Mä näen asian lähinnä siten, että ruoka on tässä elämässä asia, joka on pakollinen ja sitä pitää syödä elääkseen. Mitään sen suurempaa se ei juurikaan elämässäni näyttele. Kyllä mä välillä nautin ruoasta, jos se on ihan huippuhyvää, mutta pääsääntöisesti syön vain ja ainoastaan siksi että on pakko. Jos joku keksii pillerin, joka korvaa ruoan, niin mä siirryn käyttämään sitä pilleriä.
Se porkkanan valmistaminen perheesi eteen tuo varmasti hyvää mieltä sulle. Mutta ei mulle. Mä vaan kertakaikkisestikaan en pidä ruoanlaitosta. Osittain ehkä siksi etten osaa, osittain ehkä siksi että tämänpäiväinen kiisselikin oli ihan turhaa...kun ei sitä kukaan näemmä syö. Miten voisin saada ruoanlaitosta mielihyvää sitä kautta että ravitsen sillä perheeni, kun perhe ei sitä syö? Eikä tämä kiisseli suinkaan ole ainoa asia, joka ei lapsille maistu. Itseasiassa ihan äärimmäisen harvoin on kokonaista päivää, jolloin kaikki ovat suostuneet syömään kaikia ruokia. Enkä nyt tarkoita edes lisäkkeitä, vaan ruokaa.
Tosin vaikka se kelpaisikin kaikille, niin en vaan siltikän nauti ruoanlaitosta. Enkä toistaalta ymmärrä miksi minun siitä nauttia pitäisi? Meidän perheessämme kun on myös mies, joka omalta osaltaan sitten taas pitää siitä ruoanlaitosta hyvinkin paljon ja joka ruokaa meillä pääsääntöisesti tekee.
Minun iässäni?! En enää koe olevani kovinkaan nuori. Tarkoitan siis että on hyvin vaikeaa kuvitella että asenteeni ruokaa kohtaa muuttuisi kun ikää ja sitä kautta elämän viisautta tulee lisää. Ymmärrän kyllä jos jollekulle 20-kesäiselle mennään sanomaan moista, mutta mä olen kohta jo 30. Toki se on vähemmän, kuin 40 tai 50, mutta silti
Lasten ravitsemustilanteen pitäisi kuitenkin olla sikäli melko hyvä, että esikoisesta (joka siis syö huonoiten) on tehty kaikki mahdolliset testit vitamiinien yms. suhteen ja kaikki on ok