärpännyt ja olen ollut bongaavinani sopivia oireitakin... (joopajoo!!) Viime viikolla tuntui alavatsassa vaimeana menkkamaista kipua (ja tuntuu edelleen välillä), janottaa enemmän kuin yleensä ja juoksen vessassakin tiuhempaan (luonnollisesti!) -useampana yönä on pitänyt käydä kesken unien! Muuten ei kyllä mitenkään ole sellainen fiilis että olisin raskaana, mutta en tiedä voiko sellaista ollakaan...siis jotain alitajuista "tietoa". Niin juu, nenää on kutittanut jo monta päivää ja iltaisin on hengitettävä ajoittain suun kautta kun nokka ei vedä. Ja tähän kun lisätään mun omituinen siivoiluinto kotona ja töissä, mikä kuulemma viittaa raskauteen... Hui olkoon! Nyt kun kirjoitin kaikki tähän, meinaa alkaa jännittää!!! *hokee itselleen: ota rennosti, ota rennosti, älä hötkyile taas!*

Jeps, mutta nyt hääsuunnitelmia viimeistelemään. Terkkuja kaikille teille, ihanaa kun olette täällä ja niiiiin mukavaa seuraa!!! =)

Ai niin: kp 23/26-27

-Viivi

 
Hui Viivi, alkaa ihan jännittämään sun puolesta..! Koska meinaat testailla?? Meinaatko odotella menkkojen mahdollista myöhästymistä? Jännää,jännää!!!
++++++++++++++++++tuulia!
 

Similar threads

S
Viestiä
108
Luettu
3K
Lapsen saaminen
Pikkutiikeri80
P
R
Viestiä
100
Luettu
3K
T
S
Viestiä
101
Luettu
2K
O
K
Viestiä
102
Luettu
2K
Lapsen saaminen
Piparminttu-Pipsa
P
S
Viestiä
74
Luettu
1K
M

Yhteistyössä