Heippa!
Olen pitkästä aikaa tolkuissani ja poju nukkuu joten ajattelin vähän kertoilla meidän sairaalakokemuksesta.
Mentiin siis silloin maanantai-aamuna suunniteltua sectiota varten sairaalaan kello seitsämäksi aamulla. Edellisenä iltana oli pitänyt käydä suihkussa, syödä ei saanut puolen yön jälkeen ja juominen kielletty kello viidestä lähtien.
Sairaalassa pääsimme heti perhehuoneeseen jossa otettiin verikoe ja KTG..Mies sai leikkaussalivaatteet puettavaksi ja minä avopaidan sekä sukat.. Leikkaava lääkäri kävi tervehtimässä ja kerotili hieman mitä tapahtuu. Sitten vaan odoteltiin kutsua leikkaussaliin. Meille kerrottiin että olisimme jonossa kakkosina vaan yllätykseksemme pääsimmekin ekana.
Mies jäi osastolle odottelemaan kutsua saliin ja minut vietiin esivalmisteltavaksi.
Leikkaussalissa oli isot ikkunat josta näkyi ihana kuulas aurinkoinen syysaamu.. kiipesin itse leikkauspöydälle kyljelleen.. Tiimi pesi, asetti kanyylin laittoi saturaatiomittarin ja verenpainemittarin käsiin ja jutteli niitä näitä asian lomassa. Minut peiteltiin lämpimillä peitoilla joka auttoi jännitystärinään tosi kivasti. Mulle tuli tosi rentoutunut ja turvallinen olo niiden ihmisten ""armoilla"".
Sitten selkä pestiin ja anestesialääkäri laittoi ensin ihopuudutetta. Kun sen oli annettu vaikuttaa, laitettiin spinaalipuudutus ja epiduraalipuudutuskatetri perään. (epiduraali lähinnä jälki kivun hoitoa varten..) Suoraan sanoen ainoa joka tuntui nipistyksenä oli tuo ihopuudute..Spinaalista tuntui vain pientä lämmitystä.. Kyllähän se jännitti mutta oli tosi positiivinen kokemus sekin.
Minut käännettiin selälleen ja alettiin valmistella leikkausaluetta. Virtsakatetri laitettiin paikalleen, iho pestiin ja laitettiin liinat. Ihan alusta asti mun naaman edessä oli verho joten mitään näistä en nähnyt, tiedän vain mitä kerrottiin.. Toiminta tuntui lähinnä heilumisen ""ihan ku joku hääräis jotain"" muuta en tuntenut.. Anelääkäri näytti kylmällä sideharsolla että kuinka ylös puudutus vaikuttaa, en tuntenut mitään nännien alapuolella..Oli kiva saada kuitenkin tuosta varmistus ennen varsinaisen leikkauksen alkamista.
Kun olimme valmiita, kutsuttiin kätilö ja mies paikalle.
Mies istahti pään viereen..Molempia jännitti ihan hurjasti.. Pussattiin ja katseltiin toisiamme silmiin.. Ei mennyt kauaa kun lääkäri jo sanoi että nyt tulee lapsivesi..nyt syntyy peppu..Ja seuraavaksi kuului oikea leijonanpennun rääkäisy.. Minä purskahdin hurjaan itkuun ja mies samaten vieressä..Liinan (joka peitti näkyvyyden) päälle nostettiin meidän ihana oma poika hetkeksi kurkkaamaan.. Vauva vietiin heti saamaan k-vitamiini ja kapaloitavaksi jonka jälkeen hänet tuotiin mun rinnalle muutamaksi minuutiksi..Ihmeeliistä kuinka se rauhoittui samantien kun silitin hellästi poskea ja sanoin äiti ja isä tässä, tervetuloa maailmaan pikkumies!
SItten mies ja kätilö lähtivätkin pesupuuhiin ja minä jäin vielä umpeen kurottavaksi.. Siinä ei mennyt kuin n. 10-15 minuuttia jonka jälkeen vietiin heräämöön. SIellä tarkkailtiin että vointi pysyy hyvänä, paineltiin kohtua jotta vuoto ja supistelu lähtee käyntiin sekä katsottiin että puudutus lakkaa pikkuhiljaa vaikuttamasta. Olisiko kestänyt noin §.5 tuntia..Olo oli tosi raukea mutta vireä, yritin hetken nukkua mutta ajatukset pyörivät kyllä miehen ja vauvan luona.
Pääsin vihdoin osastolle jossa mun ukot mua jo odottelikin.. Vuoteessa jouduin olemaan seuraavaan aamupäivään.. Mies lähinnä hoiteli vauvan muuten, mä lähinnä pidin sylissä ja imetin.. Kipulääkettä jouduin kyllä käyttämään 3-4 päivää, mutta olen ollut tosi yllättynyt kuinka hyvin ja nopeasti olen toipunut. Leikkausalue on toki arka ja vähän puuduksissa ja arpea joutuu suihkuttelemaan sekä antamaan ilmakylpyjä..Muuten jaksan puuhastella lähes samalla tavalla kuin ennenkin..Toki vauvaa painavampaa ei saa nostella kuukauteen ja tiukat kurottelut kaikkiin suuntiin on kiellettyjä..
Hemoglobiini laski 130sta 93:n vähän isomman vuotavan suonen takia mutta en onneksi tarvinnut verensiirtoa..Nyt vaan tankataan pari kuukautta rautaa!
Nyt ollaan oltu kotona viime perjantaista asti. Meillä on ollut vähän ongelmia tuon syömisen kanssa..Mutta nyt pikkuhiljaa poju alkaa päästä jyvälle jutusta..Rytmi vaan on semmonen että posottelee unia päivät ja yöt syö tissiä ja kitisee..Aika rankaa kun omat hormoonit pitää kierroksilla niin ei osaa nukka sillon kun siihen tilaisuus annetaan..No enköhän mä jossain vaiheessa tipu
ETtä näin..Nyt menen tankkaamaan aamiaista ennenkuin pikkumies herää..TÄnä aamuna lopetettiin yöshow kello 9 jonka jälkeen mäkin pääsin hetkeks nukkumaan...Eiköhän sieltä kohta taas herätä!
Leonie, minäkin olen kuullut, että lapsi olisi usein rauhallinen pari päivää ennen synnytystä, kerää kai ikään kuin voimia. Meillä taitaa sitten olla päättämätön vauva, kun suunnilleen joka toinen päivä on ihan hiljaista ja joka toinen päivä kauhea meno päällä 
